Glitz & Glam

Miksaa & ”mätsää”

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Olen tällä kertaa vähän hätähousu ja postaan tuotteesta, jonka ostin, mutta en ole sitä testannut syvällisesti.

Kävin viime viikolla työkaverillani Helillä Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä laitattamassa hiuskuontaloni taas kuntoon. Halusin hiuksistani kupariset. Nehän olivat jo hieman kuparin ruskeat, mutta halusin kuparisuuden selkeämmäksi. Latvoja hieman vaalennettiin ja päälliosa raidotettiin raitavärillä. Nyt hiukseni ovat hyvin lämpimän sävyiset ja kupariset.

Meille on töihin vasta tullut uutuus, Sim:n Mix & Match -värihoito, joka auttaa ylläpitämään hiusten sävyä pidempään. Ylläpitotuotteet ovat nykyään kovassa huudossa ja niitä tuodaan entistä enemmän markkinoille ja kuluttajien saataville. Tuote on hoitoaine, jossa on suoraväriä. Ideana on, että kampaaja sekoittaa juuri sinulle parhaiten ”mätsäävän” sävyhoidon. Tai kampaaja voi sekoittaa vaaleahiuksiselle pastellisävyn, jolla luoda söötin pastellitukan tai vain raitoja. Sävytteestä saa halutessaan uniikin. Sim on luonut valmiita värireseptejä, mutta ammattitaitoinen, värioppia ymmärtävä kampaaja osaa sekoitella omalla ammattitaidolla ja luovuudella valmiiden reseptien ulkopuoleltakin tarpeiden mukaan.

Halusin testata tämän, joten Heli valitsi ja miksaili sävyni, jolla ylläpidän kuparisuuden intensiivisempänä.

Tässä minun Mix & Match sekoittamatta. Minun Mix & Match sisältää punaista, hieman sinistäkin ja paljon keltaista. Yhteensä Mix & Match -värihoitoainetta on pullossa 200 g, joka ainakin pullon perusteella on hieman enemmän, kuin 200 ml tuotetta.

Kampaaja sekoittaa (ravistaa pulloa) värit valmiiksi, mutta minun tapauksessani homma jäi minulle, jotta saan kuvattua tämän tuotteen idean teille.

Ravistin värit keskenään ja tässä huomaa, että pulloa pitää ravistaa riittävän hyvin. Oli pakko ottaa kuva pullosta, kun värit eivät vielä olleet sekoittuneet kunnolla. Aika hienon näköinen.

Nyt värit ovat kunnolla sekaisin ja minun Mix & Match käyttövalmista.

Pullosta löytyy tuotteelle käyttöohjeet. Tätä käytetään samalla tavalla kuin värinaamioita. Levitetään kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 3-5 minuuttia, jonka jälkeen huuhdellaan pois. Kyseessä on suoraväriä sisältävä hoitoaine, joten tuo vaikutusaika ei ole tarkka. Toki jos kyseessä on platinanvaalea ja siitä halutaan taittaa lämpöisyyttä pois, niin tällöin kannattaa olla tarkkana kaikkien sävytteiden vaikutusajan kanssa. Lopputulos voi olla muuten villasukan värinen.

Lopuksi kampaaja kirjoittaa pulloon päivän, jolloin tuote on sekoitettu ja ”reseptin” numeron. Minun sävyte on 7,43. Tarkoittaa että tummuus on 7, vivahde kupari ja taitto kultainen.

En nyt vielä ole käyttänyt Mix & Matchiani loppuun, joten en voi analysoida teille sen tehokkuutta. En kuitenkaan jaksa uskoa, että suoraväriä sisältävä hoitoaine eroaisi olemalla huonompi, kuin muiden merkkien.

Työpaikallani on tutustumistarjous Mix & Matchiin. Värjäyksen yhteydessä 15 euroa ja muuten 20 euroa. Normaalihinta on värjäyksen yhteydessä 20 euroa ja muuten 24 euroa.

Idea Mix & Matchissa on loistava! Hiusten väri kestää pidempään intensiivisenä ja hiukset saavat kiiltoa ja hoitoa. Sävystä saadaan juuri sellainen, kuin halutaan. Tuote on siis kampaajan just for you sekoittama. Monesti sävynaamioita on joutunut ostamaan kaksi ja niistä sekoittelemaan sinne päin sopivan tai sitten tekemään kompromissin ja värin haalistuttua käyttämään vähän eri väristä naamiota värin ylläpitoon. Mahtavaa kotimainen Sim, kun toitte tällaisen tuotteen markkinoille.

Miltä teistä tuotteen idea vaikutti? Eikö ole loistava keksintö, että se sävy sekoitetaan jokaiselle yksilöllisesti?

X