Glitz & Glam

Minun ensikosketukseni itseruskettavaan - kurkkaa ennen ja jälkeen kuvat!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä

Itseruskettava… Nyt sitten minun neitsyys on mennyt tässä asiassa. Olen kokeillut itseruskettavaa voidetta! Hallelujah! Piti olla 7,5 vuotta kauneusbloggaaja, että minä tartuin viimenään purkkirusketukseen. Haluatteko kuulla, miksi en aikaisemmin ja miksi nyt? Mikä sai minut tarttumaan purkkiin?

Kuva viime kesän elokuulta

Olen jo vuosia saanut erilaisia itseruskettavia tuotteita. On ollut kalliita ja edullisia, on ollut kasvoille ja vartalolle, on ollut vaahtoa, voidetta ja nestettä. Minä en kerta kaikkiaan ole saanut aikaiseksi kokeilla. Yksi syy on ollut laiskuus siihen ihonhoitoon, joka on pitänyt tehdä ennen kun itseruskettavaa levitetään. Toinen syy on ollut pelko. Olen pelännyt, että mokaan levityksessä. Niin monet kauhutarinat kuullut epätasaisuudesta tai väärästä sävystä – jaiks! Olen meikkaajakoulutuksessa tehnyt suihkurusketuksen mallille. Itselleni en sitä halunnut, vaikka mahdollisuus olisi ollut. Olen aina jänistänyt, koska en ole ollut varma sopisiko päivettynyt iho minulle ja entäs jos se menee pieleen ja olenkin laikukas? Kasvoille en ole lähtenyt kokeilemaan, koska ensin pitää vartalokin saada ruskeammaksi. Se näyttäisi hassulta, jos kasvot olisivat päivettyneet, mutta kaulasta alaspäin olisin oma valkea itseni.

Lisäksi tuntuu niin vaivalloiselta ajatus, että ensin kuorit ja puunaat kosteusvoiteilla itseäsi päivittäin. Sitten levität kintaalla (paljain käsin levittävät huomaa välittömästi!) pahalta tuoksuvaa ainetta ihollesi. Pelkäät ja jännität, että kuinka epätasaiseksi sen saat? Lopuksi kekkaloit ilman vaatteita, kun et tiedä mitkä vaatteet ovat riittävän löysät ja jotka saisivat likaantua itseruskettavasta. Argh! Ihan liikaa vaivaa tällaiselle kiireelliselle naiselle. Siksi olen aikaisemmin käyttänyt vain seuraavaan pesuun asti kestävää rusketusta.

Noh, nyt minä repäisin! Miksi nyt? Olen lähdössä Turkkiin. Vaikka kasvot ovat päivettyneet ja käsivarret sekä dekoltee, ovat sääreni vitivalkoiset. Ne ovat aina! Joskus aikoinaan yritin niitä päivettää ihan auringossakin, mutta jostain syystä minun sääriin ei aurinko tartu. Harvoin kuljen lyhyemmissä mekoissa tai shortseissa. Eiväthän ne pääse päivettymään, enkä sitten halua käyttää lyhyempiä mekkoja ilman sukkahousuja, kun sääret on niin valkoiset ja täynnä punaisia pilkkuja. Minulla vain on sellaiset sääret. Äkkiäkös siellä Turkissa päivettyy, mutta ajattelin, että olisihan se kiva, jos säärissä olisi väriä jo ennen sinne rantalomalle menoa. En sitten häikäise ketään säärilläni. 😉

Kesäkuun Lookfantasticin Beauty Boxista tuli minussa kyllä syvää luottamusta herättäneen Vita Liberatan Fabulous Self Tanning Gradual Lotion -voide. Innostuin jo silloin voiteesta.

Vita Liberatan Self Tanning Gradual Lotion* on täysin valkoista. Se ei tuoksu oikeastaan miltään. Olen kuullut, että itseruskettavat usein tuoksahtaa voimakkaasti. Tämä itseruskettava vaikuttaa aivan tavalliselta vartalovoiteelta.

Vita Liberata Fabulous Self Tanning Gradual Lotion on kaikille ihon sävyille sopiva, ja se on asteittain päivettävä. Pakko myöntää, että en aluksi olettanut tämän tekevän mitään, mutta juuri sen vuoksi minä uskalsin kokeilla.

Eräs vapaa aamu, minä nappasin suihkun jälkeen olohuoneen pöydältä Self Tanning Gradual Lotion -itseruskettavan. Tuubi oli jäänyt lojumaan pöydälle sen Lookfantasticin kesäkuun boxin esittelyn kirjoittamisen jälkeen. En ollut kuorinut ihoani suihkussa, en ollut kosteuttanut ihoani vähään aikaan. Siitä vaan levitin säärille, joilla oli valkeana hilseilevää ihosolukkoa ja säärikarvoja – paljain käsin!

Seuraavana päivänä suihkussa koin melkoisen yllätyksen – minulla oli ruskettuneet sääret!!! Levitin suihkun jälkeen toisen kerran voidetta. Seuraavana päivänä oli vielä päivettyneemmät sääret. Wautsi wau! Se mikä minut yllätti, oli rusketuksen tasaisuus.

Esitän nyt tämän ruskettumisprosessin vaihe vaiheelta.

