
Hiusviikko: Erilaisia muotoilutuotteita ja käyttökokemuksia niistä
Tänään kirjoittelen erilaisista muotoilutuotteista, miksi ja miten niitä käytetään ja kerronpa myös kaikista omistamistani tuotteista ja suosikeistani. 😉 Osa esittelemistäni tuotteista on blogimiittissä sponsoreilta saatuja, mutta suurin osa itse ostamiani. Monia tuotteita olen käyttänyt myös toisten hiuksiin, eli arviot eivät ole pelkästään minun hiuslaadun mukaan arvioituja ja käytettyjä. En ole ihan varma muistinko kuvata kaikki, mutta eiköhän näilläkin jo pärjätä. ;D
Olen jaotellut muotoilutuotteet kolmeen eri ryhmään, eli ennen lämpökäsittelyä, muotoiluun ja viimeistelyyn.
Ennen föönausta tai muuta lämpökäsittelyä käytettäviä tuotteita
Muotovaahto
Kaikille aivan varmasti se tutuin muotoilutuote. Muotovaahdot eivät yksin pelkästään anna hiuksiin pitoa. Muotovaahdo kannattaa laittaa ennen föönausta kosteisiin tai pyyhekuiviin hiuksiin saadaksesi kuohkeutta, ilmavuutta ja aavistuksen tuuheutta hiukseen.
Muotovaahtoja löytyy pitovoimakkuudestaan 1-5, eli 1= kevyin pito ja 5= voimakkain. Monissa ammattilaismerkkien muotovaahdoissa on lämpö-, väri- ja kosteussuoja. Ihan käsi sydämellä joudun sanomaan, että en ole huomannut lukemattomien merkkien ja voimakkuuksien välillä huomattavia eroja muotovaahdoissa. Toki suosin joidenkin merkkien vaahtoja enemmän kuin toisten.
Parhaiten mieleeni on jäänyt Osis Hold Miracle -vaahto, jota ”ihmevaahdoksikin” kutsutaan. Hold Miracle oli ensimmäinen tietämäni muotovaahto jossa oli lämpö- ja kosteussuoja. Lyhyempiin, puolipitkiin ja voimakkaasti kerrostettuihin hiuksiin aivan loistava muotovaahto!
![]() |
Vasemmalta Cutrin Choozism Styiling Mousse, Cutrin Chooz Volume Mousse, Tigi Bed Head Totally Baked |
Molemmat Cutrinin muotovaahdot ovat hyviä ja ei niissä mitään valitettavaa ole. Kuten tuossa ylempänä kirjoitin, niin en näe muotovaahdoissa hirvittävän suuria eroja. Styling Mousse antaa tukea ja Volume Mousse volyymia. Perusmuotovaahtoja.
Tigin Bed Head Totally Baked hiusmarenki on kaikille ”liuhulettisille” ja liukashiuksille kokeilemisen arvoinen. Joko rakastut siihen tai sitten vihaat yli kaiken. 😉 Jakaa varmasti mielipiteitä. Totally Baked hiusmarenki on vaahtomainen, pumppupullosta paineltava. Tuoksu on todella huumaavan makea sitruuna-marenkipiirakka, jonka tuoksu säilyy hiuksissa päiviä! Minun nenääni tuoksu on hieman liian voimakas ja makea, mutta tiedän, että monia tälläiset tuoksut miellyttävät.
Totally Baked antaa todella paljon volyymia ja käsiteltävyyttä hiuksiin. Kampaukset ja tupeeraukset kestävät minun liukkaissa hiuksissa. Kampaukset ovat helposti uudelleen muotoiltavissa. Minulle kävi ensimmäisellä kokeilu kerralla pieni ”honkkeli”, sillä käytin Totally Bakedia aivan liikaa! Käytin saman määrän kuin tavallisia muotovaahtoja, jonka seurauksena minulla oli yli tärkätty tukka. 😀 Toisella kerralla käytin hyvin pienen määrän, jonka hieroin tyveen, josta se harjaamalla levisi kosteissa hiuksissa koko pituuteen. Se tapa toimi ja sain todella helposti käsiteltävät hiukset, jotka eivät kuitenkaan olleet liian tärkätyt. Hiukset tuntuvat hieman tahmaisilta, joka helpottaa käsiteltävyyttä. Vertaisin, että hiukset tuntuvat hieman samalta kuin olisi käyttänyt hiuspuuteria. Hiukset eivät kuitenkaan näytä tahmaisilta oikealla annostelulla. Liialla annostelulla ne näyttävät tahmaisilta.
