
Goldwell Rich Repair & tuotepakettien ARVONTA
Goldwell uudisti seuraavan Dualsenses tuoteperheensä. Värjättyjen ja vaaleiden hiusten tuoteperheiden uudistuksesta kerroin tässä postauksessa. Tällä kertaa uudistuksen koki kullanvärinen Rich Repair.
Rich Repair on suunnattu erittäin vaurioituneille ja kuiville hiuksille. Hiukset voivat olla luonnonhiukset, värjätyt, sävytetyt, raidoitetut, vaalennetut ja myös permanentatut. Kiharan säilymisen kannalta en suosittelisi kuitenkaan heti permanentin jälkeen, mutta jos kihara on jo kulahtanut tai kasvatat permanenttia pois, niin Rich Repair sopii sinulle. Tämäkin on nyt hieman tapauskohtaista, että voiko heti permanentin jälkeen käyttää, mutta blogissani neuvon asioita yleisesti, enkä neuvo ketään henkilökohtaisesti postauksissa, niin on varmempaa kertoa yksi linjaus. Kampaajasi voi sinulle silti suositella joitakin tai jopa kaikkia, vaikka sinulla olisi permanentti. Hän kyllä tietää hiustesi kunnon ja tietää miten kihara sinulla säilyy, vai tarvitseeko hiuksesi juuri näitä tuotteita säilyttääkseen kiharan? Eli yhtä ainoaa totuutta ei löydy tässäkään asiassa.
Minulla itselläni ei ole kovinkaan vaurioituneet tai kuivat hiukset, mutta hyvillä tuotteilla en päästäkään hiuksiani huonoon kuntoon käsittelyistä huolimatta. Rich Repair ei ollut tuttu minulle omassa käytössä, mutta monet kerrat näillä muiden hiuksia puhdistaneena ja hoitaneena minulla oli kokemusta. Asiakkaille Sokoksilla ja työpaikallani kampaamolla olen näitä suositellut ja myynyt. Jopa mummollenikin myin purkin 60sec Treatment -tehohoitoa hänen kuiville ja käsitellyille hiuksille.
Silottavuus ja hoitavuus Rich Repair -tuotteilla on huikea ja tämän vuoksi sopivat pörröisen hiuksen siloittamiseen.
Sarja uudistui hieman ulkonäössä, sillä uusissa Dualsenses sarjan tuotteissa on metallisen peilaavat etiketit. Rich Repair sarjaan tuli kaksi uutta tuotetta ja ainakin yksi tuote on poistunut. Uutuuksina hiuksiin jätettävät hoitoaineet Thermo Leave-In Treatment -suihke ja 6 Effects Serum -voide. Rich Repair tuotteet sisältävät Goldwellin kehittämän ja patentoiman IntraLipidComplexin, joka tasapainottaa tehokkaasti hiuksen lipidit sisältä ja pinnalta. Hiuksen ytimessä olevien tumattomien solujen väliaine koostuu lipideistä ja proteiineista. Tässä lyhyt selitys, miten lipidit liittyvät hiuksiin ja niiden hyvinvointiin.
Yhtä ainutta uudistusta olisin toivonut Rich Repair -sarjalle, yhtä pientä asiaa… nimittäin tuoksua. Color ja Color Extra Rich -sarjojen tuotteet saivat uuden ihanan tuoksun ja uusi sarja Blondes and Highlights tuoksuu niin herkulliselle. Rich Repair tuoksuu aavistuksen miedommalle, kuin ennen. Tuoksu ei ole jäätävä, mutta se voisi olla parempikin. Mutta tuoksuista on toisaaltaan aina hullua puhua, kun niin lukemattomat kerrat olemme huomanneet, että jokainen on yksilö tuoksuissa ja jokainen kokee tuoksut eri tavalla. Käykää siis itse nuuhkimassa ja luottakaa omaan nenäänne. 😉 Tuoksu ei kuitenkaan ole niin voimakas, että tuntisin sen nenässäni kaiken aikaa, sillä tuoksu haihtuu jonkun verran hiuksista.
Rich Repair Cream Shampoo 250 ml
Kermaisen täyteläistä shampoota, joka vaahtoontuu kivasti hiuksissa. Ei super vaahtoava, mutta ihan mukavasti vaahtoontuu, joka taas aina helpottaa hiusten pesua.
Poishuuhtelun jälkeen hiukseni eivät ole toivottomassa solmussa ja ne eivät ”soi”. Shampoon hoitavuuden ja silottavuuden huomaa heti, jos on tottunut käyttämään ei niin hoitavia shampoita.
