Glitz & Glam

Vegan by Goodiebox Limited Edition – Vegaanista kosmetiikkaa

Teksti: Minna / Glitz & Glam
Tuote saatu Goodieboxilta

Vähän kosmetiikkabokseihin painottuva viikko tällä kertaa. Meinaan esittelen vielä myynnissä olevan spesiaaliboksin, jonka sisältö on 100% vegaanista kosmetiikkaa.

Tämä Vegan Limited Edition on Goodieboxin erikoisboksi, joka on tosiaan vain rajoitetun ajan myynnissä, eikä sitä ole saatavilla kuin kertatilauksena. Eli tämä Vegan by Goodiebox ei ole kuukausittain ilmestyvä kosmetiikkaboksi, kuten tavallinen Goodiebox on.

Vegaaninen kosmetiikka oli nouseva trendi jo viime vuosikymmenellä. Aloittaessani kauneusbloggaamisen ja kauneusalalla työskentelyn, ei kukaan puhunut vegaanisesta kosmetiikasta. Ehkä joskus jossain osui mainintoja, että joku ei tuotetta voinut käyttää, koska siinä on mehiläisvahaa tms. Enemmänkin vegaanisuus keskittyi ravintoon, ei niinkään kosmetiikkaan. Vuosikymmenen puolivälissä vegaanisen kosmetiikan suosio alkoi nostaa päätänsä esiin vuosi vuodelta vahvemmin.

Nykyään nekin kosmetiikkatuotteet ilmoitetaan vegaanisiksi, jotka ovat aina sitä olleet. Vielä 10 vuotta sitten se olisi tuntunut absurdilta, että tuttu brändi olisi ilmoittanut tuollaisen asian pakkauksissaan ja markkinoinnissaan. Ajat ovat muuttuneet, ja asenteet sekä suhtautumiset sen mukana. Vegaaninen kosmetiikka on arkea ja se on kasvavissa määrin itseisarvo.

Minulta olisi tekopyhää julistautua vegaanikosmetiikan sanansaattajaksi. Koska olen ns. sekasyöjä eli syön niin kasvikunnan kuin eläinkunnan tuotteita, niin en myöskään ole kosmetiikassa vegaani. Mutta olen iloinen ”sekakäyttäjä”, mitä kosmetiikkaan tulee. Käytän sujuvasti sekaisin luonnonkosmetiikkaa, farmaseuttista kosmetiikkaa sekä vegaanista kosmetiikkaa yhdessä kaikkien perinteisten kosmetiikkojen kanssa, jotka nekin kulkevat halpismerkeistä luksusmerkkeihin. Kuten sanoin, olen kosmetiikassa iloinen sekakäyttäjä.

Se että en julistaudu vain vegaanisen kosmetiikan käyttäjäksi, ei se sulje pois minulta niitä. Voihan se olla, että jossain vaiheessa tulee aika, kun valitsen kahden yhtä hyvän väliltä sen vegaanisen vain sen vuoksi, että tuote on vegaaninen. Jos joku miettii, että eikös ne vegaaniset kosmetiikkatuotteet ole huonompia kuin muut, niin voin sanoa oman kokemukseni pohjalta, että eivät ole.

Vegan by Goodiebox on erittäin iloinen yllätys! Boksin sisältöön on käsittääkseni päässyt tutustumaan siitä lähtien, kun se tuli myyntiin. Sinällään se ei monille tilaajille ole yllätyksellinen sisällöltään, mutta itselleni se oli. En tiennyt, mitä Vegan pitää sisällään, kun se minulle PR-näytteenä toimitettiin.

Katsellaan nyt seuraavaksi, mitä nämä vegaaniset kosmetiikkatuotteet ovat.

HUMAN+KIND FACE CREAM
27,50 € / 75 ml

Tämä luonnollinen, kosteuttava ja rauhoittava kasvovoide sisältää luonnollisia ainesosia, kuten luonnonmukaista aloe veraa, shea- ja kaakaovoita. Se sopiikin siis loistavasti ärsyyntyneelle iholle. Voit käyttää sitä myös raskausarpiin tai muihin ihosi kohtiin, jotka kaipaavat pientä ekstrahoivaa. Tasapainottaa epätasaista ihon sävyä. Sopii päivittäiseen käyttöön.