Muotoilunesteet ja -voiteet:
Pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin käytettäviä, erilaisiin käyttötarkoituksiin esim. suoristukseen tai kihartamiseen, eli kaikenlaisiin lämpökäsittelyihin. Sisältävät hyvin usein lämpö-, UV- ja kosteussuojan, mutta VARMISTA asia aina pullon kyljestä! Lämpösuoja on must juttu jossakin käyttämässäsi tuotteessa jos lämpökäsittelet hiusta. Eri valmistajilla on erilaisia tuotteita ja ominaisuuksia, mutta hyvin monista ammattilaismerkkien tuotteista löytyy kaikki tarvittavat suojat.
![]() |
Vasemmalta: XZ Kampaus- ja Muotoiluneste, ghd Style Curl Hold Spray, KMS California Free Shape Hot Flex Spray, Cutrin Choozism Multi Spray, OSIS Flatliner, Cutrin Chooz get it straight balm |
Lämpösuoja
Nimensä mukaisesti antaa hiuksille suojan kuivattavaa ja vaurioittavaa kuumuutta vastaan. Nykyään pelkät lämpösuojat ovat kadonneet, sillä lähes kaikissa ammattilaismerkeissä on lämpösuoja sisällytetty muotoilutuotteisiin, joita käytetään ennen lämpökäsittelyä.
Muotoiluneste
Soveltuu suoristukseen, kiharrukseen ja föönaukseen.
XZ Aito Kampaus- ja Muotoiluneste on minun yhtiä harvoja markettimerkkisiä hiustuotteita. Perus hyvä ja edullinen. Ei ehkä maksimaalisin pito kiharoille tai suoristuksiin, mutta hyvä föönaukseen. Kosteissa hiuksissa käytettynä antaa siloisan ja kiiltävän pinnan ja kuiviin hiuksiin käytettynä antaa hieman karheamman ja käsiteltävän pinnan.
KMS California Free Shape Hot Flex Spray on lämmön kanssa reagoiva muotoilusuihke, joka soveltuu kaikenlaiseen lämpökäsittelyyn ja -muotoiluun. Antaa hyvän pidon ja joustavat hiukset. Pidän tästä paljon! Hyvä suihke heille jotka tekevät erilaisia muotoiluja lämmöllä hiuksiin.
Cutrin Choozism Multi Spray on monitoimisuihke, joka soveltuu kaikenlaisiin lämpökäsittelyihin. Hyvä suihke kaikenlaisiin muotoiluihin lämmöllä.
Kihartamiseen
Sisältää lämpö-, UV- ja kosteussuojan. Antaa kiharoille jäntevyyttä ja kestoa. Suihkutetaan joko kosteaan tai kuivaan hiukseen. Muotoillaan lämpörullin, patukoin, kihartimella tai raudalla.
Minun kihartamiseen tarkoitettu suihke on ghd:n Curl Hold Spray. Huomasin, että ghd:n suihke on kuivahkoa verrattuna muihin käyttämiini kiharasuihkeisiin. Pito on hyvä ja kiharoista tulee kimmoisia. Tykkään todella (siis TODELLA) paljon ghd:n muotoilutuotteiden pullojen ulkonäöstä! Ihan mielettömn tyylikkäitä ja luksusmaisia.
Suoristussuihke
Sisältävät lämpö- ja kosteussuojan. Helpottaa hiusten suoristamisessa föönillä tai suoristusraudalla käsitellessä. Silottaa hiuksen pintaa ja antaa suorille hiuksille kestävyyttä kosteutta vastaan, joka saa herkästi hiukset kihartamaan.
OSIS Flatliner on suoristusseerumi. Minun lemppari tuote suoristukseen. Erityisen hyvä kuiville, karheille, koville ja kiharille hiuksille. Antaa todella siloisen ja suoran pinnan suoristuksessa, joka kestää suorana pitkään. Itse vannon suoristuksessa tämän nimeen. Voidaan suihkuttaa kosteisiin tai kuiviin hiuksiin.
Cutrin Chooz get it straight balm ei sopinut ihan täysin minulle. Mutta syykin voi olla se, että suoristuusvoiteet on tarkoitettu enemmänkin kiharalle ja pörröiselle hiukselle. Oli minun hiuksille liian ”tuhtia”. Toimii varmasti paremmin pörröpäisemmällä.
Minun mielestä paras lämpöön reagoiva muotoiluneste on L’Oréal Professionnel Tecni Art Pli -suihke. Sillä pysyy erään Cabaret näyttelijättären itsepäiset hiukset edes jotenkin kiharoina tuplanäytöspäivänä. 😉 Minulla oli omaani jäljellä vielä pari viikkoa sitten, mutta se tuli käytettyä loppuun. 🙁 Ostin ensimmäisen Pli -suihkeen vuonna 2006 ja edelleen vannon sen nimiin.