Itse omistan herkemmin rasvoittuvan hiuspohjan ja hiukseni eivät kuitenkaan ole huonokuntoiset, joten minun hiuksille Rich Repair Cream Shampoo ei ole se parhain vaihtoehto. Ellen sitten pese hiuspohjaani esim. Goldwellin Color -sarjan shampoolla ja hiero pituuksiin Rich Repair -sarjan shampoota. En ehkä jaksa kikkailla kahdella shampoolla kuitenkaan. Käytän Rich Repair shampootani aina, kun tiedän, että parin päivän päästä pesen hiukseni uudestaan ja haluan erityisen siloisat hiukset.
Käyttö: Hiero ja vaahtota märkiin hiuksiin hiuspohjasta aloittaen. Huuhtele.
Hinta: 13-14 euroa
Rich Repair Anti-Breakage Conditioner 200 ml
Täyteläisen tuntuinen hoitoaine päivittäiseen käyttöön. Setvii hyvin herkästi takkuuntuvia hiuksia. Hyvä perushoitoaine poispestävien kategoriassa. Hoitoaine lupaa vähentää hiusten katkeilua, joka yleensä johtuu takkuuntuvien hiusten auki harjaamisesta.
Käyttö: Levitä pyyhekuiviin hiuksiin (omia hiuksiani en koskaan pyyhekuivaa, vaan puristan vain ylimääräisen veden pois), anna vaikuttaa haluttu aika ja huuhtele pois.
Hinta: 16-17 euroa
Rich Repair 60sec Treatment
Kaikki Goldwellin 60sec Treatment -tehohoidot on minun ehdottomia suosikkejani. Rich Repair on Goldwell Dualsensesin kaikista hoitavin 60sec Treatment -hoito. Minulla kun tuo hiuksen mitta alkaa olemaan jo melkoisen pitkä, niin hiukseni tarvitsevat todella hoitavia ja suojaavia hoitotuotteita pysyäkseen hyväkuntoisena. Nämä tehohoidot ovat siitä niin huikeita, että niitä ei tarvitse antaa vaikuttaa pitkiä aikoja saadakseen tuloksia ja tulokset huomaa ensimmäisestä käyttökerrasta. Muista 60sec Treatment -tehohoidoista poiketen tämä Rich Repair on koostumukseltaan ohuempaa. Koostumus on hieman paksumpaa, kuin shampoo. Muiden hiustyyppien tuotteissa 60sec Treatment on ollut hieman paksumpaa. Muistelisin, että vanha Rich Repair olisi ollut paksumpaa, mutta voi olla, että muistan väärinkin.
Käyttö: Levitä pyyhekuiviin hiuksiin ja anna vaikuttaa haluttu aika. Jo minuuttikin riittää, mutta tehostaaksesi vaikutusta anna vaikuttaa pidempään. Tehostaaksesi vaikutusta voit kammata hiuksiasi harvapiikkisellä naamiokammalla tehohoidon levityksen jälkeen. Huuhtele pois.
Hinta: 17-18 euroa
Rich Repair Thermo Leave-In Treatment 150 ml
Nämä Goldwellin hiuksiin jätettävät suihkehoitoaineet ovat myös ehdottomia suosikkejani. Voin vaikka pestä huonolaatuisemmalla shampoolla, mutta pois pestävä ja hiuksiin jätettävä hoitoaine pitää olla laadukas. Hiuksia selvittävää ja kiiltoa antavaa hoitosuihketta. Silottaa hyvin minun pörröistä takaraivoani.
Käyttö: Ravista pulloa ja suihkuta pyyhekuiviin hiuksiin haluttu määrä. Ei huuhdella pois.
Hinta: 20-22 euroa
Rich Repair 6 Effects Serum 100 ml
Onko tämä hiustuotteiden BB-voide? 😀 Ehkäpä, sillä 6 Effects Serum antaa kiiltoa, pehmeyttä, parempaa elastisuutta, sileyttä, terveet latvat ja vähentää hiusten katkeilua.
6 Effects Serum ei ole paksua voidetta, vaan seerumimaista ohuempaa voidetta, joka levittyy helposti hiuksiin. Hiukset tuntuvat pehmeiltä latvoihin asti, ne ovat sileät ja kiiltävät. Hiusten katkeiluun en voi ottaa kantaa, koska tuotetta pitäisi käyttää kauemmin, että ko. seikan huomaisi ja lisäksi hyviä tuotteita käyttämällä hiusteni katkeilu on ollut minimaalista.
Käyttö: Levitä 1-4 painallusta (hiusten määrästä, pituudesta ja kunnosta riippuen) pyyhekuiviin hiuksiin. Ei huuhdella pois.