Tämän minulle aikaisemmin uuden brändin vartalovoide oli maaliskuun Goodieboxissa. Tässä Vegan -boksista tuli Human+Kindin kasvovoide. Näissä Human+Kindin pakkauksissa on kauniit värit ja vähän intialainen tyyli. Siitä huolimatta Human+Kind on irlantilainen luonnonkosmetiikkabrändi.

Kasvovoiteen koostumus ja tuntuma sekä käyttötavat muistuttavat meille monille tutun Lumenen SOS-voiteen ominaisuuksia.

MANUCURIST, BIRD OF PARADISE
14,00 € / 15 ml

Ranskalaisbrändi Manucurist on tunnettu korkeatasoisista tuotteistaan ja innovatiivisista ideoistaan – eikä tämä Green Nail Lacquer -kynsilakka ole poikkeus. Brändi tekee lähes kaiken kestävän kehityksen periaatteita mukaillen, ja tämäkin kynsilakka sisältää 84 %:sti luonnollisia ainesosia; perunaa, vehnää, luonnollista kaakaota ja bambu-uutetta.

Aika ihana kesäväri! Mielenkiinnolla testaan, miten tällainen näin korkealla luonnollisuusprosentilla oleva kynsilakka toimii. Vielä en ole ennättänyt kokeilemaan.

MARIA NILA HEAD HEAD & HAIR HEAL MASQUE
33,00 € / 250 ml

Kaipaako hiuspohjasi pientä ekstrahoivaa? Siinä tapauksessa tämä 100 % vegaaninen, sulfaatiton ja parabeeniton Head & Heal Hair –naamio on uusi, täyteläinen pelastajasi. Se, suojelee hiusten väriä ja sisältää piroktoniolamiinia ja luonnollista aloe vera –uutetta, jotka ehkäisevät hilseilyä ja muita hiuspohjan ongelmia. E-vitamiini, apigeniini ja peptidit stimuloivat hiusrakkuloita, nopeuttaen hiusten kasvua. Lisää pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin, anna vaikuttaa 5-10 minuuttia ja huuhtele. Toista käsittely 1-2 kertaa viikossa.

Maria Nila kuuluu suosikkimerkkeihini. Erityisen paljon pidän Maria Nilan vaaleanpunaisesta hiusnaamiosta, joka tuoksuukin niin mahtavalle! Innolla kokeilen tämänkin tuotelinjan hiusnaamiota, jota en ole aikaisemmin kokeillut. Olen lähinnä suosinut merkiltä vaaleille tarkoitettua tuotelinjaa sekä värjättyjen hiusten tuotelinjaa, jossa on tuo mainitsemani vaaleanpunainen hiusnaamio.

FIGS & ROUGE CHARM ELIXIR
38,00 € / 30 ml

Mikä ihme! Figs & Rouge Wonder Charm Elixir – nimi sai jo itsessään meidät ihastumaan! Lisää 3-6 pisaraa puhdistetulle iholle, sano taikaloitsu ja boom! Kasvosi virkistyvät silmänräpäyksessä. Psst: sisältää myös muita herkkuja, kuten A-, C- ja E-vitamiinia. Lisää halutessasi myös poskipäihin.

Oi, miten ihastuttava eliksiiri! Koostumus on hyvin seerumimainen, jossa on ihana vaaleanpunainen hohde.

Hohde onneksi muuttuu vähän hillitymmäksi, kun eliksiirin hiero kunnolla iholle. Tästä tulee uusi suosikkituotteeni!

Ja nyt vinkki selkeästi varttuneemmalle iholle: käytä tätä ihoa hoitavaa eliksiiriä myös poskipäille korostustuotteena. Tällä saa kyllä kaikenikäiset kasvot upeaa hehkua ja virkistystä väsyneelle iholle. Lisää vain muutama tippa päivävoiteeseen.

