Hiukset

Moroccanoil Hydration – avuksi katkeileville hiuksille

1.5.2017 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Postauksen tuotteet saatuja

Tänään saattaa tukan juuria särkeä yhdellä sun toisella vappua juhlistaneella. Siksipä hiukset voisivat olla päivän aiheena.

Katkeilevat hiukset ovat minun kiroukseni tällä hetkellä. Tai oikeastaan olen siitä ongelmasta kärsinyt vuoden verran. Syynä on se, että hiukset ovat tulleet määränsä päähän käsittelyissä. Vaalentuminen mustasta blondiksi on maksanut oman hintansa. Ongelmat eivät heti alkaneet, vaan ne tulevat aina pienellä viiveellä, jos itse vaalennuksessa ei ole tapahtunut mitään mokaa. Minun tapauksessa ei ole, joten katkeilun alkaa vasta jonkun ajan päästä, kun hius ei enää kestä mekaanista rasitusta.

Tällaisille hiuksille kosteus on mitä paras tapa yrittää säilyttää hiusten pituutta ja välttää katkeilua. Olen saattanut aikaisemminkin esitellä Moroccanoilin Hydration -sarjan shampoon ja hoitoaineen.

Moroccanoil Hydration Kosteuttava Shampoo 

Hiuksia kosteuttava shampoo, joka ei sisällä sulfaatteja.

Kosteuttavan shampoon koostumus on hyvin täyteläinen. Paksu koostumus on siitä positiivinen, että se on taloudellinen. Shampoota ei tarvitse paljon. Hiusten tulee olla todella kosteat, suorastaan vettä valtoimenaan valuvat, ennen kun shampoo viedään hiuksiin. Niin shampoo levittyy ja vaahtoutuu hyvin.

Moroccanoilin kosteuttava shampoo ei silota hiuksia voimakkaasti. Se ei tee hiuksista raskaita, mutta ei myöskään selvitä niitä. Shampoo pesee hyvin muotoilutuotejäämät, myös kuivashampoon.

Moroccanoil Hydration Kosteuttava Hoitoaine

Arganöljyä sisältävä kosteuttava hoitoaine kosteuttaa kuivia ja katkeilevia hiuksia.

Kosteuttavan hoitoaineen koostumus on voidemainen. Hiuksiin levittäessä se tuntuu siltä, ettei se tekisi hiuksille mitään. Ihan kuin se ei auttaisi selvittämään ja silottamaan hiusta – aivan kuin se ei olisi riittävä kuiville ja katkeileville hiuksille. Hoitoaineen annetaan vaikuttaa vähintään pari minuuttia ennen huuhtelua. Huuhdeltaessa hiusten takut ja solmut lähtevät selviämään ja ne tuntuvat sileämmiltä.

Pitkähiuksisten kannattaa hankkia hiusharja, joka ei katko hiuksia. Minun suosikkini on The Wet Brush -harja tai Remingtonin PROtect -hiusharja. Hiusten katkeilua voi estää riittävän kosteuttavilla ja selvittävillä hiustuotteilla ja sen lisäksi tulee olla hiusharja, joka ei katko hiuksia,

Moroccanoil Hydration -sarjan shampoo ja hoitoaine on juuri optimaalinen kuiville hiuksille. En välttämättä suosi saman tuotesarjan shampoota ja hoitoainetta, tai saman merkinkään, mutta Moroccanoilin Hydration sarja toimii kaikista parhaiten yhdessä. Testaan tuotteita aika usein yhdessä ja erikseen. Huomasin näiden kahden kohdalla, että kestävin kosteus ja sileys hiuksissa syntyy käyttämällä Kosteuttavaa Shampoota sekä Kosteuttavaa Hoitoainetta.

Olen huomannut, että tällä hetkellä on vähän haastavaa riittävän kosteuttavan ja silottavan shampoon ja hoitoaineen löytymisen kanssa. Nämä Moroccanoilin Hydration -sarjan tuotteet ovat riittävät Matrixin kosteuttavien tuotteiden kanssa. Kun käytän riittävän selvittäviä ja kosteuttavia, hius pysyy pehmeänä, eikä hiuksia föönatessa hartiat ole täynnä pientä hiuksen pätkää. Hiusharjakin pysyy pidempään siistinä, kun hiukset eivät katkeile.

Moroccanoilia myydään nykyään vähän laajemmin kuin vielä joitakin vuosia sitten. Moroccanoilin löydät esimerkiksi Stockmann-tavarataloista ja verkkokaupasta, maahantuojan myymälöistä ja verkkokaupasta sekä lukuisista parturi-kampaamoista ja hiuskosmetiikkaa myyvistä verkkokaupoista. Linkkejä hakiessani satuin huomaamaan, että maahantuojan verkkokaupassa on nyt alennuksessa 500 ml:n Kosteuttava Shampoo ja Hoitoaine. Normaalisti 500 ml maksaa 42,00 €, nyt se maksaa saman, kuin 250 ml:n pakkauskoko.

Mukavaa vappupäivää ja alkanutta viikkoa!

Postauksen tuotteet saatu maahantuojaa edustavalta PR-toimistolta.

Lue myös

Suosittelemme