Pikakuivattaja
Kyllä! Tälläinenkin tuote löytyy nykyää hiuksille. ;D Sisältää lämpösuojan ja nopeuttaa hiusten kuivumista luonnollisesti tai föönaamalla.
![]() |
KMS California Free Shape Quick Blow Dry |
KMS California Free Shape Quick Blow Dry oli iloinen yllätys! Se todentotta nopeuttaa hiusten kuivaamista föönillä, mutta myös vapaasti kuivumista. Antaa hieman kosteutta ja hoitoa hiuksille. Pikakuivattaja soveltuu parhiten sileisiin kampauksiin. Tämä on ollut jo monet kerrat minun pelastus kiireisinä aamuina. Säästän melkein puolet föönausajasta pikakuivattajalla. Suosittelen kiireisille!
Volyymi & tyven kohotussuihkeet ja -vaahdot
Näitä on monenlaisia ja monenlaisilla koostumuksilla. Volyymia lupaavat tuotteet antavat volyymia hiuksiin, eli hiukset tuntuvat ja näyttävät paksummilta ja runsaammilta. Aika pitkälti kaikissa näissäkin on lämpösuoja + muita suojia. Pito näissä on hyvin vähäinen, mutta antavat hiuksille käsiteltävyyttä, eli helpompia käsitellä ja hallita.
![]() |
KMS Californian Add Volume Volumizing Spray |
Juuri tällä hetkellä minulla ei ole yhtään tyveä kohottavia suihkeita tai vaahtoja, ellei Totally Baked hiusmarenkia ja hiuspuuteria lasketa.
Mutta KMS Californian Add Volume Volumizing Spray minulla on. Geelimäinen suihke antaa runsautta ja volyymiä. Itse käytän tätä silloin kun haluan runsaat, mutta siloisan näköiset hiukset. Silloin pidän hiuksiani usein auki. Suihkutan kosteisiin hiuksiin jakaus jakaukselta ja kuivatan föönillä. Tykkään tästäkin ja tätä suosittelisin heille, jotka haluavat volyymia, mutta pitävät luonnollisista, siloisan tuntuisista hiuksista.
Rakennetta ja muotoilua hiuksiin
Vahat:
Vahoja löytyy mm. kuituvahaa, muotoiluvahaa ja suihkevahaa. Vahoilla kohotetaan, muotoillaan, saadaan rakennetta ja erotellaan hiuksia. Muotoiluvahat sopivat parhaiten lyhyisiin ja voimakkaasti kerroksittain leikattuihin hiuksiin. Pitkiin ja tasaisiin hiuksiin voi käyttää vahaa pinnan silottamiseen ja latvojen siloitteluun.
![]() |
Vasemmalta KMS California Hair play molding paste, Goldwell Style Sign Texture Unlimitor, Cutrin Chooz spiky glue, Garnier Fructis modelling fibre paste, Cutrin Chooz sweet paste. |
KMS California Hair play molding paste on kätevästi pakattu ja sen käyttöominaisuudet ovat sen vuoksi miellyttävät. Sormea ei tarvitse työntää purkkiin ja koukkia, vaan painamalla saa tahnamaista vahaa, jolla muotoilla ja tehdä osioita hiuksiin. Paras muotoiluvaha, sillä tämä ei ole ihan liian ytyä vahaa. Ota pieni määrä käteen, hiero vahaa käsissäsi hetki, jotta se lämpenee ja notkistuu, muotoile käsin haromalla hiuksiin tai korostamalla osioita.
Goldwell Style Sign Texture Unlimitor helppokäyttöinen vaha. Suihkutetaan haluttuun kohtaan ja muotoillaan käsin. Vaha on kuivaa, eli ei kastele hiuksia. Aika ovela tuote! Itse käytän tätä mieluiten lyhyisiin tai voimakkaasti kerrostettuihin hiuksiin antamaan nostetta. Tällä saa rajuja rokkaavia kampauksia, jotka pysyy!
Cutrin Chooz spiky glue on todellakin liimaa. On niin ytyä tavaraa, että en meinaa osaa käyttää sitä. Soveltuu parhaiten kovien ja itsepäisten hiuksien rajuihin muotoiluihin.
Garnier Fructis modelling fibre paste on melkein joka kaupasta löytyvä edullinen kuituvaha. Antaa rakennetta ja kohotusta kerrostettuihin ja lyhyisiin hiuksiin. Nykyää minulla on liian pitkät hiukset tämän käyttöön, mutta lyhyiden ja puolipitkien aikaan käytin antamaan kohotusta tyveen. Käytetään niin, että otetaan nökäre kädelle ja hierotaan hetki käsissä. Sen jälkeen voi asettaa kädet hiuksiensa yläpuolelle ja taputellaan käsiä yhteen kevyesti. Taputtaessa vahan kuidut sinkoilevat ja putoavat hiuksiin, joten mitään ei mene hukkaan. 😉 Hiero taputtelun jälkeen vaha tyveen. Mitä enemmän hierot, sitä pitävämmän saat kohotuksesta.
