Glitz & Glam

Glamglow - mudalla sädehtiväksi

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tänään syvennytään ihonhoitotuotteeseen, joka sai koko Hollywoodin hullaantumaan. Kyseessä on Glamglow -mutanaamiot. Postaus on suunnattu aikuisemmille ja siksi käsken nuoria poistumaan saman tien, jotta meillä +30 naisilla olisi jotain toivoa olla säteileviä rinnallanne. No ei nyt kai… postaukseni tuotteet ovat kaiken ikäisille, mutta varmaan suurin kiinnostus herää sen ikäisissä, jotka eivät enää vietä ihonsa kanssa sitä hehkeintä ja huolettominta elämänvaihetta.

Glamglow’n tarina on todellinen Tuhkimotarina Hollywoodin tyyliin. Tarina alkaa jo siitä, kun Glamglow’n luojat löytävät toisensa, vaikka asuvat eri mantereilla. Rakkaustarina jo itsessään on hyvin mielenkiintoinen, mutta entä sitten tarina mutanaamion alusta? Glenn nyt sattui viettää aikaa Keanu (sexy) Reevesin kanssa ja Keanu avautui hänelle ihohuolistaan matkustelun, aikaeron ja kameroiden edessä esiintymisen vuoksi. Glenn alkoi etsiä raaka-aineita ja käytti hyödyksi omaa kylpylä- ja kauneushoitola kokemustaan. Mutanaamiota jaettiin näytteeksi muillekin tähdille ja tärkeille vaikuttajille. Kaikki palasivat kyselemään lisää naamiota. Loppujen lopuksi Glamglow oli kaikkien huulilla tai tässä tapauksessa kasvoilla. Yhä useampi ja useampi suuri jälleenmyyjä halusi ottaa Glamglow’n valikoimiinsa ja näin lomarahaa kerryttävästä tuotteesta tulikin miljoona bisnes ja Glennin ja Shannonin täystyöllistäjä.

Kun kyseessä on Hollywood ja elokuva-ala, niin hieman tämä Tuhkimotarina vaikuttaa väritellyltä, mutta ei se haittaa. Tuhkimotarinat Hollywoodin tyyliin ovat aina ihastuttavia. Koko tarinan voi käydä lukemassa täällä.

Aito ja alkuperäinen Glamglow Youthmud on loppujen lopuksi hyvin uusi tuote. Se on saanut alkunsa vain jokunen vuosi sitten ja viimeisen parin vuoden aikana suosion nousu on ollut huikea.

Kiinnitin heti huomiota, että pakkauksessa on huomioitu käyttäjänsä flirttailevalla tavalla.

Kun nostin pahvipakkauksesta naamiopurkin tällaisessa kuvaustaustaa imitoivassa telineessä, niin taisin sanoa jotain ääneen. Se taisi olla yksinkertaisesti ”no wauuuuu!” Glamglow posettaa minulle tyylikkäänä, kuin elokuvatähdet punaisilta matoilta tullessaan. No ok, myönnetään… olen itsekin posettanut ammattikuvaajalle kuvaustaustan edessä ja kävellyt punaisella matolla aika samoihin väreihin pukeutuneena, kuin Glamglow.

Kerron Glamglow’n kolmesta tärkeästä raaka-aineesta.

Teaoxi – vihreän teen uute on yleisesti käytetty raaka-aine kosmetiikassa.

Patentoitu uraauurtava Teaoxi-yhdiste vapaut­taa ihoon superantioksidantteja sekä polyfeno­leita erityisen vaiheittaisen teknologiansa ansi­osta. Glamglow’n mahtavien tulosten takana oleva Teaoxi koostuu vihreän teen lehdistä, jotka kirkastavat, kosteuttavat ja antavat suojan vapaita radikaaleja vastaan. 

Teaoxi-yhdiste esiintyy muissakin Glamglow -tuotteissa.

Tuliperäinen kiviaines – mineraalirikas ainesosa.

Muinainen tulivuori, yhtä vanha kuin maa-aines, sisältää ainutlaatuisia mineraaleja. Kun ne jauhetaan pieniksi hohkakiviksi, ovat niistä saadut tulokset ennennäkemättömät. Tuli­vuoren mineraalit poistavat kuolleita ihosoluja, tasoittavat juonteita ja puhdistavat ihoa. 

Mineraalit ovat tunnetusti iholle hyväksi.

Eteläranskalainen savi – imee tehokkaasti epäpuhtauksia iholta.

