Elämäntapamuutoksen alku - ensimmäiset tunnelmat PT:n tapaamisen jälkeen
Toivottavasti teitä ei haittaa… tai muotoillaanpas tämä uusiksi. Toivottavasti kiinnostuitte/kiinnostutte minun yrityksestäni… muotoilen uusiksi. Toivottavasti kiinnostuitte/kiinnostutte elämäntapamuutoksesta, johon olen ottanut ensimmäiset askeleet. Viime viikolla avauduin omasta kehopositiivisuudesta, jota ei siis ole. Tulen kertomaan tästä matkastani täällä blogissa. Varmasti luvassa on onnistumista ja erilaisia kriiseilyjä. Sitähän se elämä on. Tein tälle aiheelle oman alakategorian, jonka nimesin niinkin kekseliäästi kuin Elämäntapamuutos.
Nyt on katseltu peiliin ja pohdittu monia asioita. On peilattu omia tapoja ja käytösmalleja elettyyn elämään ja sen tapahtumiin. Olen nähnyt selkeän yhtälön. Kun olen kiireinen ja stressaantunut, lihoan ihan valtoimenaan. Lihominen on seuraus liikunnan vähäisyydestä, liian epäsäännöllisestä syömisestä, johon kuuluu myös perseily sitten illalla, kun kroppa huutaa polttoainettaan. Stressillä ja vähäisellä nukkumisella on omat osansa tässä yhtälössä.
Ensimmäinen tapaaminen personal trainerin, eli PT:n kanssa oli mielenkiintoinen. Minähän en tiennyt PT:stä oikeastaan mitään. Tiesin vain äitini käyvän hänellä hieronnassa. Äitini kautta hänen asiakkaaksi päädyin – tai siis me päädyimme. Äitini tarvitsee liikunnallista aktivoimista pitkän sairasloman jäljiltä (jos muistatte viime kesän moottoripyöräonnettomuuden?), minä koko paketin remonttia. Olemme parina PT:n ohjauksessa, vaikka vähän erilaiset nämä meidän tavoitteet ja lähtötilanteet ovatkin.
Minua jännitti jonkun verran. Minulla ei ollut tietoa edes miltä PT näyttää? Tiesin vain, että hän on mies. On varmasti luonnollista, että minulla oli vähän ennakkoluuloja. Minulla oli vähän pelko, että PT:n näkemys on, että rautaa nostamaan sekä pelkkää kanaa ja rahkaa syömään. Tiedänhän minä, että ei se ole personal trainereiden ratkaisu kaikkeen, mutta vähän sellaisia pieniä ennakkoluuloja oli. Varmaan ihan luonnollista, sillä kaikilla meillä on ennakkoluulomme ja olemme luoneet mieliimme jokaisesta ammattikunnasta oman stereotypiamme. Onneksi ne ovat hölynpölyä, mutta minkä ihminen luonnolleen voi, vaikka kuinka avoimin mielin asioihin suhtautuu.
Kun kuuntelin PT:n juttuja, tiesin olevani oikeissa käsissä. Minulla on valmiiksi paljon omaa tietoa ja olen lukenut hyvinvoinnista jonkun verran. Minulla on myös oma elämä ja arkeni. Kun minun käsitys ja oma totuuteni kohtasi PT:n kanssa, minulle syntyi luottamus häntä kohtaan. Jos PT selittäisi minulle ohjeita ja asioita sekä näkemyksiään, jotka eivät millään tavalla kohtaisi omani kanssa, olisi äärimmäisen vaikeaa lähteä muuttamaan omaa elämäntapaa. Nyt tarvitsen järkevää ja maltillista ihmistä avuksi ja sitä olen ilmeisesti saamassa.
Ensimmäiseksi tehtäväksi olen saanut määritellä tavoitteeni. Missä ajassa mitäkin. Jokainen osa-alue tulee pilkkoa pieniin osiin. En voi vaan sanoa, että haluan laihtua, vaan selkeät tavoitteet ja paljon välitavoitteita. PT ilmaisi asian jotenkin niin, että muutamme elämäntapojani ja laihtuminen on vain seuraus siitä. Itsellenikin yritän nyt sisäistää, että ei laihdutuskuuri, vaan elämäntapamuutos.
Toinen tehtäväni on ollut ruokapäiväkirja. Haluan kertoa teille pääni sisällä myllertäneistä pohdinnoista.