Cutrin Chooz sweet paste on perusvahaa purkki muodossa. Käytetään korostuksiin ja muotoiluun. Korostuksessa kaikille hiuksille, muotoilussa kovat ja karheat hiukset. Lämmitä vahaa hieromalla käsiä yhteen ja käytä sitten hiuksiin.
Hiuspuuterit
Ovat nimensä mukaisesti puuteria. Löytyy nykyää suihkutettavanakin perinteisen jauhemaisen siroteltavan lisäksi. Käytetään kuiviin hiuksiin hieromalla tyveen. Antaa hiuksille todella hyvin kohotusta, käsiteltävyyttä ja rakennetta. Hiukset näyttävät huomattavasti paksummilta ja auttaa tupeerauksen pysymisessä. Lisäksi hiuspuuteri hidastaa hieman hiuksen rasvoittumista ja rasvan leviämistä koko pituuteen. Hiuspuuteri tekee hiuksen hieman karheaksi, joka ei ole kaikkien mieleen. Siloisien, liukkaiden ja ohuiden hiuksien ehdoton pelastus! Minun aivan ehdoton suosikki hiuspuutereissa on Osis Dust It! Osiksen voittanutta en ole vielä kokeillut.
![]() |
Vasemmalta: OSIS Dust It, Four Reasons Hair Powder, Tigi Bed Head Sugar Dust |
OSIS Dust It! Kuten kerroin, niin tämän voittanutta ei ole. Minun ehdoton suosikkini ja jos saisin valita vain 3 hiustenmuotoilutuotetta, niin valitsisin jonkun muotoilusuihkeen, jossa on lämpösuoja, Dust It -puuterin ja jonkun hiuslakan. Niillä pärjäisin.
Dust It -puuteri antaa rakennetta, käsiteltävyyttä ja kestävyyttä kampauksiin. Saa ohuet ja hennot hiukset näyttämään runsaammilta ja antaa volyymia ja käsiteltävyyttä liukkaisiin hiuksiin. Tekee hiuksista mattaisen näköiset ja karheahkon tuntuiset.
Sirottele tyveen jakaus jakaukselta ja hiero tyveen tai ota sormiin ja hiero tyveen. Jos haluat maksimaalista kohotusta, niin tupeeraa tyveä vielä.
Four Reasons Hair Powder on suihkutettava puuteri. Sen rakennetta, käsiteltävyyttä ja kohotusta antava teho ei ole niin voimakas kuin perinteisissä puutereissa. Suosittelisin tätä heille, jotka eivät pidä perinteisen hiuspuuterin antamasta tahmaisuudesta ja karheudesta. Four Reasons suihkepuuteri on kevyempää ja antaa kevyempää pitoa.
Tigi Bed Head Sugar Dust on hyvin saman tyyppinen kuin Osis Dust It, mutta silti en pitänyt tästä yhtä paljon. En osaa sanoa miksi. Ehkä tämä Sugar Dust ei ollut yhtä hyvää pitoa antava. Mutta silti sen sanon, että erittäin hyvä tuote tämäkin. Tuoksu on erittäin makea.
Geelit
Suihkeena, kuitugeelinä ja geelihyytelöä… geeliäkin saa monessa eri muodossa ja eri tarkoituksiin. Geelit ovat toimivimpia lyhyisiin hiuksiin joissa haetaan villiä ja hullua kampausta tai pitävää sliippiä.
![]() |
Wella Wellaflex Styling Gel, Wella high hair Pearl Styler |
Geeleistä en niin hirveästi osaa kertoa naisten kampauksiin. Nämäkin geelit ovat mieheni ja olenkin käyttänyt geelejä vain miesten kampauksissa.
Styling Gel on kevyempi ja ns. märempi geeli kuin taas high hair on kuivempi ja voimakaspitoisempi. High hair muistuttaa enemmän vahaa kuin geeliä.
