Glitz & Glam

Mutta mitä muuta Sephorasta ostaisin?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä risteilemään. Miehen kanssa rentoa oloa, syömistä, shoppailua ja kahdestaan olemista – ihanaa!

Tästä on muodostunut tapa, että lähdemme näin kevättalvella kaksistaan risteilemään. Olemme tykänneet seilata Siljan laivoilla, koska pidämme laivojen avarasta kävelykadusta ja rauhallisesta tunnelmasta.

Tänäkin vuonna olemme ottaneet parvekkeellisen hytin, jossa on myös kylpyamme. Ihanaa luksusta! Pääsee pitkästä aikaa kylpemään jonkun ihanalta tuoksuvan kylpypallon kanssa.

Siljan Serenadella ja Symphonylla on ihan huippuravintola. Käymme aina syömässä Bon Vivantissa. Nykyään jopa kahtena iltana. Ravintolassa on niin mahtavat annokset, huolella valitut viinit ja ammattitaitoinen henkilökunta. Arvostan sitä, että henkilökunta päivittää tietoaan tai taitoaan.

On kiva päästä vähän tälläytymään oikean syyn vuoksi. Aika harvoin olen illanvietoissa, joten pääasiassa arkimeikeissä ja vaatteissa kuljen.

Tukholmassa oleva Sephora on aina meidän kohteemme. Eihän miestäni niin suuresti ko. liike kiinnosta, mutta kiltisti hän mukana kulkee ja kantaa ostoskoriani. Jää minulle molemmat kädet hypistelyä ja sävyjen swatchailua varten.

Sephora on oikea kosmetiikan mekka. Meille aiheesta kiinnostuneille se tarjoaa paljon niitä brändejä, joita ei Suomesta saa. Benefit taitaa olla niitä suosituimpia, joita suomalaiset liikkeestä käyvät ostamassa.

Toisena yhtä suosittuna tulee varmastikin Too Faced.

NARS on varmasti kanssa monen kohde Sephorassa. Merkkejä on paljon!

Viime vuonna minun mukaani lähti aika paljon Benefitiä, yksi luomiväripaletillinen Too Facedia sekä yhden rajumman huulipunan verran Kat Von D:tä.

Olen huomannut, että kannattaa vähän suunnitella mitä aikoo Sephorasta hankkia. Niinä kertoina kun olen mennyt vailla suunnitelmaa, poistun lähes tyhjin käsin. Noh, joku voisi sanoa, että eikös se ole hyvä vaan ettei osta mitään? Voihan se olla, mutta mistä ammentaa omaa tuotetietämystä ja käyttäjäkokemusta, jos ei osta mitään tilaisuuden tullen? Kotona sitten harmittaa, kun ei siellä paikan päällä tajunnut ostaa sitä, mitä on jo pitkään miettinyt ostavansa. Sephorassa on niin paljon kaikkea, että se saattaa tehdä ähkyn, eikä enää osaa päättää tai miettiä mitä haluaakaan. Siksi suosittelen pientä etukäteen suunnittelua. Tietysti jos olet sellainen joka ostaa ylivarojensa, jos ei aseta itselleen rajaa, niin sitten kanssa se etukäteen suunnittelu on paikallaan.

Tällä kertaa haaveissani on Too Facedin Sweet Peach -paletti. Kun näin ensimmäisen kerran tästä kuvia, olin myyty. Sitten Kissis -blogin Heini meni ja hankki tämän paletin, sekä muutamat muut bloggaajat. Olen ihastellut heidän kuvia ja meikkejään.

Olen lukenut, että Sweet Peach ei olisi kaikista täydellisintä Too Facedin laatua. En anna sen kuitenkaan vaikuttaa, sillä käyn ensin itse tutustumassa tähän. Minuun on iskenyt persikkabuumi! Tulette sen vielä näkemään, sillä minulla on uusia hiussuunnitelmiakin.

Sweet Peach -kokoelmaan kuuluu muutakin ihanaa. Minua kiehtoo myös tämä Sweet Peach Glow -paletti.

Ja tietysti myös Papa Don’t Peach -poskipuna. En tiedä haluanko vetää ihan persikkaövereiksi. Mutta ehkä luomiväripaletin lisäksi haluan jotain persikkaista myös kasvoille.

Nyt minulta tulee teille pyyntö. Voi ehdottakaa minulle juttuja, joita ostaa Sephorasta! Se voi olla sellainen jonka jo tiedät sekä tunnet, ja haluat minulle suositella. Tai se tuote voi olla sellainen mistä ehdottomasti haluaisit lukea tarkemmin, koska et tiedä siitä paljon mitään. Voisin hyvinkin poimia 1-2 sellaista tuotetta, jotka saavat paljon toiveita esittelyyn tulemisesta. Olisi todella kiva kuulla, että mikä voisi olla sellaista jota suosittelette tai mistä haluaisitte lukea. Nuo lähes kaikki viime vuonna ostamani olivat toisten suositteluja. Too Faced Chocolate Bon Bons -paletti oli lukijan suosittelema. Kiitos edelleen siitä vinkistä. On ollut koko vuoden minun suosikkini.

Nyt sanokaamme hyvästit helmikuulle ja toivottakaamme maaliskuu tervetulleeksi. Kevät, olet jo niin lähellä!

P.s. Äidilleni synttärionnittelut! <3

Too Faced Sweet Peach -tuotteiden kuvat: Too Faced

X