Hinta: 22-24 euroa
Minun suht terveille ja hyväkuntoisille hiuksilleni en voi käyttää Rich Repair tuotteita shampoosta hiuksiin jätettäviin asti, mutta tykkään käyttää esimerkiksi Goldwellin Color -sarjan shampoota + Rich Repair 60sec Treatment -tehohoitoa + Rich Repair hiuksiin jätettävää suihketta tai seerumia. Jos pesen hiukseni Rich Repair shampoolla, niin hoitoaineeksi riittää jokin kevyempi poispestävä ja kevyt suihkaus jotakin Goldwellin suihkehoitoaineista, kuten esim. Rich Repairin tai Color Extra Richin.
Laittamistani hinnoista vielä sen verran, että ne ovat ns. keskimääräiset, joita olen nähnyt. Tuotteita voi löytyä edullisempaakin hintaan tai ne voivat olla pari euroa enemmän, kuin mitä olen kirjoittanut. Pidän erittäin paljon Goldwellin tuotteiden huokeammasta hinnasta ja Goldwelliä löytyy usein tarjouksessakin Sokoksella ja kampaamoissakin. Hinta-laatusuhde on erittäin hyvä ja tuotteissa käytetty teknologia pitkälle vietyä.
Jälleenmyyjinä parturi-kampaamot, Sokos, Stockmann ja hiustuotteita jälleenmyyvät verkkokaupat.
Sitten siihen arvontaan!!!
Goldwell tarjosi Glitz & Glamiin arvottavaksi kolme Rich Repair -hiustenhoitosettiä! Ihan huikeaa. Kiitos Goldwell! 🙂 Yhden setin arvo on noin 91 euroa ja kolmella teistä on mahdollisuus voittaa kuvassa esiintyvä setti.
Mitä tarvitsee tehdä osallistuakseen?
1. Kommentoi postaukseen tai osallistu sähköpostitse minttura@hotmail.com. Teitä on sen verran monta, jotka ei syystä tai toisesta tahdo osallistua kommentoimalla, joten annan mahdollisuuden sähköpostitse osallistumiseen. 🙂
2. Kerro onko Goldwellin tuotteet tuttuja ja jos on, niin mikä on suosikkituotteesi?
3. Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi (jos osallistut kommentoimalla). Jos et halua liittää kommenttiin sähköpostiosoitettasi, niin ei haittaa. Huhuilen voittajia max. viikon ja tämän jälkeen suoritan uuden arvonnan, jos joku voittajista on kadoksissa.
Osallistumisaikaa on 19.5. klo 18.00 asti.
Nyt kaikki hampputukat ja pörröpäät osallistumaan! 😀 Jos sinulla ei ole hampputukkaa tai pörröpäätä, niin voit silti hyvillä mielin osallistua, sillä tuotteet soveltuvat kyllä erikeen käytettyinä terveemmässäkin hiuksessa ennalta ehkäisevänä tai ainahan voit voiton osuessa antaa vaikka lahjaksi jollekin, jonka hiukset kipeästi tarvitsisivat hoitavia tuotteita.
Tuotteet ovat blogin kautta saatuja.
Kommentit
[…] Lisää kertomaani Rich Repair -sarjasta ja tästä mainiosta tehohoidosta löydät täältä. […]
Kommentit
Ei ole kovin tuttu tuotesarja. Jotain hiuskiinnettä olen kyllä Goldwelliltä käyttänyt.
Johanna.dammert@hotmail.com
Minulla on luonnonkäkkärä hampputukka, joten tuollainen tuotesetti tulisi enemmän kuin tarpeeseen! 🙂 Ei ole aiempaa kokemusta Goldwellistä, mielelläni sitä siis kokeilisin.
zigiztyle(at)gmail.com
ei oo tuttuja mutta latvat huuuuuuutavat tätä tuotesarjaa! 😀
-Sini
sinikivel@gmail.com
Goldwellistä itselläni ei ole mitään selkeitä muistikuvia. Ainoat hämärät muistikuvat liittyvät äidin hiustenhoitotuote arsenaaliin, joka entisellä kampaajalla on aika massiivinen ja varmasti goldwellkin on siellä vilahtanut
No hellou! Jos en voita niin pitää käydä hankkimassa nämä muuten 😀 Se colour-sarjan 60sec treatment oli mahtava, kiitos suosituksesta! Eli kyllä on Goldwellin tuotteet tuttuja.