Viimeistelyyn
Hiuskiinne (hiuslakka) kiinnittää kampauksen ja antaa kampaukselle pitoa. Voimakkuuksia on erilaisia ja hiuskiinteillä muutenkin on erilaisia ominaisuuksia. Kevyin pito (1) on tarkoitettu lähinnä kampauksen tekovaiheessa käytettäväksi työstämiskiinnitykseen ja kampauksen silotteluun. Kevyimmällä lakalla saa sähköisyyttä kuriin ja kevyttä pitoa. Keskivoimakkaat (2-3) ovat tarkoitettu kevyeen ja keskivahvaan kiinnitykseen. Hennoille ja normaaleille hiuksille suositellaan yleensä voimakkuuksia 2 tai 3. Voimakaspito (4-5) on kiinnitykseen joka pysyy. Voimakkaimpia lakkoja käytetään pinni- ja aseteltuihin kampauksiin ja paksujen & itsepäisen hiusten kiinnitykseen.
Perinteinen hiuskiinne
Aerosolipullossa oleva melko kuiva suihke. On se tavallisin ja yleisimmin käytetty hiuskiinne.
![]() |
Vasemmalta: KMS California Hair Stay medium hold spray, Four Reasons Shaper, Schwarzkopf Silhouette Gold strong hold hairspray, Wella Wellaflex fullnes |
KMS California Hair Stay medium hold spray on juuri minun mieleeni kun teen auki olevia kampauksia ja nyt minun otsarilleni juuri loistava! Pitoa riittää, vaikka onkin medium hold. Ei tee hiuksista kovia ja liikkumattomia korppanoita. Hiukset ovat elävät, liikkuvat, mutta kuitenkin kampauksessa on pitoa. Tuoksu ei ole voimakas, eikä hiuslakka pöllyä, kuten toiset tekevät. Tykkään!!!
Four Reasons Shaper on voimakaspitoinen, eli strong, mutta silti pito on joustava. Minulla on ollut tätä ennenkin ja olen tykännyt. Tuoksu on hyvä hedelmäinen. Suosittelen!
Schwarzkopf Silhouette Gold strong hold hairspray on voimakaspitoinen ja näistä kuvan hiuskiinteistä voimakkain. Hyvin kuiva ja hienojakoinen koostumus, mutta hieman pöllyävä kiinne, jonka valitettavasti joskus maistaa kurkussaan. Hyvä ja joustava pito, joka kestää. On niin iso pullo, että ei mahtunut kuvaan. 😀
Wella Wellaflex fullnes on minun mielestä kuvan kehnoin hiuslakka. Tekee kampauksesta herkästi kovan ja joustamattoman. Sopii paremmin itsepäisille hiuksille. Lakka pöllyää todella paljon ja haisee kauan! Maistuu hirvittävälle ja aina käytön jälkeen kurkussa maistuu hiuslakka.
Pumppulakka (märkälakka)
Pumppulakat, eli märkälakat ovat yleistyneet kovasti. Pumppulakka eroaa tavallisesta hiuslakasta (hiuskiinteestä) siten, että se ei ole pakattu ponnekaasupulloon, vaan lakka tulee ulos pullosta pumppaamalla. Pumppulakat ovat yleensä todella maksimaalista pitoa antavia ja siksi itse ainakin suosin niitä enemmänkin kampauksiin, jotka ovat kiinni. Auki ja vapaana oleviin kampauksiin lakka on minun hiuksilleni liian pitävää ja näin tekee hiuksistani liian ”tärkätyn” näköiset. Pumppulakka soveltuu aukikampauksiin paremmin paksuille, karheille ja itsepäisille hiuksille.
![]() |
Goldwell Style Sign Texture Pump Freezer |
Goldwell Style Sign Texture Pump Freezer antaa todella vahvaa pitoa, sillä voimakkuus on 5. Toimii parhaiten kiinni olevissa kampauksissa ja sellaisissa missä tarvitaan maksimaalista pitoa. Pumppulakat eivät pöllyä, joten tätä ei tule hengitettyäkään samalla tavalla kuin aerosolipulloissa olevia lakkoja. Ei tee hiuksia kovaksi, mutta en suosi auki oleviin kampauksiin siksi, kun Pump Freezer on todella pitävä, joten hiukset eivät liiku enää juuri ollenkaan.
Kuitulakka
On kuivasuihke, kuten perinteinen hiuskiinne/-lakka, mutta se antaa rakennetta ja tuuheutta hiuksiin. Käytetään pääasiassa hiuksen tyveen antamaan voimakasta pitoa ja kohotusta. Kokemusta ei ole kuin yhdestä kerrasta ja silloinkin sitä kampaaja suihkutti minun päähäni.
Kiiltosuihkeet (löytyy myös voiteita, seerumeita ja puuteria)
Antavat kiiltoa ja suojaa hiuksille. Monesti sisältävät UV- ja värisuojan ja lisäksi hillitsevät ja estävät hiuksia sähköistymästä ja silottavat pörröisyyttä. Kiiltosuihkeita on monenlaisia ja osa niistä on erittäin hoitavia ja tästä syystä niitä kannattaa suihkutella hieman varovaisesti, sillä liika on liikaa! On kurjaa jos upea ja näyttävä kampauksesi näyttääkin hoitavan kiiltosuihkeen jälkeen siltä kuin se olisi pihvillä pyyhitty.