Kun savi ja Teaoxi yhdistetään, syntyy ihastut­tavan kihelmöivä tunne, josta muodostuu 12-tuntinen kollageeniannos. Tämä saa ihosi hehkumaan hämmästyttävästi jopa kolmeksi päiväksi. Savi myös supistaa ihohuokosia sekä imee epäpuhtauksia ja haitallisia aineita jättäen ihon luonnollinen suojakalvon ennalleen. 

Savea on käytetty ihonhoitotuotteena jo muinaisjoilta asti.

INCI-listaa tutkimalla näemme kuinka paljon naamio sisältää luonnon raaka-aineita. Nekin muutamat teolliset raaka-aineet ovat kalvonmuodostaja, hajuste ja säilöntäaineet, jotka löytyvät listan aivan loppupäästä. Säilöntäaineita naamio sisältää vain 0,03%.

Väriltään Youthmud mutanaamio on vaaleanharmaata, mutta naamioiden sävy voi vaihdella tuotantoerien mukaan. Mutanaamio voi tummua purkissa tai kuivahtaa. Jos massa on päässyt kuivahtamaan, niin lisäämällä muutaman tipan vettä ja sekoittamalla naamion koostumus palautuu. Siksi kansi kannattaa sulkea aina huolellisesti. Naamiossa on teen lehtiä silputtuna, eli mutanaamiossa aivan oikeasti näkyvät jotkut raaka-aineet hyvin selvästi.

Youthmud naamio levitetään puhtaille ja kuiville kasvoille ohuelti ja tasaisesti, silmänympärysihoa välttäen. Annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Hetki naamion levityksen jälkeen kasvoilla alkaa voimaskas kihelmöinti. Tätä ei kannata pelästyä, se kuuluu asiaan. Vaikutusajan jälkeen naamio puhdistetaan kasvoilta kostutetuilla käsillä pyörivin liikkein. Lopuksi huuhdellaan huolellisesti pois. Tässä kohtaa voit itse säädellä sen kuinka tehokkaan kuorinnan haluat kasvoillesi. Mitä kauemmin ja kovemmin teet pyörivää liikettä kasvoillasi, niin sitä tehokkaampi kuorinta. Jos et halua kuorintaa, niin voit vain huuhdella mutanaamion kasvoiltasi.

Lopputuloksena on hyvin pehmeä, tasaisen tuntuinen ja heleä iho. Kyllä, tämä toimii! Ei Glamglow mitään nuorennusleikkausta tee tai muutenkaan kauneusleikkausta, mutta iho on virkistyneen näköinen ja sävyltään hehkuvampi. Suosittelen kokeilemaan Youthmud naamiota silloin kun sinulla on valvottu yö takana, univelkaa, kasvokuorinta tekemättä, vähän turvotusta kasvoilla edellisillan leffasipseistä tmv. Silloin sen eron huomaa. Jos iho on jo valmiiksi hyvännäköinen, niin eihän sitä parannusta huomaa.

Minua kuitenkin mietitytti Youthmud naamiossa se, että sitä käytetään juuri ennen tärkeää tilaisuutta tai juhlaa, jotta iho olisi säteilevä. Naamio kuitenkin kihelmöi voimakkaasti kasvoilla, joten heti mietin, että kuinkahan herkkäihoiset ja couperosaihoiset? Äitini joutui koekaniiniksi, koska hänellä on hieman couperosaa. Yllättävää, että naamio ei aiheuttanut punoitusta tai minkäänlaista punaisuuden lehahdusta. Soitin vielä seuraavana päivänäkin tiedustellakseni, että tuliko mitään punoituksia? Ei ollut tullut. Youthmud selkeästi vilkastuttaa pintaverenkiertoa kasvoilla, mutta ei kuitenkaan aiheuta voimakasta punoitusta.

Kyllä, pidin erittäin paljon! Kihelmöivä tunne on myös psykologinen, sillä se, että naamio tuntuu, se antaa tunteen siitä, että se vaikuttaa. Kihelmöinti ei ole pelkästään psykologista, vaan se saa ihon pintaverenkierron vilkastumaan ja sitä kautta ihon sävy tasaantuu ja kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Loistava kauneusnaamio, joka kuorii, kaunistaa, puhdistaa ja hoitaa.

Naamiosta voi lukea lisää täältä ja samalla katsoa videota, jossa mm. itse Glenn ja Shannon kertovat tuotteestaan.

Glamglow Brightmud Eye Treatment on mutanaamio silmänympärysiholle.

Kannen alta paljastuu taas imarteleva huomionosoitus käyttäjälleen.

Mutanaamiot silmänympärysiholle on pakattu yksittäispakkauksiin.

Kerta-annoksessa on omat annokset mutanaamiota molemmille silmille.

