Ihonhoito

Elivon ihonhoitotuotteet + arvonta

8.3.2017 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Kaupallinen yhteistyö Elivon kanssa

Tänään minulla on postauksen aiheena kotimaisen Elivon ihonhoitotuotteet.

Kun minulta tiedusteltiin kiinnostusta tutustua ja kirjoittaa apteekkimerkki Elivon kosmetiikkatuotteista, ilolla vastasin myöntävästi. Kotimainen kosmetiikka on kiintoisa aihe ja apteekkimerkkejä on toivottu esiteltäväksi. Lisäksi minulla oli jo yksi Elivon tuote, josta olen pitänyt todella paljon. Minun lisäksi testaajina ovat toimineet lapseni. Molemmille lapsilleni tulee käsiin atooppista ihottumaa, jos niitä ei hoida säännöllisesti ja tarkasti. Poikani kasvoille syntyy kuivia alueita ja ihottuman esiastetta. Olen huomannut, että apteekkimerkkien tuotteilla olen saanut näitä iho-ongelmia pidettyä kurissa muita tehokkaammin. Joten todellakin on ollut kiinnostusta tutustua Elivoon. Minua itseäni henkilökohtaisesti kiinnosti eniten puhdistustuotteet. Käsivoide jo olikin vanha tuttu sekä hyväksi havaittu.

Tällä kertaa olen tehnyt tuote-esittelyn videomuotoon. Esittelen Elivoa kahdessa videossa, joista ensimmäisen julkaisen nyt. Tässä ensimmäisessä esittelen Elivoa yleisesti ja käyn läpi tuotteet, joita testaan. Toisessa videossa sitten paneudutaan koostumuksiin ja käyttökokemuksiini.

Elivo on tosiaan kotimainen apteekkimerkki. Tuotevalikoimasta löytyy ihonhoitotuotteiden lisäksi hiustuotteita, lisäravinteita, vitamiineja ja intiimituotteita. Tuotteet ovat hajusteettomia tai hypotuoksuisia. Jos hypotuoksu on terminä vielä tuntematon, niin se tarkoittaa sitä, että tuotteissa ei ole käytetty niitä 26:ta hajustetta, jotka allergisoivat yleisimmin. Tuoksut ovat mietoja ja helpommin siedettyjä myös hajusteyliherkille. Elivon tuotteet sopivat päivittäiseen käyttöön koko perheelle.

Monelle Elivon tuotteelle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlipputunnus.

Pakkauksien värimaailmasta haluaisin kommentoida sen verran, että vihreä on kiva ja pirteä väri. Huomaa, että suomalaiset brändit suosivat melko selkeää pakkausdesignia. Annan plussaa siitä, että kotimainen apteekkimerkki kuitenkin käyttää pirteää vihreää, jolla erottua apteekkien valkoisten pakkausten massasta.

Vaikka Elivo on kotimainen ja apteekkimerkki, se ei ole kallis. Minun yksi lempparini on ollut Elivon Arganöljy käsivoide. Tämä käsivoide on hinnaltaan alle 4 euroa / 50 ml. Muutkin ihonhoitotuotteet ovat melko edullisia.

Moni muukin teistä on varmaan testannut tämän käsivoiteen. Arganöljy käsivoide oli kesällä LivBoxissa, kun boxin teemana oli kotimaisuus. Kesällä voide tuntui ehkä hieman raskaalle käsillä, mutta eipä mennyt aikaakaan, kun voide oli juuri täydellinen käsilaukkuun mukaan. Sitä voi käyttää tilanteissa, joissa ei pysty seisomaan pitkiä aikoja tekemättä mitään käsillään. Toisilla on huulivoideaddikti, minulla on käsivoideaddikti. Saavun kouluun, rasvaan kädet. Olen tapaamisessa, rasvaan kädet ennen kun seuralainen saapuu.

Elivosta löytyy lisätieto ja jälleenmyyntipaikkoja heidän omilta verkkosivuiltaan.

Nyt ohjaan teidät videoni pariin, jonka mukana on myös arvonta. Katso videollani oleva kysymys ja osallistu arvontaan kommentoimalla tänne blogiini tai Youtube-kanavalleni videon alle. Voit siis itse valita kumpaa kautta osallistut. Arvonnassa on samanlainen setti Elivon ihonhoitotuotteita, kuin mitä videollani esittelen.

Osallistumisaika päättyy 19.3.2017.

Oikein ihanaa naistenpäivää ihanaisille naisille, eli jokaiselle naiselle! Onnea myös arvontaan! Palataan Elivoon uudelleen sitten, kun kerron omia käyttökokemuksiani.

Kaupallinen yhteistyö Elivon kanssa, testituotteet ja arvontapalkinnot saatu yhteistyön kautta Elivolta.

Lue myös

Suosittelemme