Glitz & Glam

Yllättävän hyvä puhdistusgeeli edulliselta merkiltä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Tuote saatu PR-toimistolta

Tänään vinkkaan edullisemman merkin hyväksi havaitsemastani kasvojen puhdistustuotteesta, joka soveltuu erinomaisesti tällaiselle neljääkymmentä lähentelevälle sekaiholle.

Kun olen tällainen yllätyksistä pitävä, niin jotenkin aina niin inspiroidun, kun jokin tuote ylittää odotukset. Siitä on aina kiva kertoa täällä blogissakin.

Kuinka monelle teistä Neutrogenan kasvojen hoitotuotteet profiloituvat ns. nuorisotuotteiksi? Minulle ainakin Neutrogenan kasvotuotteet edustavat hyvin nuorten ihonhoitoa. Nuorempana tuli käytettyä niitä, koska ihoni oli rasvoittuvampi ja tuotteiden hintataso oli mukavan alhainen.

Nyt vanhempana ihonikin vaatii toisenlaisia tuotteita, joten Neutrogena on vähän jäänyt. On minulla jotain Neutrogenan epäpuhtauksien täsmähoitoon tarkoitettuja tuotteita, mutta liian voimakkaasti pesevät puhdistajat ja rakeelliset kuorinnat olen jättänyt pois.

Kurkumaa sisältävä miselligeeli

Innostuin kuitenkin testaamaan Neutrogenan uuden tuotelinjan kasvojen puhdistusgeeliä. Clear & Soothe Micellar Jelly Make-Up Remover on itse asiassa misellinen meikinpoistogeeli. Eli puhdistusgeeli hyödyntää misellien puhdistustehoa.

Kurkumaa sisältävä puhdistustuote en erityisesti stressaantuneelle ja epäpuhtauksille alttiille sekaiholle, joka kaipaa kosteutusta – eli minulle! Ei siis ihme, miksi tästä pidinkin niin paljon, että halusin siitä kirjoittaa blogiinkin.

Neutrogena lupailee, että mieto miselligeeli poistaa jopa vedenkestävän meikin ihoa kuivattamatta. No jaah, ihan en nyt tätä lähde allekirjoittamaan kokemuksieni vuoksi, mutta todella hyvä puhdistustuote meikittömien kasvojen puhdistukseen sekä puhdistusöljyn jälkeen kaksoispuhdistuksessa. Vaikka muut vedenkestävät meikit puhdistaakin, niin vedenkestävää ripsiväriä saisi hieroa niin tolkuttoman pitkään, että helpompaa vain käyttää tuotetta toisen vaiheen puhdistajana.

Hellävarainen ja tehokas puhdistaja – voidaan käyttää jopa ilman huuhtelua

Koska koostumus on öljytön, miselligeeli ei jätä rasvaista tuntumaa iholle. Ja koska se on misellipohjainen, puhdistaja on mukavan lempeä iholle, vaikka tehokas puhdistaja onkin. Miselligeeli tuoksuu hyvälle. Siinä on raikas tuoksu, josta voi tunnistaa kurkuman.

Hieman jellymäinen koostumus tuntuu liukkaalta geeliltä kasvoilla. Ei kuitenkaan liian liukas, sillä sormilla saa ihoonsa tuntumaa, jolloin saa kunnolla hierottua lian ja meikkijäämät ihohuokosistaan.

Miselligeeli huuhtoutuu myös mukavan helposti iholta, mutta luin myös, että tuotetta voidaan käyttää miselliveden tapaan. Itselleni sellainen käyttötapa tuntuu vähän vieraalta, jos tuotteen koostumus on paksumpi. Ihan sama minulla on puhdistusmaitojenkin kanssa. Haluan huuhdella kasvoni vedellä. Ihan misellivesi on ainut, jonka voin jättää huuhtelematta.

Neutrogena Clear & Soothe Micellar Jelly Make-Up Remover jättää iholle misellivedelle tyypillisen raikkauden tunteen. Iho tuntuu puhtaalta, mutta myös pehmeältä ja kosteutetulta.

Neutrogena Clear & Soothe Micellar Jelly Make-Up Remover -miselligeeliä myydään apteekeissa, tavarataloissa ja hyvin varustelluissa päivittäistavarakaupoissa.

Jos muuten mietit kurkumaa ja sen värjäävyyttä, niin voin kertoa, ettei puhdistaja värjää kasvoja keltaiseksi. Kurkumaa on käytetty uutteena, joten siinä ei ole enää väriä. Se se olisikin, kun pesisi meikkejä pois, ja peilistä katsoisi aivan keltainen naama! 😲

Kurkuma onkin nyt trendiainesosa, sillä sen terveysvaikutuksista puhutaan paljon. Kosmetiikassa ei terveysvaikutukset pääse esiin, mutta näin flunssa-aikana kannattaa lievittää oireita kuumalla juomalla, jossa on kurkumaa. Pari vuotta sitten ostin Turkista ”teetä”, jota he kutsuivat winter teaksi. Ostin sitä myös tuliaisiksi mummolleni. Hän on kovasti kehunut tuon juoman tehokkuutta. Olen miettinyt, että täytyy yrittää tehdä vastaavaa juomaa lisää, kun ei sinne Turkkiin sitä hakemaankaan nyt pääse.

Onko kurkuma sinunkin lemppari? Miten muuten käytätte kurkumaa?

Lue myös:

Sekaihon puhdistustuotteet

5 parasta puhdistusöljyä

Lempeät kasvojen puhdistustuotteet

5 parasta misellivettä

X