Glitz & Glam

Ei jatkoon!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ei jatkoon oli ensimmäinen ajatukseni, joka mielessäni kävi tätä tuotetta ensimmäistä kertaa kokeillessani. Aika harvoin teen hutiostoksia. Nyt kuitenkin niin pääsi käymään. Hassua tässä on, että olen jo vuoden haikaillut ko. tuotetta. Ja kun vihdoin sen ostin, se ei ollutkaan sitä mitä odotin.

Harvoin postaan pettymyksistä tai tuotteista, joista en pidä. En yleensä kirjoita latteaa: ihan ok, kai joku tykkää, minä en. Tämä ei vain ole minun tapani. Poimin ostoksistani ja blogin kautta saaduista ne, joista haluan kirjoittaa, koska A) tykkään tuotteesta todella paljon, B) se on yleisesti kiinnostusta herättävä tai C) näen tuotteessa paljon potentiaalia muille. Mutta negatiivisuuteen en jaksa aikaani tuhrata ja olen ottanut linjan, jossa jätän sen bloggaustyylin joillekin toisille. Meitä ja teitä on erilaisia. Jokaiselle löytyy sopivat blogit ja lukijakunnat blogeille.

Teen tällä kertaa poikkeuksen ja kerron pettymyksestä. Kerron koska tiedän kuitenkin toisia teistä kiinnostavan nekin aiheet. Ja voisin kuvitella, että teitäkin kiinnostaa, ketkä ette yleensä viitsi aikaanne tuhlata negatiivisiin arviointeihin. Glitz & Glamissa niitä on niin vähän, että onhan tällainen arjesta poikkeava kivaa vaihtelua. Tämä tuote voi olla jonkun mielestä parasta ikinä, mutta nyt on sellainen, joka ei minuun uponnut.

Ostin laivalta Biotherm Total Renew Oil -puhdistusöljyn. Ainut vain, että koostumus on aivan geelimäinen. No ok, minun maailma ei siitä murene, tuumin ensimmäisellä käyttökerralla.

Hieroessani öljyä, joka ei tunnu ollenkaan öljylle, vaan on geeliä, tuntuu ettei geelin läpi pääse kunnolla hieromaan ihoa. Öljy irrottaa heti meikkiä, tämä geelimäinen öljy ei. Meikki tuntuu irtoavan vasta siinä vaiheessa, kun kostuttaa sormia ja aloittaa öljyn vaahdotuksen. Silti tuote ei puhdista minusta yhtä tehokkaasti kuin puhdistusöljyt, joihin olen tottuneempi.

Kolmas harmi tuotteessa on se, että Total Renew Oil aiheuttaa silmissäni kirvelyä. Kertaakaan en ole onnistunut välttämään kirvelyä. Silmissä tuntuu ikävältä vielä monta tuntia käytön jälkeenkin.

Ei jatkoon! Yritän käyttää tuotteen loppuun, mutta saa nähdä. Kun parempiakin on, niin miksi kituuttaa itseään tällä? Tällä kertaa ei osunut, eikä uponnut. Kimpoaa takaisin vain. Tietenkin tällekin tuotteelle on omat faninsa – siitä olen ihan varma. Kun periaatteessa ei ole olemassa hyviä ja huonoja tuotteita. On erilaisia tuotteita, on erilaisia käyttäjiä, heillä erilaisia toiveita, tottumuksia, eettisiä arvoja ja budjetteja. Ei ole kosmetiikkatuotetta, joka olisi kaikkien mieleen tai kaikkien mielestä epämieluisa. Minä olen tottunut tietynlaiseen puhdistusöljyyn ja se vaikuttaisi olevan minulle pyhä asia. 😀

Mikä tuote viimeksi oli sinulle pettymys? Käykö hutiostoksia useinkin? Jatkan tätä aihetta vielä sen verran, että koostan lähiaikoina 5 parasta pettymystä -postauksen.

Rentouttavaa viikonloppua! Olisikohan keväinen viikonloppu tiedossa vai takatalvea? Olen aika fifty-fifty, että kumpaa toivon. Keväinen auringonpaiste olisi kiva ja voisi ulkoillakin. Mutta… jos on kurja sää, niin voi hyvällä omatunnolla tehdä koulutehtäviä. Eihän tässä ole kuin yksi, kaksi, kolme, neljä, helkkarin monta ryhmätyötä vielä ennen huhtikuun loppua. Päälle vielä tentit ja viikkotehtävät muutamasta kurssista. Miten te muut olette selvinneet opiskeluista?

X