Glitz & Glam

Punastuneet puuterihiukset by Guy Tang & sävyn ylläpito

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kävin viime viikolla freesaamassa hiuksiani. Tyvikasvu oli taas aika pitkällä, joka sai minut näyttämään tummahiuksiselta. Lisäksi, kun olen lähdössä mieheni kanssa jokavuotiselle risteilylle, niin täytyihän hiukset saada näteiksi.

Ei muuta kuin kurvaus entiselle työpaikalleni, entisen työkaverini, Helin penkkiin. Nyt ei ollut sellainen fiilis, että tahtoisin kunnolla väriä. Halusin olla blondi, joten tyven raidoituksella mentiin.

Viimeksihän Heli loihti minulle ihanan vaaleanpunaisen unelman. Huomasin tähän kuvaan vertaamalla, minun hiukseni ovat kasvaneet todella paljon neljässä kuukaudessa! Joskus on sellainen fiilis, ettei hiukset kasva. No nyt ovat kasvaneet! Ilmankos se tyvikasvu tuntui niin nopeasti pahalta ja näytin niin tummalta. Onhan se, jos hiukset kasvavat näin paljon.

Ennen tykkäsin harmaasta, jopa sinertävästä, tai ainakin violettiin taittavasta. Perinteinen blondi näytti minun silmääni keltaiselta, koska silmäni olivat tottuneet niin kylmään sävyyn. Nyt viimeiset pari vuotta olen kaikista eniten tykännyt vaaleanpunaiseen vivahtavasta blondista. Sellaisesta helmiäismäisestä. Siksi välillä olen kotihoitonakin sekoittanut hopeashampoon sekaan tipan pinkkiä suoraväriä.

Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä on aloittanut uusi kampaaja, joka toi mukanaan Guy Tangin värisarjan. Päätettiin Helin kanssa kokeilla pientä vivahdetta. Minä ihastelin värikartasta sävyä Blush, koska sellainen aivan aavistuksen vaaleanpunaiseen vivahtava on nätti. Guy Tang -värjääjä Jonna antoi omat ”tipsinsä” Helille, ja niin päätettiin laittaa vähän taittoa Guy Tangin Naked -värisarjan värillä Blush.

Vähänkö tuli I-HA-NA! Juuri sellainen punastunut ja puuterinen väri. Älyttömän nätti! Kuvassa on keino- ja luonnonvaloa, joten näkee samasta kuvasta, että miltä sävy näyttää sisällä ja miltä ulkona.

Tällaisen vivahteen ylläpito ei pitäisi olla hankalaa. Ostin KC Professional Color Mask Shampoon sävyssä Pearl sekä Guy Tang #Myconfident hoitoaineen. Lisäksi minulta löytyy PR-näytteenä saatu Biozellin Color Tech -värinaamio sävyssä Pearl.

COLOR MASK SHAMPOO PEARL

KC Professionalin Color Mask värishampoossa sävy Pearl on ihana! Ennen en tästä niin syttynyt, kun halusin mahdollisimman kylmän vivahteen hiuksiini. Pearl on harmaaseen tottuneen silmään lämmin, vaikka oikeasti Pearl antaa viileän vivahteen. Vaaleanpunainen vivahde antaa helmiäismäisen hohteen vaalealle hiukselle. Jossain vaiheessa väri alkaa liiaksi kyllästymään hiukseen. Silloin hius alkaa muuttua vaaleanpunaiseksi. Nyt tässä tapauksessa se ei haittaa, kun haluan sen punastumisen hiuksiini.

GUY TANG #MYCONFIDANT CONDITIONER

Sitten uutuus, jota en ole aikaisemmin käyttänyt. Tämä on ihan vaan hoitoaine, ei mitään sävytystä. Mutta kyseessä on tosiaan 2010-luvun lopun kuuluisimman kampaajan oman hiustenhoitosarjan hoitoaine. Olen Guy Tangista moneen kertaan puhunut. Herra vieraili Suomessa kolme vuotta sitten.