![]() |
Goldwell dualsenses Color leave-in gloss spray,
Avon Advance Techniques Mirror Shine Spray, Cutrin Chooz star shine spray
|
Goldwell dualsenses Color leave-in gloss spray on paras kiiltosuihke mitä tiedän. Tätä käytämme teatterillakin. Kiiltosuihke on hoitoaine, mutta se on myös kiiltosuihke. Erittäin hoitava ja siksi sitä ei kannata suihkauttaa kuin 2-3 suihkautusta hiuksiin tai muuten hiukset näyttävät kuin olisit margariinilla pyyhkinyt pääsi. ;D
Avon Advance Techniques Mirror Shine Spray on hyvä kiiltosuihke. Antaa hiuksille luonnollista kiiltoa.
Cutrin Chooz star shine spray on hyvin saman tyyppinen Avonin suihkeen kanssa. Antaa luonnollista kiiltoa.
Glitter-suihkeet
Glitteriä suihkutettavassa muodossa. Hiuksiin saa glitteristä kimallusta ja käyttö on yhtä helppoa kuin hiuslakan suihkutus. Kannattaa kuitenkin suihkuttaa ulkona tai suihkussa, sillä glittereitä suihkuaa joka puolelle.
Käytin kovasti baariin mennessä näitä glitter-suihkeita joskus aikaa ennen tytärtäni. Olivat kovasti muodissa 2000-luvun puolivälissä.
Näissä ei merkeillä ole väliä. Minulta löytyy Wet’n’Wildin ja Klippteketin glitter-suihkeita.
Noh, olipas siinä kirjoiteltavaa! Muotoilutuotteiden käytöstä tulee lisää kampausvinkki -postauksessa. 😉
Kerroppa sinä mitkä olisivat ne sinun 3 the muotoilutuotetta joilla pärjäisit ja ilman niitä et pärjäisi?
Kommentit
Anonymous: Hmm… näin on vaikea sanoa, kun ei tiedä minkälainen hius sinulla on? Mutta annan vinkkejä, jotka auttavat hiusta siloisammaksi ja suoremmaksi.
Silottavat shampoo ja hoitoaine auttaa. Goldwellin Color Extra Rich 60sec Treatment on todella hyvä hoitoaine silottamaan. Käytä hiuksiin vielä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, joka on silottava.
Vältä kaikkia volyymia antavia tuotteita ainakin hiusten pituuksissa. Aivan tyveen voit käyttää, mutta ei pituuksiin, sillä volyymituotteet vain pörröttävät hiuksia lisää. Lisää föönatessa pituuksiin hiusöljyä, kuten Goldwellin Elixir -öljy. Älä ikinä föönaa hiuksia alhaalta päin, vaan aina ylhäältä alaspäin, jotta hius suoristuu. Föönauksen jälkeen voit suoristaa ja käytä jotakin suoristustuotetta. Niitä löytyy suihkeina, ett voiteina. Voiteet ovat parempia kuiville, pörröisille ja karheille hiuksille. Suihkeet taas hennommille ja normaaleille taipuisille/kiharoille hiuksille.
Älä nuku märissä hiuksissa, sillä silloin hiukset ovat todella kiharat aamulla.
Olemassa ei ole yhtä ainetta, jolla kaikki ongelmat ratkeaisi, mutta käyttämällä oikeita tuotteita ja oikeita menetelmiä, voit saada helpommin suoristuvammat hiukset, joissa kiharat eivät heti pomppaa esiin.
Yksi vaihtoehto on suoristuspermis myös, mutta sen toimivuus on aina vaihtelevaa. Toisille suoristaa hyvin ja toisille taas ei. Suosittelen tekemään suoristuspermiksen ammattilaisella. 😉
Kommentit
Mun lemppari tuotteet jota ilman en voi elää on ehdottomasti four reasonin hiuspuuteri antaa kivasti tukee tyveen, osiksen lämpösuoja on kans yks ihan loistava tuote sekä osiksen 3 lakka on paras!
Anonyymi: Hei joo! Osiksen kolmonen on todella hyvä hiuslakka. On kanssa minun yhtiä lempparilakkoja. 🙂
Sä oot kyllä jaksanut nähdä vaivaa! Kivasti selitit noiden tuotteiden eroja 🙂
Mulla ei oikeastaan ole muotoilutuotteita, joita ilman en pärjäisi. Mulla taitaa olla aika helpot hiukset 🙂 Ne on aina vähän kohollaan tyvestä, joten en tarvitse välttämättä mitään föönailua. Kiitän siitä TIGIn your Highness shampoota ja hoitoainetta.