Minullahan on iso ongelma siinä, että en syö aamupalaa, enkä lounastakaan kovin usein. Illallinen on kuitenkin joka päivä. Yleensä ihan perusruokaa ja jotain kasvista tai salaattia. Mutta myönnettäköön julkisesti, että arjen hektisyydessä on sorruttu vähän liian usein noutoruokaan ja nopeisiin puolivalmisteisiin. Sitä aina silloin ynnäillään, että lapset onneksi söi koulussa ja päiväkodissa. Ok, voidaan luistaa ruoanlaitosta ja syödä p*skaa. Noutoruoan syömistä on nyt vähennetty ja sitä ei ole ollut hetkeen, eikä puolivalmisteitakaan.
Minun tehtäväni on tosiaan ruokapäiväkirja, jotta PT näkee ravinnon ja sen määrän, milloin syön, miten syön ja missä fiiliksissä. Myös nälän astetta tulee arvioida. Ok, helppo homma. Mutta sitten aloin pohtia, että syönkö aamulla nälkääni vai siksi, että päiväkirja näyttäisi paremmalta? Otanko välipalan nälkääni vai koska tsemppaan? Ideaalista olisi, että päiväkirja olisi just sitä mitä olet syönyt pitkään. No entäs jos pitkään on ollut on-offailua? Tulee 2-4 viikkoa, jotka ovat lähes ihanteellisia ja sitten tulee toinen 2-4 viikkoa pelkkää perseilyä?
Siis tietenkin näistä voi keskustella sen oman PT:n kanssa, mutta olen nyt vain pohtinut näitä asioita mielessäni ja vähän kavereidenkin kanssa. Olen nyt kuitenkin päätynyt syömään sitä mitä juuri nyt haluan syödä, mitä on tehnyt mieli. Se nyt vaan on tämän innostumisen myötä ollut parempaa, kuin huonoina aikoina. En tiedä miltä päiväkirja näyttää loppuviikosta, kun esittelen sitä PT:lleni. Jos se näyttää liian hyvältä, niin täytyy kyllä kertoa PT:lle kaikki ne jotka olisivat olleet mukana ilman skarppausta ja mitä aterioita minulta olisi jäänyt välistä.
Kaivoin aktiivisuusrannekkeeni laatikosta. Mieheni on käyttänyt omaansa todella paljon, mutta minulla on rannekkeen käyttö jäänyt. Tajusin, että niin se ranneke näyttäisi myös unen määrän. Näkisin miten nukun ja jäisi ihan mustaa valkoisella nukkumisen määrästä.
Ranneke on nyt ranteessa. Viimeisimpiä tietoja löytyi sovelluksesta, jotka olivat 24.10.2015. Että silleen. Paino piti päivittää uudelleen, sillä se oli tuossa ajassa muuttunut +10 kg. Aika karua! Melkein itketti, ja olisikin itkettänyt, jos en olisi ollut varsin tietoinen asiasta. Ei tullut yllätyksenä. Minä muuten yritin hankkia itselleni personal traineria noihin aikoihin. Se johon kontaktoin, oli silloin liian kiireinen ottamaan minua asiakkaakseen. Olisin päässyt asiakkaaksi aikaisintaan 2-3 kk:n päästä. Jäin etsimään toista personal traineria, mutta jotenkin sitten se homma jäi. Ei tuntunut aika riittävän etsintään ja tavallaan luovutin.
Vaikka olen nyt motivoitunut ja innoissani, mieleeni silti hiipivät ikävät ajatukset. Miksi niiden pitääkin tulla droppaa mun tunnelmaa? Tiedättekö ne pelot epäonnistumisesta? En voi sille minkään, mutta jostain kumpuaa ajatukset, että entäs jos nyt sitten vuoden tai kaksi elämäntapa muuttuu ja sitten taas jokin ylibuukkaus kalenterissa, stressi ja muu hektisyys palauttavat minut vanhoihin rutiineihin? En varmaan opi ylläpitämään parempaa elämää. Miksi ihmeessä se sisäinen ääni alkaa lannistamaan? Mene pois ja anna mun yrittää! Parempi tehdä edes jotain, kuin olla tekemättä!
