Glitz & Glam

Tammikuun 2019 Bette Box - uudistunut Bette + alennuskoodi

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Bette Box saatu

Uusi vuosi ja uudet kujeet Bette Boxilla. Vuoden lopulla Bette Box paljasti, että jotain uudistusta olisi tulossa. Nyt Bette Box on saanut uuden ilmeen ja ilmeisesti uuden laatikon, mutta minulla oli vielä vanha laatikko. Hyvä vaan, että käytetään vanhat pois, vaikka sitten osa saisi jo uusitun ilmeen ja osa vanhan. Näin somessa joillakin uuden laatikon. Siinä oli käytetty uusittua typografiaa.

”Tarinamme sai alkunsa yhdestä Hollywoodin tunnetuimmista naisnäyttelijöistä, Bette Davisista, joka inspiroi meitä kauneudellaan, rohkeudellaan ja itsevarmuudellaan vielä tänäkin päivänä.

Mikä olisikaan sopinut paremmin nimeksi tuotteelle, jonka halusimme symboloivan kaikkea tätä.”

Näin ja vähän muutakin kortissa kerrottiin. Olen ollut yhteistyössä Bette Boxin kanssa sen alusta asti. Sitä ennen Bette Box oli nimeltään LivBox, mutta omistajavaihdoksen vuoksi nimi muuttui sekä samalla brändiä muokattiin. Olin LivBoxin aikana intensiivisemmässä yhteistyössä, kuten heidän brändilähettiläänä ja tuotin LivBoxille säännöllisesti sisältöä eri kanaviin. Bette Boxin aikana en ole ollut yhtä intensiivisessä yhteistyössä, mutta muutamia suosikkituotteitani on ollut boxeissa ja jonkun tutoriaalin muistelisin tehneen Bette Boxillekin, sekä saan boxin ilman maksua.

Mutta se tulevasta ja menneestä. Tammikuun Bette Box näytti tältä. Laatikko oli hyvin täyteläinen ja painava. Välittömästi tunsi, että nyt on laatikko täynnä. Katsellaan tarkemmin, että mitä kaikkea boxi sisälsi.

J.MÄKI PROFESSIONAL COLOR SHAMPOO & CONDITIONER
13,90 € / 300 ml

Sisältävät arvokkaita ja ravintorikkaita öljyjä. Gloss Complexin ainutlaatuinen koostumus ravitsee, kosteuttaa sekä auttaa ylläpitämään hiusväriä.

Ensimmäistä kertaa Bette Boxissa, ensimmäistä kertaa minä kuulen tästä. J.Mäki on kotimainen, mahdollisimman pitkälle luonnonmukainen ja välttelee turhia raaka-aineita tuotteissaan. Toisin sanoen, ei 100% luonnonkosmetiikkaa. Tämä oli todella kiva yllätys! En ole tästä brändistä vielä kuullutkaan. Lisäksi kyseessä on kotimainen hiusbrändi. Mahtavaa! Minä sain värjättyjen hiusten shampoon ja hoitoaineen. Vaihtoehtoja oli näiden lisäksi: Volume -shampoo & hoitoaine, Color -hiusnaamio tai Repair -hiusnaamio.

Hoitoainetta voi kortin mukaan käyttää myös hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Wau! Tätä kokeilen! Olen muuten aivan innoissani tästä J.Mäki shampoosta ja hoitoaineesta.

ZIAJA GOAT’S MILK ENZYME PEELING
8,90 € / ml

Viimeisin lisä suosittuun vuohenmaitolinjaan. Tämä ihoa hemmotteleva uutuustuote on saanut inspiraationsa korealaisesta kosmetiikasta, ja sopii hellävaraisen koostumuksensa vuoksi kaikille ihotyypeille. Rakeeton kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa pehmentäen ja kosteuttaen ihoa sekä palauttaa ihon nuorekkaan raikkauden ja elastisuuden.

Olen niin halunnut testata tämän Ziajan entsyymikuorinnan, kun sen viime syksynä bongasin etsiessäni tietoa Ziajan Acai Berry -tuotteista. En vaan ole viitsinyt ostaa, kun minulla on entsyymikuorintoja vielä jäljellä. Kiva kokeilla, minkälainen on ei-korelainen ja edullinen entsyymikuorinta. Yleensä nämä ovat korealaisia tai jos eivät ole, ovat kalliita.

COUGAR THE 3 SHADES OF NUDE EYE SHADOW PALETTE
13,00 £ / täysikokoinen, 6 luomivärin paletti

Luomiväripaletti kietoo sisäänsä kolme ihanaa nudea sävyä, joilla luot tyylikkään ja kevyesti hohtavan silmämeikin helposti sivellintä apuna käyttäen. Voit yhdistää sävyjä tai valita oman suosikkisävysi fiiliksen mukaan.

Tämäkin täysin uusi brändi minulle. Googletin tämän puumaa tarkoittavan brändin. Apua, miten söpöjä vartalotuotteita! Katsokaapa! Meikkien osalta näyttää vähän nuorisomerkiltä, mutta vartalotuotteet saivat minut kiinnostumaan. Kiva juttu, että on luomiväripaletti boxissa. Silmämeikkituotteita on aika harvoin boxeissa.

LOVE BEAUTY & PLANET MURU MURU BUTTER & ROSE FACE SCRUB
12,90 € / 125 ml

Kuorintavoide poistaa ihon epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa ihoa kuivattamatta. Valloittava, hellävarainen koostumus sisältää luonnollista Murumuru-voita ja luonnollisia kuorivia ainesosia, jotka kirkastavat ja tasoittavat ihoa. Eettisesti hankittu Bulgarian ruusu jättää kasvojen iholle ihastuttavan tuoksun.