Otsis on mulla suht uusi juttu, mutta sekin pysyy melko hyvin itsekseen paikallaan kun sen kampaa heti märkänä oikealle kohdalleen. Välillä tosin suoristan (alla muotoiluneste Wella high hair crystal styler strong control) sitä ja silloin laitan myös lakkaa (got2be smooth ’ chic smoothing hairspray). Tykkään kyseisestä hiuslakasta, koska sillä saa myös sellaista hiusten karvaisuutta silotettua 🙂 Noi mun käyttämät muotoilutuotteet on tuskin parhaimpia mahdollisia kyseiseen käyttöön, joten näistä sun postauksista on todella hyötyä!
Tuleeko kampausvinkki -postauksessa ohjeet otsarille? Sitä kyllä kaipaisin todella 🙂
Anonyymi: Oli näissä kirjoittelemista ja minua harmittaa, kun minulle iski jo ähky kaikista tuotteista niiden selostuksista… pää ei vaan enää meinannu jaksaa. 😀 Parhaani yritin.
Olen kade kohollaan olevasta tyvestäsi ja niin on varmasti moni muukin! 🙂
Onkos tuo Got2Ben hiuslakka vadelman tuoksuista? Itse käytin yhdessä vaiheessa sitä Got2Ben hiuslakkaa, sillä lyhyissä hiuksissani se toimi kivasti.
Koska esitit toiveen, niin laitan kampausvinkkeihin otsareistakin. 😉
Itekin käytin joskus pari pulloa osiksen flatlineria, mutta paksulle tukalle siinä ei ollut tarpeeksi pitoa, jo muutamassa tunnissa tukka alkoi laineilla taas. Tällä hetkellä oma suosikkini on ehdottomasti Dermosilin muotoiluvoide, joka pitää tukan piikkisuorana montakin päivää putkeen. Aluksi epäilin nuitten suoristusvoiteitten tehoa, mutta se ällöttävä tahmaisuuskin katoaa kuumentaessa (:
Ja olipas taas paljon hyviä vinkkejä ja ihan uusiakin tuttavuuksia. Tuo hiusten pikakuivattaja kuulostaa ehkä kaikkein jännimmältä 😀
Kiitos kattavista hiuslaatu ja muotoilutuotteiden esittelyistä. Niistä oli todella paljon hyötyä. En tiennytkään, että hennoille hiuksille kannattaisi valita keskivahva lakka, jottei hius latistu.
Itse toivoisin kampausvinkkiä lyhyille/puolipitkille hiuksille ja kuinka hiukset saa näyttämään tuuheilta, niin etteivät ne lässähtäisi liian nopeasti eivätkä näyttäisi rasvaisilta tai muuttuisi rasvaisiksi. (Olipas tuossa vaatimukset;D.)
OSIS Dust It! on myös oma suosikkini, mutta en taida vielä hallita sen käyttöä hyvin. Jos jossain kampauksessa käytät sitä, niin mielelläni luen muutkin vinkkisi sen käyttöön.
Omia suosikkituotteitani taitavat olla tällä hetkellä hiuspuuteri, lämpösuojan sisältävä muotovaahto ja hiuslakka. Lisäksi neljäntenä sprayvaha, jolla saa todella rokkaavat hiukset.
Kiitos myös siitä, kun joidenkin tuotteiden kohdalla mainitsit tuotteen tuoksun. Kaikille eivät hajustetut tuotteet sovi, tai ei vain halua tuoksua usealle eri tuoksulle yhtä aikaa.
Tsemppiä hiusviikon toteutukseen!
hiutale: Voiteet taitavat olla parhaimmat paksuille hiuksille. Minun sopii suihkeet kaikista parhaiten.
Kiva kuulla, että vinkkejä löytyi. 🙂 Tuo pikakuivattaja on kyllä jännä tuote. 😉
Teetee: Kiva kuulla, että olen saanut toisille uutakin tietoa liitettyä postauksiin. Valitettavasti en edes muista kaikkia vinkkejä ja juttuja kirjoittaa joita tiedän ja osaan, mutta siksi onkin hyvä, että teen monta postausta, niin jokin unohtunut saattaa tulla sitten toisessa postauksessa esiin.
Monesti hento ja liukas hiuksiset valitsevat kaikkein voimakkaimman hiuslakan, vaikka se itseasiassa antaa jo liikaa pitoa ja juuri tekee latistamistakin. Kevyempikin pito riittää auki oleviin kampauksiin, kun pohjatyö on kunnolla tehty. Hiukset pysyvät ilmavina ja liikkuvina.