Loppuviikosta on tosiaan alkutestit PT:n kanssa. Kroppani kuntoa mitataan… pelottaa ja hävettää! Ennen lapsia olen ollut kuitenkin melko ahkera liikkuja. Esikoisen saatua työ muuttui kevyemmäksi ja liikuntaharrastukset jäivät. Noh, ei tässä muu auta kun selvittää kunto ja kehitellä korjaustoimenpiteet ammattilaisen kanssa.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Minä painin tämän viikon uuden elämäni aloituksen kanssa ja hitsin tenttiviikon parissa. Voi miten minua aina stressaakin nuo tentit.
Kommentit
Kiitos Ansku! 🙂
Minullakin on aikaisempaa kokemusta. Tiedätkö, jotain on nyt eri tavalla. Maailma ei kaadu, jos syön munkin vappuna ja juon simaa päälle. Minulle ei ole iskenyt luovutusahmintaa yhden sallitun herkun jälkeen. Peli ei ole menetetty heti jos sallii (tai vaikka repsahtaisikin) itselleen välillä ei niin terveellistä tai herkkuja. Olenko vihdoin sisäistänyt jotain? Wau, hyvä minä!
Kommentit
Hienoa että olet päässyt alkuun ja oikein paljon tsemppiä muutokseen☺.
Tulet yllättymään miten asia vie mukanaan ja tuloksiakin varmasti tulee. Muistathan olla kärsivällinen ja vaikka takapakkia tai repsahduksiakin tulisi niin se ei hommaa kaada. Nimim. kokemusta on?. Hyvin se menee ja ajattelet että ensi vuonna tähän aikaan olo tuntuu jo ihan erilaiselta … ja ne pienet välitavoitteet on tosi tärkeitä koska kaikki vie oman aikansa. Olet jo mielessäsi pistänyt homman liikkeelle ja motivaatio on kohdallaan. Siitä on hyvä lähteä.
Kiitos Ansku! 🙂
Minullakin on aikaisempaa kokemusta. Tiedätkö, jotain on nyt eri tavalla. Maailma ei kaadu, jos syön munkin vappuna ja juon simaa päälle. Minulle ei ole iskenyt luovutusahmintaa yhden sallitun herkun jälkeen. Peli ei ole menetetty heti jos sallii (tai vaikka repsahtaisikin) itselleen välillä ei niin terveellistä tai herkkuja. Olenko vihdoin sisäistänyt jotain? Wau, hyvä minä!
Jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkoa, jos täältä saisi omiinkin elintapamuutoksiin lisätsemppiä – hyvin jo jokusen tovin meni, mutta nyt on taas tullut takapakkia ja lipsuttua herkuttelun suhteen :/
Toivottavasti löydät. Kiva, että olet kiinnostunut aiheesta. 🙂
Tsemppiä, pystyt siihen! En kommentoinut aiemmin siihen body positive-kirjoitukseen, mutta täytyy tässä sanoa että minusta se oli hieno ja rohkea postaus. 🙂
Kiitos AP! Se oli aika hankala aihe ja myönnetään, että meinasi postaus joutua roskakoriin. Harkitsin, että uskallanko kirjoittaa asiani ja ajatukseni muille luettavaksi? Ilmeisesti hyvä, että uskalsin. 🙂
Tsemppiä Minna! Hienoa, että olet positiivisin mielin hakemassa muutosta, uskon että se menee hyvin! Kiva että jaat pohdintojasi tännekin:)
Kiitos Sesse! 🙂
Hirmuisesti tsemppiä Minna projektiisi, kuullostaa siltä että olet polunhaarassa ja valitsemassa uutta, parempaa suuntaa! 🙂
PS: Meillä pieni mies täytti eilen jo kuukauden, aika on kulunut häneen tutustuessa siivillä! Vauva-arki on aikas ihanaa <3
Kiitos ihana Noora! 🙂
Ihanaa vauva-aikaa sinulle ja perheellesi! <3 Se aika menee siivillä.
Tsemppiä Minna, muista kuunnella itseäsi ja kärsivällisyys on varmaan myös kova sana. ???
Kärsivällisyys on minulle päivän sana. Olen vähän sellainen nopeuteen pyrkivä tyyppi. Kustannustehokkuuteen kasvatettu yksilö. Tämä on yksi tärkeimpiä asioita, joita prosessoin pääni sisällä. Pitää olla kärsivällinen. 🙂
tsemppiä muutokseen 🙂 itselläni auttoi kun valitsin liikunnaksi sellaisia harrastuksia mistä oikeasti pidän eikä tule vain vahdittua kelloa että milloin tämä jumppa loppuu.. kokeile rohkeasti uutta 🙂
Kiitos! 🙂 Olen ajatellut kokeilla vesijuoksua. Se voisi olla kivaa. Kun vaan ylitän itseni ja vedän uikit päälle ja menen uimahalliin.