duvessa.oobd[at]gmail.com
oih..ehdottomasti mukana arvonnassa. Mulla ennestään tämä rich repair tehohoito käytössä ja olen ollu tosi tyytyväinen.sopiva tuote sarja meidän perheelle siinäkin suhteessa että meiltä löytyy värjättyä luonnonkiharaa,ilman väriä olevaa luonnonkiharaa ja piikkisuoraa värjättyä ja värjäämätöntä. Goldwell tasasesti meidänkin perheen kylpyhuoneessa vilahtelee, joten tuotteet on tuttuja. mehtaemanta@luukku.com
Olen käyttänyt aikaisemminkin Goldwellin tuotteita, itseasiassa samaa sarjaa 🙂 hyväksi havaittu! toivottavasti arpaonni osuu 🙂
iinaysikasi@hotmail.com
Goldwellin tuotteet eivät ole minulle lähiaikojen tuttuja, mutta muistan että lukioaikaan mulla oli Goldwellin hoitis. Muistaakseni ihan hyvää kamaa, siitä on vain jo niin kauan… Nämä Repair-tuotteet vaikuttavat juuri siltä mitä hiukseni kaipaa: ne ovat hamppuisat ja takkuuntuvat niskasta todella helposti 🙁
mitenniinliikaa ät gmail.com
Mukaan arvntaan 🙂 Olen käyttänyt monia goldwell:in tuotteita ja ihan tyytyväinen olen aina ollut, mutta täytyypä myöntää etten muista yhtä ainuttakaan nimeltä 😀 Olne muutenkin sellainen että testailen aina kaikkia uusia tutteita eikä tule niin tarkkaan katsottuakaan mitä käyttää 🙂
Tiijuska-@hotmail.com
Mukana arvonnassa! Tuolle paketille olisi todellakin käyttöä. 🙂
Golwellin tuotteista tuttuja ovat shampoot ja hiuslakat.
evejaron@gmail.com
Onpa ihanan kuuloisia tuotteita:) Goldwellin tuotteista itseltäni ei löydy vielä kauheasti kokemuksia, tehohoidot varsinkin kuullostavat lupaavilta:)
-J-
johak(at)netti.fi
Goldwell on mulle tosi tuttu, vuosia sitä myin silloin omassa liikkeessä 🙂 Lemppareita on tosi monta, mutta sanotaan vaikka tälläkin hetkellä kylppäristä löytyvä Magic Finish-lakka.
winditup.blog (a) gmail.com
Goldwellin tuotteista suosikkini on Color shampoo…ihana granaattiomenan tuoksu kruunaa kaiken 🙂
jazzy9125@gmail.com
Mukana upeassa arvonnassa! 🙂 Olen kokeillut joskus Goldwellin shampoita ja hoitoaineita. Nimiä en yhtäkkiseltään muista, mutta tuotteissa oli huikeat tuoksut ja hiuksia oli helppo käsitellä pesun jälkeen. 🙂
ketkulainen@gmail.com
Goldwellin tuotteet on tuttuja, lähinnä olen käyttänyt värjätyille hiuksille tarkoitettuja tuotteita. Tuota palkintona olevaa Rich Repair -sarjaa en ole kokeillut, joten se olisi mieluinen.
nittanne(at)gmail.com
Goldwellin tuotteet eivät ole ennastaan tuttuja, mutta hamppuisen pörröpään omaavana olisin enemmän kuin innokas toteamaan niiden tehon käytännössä! Luulisin juuri tällaisten tuotteiden sopivan omaan kriisipehkooni.
venluska94(a)hotmail.com
Osallistun, ei ole tuttu merkki minulle joten innolla odottelen jos arpaonni suosisi 🙂 emilia.sarin@luukku.com
On tuttu merkki, suosikkituotteet on Fruits 4 You sarjan shampoo/suihkusaippua yhdistelmät, jotka toimii yllättävän hyvin hiusten pesuun ja tuoksuvat ihan mielettömän hyville. Tällä hetkellä hiustenpesuun on käytössä kirsikan tuoksuinen Fruits 4 You 🙂
kosmetiikkakaaos(at)gmail.com
Ihana arvonta, ehdottomasti osallistun 🙂
Goldwell ei ole mulle ennestään tuttu, mutta nuo tuotteet näyttävät kyllä todellakin kokeilemisen arvoisilta! Vielä kun onnetar suosisi.. 😉
hetkessablogi@gmail.com
Tuotteet ovat todella tuttuja, eli usein on tullut hypisteltyä tai tuotteita on muuten vain tullut vastaan. Kokemuksia kyseisestä merkistä ei silti hirveästi ole, olen tainnut joitain näytteitä kokeilla joskus. Ihan laadukkaalta sarjalta kyllä vaikuttaa! Ja olisi kivaa päästä kokeilemaan enemmän, varsinkin kun hiukseni ovat nyt vähän kärsineet värjäilystä.
marianne.salonen(a)hotmail.fi
Tuttuja on tuotteet ja käyttänyt olen shampoita ja erilaisia hoitoja. Blondattu kuontalo vaatii hyvää hoitoa, ettei ala näyttämään hampulta ja pörröltä. Mukana arvonnassa, ehdottomasti.