Kampaajani Heli pesi värjäyksen jälkeen hiukseni Guy Tangin shampoolla ja hoidoksi käytettiin Guy Tangin hoitoainetta. Shampoosta en kiinnostunut, sillä se tuntui todella pesevältä. Näin Heli minulle kommentoi. Hius oli kuin syväpuhdistavalla pesty. Mutta hoitoaine teki ihanan pehmeyden ja liukkauden. Hoitoaine selvittää hiuksia todella tehokkaasti. Siksi se minua kiinnosti ja siksi sen ostin kokeiluun.

BIOZELL PROFESSIONAL COLOR TECH PEARL

Kotona minulla oli valmiiksi Biozellin uutta Color Tech Pearl sävynaamiota. Kyseessä on helmiäismäisen vivahteen antava suoravärinaamio, joka on hoitoainepohjainen. En ole tehnyt tällä kunnon ”värjäystä”, mutta olen käyttänyt joitakin kertoja hoitoaineen asemasta. Nyt kampaajalla käynnin jälkeen en ole vielä käyttänyt, koska ei ole ollut tarvetta. Mutta kohta tällä sävynaamiolla on hyvä tehdä kunnon vaikutusajalla oleva ”värjäys”.

Luin, että lämpö tehostaa värin tarttumista, joten jos saunot, niin laita naamio hiuksiin, kiedo pyyhe suojaksi ja anna vaikuttaa saunan lämmössä.

Vasemmalta: shampoo, sävynaamio ja Guy Tang hoitoaine.

Kuten näkyy, sävy Pearl on violettia, mutta vaaleanpunaiseen taittava. Siksi niillä saa viileyttä vaaleille hiuksille, mutta samalla helmiäismäisen vivahteen. Tämä sävy neutraloi joissakin tapauksissa vihertävää blondia. Vihreän vastaväri on punainen, joten kannattaa kokeilla, että auttaako.

Guy Tangin hoitoaineen koostumus on todella paksu. Vaikka pullo on 300 ml, vastaa se isompaa määrää, sillä hoitoainetta ei tarvitse niin paljon. Siinä ei ole vettä yhtä paljon kuin tavallisesti hoitoaineissa on.

Näillä minä nyt sitten ylläpidän hiusteni sävyä. Blush on aika hauska vivahde. Tykkään todella paljon, eikä tämä ylläpito vaadi älytöntä orientoitumista. Pesen sävyllä Pearl, jos liikaa alkaa muuttua vaaleanpunaiseksi huokoisemmista kohdista, pesen sävyttömällä shampoolla. Hoidan ihanan selvittävällä hoitoaineella ja välillä sävyllistä hoitoa, jos tarvitsee.

Jos käyttämäni tuotteet kiinnostavat, niin Color Mask shampoota myydään laajasti parturi-kampaamoissa sekä tavarataloissa. Biozellin Color Tech Pearl -sävynaamion löydät marketeista ja tavarataloista. Guy Tangin hoitoainetta myydään joissakin parturi-kampaamoissa. Täällä Kouvolassa esimerkiksi Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteellä.

Huomenna minä lähden risteilemään mieheni kanssa. Meillä on taas jokavuotinen Tukholman risteily. Jos en olisi mieheni kanssa matkaa varannut ja asioita jo järjestellyt sitä varten hyvissä ajoin, olisin minä menossa Emma Gaalaan. Muistatte varmaan viime syksyltä projektin, jossa olin isosti mukana. Sain panoksestani henkilökohtaista kiitosta, mutta sen lisäksi jokainen, joka antoi panoksensa projektille, sai lipun Emma Gaalaan. Ehkä vähän sellainen once in a lifetime, mutta jätin silti väliin. Vähän tietty harmittaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Onneksi tiedän, että minulla on todella ihanaa miehen kanssa kahdestaan laivalla, sillä kahdenkeskinen aika on meillä vähän harvinaisempaa herkkua. Lapsiperheelliset osaavat varmaan samaistua. 😅

Kivaa torstaita ja tammikuun viimeistä päivää!

X