Hyvä postaus! Itse aloin opiskella syksyllä 2015 ja nyt on + 8kg vaa’alla. Ja tiedän ihan tasan mistä johtuu: karkkia stressiin, Mäkkärin kautta kerran viikossa, siinähän se. Ja liikuntaa tulee vähemmän kuin töissä ollessa. Jään seuraamaan elämäntapamuutoksesi onnistumista. Itse yritän pysäyttää painonnousun ja keskittyä elämäntapamuutokseen kun opiskelustressi hieman helpottaa.
Juuri ne samat jutut kuin minulla. Vaikka ei määrällisesti vuorokaudessa syö paljon (koska ei ehdi), niin se vähäinen määrä on niin kuraa sisällöltään. Ja kun opiskeluissa ei tule sitä liikuntaa (minulla ainakaan) ja koulutehtäviä ja blogia tehdään tietokoneella istuen, niin eipä ihme, että vyötärö kasvaa ja jaksaminen heikentyy.
Minulla opinnot ovat sen verran alussa, että en voinut odottaa opiskelujen päättymiseen. Oli tehtävä päätös nyt. Minulla oli verenpaineetkin kohonneet, vaikka ne olivat vielä viime kesänä hyvässä mallissa. Niin rankka ensimmäinen opiskeluvuoteni oli.
Kyllähän se 10kg harmittaa, mut loppujen lopuksi se on tosi vähän ja helposti elämäntapoja muuttamalla lähtee. Itselläni oli havahtuminen vasta siinä vaiheessa kun oli tullut +80kg tupakoinnin lopettamisen ja työelämään siirtymisen jäljiltä seitsemässä vuodessa. Oli aika itsetuhoisen fiilis, et se on niin paljon, ettei sitä voi saada ikinä pois. Vuodessa kuitenkin jo -40kg ja alkaa tuntua, että kyllä se vielä pois lähtee. On tää työn teko niin terveellistä nimimerkillä 60-140h viikossa:(
Niin siis haluan huomauttaa, että olen pitkällä tähtäimellä lihonnut enemmän kuin 10 kg. Olen vuosien saatossa jojotellut lukuisat kerrat. Ylipainoa minulla on kymmeniä kiloja. Nopein painonnousu minulla on nyt ollut tuo viimeiset 1,5 vuotta, jossa tuli 10 kiloa. Lähtökohtana kuitenkin se, että en ollut laihduttanut 10 kiloa, jonka olisin lihonnut takaisin. Kyseessä on 10 kiloa, jotka ovat tulleet muun lihomisen päälle.
Kiitos kun kerroit itsestäsi. <3 Pakko sanoa, että huikean muutoksen olet elämässäsi jo tehnyt. Mutta miten ehdit huolehtimaan itsestäsi, jos teet niin paljon töitä? Oletko yrittäjä? Joka tapauksessa iloa sinun kevääseen ja muista huolehtia itsestäsi. 🙂
Onnea matkaan ja valtavasti tsemppiä! Hieno juttu, että sulla on pt apunasi ? Jään innolla odottamaan postauksia tästäkin aiheesta!
Kiitos! PT on tässä projektissa tärkeä. 🙂
Voimia projektiin! Mun on jo jonkin aikaa pitänyt kirjoittaa blogiin vähän samansuuntaisista asioista, mutta jotenki kynnys tuntuu älyttömän korkealta. En tiiä miksi. En varmaan halua julkisesti myöntää, että kaikesta mun sisäistämästä tiedosta huolimatta elän ihan päin persettä 😀 No, enivei. Seuraan mielenkiinnolla sun projektia ja oon ylpeä susta jo sen takia, että aloitit. Omaa inspistä odotellessa 😛
Ei se helppoa ole. Minullakin on tietoa, mutta en vaan ole käyttänyt sitä ja toimin täysin omaamaani tietoa vastaan. Mutta sehän meistä ihmisiä tekeekin. 🙂 Mutta on se kyllä ollut aika tiukka pala sanoa ääneen maailmalle.