– @yla –
ailasto@hotmail.com
ei ole tuttuja mielelläni testaisin.ihana arvonta
eekku80@netti.fi
ei ole minullekkaan tuttuja tuotteita mutta voisin kokeilla tähän luonnonkiharaan ja kuivaan tukkaan.
johkiv@luukku.com
Goldwellin tuotteet on tuttuja miulle. Aikoinaan käytin Dual Sensesin värjätyille hiuksille tarkoitettua shampoota&hoitoainetta, enkö nuita lie kaks vuotta kerinny käyttää ja tykkäsin niiden tuoksusta! Mutta ajan myötä sekin alkoi sitten tympimään. Nyt lähinnä goldwelliltä käytössä StyleSign -muotoilutuotteita.. Tuommonen Rich repair sarja tulisi tarppeeseen, kun on nyt hiukset vähäsen kärsiny erinäisistä blondailuista hiusvärin vaihdon yhteydessä 🙂
lauggu@hotmail.com
Oi mulle yksi setti kiitos 🙂 Tykkään ihan hirveästi Goldwellin tuotteista, mutta se öljy on ihan ylitse muiden!! En enää tulisi toimeen ilman sitä!
Osoite sulta varmaankin löytyy jo 😉
Kuulostaa just täydellisiltä tuotteilta mulle. 😀 Kauniita nuo purkitkin.
Ei ole tämä merkki ennestään tuttu.
hanna-soini(ät)hotmail.com
Mä en ole vielä päässyt näitä kokeilemaan, innokas kuitenkin olisin! 🙂
helmisbeautyblog@gmail.com
Ei ole hirveän tuttuja, joskus aika kauan sitten jotain shampoota, hoitoainetta ja suihkeita tullut kokeiltua mutta omaan käyttöön ei ole koskaan tullut ostettua. 🙂
ennimaria@hotmail.fi
Ei ole tuttuja, mutta nythän olisi hyvä mahdollisuus kokeilla;)
tiia.siivola@gmail.com
Kivat palkinnot… Jostain kumman syystä Goldwellin tuotteet on tullut mullekkin tutuksi, kiitos joulu ym. lahjoista 🙂
hampputukka ilmoittautuu ;D on jonkin verran tuttuja, muttei mitenkään superhyvin. lemppari kokeilluista on kanssa tuo tehohoito! 🙂
piiperoinen00@luukku.com
Ei oo vielä tullut Goldwellin tuotteita käytettyä, mutta suuuuria ostoaikeita mulla kyllä on… Sen jälkeen kun löysin Goldwellin eläintestaamattomien yhtiöiden listalta innostus nousi huippuunsa!
jenny.lehto@hotmail.com
Tuttu sarja on=) sinettipidennysten aikaan käytin vihreissä pulloissa olevia goldwellin tuotteita(nyt ei muistu nimi päähän) ja pari kertaa kokeillut tuota naamiota. Vaaleat ja käsitellyt hiukset janoaisivat hieman korjausta:D erika.vahamartti@hotmail.com
Goldwellistä ei kyllä ole kokemuksia mutta olisi hauska testata. Todella pitkä ja sitä seuraten latvoista kuiva tukka täällä.
shadowcapture@hotmail.com
Ei oo hirveen tuttu merkki, oon kuullu kyll paljon ihania juttuja noista Goldwellin tuotteista!
vuongthuy_le@hotmail.com
Osallistun arvontaan toteamalla, että Goldwellin tuotteita on tullut käytettyä viimeksi varmaan noin 7-8 vuotta sitten, joten kovin monta vuotta on vierähtänyt ja sillä aikaa on tuotteetkin kerinneet kokea jo totaalisen uudistuksen sekä ulkoisesti että varmasti myös sisällöltäänkin. Mielelläni näitä uusia kyllä kokeilisin!
terveisin: kipa1978@jippii.fi
Oi mulletänneheti! Jouduin luopumaan hennaamisesta, kun aloin saada ikävää ristikkäisallergiaa siitepölyn kanssa, ja päätin toteuttaa kauankyteneen haaveeni valkeista hiuksista. Hyvillä aineilla tukka pysyy kyllä jonkinmoisessa kunnossa, mutta kyllä neljä vaalennusta (joista nro2 päässä tätä kirjoittaessa…) hallaa tekee tukalle. Tämä sarja vaikuttaisi olivalliselta kumppanilta Joicon K-pakin tuotteille, joita hamstrasin pari päivää sitten mansikkalasta.