Silmänympärysnaamio:

– kofeiini virkistää ihoa
– piparmintun lehdet laskee turvotusta
– aktivoi ihoa Retinolin lailla
– kosteuttaa ja täyteläistää ihoa
– pehmentää ja silottaa

Silmänympärysnaamio levitetään taputtelemalla silmät suljettuina silmänalusille, silmäkulmaan ja kulmaluulle. Annetaan vaikuttaa 3 minuuttia, jonka jälkeen mutanaamio pyyhitään pois pehmeällä paperilla tai liinalla. Naamiota ei huuhdella vedellä pois. Iholle jää ohut kerros aineita, jotka pääsevät vaikuttamaan pitkäksi aikaa.

Tämä tuote on selkeästi aikuisemmille suunnattu. Toki nuoremmatkin voivat käyttää, mutta hyöty tuotteesta on suurempi aikuisemmalla. Naamio tuntuu hyvin kosteuttavalta ja napakoittaa hieman ihoa. Silmänympärysiholle jää mukava suoja koko päiväksi, joka tällaisesta kuivasta silmänympärysihosta kärsivälle on onnen omiaan. Meikki tasoittuu kauniisti silmänympärysalueelle.

Päivittäiseen käyttöön melko hintavaa ja sen vuoksi suosittelen enemminkin täsmähoitona väsyneen näköiselle silmänympärysiholle tai aina ennen tärkeää tilaisuutta, kuten juhlat. Säännöllisellä käytöllä on aina enemmän vaikutusta, mutta itselläni ei riittäisi varallisuus.

Sain myös näytekokoisen tuubin Glamglow Supermud Clearing Treatment -naamiota. Supermud on ihoa puhdistava ja hoitava mutanaamio. Se puhdistaa ihohuokosia, imee itseensä liian rasvan ja talin, rauhoittaa ihoa ja jotkut naamion ainesosat ovat anti-bakteerisia.

Puhdistava mutanaamio on väriltään sinervän harmaata. Kuivuessaan väri vaalenee. Puhdistava mutanaamio on ihanan raikkaan tuoksuista. Tuoksussa tuntuu eukalyptus ja lakritsa, joita naamiossa on käytetty raaka-aineina.

Mutanaamio levitetään puhtaille, kuiville kasvoille tai paikallisesti halutulle alueelle, kuten epäpuhtauksien tai haavaumien päälle. Annetaan vaikuttaa 5-20 minuuttia ja huuhdellaan pois.

Olen itse käyttänyt koko kasvoille naamiota ja antanut vaikuttaa sen 20 minuuttia. Supermud ei kihelmöi tai nipistele. Ihanan viilentävän tunteen se antaa, mutta sekin on hyvin kevyt. Eniten naamiossa nautin sen tuoksusta. Naamion pois huuhtelun jälkeen kasvot ovat pehmeät, iho tuntuu napakammalta ja kasvoilla on hyvin raikas ja puhdas tunne. Odotin Supermud naamion olevan voimakkaasti kuivattava, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että iholla oli hyvin pieni kiristys. Samanlainen, kuin aina kasvojen pesun jälkeen minulla on.

Glamglow Supermud on minusta parhaimmillaan rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Supermud myös kaunistaa ihoa, mutta enemmänkin se on ihonhoito ja puhdistustuote. Kaunistavaan tarkoitukseen Youthmud on selkeästi toimivampi.

Glamglow -mutanaamiot löytyvät Stockmann- ja Sokos-tavarataloista ja Kicks-myymälöistä.

Hinnaltaan mutanaamiot ovat:

Glamglow Youthmud 49,90 € / 50 ml ja 25 € / 15 ml
Glamglow Brightmud 50 € / 12 kpl:n pkt (á 1 g)
Glamglow Supermud 49,90 € / 34 g

Glamglow löytyy myös Viking Linen laivoilta, joista nämä mielenkiintoiset naamiot saa hieman edullisempaan hintaan.

Minut Glamglow hullasi. Omaksi suosikikseni nousi se aito ja alkuperäinen Glamglow Youthmude mutanaamio. Glamglow on ylellinen ja tyylikkyys vetoaa minuun erittäin paljon. Lisäksi jännittävät tuotteet ja niiden mielenkiintoiset raaka-aineet saavat arvostukseni. Kaiken lisäksi koin tuotteet hyviksi ja varmasti tulevat pelastamaan minut vielä niinä päivinä, kun pitäisi olla superhehkeä, mutta ei vaan olekaan turvotuksen ja vähäisten yöunien vuoksi.

Kuinka tuttu Glamglow on? Oletko testannut kenties vai kuulitko ensimmäistä kertaa näistä? Mitäs muuten piditte tuotteiden ulkonäöstä?

Tuotteet saatu blogin kautta.

X