Minulla haki jonkun aikaa sitä liikkeelle lähtöä asiassa. Sitä tarvitsee aikansa prosessoida päänsä sisällä. Liian hätiköidysti aloitettuna se tuntuu olevan tuhoon tuomittua. Pitää olla tilanne, jossa on vaan saanut tarpeekseen, eikä enää siedä vanhaa tilannette.
Toivottavasti löydät pian oman inspiraatiosi ja palavan halusi. 🙂
Hurjasti tsemppiä Minna! Itse aloitin laihdutuksen syksyllä 2015…. Heinäkuuhun 2016 mennessä oli tippunut 4 kiloa! 😀 Jotain kuitenkin tuolloin heinäkuussa päässä naksahti, ja samalla alkoi muutkin palaset loksahdella paikoilleen – kyllä se into, sisäinen motivaatio ja alkuhuuma oli kesällä ihan toista luokkaa kuin silloin kun ”aloitin”. Toivottavasti sullakin se into säilyy ja pääset kunnolla nauttimaan muutoksen tuulista! Tsemppiä!
Kiitos Mira! 🙂
Tärkeintä onkin, että ne palat loksahtelee paikoilleen. 🙂 Hienoa, että niin kävi sinulle. Minulla on vielä niin alkuhuuma päällä, että on vaikea arvioida, että mik on loksahtanut paikoilleen ja mikä on huuman aiheuttamaa intoa. Huumat aina laantuvat, mutta sitten vasta näkee miten sitoutunut asiaansa onkaan. Toivon todella, että tällä kertaa olen. 🙂
Kuulemma jo 5 kilon painonpudotus muuttaa ihmisen metabolista tasapainoa merkittävästi paremmaksi. Joten jos vaikka se olisi hyvä tavoite esim jussiin tai syksyyn mennessä niin ehkä siitä olisi hauska jatkaa mielialan huojentuessa ja olon helpottuessa? Taidanpa laittaa omaan ohjelmaan saman homman, on sen verran ote lipsunut ja itse asiassa suunnilleen samassa ajassa ja about samassa määrin kuin sinullakin. Viimeinen vuosi-puolitoista on ollut todella stressaava ja ainakin itse stressaantuneena lihon hyvin helposti kun en ehdi edes ajatella mitä syön ja milloin. Pakko vaan lykätä jotain naamaan, että jaksaa taas seuraavan etapin. On aikoja, jolloin oman itsensä ajattelu on listalla niin kaukana, että sitä ei käytännössä tapahdu ollenkaan.
Ensimmäistä vitosta odotellessa. 🙂
Stressi ja kiire on pahimmat sudenkuopat. Siihen päälle kun tulee unista nipistäminen tai unettomuus. Oravanpyörä onkin valmis. Hyvin huomaa minusta, että huonosti syöminen ja liikkumattomuus stressin ja liian vähäisen unen kanssa ovat tehneet tehtävänsä vatsan seudulle. 🙁
Kovasti tsemppiä! 🙂
Kiitos! <3
Ihanaa lukea näin rehellisesti ja avoimesti kirjoitettua tekstiä! Itse olen hakenut vastikään apua syömishäiriöön, ja tunnistan kyllä itseni monesta kohtaa – esimerkiksi ruokapäiväkirjan pitäminen miteitytti. Miten minä kehtaan kirjoittaa totuuden ylös? Entä jos vain tsemppaisin viikon tai kaksi? Toisaalta saanko apua, jos hoitohenkilökunta luulee minun syövän aina näin normaalisti?
Paljon tsemppiä elämäntapamuutokseen! 🙂
Hienoa että olet hakenut apua. Niin minäkin tein. Minulla on kohteena elämäntapa ja apuna personal trainer. 🙂
Hyvä, että olet pohtinut asiaa. Olethan ollut rehellinen? Kukaan ei voi auttaa, jos kaunistelee totuutta. Olen ollut tuon asian edessä monet kerrat elämässäni – jopa vaikean masennuksen kanssa silloin 7 vuotta sitten. Meillä olikin silloin ammattiauttajan kanssa sopimus, että luettuani kotitehtäväni ääneen hänelle, kerroin kaunistelinko totuutta. Se riitti. Asiaa ei puitu sen syvemmälle niin, että itse olisin siinä hetkessä tajunnut niin tapahtuneen.
Intoa ja sinnikkyyttä elämäntapamuutokseen!