Joo, teen pyytämäsi kampausvinkin. Vaikka oma tukka onkin pitkä, niin voin yrittää hieman kuvin havainnollistaa vinkkiä. Jokainen lyhyt tukkaisempi saa vaan paremman tuloksen kuin minä pitkien hiusten kanssa. 😉
Kyllä käytän Dust It -puuteria. Sehän on minun ehdoton suosikkinikin. 🙂
Joo, itsekään en niin välittäisi tuoksua ihan sekalaiselle, koska tykkään käyttää hajuvettä. Jos ihan kaikki käyttämäni aineet ja tuotteet meikkejä myöten tuoksuu voimakkaasti, niin johan siinä itsekin tukehtuu. 😀
Kiitokset tsemityksistä. 🙂
Se got2be smooth ’ chic smoothing hairspray ei ole mun mielestä vadelmantuoksuinen eikä siinä purkissa myöskään lue tuoksusta. Mutta ihan hyvältä tuoksuu, sellaiselta makealta. Pullo on keltainen ja siinä on vaaleanpunaista. Pullon yläosassa on sellainen killutin, jossa roikkuu timantti, kruunu, avain ja sydän…
Jee, siistiä että teet myös otsatukasta kampausvinkin! 😀 Kiitos.
terv. ”ano10.26”
Mä käytin myös tuota hiusmarenkin ekalla kerralla ihan totaalisen liikaa, tokallakin kerralla tuli vielä vähän turhan paljon. En kuitenkaan oikein vielä osaa sanoa mitä tykkään siitä, pitää vielä tutustua paremmin 😉 Tuoksu tosiaan on aivan ihana <3 Yleensä en tykkään noin makeista tuoksuista, mutta kun mä rakastan sitruunaa ja sitruunamarenkipiirakkaa 😉
Anonyymi: Aah… joo sit se ei ole sitä mitä itse käytin joskus. Se on punaisessa pullossa. Tiedän sinun käyttämäsi lakan, mutta en ole kokeillut sitä. 🙂
HeidiB: Mä vähä ajattelin, että moni muukin on varmaankin käyttänyt sitä ”hieman” liikaa ensimmäisellä kokeilulla. 😀 Sen tehokkuus hieman yllätti. 😀
Mä rakastan kanssa sitruuna-marenkipiirakkaa ja nuuskuttelen tukkaani aina kun käytän marenkia, mutta pidemmän päälle se jo alkaa äklöttää. Varsinkin jos on hankkinut irtokarkkista ällön olon. Nimimerkillä: niin kävi joskus 😀
mun hiukset on tosi taipusat aina yöllä kun nukun mun hiukset nousee eestä laineille sivuilta ihan kiharalle ja takaa laineille, eikä ne meinaa pysyy suorina vaikka suoristan, mä rakastan suoria hiuksia, mut auta mua, mitä mun pitäs tehä mun hiuksille??
Anonymous: Hmm… näin on vaikea sanoa, kun ei tiedä minkälainen hius sinulla on? Mutta annan vinkkejä, jotka auttavat hiusta siloisammaksi ja suoremmaksi.
Silottavat shampoo ja hoitoaine auttaa. Goldwellin Color Extra Rich 60sec Treatment on todella hyvä hoitoaine silottamaan. Käytä hiuksiin vielä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, joka on silottava.
Vältä kaikkia volyymia antavia tuotteita ainakin hiusten pituuksissa. Aivan tyveen voit käyttää, mutta ei pituuksiin, sillä volyymituotteet vain pörröttävät hiuksia lisää. Lisää föönatessa pituuksiin hiusöljyä, kuten Goldwellin Elixir -öljy. Älä ikinä föönaa hiuksia alhaalta päin, vaan aina ylhäältä alaspäin, jotta hius suoristuu. Föönauksen jälkeen voit suoristaa ja käytä jotakin suoristustuotetta. Niitä löytyy suihkeina, ett voiteina. Voiteet ovat parempia kuiville, pörröisille ja karheille hiuksille. Suihkeet taas hennommille ja normaaleille taipuisille/kiharoille hiuksille.
Älä nuku märissä hiuksissa, sillä silloin hiukset ovat todella kiharat aamulla.
Olemassa ei ole yhtä ainetta, jolla kaikki ongelmat ratkeaisi, mutta käyttämällä oikeita tuotteita ja oikeita menetelmiä, voit saada helpommin suoristuvammat hiukset, joissa kiharat eivät heti pomppaa esiin.
Yksi vaihtoehto on suoristuspermis myös, mutta sen toimivuus on aina vaihtelevaa. Toisille suoristaa hyvin ja toisille taas ei. Suosittelen tekemään suoristuspermiksen ammattilaisella. 😉