Goldwellia kokeilin joskus aikoinani opiskeluaikoina, kun harrastelin erään helsinkiläisen kampaamotuotekaupan alelaarin dyykkausta. Tosin siitä on jo 20 vuotta aikaa, joten päivittäisin mielelläni haalistuneet muistoni merkistä.
morgaise@hotmail.com
Nyt täytyy kyllä sanoa etten oo varmaan koskaan kokeillu Goldwellin tuotteita… Ei ainakaan tuu mieleen.
hopeapupu@gmail.com
Joskus olen jotain tyvisuihketta tainnut äidiltä lainata, se ainakin toimi! Toivottavasti nyt pääsis testailemaan. 🙂
Juuri äsken vaalensin taas tukkaani pinkin värin pohjalle ja kyseistä tehohoitoa piti pistää perään että tukan sai kasasta edes hieman suoraksi. Olen kokeillut useita goldwelin tuotteita ja mielestäni etenkin 60sec tehohoidot suosikeja minianna86@hotmail.com
Jotain tuotteita on tullu kokeiltuu, ainakin hopeashampoota, ihan ok tuotteita. Tää lähtee kyl kokeiluu ilman arvontavoittookii. Kuulostaa just sopivalta luonnonkiharalle, vaalennetulle, haaroittuvalle tukalle.
anna78anna@hotmail.com
Likimain vieras merkki, mutta kaikki, mikä lupaa pelastaa hamppureuhkan, kuulostaa enemmän kuin hyvältä!
unipupu@hotmail.fi
Goldwell ei ole minulle tuttu tuotesarja, mutta olen aina innokas kokeilemaan kaikkea uutta.
completelylacking[at]gmail.com
Tuttuja tuotteita, tuo 60 sec hoitsikka on oikeasti todella_hyvä_ja_toimiva_kuivalle_hiukselle!
charmingnails@suomi24.fi
Olen kokeillut kaverini tykönä Goldwellin Rich Repair -naamiota, pidin siitä hirrrrrrmuisesti. Mikään hoitotuote ei ole tähän mennessä saanut karkeita luonnonkiharia hiuksiani tuntumaaan niin pehmoisilta ja sileiltä.
a.nzelmi@hotmail.com
Olen käyttänyt erilaisia hiusnaamioita ja jätettäviä hoitoaineita goldwelliltä.
kitiv69@luukku.com
Joskus satunnaisesta olen tainnut kampaajalta ostaa jonkun Coldwellin shampoon ja hoitoaineen.
Yksi parhaista oli kyllä vaha, jonka ostin joskus viime vuosituhannen puolella. Silloin ei juurikaan vielä vahoja ollut, vaan käytettiin geeliä. Tuo oli v.sininen pumppuputeli ja kesti käytössä varmaan parisen vuotta. Aivan paras ja ihana tuoksu!
Koitin googlailla, mutten ainakaan samaa/vastaavaa enää löytänyt.
Tuttu sarja, sillo ku mun tukka oli ihan kaameessa kunnossa käytin kys. sarjan shampoota ja hoitoainetta, nyt ku on hyvässä kunnossa nii kerran viikossa tulee käytettyä sarjan tehohoitoa, ihan huippusarja ja tykkään ! 🙂
anni.blogi@hotmailcom
Tyylikkään näköisiä pakkauksia. Goldwellin tuotteita olen joskus käyttänyt. Kampaajallani ei ole niitä myynnissä, siksi ei viime aikoina ole niitä tullut ostettua. Kiitos kummitytölle, muutama lahjaksi saatu tuote odottaa käyttövuoroaan.
arjasal@gmail.com
Goldweliin tuotteet on hyvinkin tuttuja ja ehdoton lemppari on tämä Rich Repair 60sec treatment tehohoito, joka on juuri nyt harmillisesti päässyt kaapista loppumaan 🙁
heiniii@hotmail.com
Jotain goldwellin hoitoainetta on tullut käytettyä. Nimi ei jääny mieleen, mutta tuoksu oli aivan ihana. 🙂
kattarii@hotmail.com
Olen tästä sarjasta kuullut paljon, mutta en ikinä ole Goldwellin tuotteita kokeillut. Olisikin kiva korjata se asia 🙂
annamariakaroliina@hotmail.com
Itselle ei tuotesarja ole ollenkaan tuttu. Mutta mielelläni näitä tuotteita kokeilisin. Mukaan arvontaan.