Täällä seuraillaan innolla, josko saisi itsekin vaikka jotain vinkkiä 🙂
Aikuisiällä parinkymmenen vuoden aikana on tullut jojoiltua kolme-neljä kertaa aina muutaman vuoden sykleissä. Painoa on tullut pudotettua 10-15kg ja kerran jopa 32kg lyhyessäkin ajassa. Tämähän on sitä kaikkein epäterveellisintä, parempihan olisi pudottaa rauhassa ja omaksua uudet syömismallit ja muutenkin elämäntavat. Nyt olen viime syksystä saanut pudotetutta reilun kympin ja nyt ollaan jo siellä normaalipainon ylärajoilla 🙂 Tämän kun saisi vakiinnutettua. Pahimmat sudenkuopat minulle on kiire, stressi, pitkät työpäivät, väsymys –> pikaruoka, einekset, karkit! Kun en ole mikään ruuanlaittoihminen, eikä aina jaksaisi/ehtisi/viitsisi tehdä itse ruokia.
Pari vuotta sitten hankin myös aktiivisuusrannekkeen. Sitten se meni siihen, että stressasin jopa sitä nukkumista rannekkeen kanss; kuinka hyvin tai huonosti ja kauanko nukuin. Sekin meni sellaiseksi suorittamiseksi!
”Pahimmat sudenkuopat minulle on kiire, stressi, pitkät työpäivät, väsymys –> pikaruoka, einekset, karkit!”
Samat minullakin. Olen jo nt alkanut pelkäämään syksyä. Nyt kesällä ei ole sellaista kiirettä ja stressiä, mutta entä sitten syksyllä kun alkaa koulut? Minulla on tiedossa about 40-45 op syyskuusta joulukuuhun. Mutta samalla ajattelen, että kun pidän kiinni kynsin ja hampain itsestäni huolehtimisesta, selviän tuostakin. Mutta paha paikka se tulee olemaan.
Mainitsit myös tuon suorittamisen. Voi, minä todellakin tiedän suorittamisen. Olen oikea suorittajan perikuva. Samaistun kertomaasi.
Minusta se on ihan luonnollista pelätä epäonnistumusta. Omassa elämäntapamuutoksessani alkoi juuri 9. viikko. Kävin sitä ennen satunnaisesti salilla ja oikeutin sillä valtavia määriä ruokaa, pääosin huonoa sellaista. Mä pelkäsin, että en varmaan saa syötyä hybin ja pidettyä yllä mitään säänmöllistä treeniä jota oli aluksi minimissään 4x viikossa.
Mutta:Nyt treenikertoja on minimissään 6 viikossa ja oonpa pari viikkoa vetänyt 7 treeniä. Olen syönyt pääosin hyvin, sallin itselleni yhdet pikaruuat ja pari namia viikossa. Enkä niitä namejakaan ole välttistä syönyt kuin yhdet. Mitä vähemmän sokeria, sitä vähemmän sitä haluaa. Ja on muuten kunto noussut. Aluksi katsoin treeniohjelmaa kauhulla, 20 askelkyykkyhyppyä, ei kamala. No eiliseen niitä kuuluikin jo 50! Enpä olisi 9 viikkoa sitten kuvitellutkaan että voisin tehdä 50 askelkyykkyhyppyä putkeen.
Painoa on lähtenyt melkein 6kg, ja mahasta senttejä täydet 6.
Että kyllä sitä vaan voi ja pystyy kun sen oikean fiiliksen löytää! Itse en pt:a hommannut vaan Kayla Itsinesin bbg-ohjelman, mutta tosi mielenkiinnolla seuraan ja tsemppaan sun projektia. Ihan hurjan paljon peukutuksia ja tiiä että on muitakin kamppailemassa samojen juttujen kanssa. 🙂
Wau, mahtavaa! Ihana kuulla, että olet löytänyt sisäistä paloa ja halua hyvinvointiisi. Missähän tilanteessa itse olen 9. viikolla? Toivottavasti yhtä hyvässä kuin sinä. 🙂
Minäkin sallin itselleni. Ei enää ehdottomuuksia, koska tiedän ettei ne kestä pidemmän päälle. Siksi myös rauhallinen aloitus ja opettelua. Sitähän kaikkia asiat vaativat. Pitää totuttaa itselleen uudet tavat ja osa niitä hyviä vanhojakin. 🙂
Olen muuten itsekin huomannut miten sokeria tekee vähemmän ja vähemmän mieli. Olin tuossa talvella jo niin epätoivoinen, että pelkäsin etten pääsekään enää eroon koukustani.