Toinen kuorintatuote kasvoille. Luulin tätä vartalon kuorinnaksi, kun pullo on melko kookas ja pakattu pumppupulloon. Kesällä Bette Boxista tuli Love Beauty & Planetin shampoo ja hoitoaine. Tykkäsimme koko perhe niistä. Olivat mukana Turkissa, koska hyvä matkakoko. Itselläni oli hoitavammat aineet, mutta muu perhe pärjäsi niillä. Minulla ei nyt olekaan yhtään mekaanista kuorintaa kasvoille, joten voisin tämän kyllä kokeilla aika pian. Välillä kaipaan kunnon rouheaa kuorintaa, vaikka pääasiassa mikro-, entsyymi- ja happokuorinnoilla pärjään.

HIMALAYA HERBALS PURIFYING NEEM FACE WASH
6,00 € / 150 ml

Syyskuussa lanseerattu uutuus. Helposti rasvoittuvalle iholle sopiva tuote syväpuhdistamaan ja poistaa bakteereita pitäen ihon terveenä ja puhtaana.

Tämän jätän kesäksi, sillä näin talvella ei ole tarvetta rasvoittuvan ihon tuotteille. Kesällä välillä kaipaa sellaisen järeämmän puhdistuskuurin, vaikka välttelen nykyään kesälläkin liian rankkoja puhdistustuotteita. En tiedä onko tämä ”rankka”, mutta yleensä tulee oletettua rasvoittuvan ihon puhdistusgeeliä aika voimakkaasti peseväksi.

TED BAKER TED’S SWEET TREATS
alk. 33,00 € / 30 ml

Oih, Ted Bakerin tuoksut tulevat helmikuussa myyntiin Sokoksilla ja Stockmannilla! Minulla ei ole mitään Ted Bakeria, mutta monesti olen löytänyt itseni hipelöimässä Ted Bakerin käsilaukkuja ja upeita mekkoja. Vielä joskus minä ostan jonkun ihanan Ted Bakerin kukkamekon! Ted Bakerin tyyli miellyttää minua. Kauniita kukkakuoseja, rusetteja ja kaikkea söpöä!

Tuoksukortista pääsi tuoksuttelemaan Polly, Mia ja Ella tuoksuja. Minä taisin nyt mieltyä Pollyyn, koska se mielestäni kuvastaa Ted Bakerin brändiä kaikista eniten.

Onpa upea setti! Joulukuun Bette Box jätti vaisuksi, mutta tammikuun sisältö on mitä parhain! Eniten innostuin Ziajasta ja J.Mäki Professionalin tuotteista. Mikään ei ole sellainen blaah tai meh. Tämä on harvinaista! Ainoastaan kaksi kasvokuorintaa ihmetyttää, mutta sitten taas, onhan se kiva, että on kaksi erilaista. Entsyymikuorinta useammin käyttöön ja mekaaninen kuorinta sitten silloin tällöin tehostamaan puhtautta.

Tammikuun Bette Box sisälsi yhteensä 6 tuotetta ja yhden tuoksukortin. Täysikokoisia oli 4 tuotetta. Yksi oli puolet myyntikoosta ja yksi oli näytekoko. Joillakin oli shampoon ja hoitoaineen sijaan J.Mäki Professionalin hiusnaamio. En tiedä millä periaatteella nämä ovat valikoituneet. Ehkä oman kauneusprofiilin mukaan, ja sitten pitkäaikaistilaajat ovat saaneet shampoon ja hoitoaineen, ei-pitkäaikaistilaajat taas hiusnaamion. En tiedä, mutta näin mutulla veikkaan.

Mutta oli miten oli, Bette Box oli kerrassaan upea! Uusia brändejä, uusia tuotteita ja käytännöllisiä ennen kaikkea. Kosmetiikkaa, jota tarvitsee ja joka herättää kiinnostusta. Arvoltaan tämä versio Bette Boxista oli noin 57 €! Laskin myös version, jossa shampoon ja hoitoaineen sijaan on hiusnaamio. Tuolloin boxin arvo on noin 45,50 €. Eli aika hyvä arvoltaan tammikuun Bette Box.

Jos haluat tämän tammikuun Bette Boxin, toimi nopeasti! Koodilla LAHJATAMMI saat 4 euroa alennusta 3 kuukauden tilauksesta sekä tämän hyvän ja kiinnostavan tammikuun Bette Boxin, jonka tässä postauksessa esittelin. Tämä tarjous on voimassa niin kauan, kun tammikuun boxeja on jäljellä. Siksi kannattaa olla nopea!

Jos missasit tuon tarjouksen tai et tarvitse tammikuun boxia, hyödynnä halutessasi tämä toinen koodi. Koodilla HELMIBETTE saat 20% alennusta valitsemastasi tilauksesta. Koodilla saat alennuksen 1 kuukauden, 3 kuukauden tai 6+1 kuukauden tilauksesta.

MUOKS. Koodilla KEVÄINEN saat 4,20 € alennusta 3 kuukauden määräaikaisesta tilauksesta sekä saat helmikuun Bette Boxin ylimääräisenä. Eli yhteensä 4 Bette Boxia. Koodi on voimassa niin kauan, kun helmikuun Bettejä riittää ja korkeintaan 28.2.2019 asti.

Mitä sinä pidät vuoden ensimmäisestä Bette Boxista?

 

X