Sari.K-@luukku.com
Joitain yksittäisiä tuotteita olen Goldwellilta käyttänyt, mutta kovin tutuksi ei sarja ole muodostunut. Tälle raidoitetulle hampputukalle tämän linjan tuotteet voisivat tehdä hyvää! 🙂
Juillenblogi(at)gmail.com
eipä oo hirveemmi tullu Goldellii testattuu. mut toi ois kiva voittaa ja testata 🙂 hepsu.k(at)hotmail.com
Mun suosikkituote Goldwellilta on ehdottomasti Twist around -kampausneste, jolla saa huipputuen esimerkiksi kiharoiden tai suoristamisen alle!
hanna.katajisto@hotmail.com
Voi kyllä, tänne kaivataan jotain hoitoapua hiuksille! Goldwell on tuttu nimenä, mutta en muista ainakaan näin äkkiseltään, onko tullut merkkiä kokeiltua.
Ihana arvonta siis 🙂
myfantazya@gmail.com
En oo koskaan käyttänyt Goldwellin tuotteita, mutta olisin supervalmiina kokeilemaan niitä. Toivottavasti ne saavat kesyttömät (kuivalatvaiset, sähköiset, pörröiset ja joka paikkaan sojottava babyhair) aasialaiset hiukseni kuriin 😉
– Sinzu <3
sinzu-sinzu(at)hotmail.com
Goldwell Twist Around Curl Styling Lotion on käytössä aina kun kiharran hiuksia. Tykkään tosi paljon, koska tuon tuotteen avulla kiharat pysyvät pitkään! Kylppäristä löytyy muistaakseni myös joku hiusten aurinkosuoja Goldwellilta.
tiia__91 ät hotmail.com
Itse olen aiemmin käyttänyt Goldwellin Kerasilk Instant Silk Fluid hoitovoidetta, jota rakastan aivan älyttömästi! Siloittaa ja selvittää pahimmatkin takut pienellä määrällä voidetta. Vähän aikaa sitten otin kokeiluun Goldwellin Dualsenses Rich Repair Leave In Cream Fluid hiuksiin jätettävän hoitoaineen, joka ei valitettavasti tunnu toimivan yhtä hyvin kuin edellämainittu hoitovoide, mutta ajaa silti asiansa. Minulla on myös tuo Rich Repair 6 effects seerumi josta pidän kovasti, ja se onkin oikeastaan korvannut tuon Kerasilk-voiteen. Omat latvani kuivuvat ja katkeilevat helposti mutta näillä tuotteilla olen onnistunut pitämään ne todella hyvässä kunnossa, joten tuotepaketti tulisi todellakin tarpeeseen! 🙂
laura.rikka@gmail.com
Goldwell ei oo tuttu tuotesarja, innolla kyllä kokeilisin!
Eiku en oo ihan varma onko yks tehohoito goldwelliltä..
stridyldilda@gmail.com
Mukana! En ole kokeillut tuotteita, mutta usein näitä olen paikallisessa Sokoksessa hipelöinyt ja harkinnut ostavani. Tähän hampputukkaan pitäisi löytää juuri se oikea tuote, ja vielä on etsiminen käynnissä.
Jännittäen odotan arvonnan voittajia! 😉
h3nna@suomi24.fi
Nimenä merkki on tuttu, mutten ole koskaan kokeillut.
markkamaran (at) hotmail.com
Olen joskus kokeillut Goldwellin tuotteita, en muista mitä mutta tyytyväinen olen ollut. Olisipa kiva saada kokeiluun lisää näitä. 🙂 aanna__@windowslive.com
Ei ole kokemusta Goldwellistä, mutta nuo tuotteet kuulostaa lupaavilta! 🙂 Itselläni kun on talven jäljiltä huonokuntoiset latvat. maira @ luukku .com
AnskuK
Goldwell love brown shampoo ja hoitoaine ovat vuosien takaisia tuttuja tuotteita,mutta ei ole nykyisin tarvis niille kun olen vaaleampi:)
(annekaren81@gmail.com)
Goldwell on kyllä nimenä tuttu, ja jotain shampoita ja hoitoaineita olen merkiltä käyttänytkin. Nää hoitotuotteet tulis kyllä mun hamppukasalle erittäin tarpeeseen 🙂
an.nna ät hotmail com
Sarja ei ole tuttu, mutta olisin todella kiinnostunut kokeilemaan, miten se sopii tälle minun todella luonnonkiharalle kuivalle hiuslaadulle.
sfriman(at)mbnet.fi
Olen kokeillut Goldwelliltä vain paria tuotetta, lämpösuojaa sekä vaahtosävytettä, ja vaahtosävyte on ehdottomasti lempparini näistä. Se syventää kauniisti vaalealla raidoitetun tukkani sävyä sekä kirkastaa.
