Glitz & Glam

Hajusteeton hiuskiinne

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään minulla olisi pieni esittely minut yllättäneestä tuotteesta.

Voisi kait sanoa, että olen aika profiloitunut salonkimerkkien hiustuotteisiin. Olen käyttänyt niitä enimmikseen jo toista kymmentä vuotta. Joskus kuitenkin teen löytöjä sen genren ulkopuoleltakin. Nyt on aika yllättäjä, sillä olen tykästynyt hajusteettomaan hiuskiinteeseen.

Kotimainen LV, eli Lumivalko, on herkkäihoisien tarpeisiin vastaava merkki. Kotimainen LV on varmaan aika tunnettu monessakin perheessä. LV:n tuotteet valmistetaan Heinäveden tehtaalla. Poikkeuksena painepakatut tuotteet, kuten esimerkiksi tämän postauksen hiuskiinne. Ne valmistetaan Ruotsissa. Suomessa ei ole tehdasta, jossa painepakattua hiuskosmetiikkaa voitaisiin valmistaa.

LV:n tuotteet valmistetaan yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Tuotteet eivät sisällä hajusteita eikä väriaineita. LV:n tuotteista voisi oikeastaan sanoa, että ne ovat myös hajuttomia. Hajusteeton ei ole sama asia, kuin hajuton, koska toisinaan raaka-aineet voivat tuoksua hyvinkin voimakkaasti. LV:n tuotteissa en koskaan haista mitään.

LV Hiuskiinne Extra Strong on hajuton, eikä sen ulkoinen olemus houkuttele hankintoihin. LV ei ole hohdokas, glamourinen tai hienostunut. Se on perustuotteita yksinkertaisuudellaan.

Aina kuitenkin kaikesta sanotaan, että sisältö ratkaisee. LV Hiuskiinne yllätti positiivisesti. Nappasin tässä taannoin tämän hiuskiinteen kokeiluuni. Tavallaan vähän hätäratkaisuna, kun en kiireessä toista uutta löytänyt.

Pidän LV:n pehmeästä pidosta. Aluksi hius hieman jähmettyy, mutta ei kovetu koppuraiseksi. Vaikka LV on Extra Strong, niin minun aikaisemman hiuskiinteiden pitoluokituksien mukaan LV on ennemminkin 2-3. Maksimihan on 5, joillain merkeillä 6. Inhoan auki olevissa kampauksissa kypärämäistä tunnetta. En kestä, jos hius ei ole liikkuvainen. Kiharat varsinkin tulee olla liikkuvat. Hiuskiinnettä pitää mielestäni pystyä kerrostamaan. Juuri siksi tästä LV:n hiuskiinteestä sytyin. Hyvä hiuskiinne kiharoiden päälle käytettynä. Kiharat kestivät viime lauantaina upeasti. Kertaakaan en lisännyt illan aikana hiuskiinnettä, vaikka olin tanssin pyörteissä melkein koko illan. Tuo viimeinen testini tuotteelle vakuutti minut.

LV Hiuskiinne on loistava sinulle joka vältät hajusteita ja/tai hajuja. Jotkuthan ovat alkaneet vähentämään hajustekuormaansa. He saattavat käyttää päivittäin hajuvettä, mutta eivät valikoi muita kosmetiikkatuotteitaan tuoksuvina ja/tai hajustettuna. Toiset taas eivät halua tuoksua kaikkien tuoksujen ja erilaisten tuoksusekoitusten sekamelskalta, ja siksi valikoivat tietyt tuotteet hajusteettomina ja suosivat lähes tuoksuttomuutta.

Voi suositella LV:n hiuskiinnettä myös hentohiuksisille. LV:n Extra Strong ei ole liian kovettava, vaan juuri sopiva. Pito on joustava ja kestävä, mutta silti hius pehmeä ja liikkuvainen.

LV:n tuotteita myydään laajasti, mutta ihan kaikissa marketeissa, tavarataloissa ja päivittäistavarakaupoissa ei ole täyttä valikoimaa. Jos lähes hajuton, täysin hajusteeton, joustavaa ja kestävää pitoa antava hiuskiinne alkoi kiinnostaa, niin kannattaa kulkea silmät auki.

Hinnaltaan LV Hiuskiinne on noin 3-5 euron välillä / 250 ml. Sellainen positiivinen löytö tällä kertaa markettien hyllyiltä.

Ihan uteliaisuudesta kyselen, että minkälaisilla kriteereillä valitsette hiuskiinteenne? Onko tällainen hajusteeton, halpa ja ehkä vähän tylsähkö hiuskiinne löytänyt kokeiluunne aikaisemmin?

Oikein kivaa torstaita kaikille!

Tuote saatu.

X