Tsemppiä! Itsekin tein elämäntapamuutoksen pari vuotta sitten. Paino jojoilee edelleen ja sallin myös herkutteluja silloin tällöin. Pääsin jo hetkeksi sokerikoukusta eroon, jolloin olossa huomasi merkittäviä muutoksia. Olin paljon pirteämpi, iho näytti paremmalta ja turvotukset katosi. Pitäisi taas vierottautua, tällä kertaa kokonaan, mutta helppoa se ei ole. Treeneihin sen sijaan jää koukkuun ja tuntuu, että tulee hulluksi, jos joutuu pitämään taukoa 😀
Sokerikoukku… jep! Tiedän hyvin sen koukun. Olen itsekin nyt päässyt irtautumaan siitä. Olen tehnyt asian kanssa työtä jo 1-2 kk. Mutta sen tiedän, että sinne koukkuun lipsahtaa niin helposti. Siitä pääsee kyllä eroon, mutta ensimmäiset päivät ovat aina kaikista pahimmat.
Minä niin toivoisin, että koukuttuisin johonkin liikuntaharrastukseen. Joskus aikoinaan body pump ja spinning koukuttivat minut.
Mulla on elämäntaparemontti ollu työn alla nyt 2,5v. Ja elämässä on ollu hervottomia takkuja melkein kaiken aikaa. Se kait se tässä on, että jos meneeki persiilleen homma, ni jatkaa vaan sitte siitä mihin jäi, eikä luovuta. Näin mää oon tehny. Opettelin eka syömään säännöllisesti. Siihen meni 4-5kk, että alko sujumaan. Sitte aloin opetteleen juomaan tarpeeksi nestettä päivän aikana. Siihen meni 1,5v! Ja silti vieläki tahtoo tulla muun elämän takia päiviä, ettei syö tarpeeksi ja ettei juo tarpeeksi. Pidän ruokapäiväkirjaa siksi, että nään millon oon viimeksi syöny. Hahmottaa paremmin syömiset ja syömättömyydet ja tietysti myös nesteytyksen määrän. Onneksi aina tulee seuraava päivä! Itellä on se, että pitää tehä niin pienin askelin homma. Eikä kannata oottaa, että onnistut jo viikossa tai kuukaudessa. Jotta tulee elämäntapa, ni sille muutokselle pitää antaa aikaa kuukausia tai jopa vuosia. Huonoina aikoina, kuten nyt suoraan sanottuna, mulle tärkein asia on se, että syön ja juon joka päivä, muu jaksamisen mukaan. Liikunta sitten. Oon tehny ittelle liikuntarastilistan. Merkkaan siihen kaiken, esim. hyötyliikunnan, jos kävelen jonneki. En laita metrimääriä vaan ainoastaan ajan, esim. kävely 10min, jooga 20min jne. Sitä välillä ihan yllättyy siitä liikunnan määrästä. Sitä ku kuvittelee, ettei liiku ollenkaan. Niin se vaan kaikki hyötyliikunta kannattaa. Oon onnellinen, ku nykyään pystyn taas kulkeen portaita kotia ja liikkumaan. Astman puhjettua en pystyny kuukausiin liikkumaan juuri lainkaan ja nyt ku lääke alkanu purea, ni pystyn taas portaitakin kulkeen. Se on niin ihanaa! <3 Tsemppiä lujasti, Minna! <3 Uskon, että onnistut tässä!
Eikö olekin ihan käsittämättömän hankalaa syödä ja juoda riittävästi pitkin päivää? Minulla on savottaa siinä asiassa. Nyt menee ihan hyvin. Ei täydellisesti joka päivä, mutta paremmin kuin ennen.
Tavallaan minäkin olen ollut remonttini äärellä jo useamman vuoden. Välillä on mennyt hyvin, välillä huonosti, välillä hyvin huonosti ja joskus aivan totaalisen päin p*rsettä. 🙁
Liikunta on vasta hiljakseen tulossa mukaan kuvioihin. Hyötyliikunnan merkityksen olen vasta nyt käsittänyt. Se on jopa tärkeämpää kuin salit ja jumpat. Ei yhtä tehokasta, mutta oleellisempaa.
Paljon tsemiä sinullekin! Minä kiitän tsemityksistä ja teen töitä muutokseni kanssa. 🙂