Omaan paksut, luonnon laineikkaan ja käkkärän tukan johon en ole vieläkään löytänyt kunnon pelastavia aineita, joten olisin hyvin innokas ja halukas kokeilemaan kyseistä tuoteperhettä :)Sillä tässä alkavat vähän konstit loppumaan kesken 😀
Oi tää paketti tulis tarpeeseen tälle pörrötakulle 🙂 toivottavasti arpaonni suosii :))
Mahtava arvonta! En ole kokeillut goldwelliä, mutta kuullut olen kyllä. (Spostia en tähän halua laittaa :p)
Olen joitain goldwellin tuotteita kokeillut ja olen kyllä kovasti tykännyt merkin tuotteista :)!
Olen tykännyt niistä hedelmäshampoista mitä goldwellillä on eli fruits 4 you on lemppari.
niinakka(at)hotmail.com
Wow, mikä arvonta! Yksi pörröpää ilmoittautuu! :p
En ole montaa Goldwellin tuotetta käyttänyt, eikä minulle jäänyt niistä oikein mielikuvaa.
maili: nanshine ät hotmail (.) com
Ujui, mukana ollaan! Mulla on todella pörheät hiukset välillä, jotka takkuuntuvat helposti. Goldwellin syväpuhdistava shampoo on tälläkin hetkellä suihkuhyllyllä, ja suosittelen! 🙂 Se on tällä hetkellä suosikkituotteeni kyseiseltä tuotesarjalta.
Mukana sähköpostilla: kuusisto.liisa(at)gmail.com
http://inthispartoftown.blogspot.fi/
<3
Takkutukka kuittaa! 😉 Tuotteet eivät ole tuttuja, mutta mieluusti tutustuisin!
misspiggyspearls@gmail.com
Luinko oikein että sarja vaurioituneille hiuksille, tällä hetkellä mulla on kasa hamppua päässä… Nää hiukset on päässeet kyllä kurjaan kuntoon. (Pitää tehdä ryhtiliike 😀 ) Ehkä näillä kerkeis vielä vähän pelastamaan tätä tukkaa ennen siskon lakkiaisia. Hope so!
harju.iida(at)gmail.com
Ei ole tuttu sarja, joten kiva olisi päästä kokeilemaan 🙂
neitikameleontti @ gmail.com
Goldwellilta olen käyttänyt vain DualSenses Green sarjan shampoita ja naamioita. Naamio oli ihan hyvä, sitä olen parikin purkkia käyttänyt. Shampoot olivat muistaakseni ihan perusshampoita, niistä ei ole mitään sen kummempia jäänyt mieleen. Rich Repair tuotteita en ole vielä kokeillut, mutta voisivat olla kokeilunarvoisia huonokuntoiselle hampputukalleni.
heppa-tytto@suomi24.fi
Goldwellin tuotteita olen käyttänyt vain kaverilta lainatessa. Kokeilenkin onneani tämän hampputukan kanssa sillä testauksesta jäi hyvä maku (tai paremminkin tunne… 🙂 )
hekuli91(at)hotmail.com
Minun hankala pehkoni ei ole ennen tutustunut tähän sarjaan, pakko myöntää että aika halpoja merkkejä yleensä mun hyllyssä muutenkin..
kynsinauhatanssi@suomi24.fi
Mulle sarja on vieras mutta tulisi tosi tarpeeseen! Jotain muotoilutuotteita olen käyttänyt.
Nimim. takkutukka
Sissi
betternailday(a)gmail.com
En muistaakseni ole koskaan goldwelin tuotteita kokeillutkaan, mutta jospa asiaan nyt tulisi muutos 🙂
h.k.m@netti.fi
Olen jotain golwellin hopeashampoota ja hoitoaineita joskus käyttänyt, nyt taas tosi vaalea tukka ja kuiva joten just tuommoista sarjaa tarvis 🙂 sanna.mari.ahola@hotmail.com
Loistava arvonta! Olin pari viikkoa sitten tilaamassa tuotepakettia, mutten raskinut vielä, joten tämä tulisi tarpeeseen.
Pidän kovasti Goldwellin Kerasilk Anti-Frizz Serumista, joka valmistajan mukaan mm. silottaa kurittomia hiuksia sekä hoitaa ja pehmentää niitä. Se sisältää myös lämpösuojan ja sopii hyvin erittäin kuivien ja karheiden hiusten kesyttämiseen. Tykkään siitä kovasti!
Ei kokemusta, mutta suosituksista päätellen tutustuisin mielelläni!
marja-anneli@luukku.com