BILOU TASTY DONUT SHOWER FOAM
6,50 € / 200 ml

Tasty Donut -suihkuvaahto tuoksuu vastapaistetuille donitseille, joita koristaa vaaleanpunainen mansikkakuorrute – herkullista! 100 % vegaaninen vaahto sisältää aloe veraa sekä manteli- ja avokadoöljyä, jotka puhdistavat hellävaraisesti ja takaavat täyteläisen vaahdon. Ravista ennen käyttöä, pidä pulloa pystysuunnassa ja purista vaahtoa kämmenelle ja hiero vartalon iholle. Huuhtele runsaalla vedellä.

Vaahto on todella ilmavaa, siis todella ilmavaa ja kevyttä. Kuitenkin napakka vaahto on helppo levittää vartalolle ja huuhtoutuu mukavan helposti pois. Mutta vaahtomainen koostumus ei ole yksinään tuotteen ihania ominaisuuksia. Tässä on niin herkku tuoksu, että en meinaa kestää!

Jos rakastat todella makeita, sokerisia tuoksuja, niin etsi tämä suihkuvaahto käsiisi! Tuoksu kestää iholla todella pitkään. Olen aivan koukuttunut tähän Tasty Donut -suihkuvaahtoon, joka ei mielestäni tuoksu donitsille. Tuoksu muistuttaa enemmänkin Chupa Chups -mansikkatikkaria. Donitsista tulee mieleen lähinnä rasvalta tuoksuva pulla, joka ei minua tuoksukuvauksessa houkuta. Oikeasti tuoksu on parempi kuin antaa ymmärtää.

RAUNSBORG HAND CRÈME
16,70 € / 100 ml

Käytämme käsiämme lähes kaikkiin jokapäiväisiin rutiineihin. Juuri siksi niille on hyvä osoittaa vähän ekstrarakkautta. Tämä Hand Cream kosteuttaa ja ravitsee käsiä ilman rasvaista tunnetta – ja tuoksuu hennosti koivulta. Voit käyttää sitä joka päivä ehkäistäksesi käsien kuivumista.

Tämänkin brändin kotimaa on Tanskassa. Aivan uusi, josta en ole aikaisemmin kuullutkaan. Tuubi on kookas, joten jätän tämän odottelemaan ensi syksyä, kun yritän nyt käyttää loppuun viime syksyn ja talven aikana avaamiani käsivoiteita. Minulla pitää olla käsirasvaa vähän joka paikassa – työpöydällä, käsilaukuissa, makuuhuoneessa ja olohuoneessa.

Vegan by Goodiebox sisältää yhteensä kuusi tuotetta, jotka kaikki ovat täysikokoisia. Vegaanista kosmetiikkaa sisältävä boksi maksaa 29,90 €, mutta se on arvoltaan 136,00 €. Jos nämä kosmetiikkatuotteet kiinnostavat ja tulevat tarpeeseen, on Vegan -boksin osto erittäin kannattava.

Minusta sisältö on erittäin käytännönläheinen, mutta kuitenkin ripauksella arjen ylellisyyttä. Juuri tällaisia juttuja tässä kaipaa. Omat suosikkituotteeni tässä boksissa ovat Figs & Rougen hohtava eliksiiri, Biloun Tasty Donut -suihkuvaahto ja Maria Nilan hiusnaamio.

Minusta tällaiset teemaboksit ovat äärimmäisen hauskoja. Vähän tavallista spesiaalimpia, vaikka tavallisetkin Goodieboxit ovat mielestäni aika spessuja, vai mitä?

Mikä muu teema voisi olla kiva? Ehkä luonnonkosmetiikkaboksi? Tai sitten jotain vuodenaikojen tai brändien mukaisia spesiaalibokseja. Nekin olisivat aika jees. Tämä Vegan -boksi oli ainakin tosi mukava.

Kohtahan tässä tulee huhtikuun Goodiebox. Eikös ne tällä viikolla lähde matkaan? Minähän vasta sain maaliskuun Goodieboxin, tässä linkki sen esittelyyn.

En tiedä, kuinka pitkään Vegan by Goodiebox on vielä myynnissä, mutta vielä toistaiseksi sitä on saatavilla.

Mitä mieltä olet tästä vegaanisesta kosmetiikkaboksista? Onko Vegan by Goodiebox hitti vai huti?

 

Lue myös

X