After

Tässä siis lähtötilanne. Valkoiset, punaisia pilkkuja sekä tietty hyönteisten puremiakin.

Day 1

Kuva on otettu seuraavana päivänä, suunnilleen samaan kellonaikaan, eli noin klo 20.00. Olin edellisenä iltana levittänyt yhden kerran Vita Liberata Self Tanning Gradual Lotion -itseruskettavaa. Rusketus näkyi jo seuraavana aamuna, mutta kuvat otin ulkona aina suunnilleen samaan kellonaikaan.

Day 2

Levitin toisen kerran Vita Liberata Self Tanning Gradual Lotion -itseruskettavaa, joten seuraavana päivänä rusketus on jo selkeästi syvempi.

Vita Liberatan Fabulous Self Tanning Gradual Lotion -itseruskettavaa käytetään seuraavasti:

  • Kuori iho, mutta älä käytä kosteusvoidetta ennen Vita Liberata Fabulous Self Tanning Gradual Lotionin levitystä.
  • Käytä käsineitä (jos ihosi nappaa väriä helposti) ja pyörittele Self Tanning Gradual Lotion puhtaalle ihollesi tasaisesti.
  • Anna vaikuttaa 4-8 tuntia ennen seuraavaa suihkussa käyntiä tai uimaan menoa.

Katsotaanpa vielä kerran tämä muutos…

After

Jalkapöydät ovat saaneet kivat rusketusrajat kengistäni. Muuten on aika valkeaa ennen itseruskettavaa.

Day 1

Ensimmäisen käyttökerran jälkeen ne rusketusrajat ovat häivyttyneet. Vähän valotus hämää polven alapuolen ja nilkan yläpuolen välistä aluetta. Oikeasti ovat olleet ruskeammat, mutta kamera on valottanut sitä aluetta vaaleammaksi kuin oikeasti oli.

Kannattaa levittää vähän ohuemmin polviin ja muihin taivealueisiin, jotta ei tule liian tummat polvet, kyynärpäät, nilkat jne. Myös jo ruskettuneilla alueilla kannattaa vähän keveämmin voidella, jos haluaa häivyttää rusketusrajojaan.

Day 2

Toisen levityskerran jälkeen rusketus on selkeästi syvempi ja hehkuvampi. Jalkapöydän rusketusrajat ovat jo aika huomaamattomat. Yritin itseruskettavalla häivyttää niitäkin. Vähän valotus hämää tässäkin sääriosaa vaaleammaksi kuin oikeasti olivat.

En ole vielä kertaakaan mennyt tuota toista kertaa pidemmälle. Kahtena päivänä itseruskettavan levitys on riittänyt minulle. Rusketus kestää lähes muuttumattomana noin viikon. Siitä se sitten lähtee vähitellen haalistumaan. Kokonaisuudessaan noin kaksi viikkoa kestää rusketus käyttämälläni Self Tanning Gradual Lotionilla.

Pakko vielä kehua Vita Liberata Self Tanning Gradual Lotion* -itseruskettavan kosteutustehoa! Tulee niin silkkiset sääret! Ihanan kosteuttava ja nopeasti iholle levittyvä ja imeytyvä. Ei jää karseaa nahkeutta ja rasvaisuutta. Tosi kevyt, vaikka onkin tehokas myös kosteuttamaan. Self Tanning Gradual Lotion ei värjää käsiäni, mutta pesenkin kädet levityksen jälkeen huolellisesti saippualla.

Vaikka minä olen käyttänyt ilman hansikkaita ja testannut kuorimatta ihoa, kannattaa ainakin kuoria iho ennen itseruskettavan käyttöä. Saat varmemmin tasaisen lopputuloksen ja rusketus saattaa kestää pidempään. Minähän muuten testasin kestävyyttä. Kuorin sitten sitä paksua kuollutta ihosolukkoa pois. Oli pakko kokeilla, että lähteekö rusketus mukana ja tuleeko siitä sitten epätasainen? Ei tullut, mutta en kyllä suosittele kokeilemaan, vaikka rusketus pysyi ja oli tasainen.

Tämä on riittävän helppo ja nopea tapa minulle. Siksi tätä uskallan suositella teille muillekin, jotka ette vaan jaksa ja uskalla ryhtyä siihen perinteiseen itseruskettavien rumbaan. Tällä ei mokaa – tai ainakaan ei niin helposti. Tässä itseruskettavassa on käyttömukavuutta. En tiedä miten tummaksi asti tällä pääsee, mutta tuskin bikini fitness -kisoihin tällä riittävää rusketusta saa. Eli hyvin luonnollisen lopputuloksen saa valkealle iholle. Näin helppokäyttöisiä itseruskettavien tulisi olla. Mutta kyllä tälläkin voi saada hieman laikukkaan lopputuloksen. Huomasin just viime kerralla, että olin vähän hätäinen ja huolimaton nilkkojen alueella. Onneksi kuitenkin niin pieniä epätasaisuuksia, että eivät haittaa.

Vita Liberata Fabulous Self Tanning Gradual Lotionia myydään ainakin Lookfantasticilla*, siellä itseruskettava maksaa 16,95 € / 200 ml. Beauty Bay* myy hieman edullisimpaan hintaan, sillä sieltä tämän helppokäyttöisen itseruskettavan saa 15,25 € / 200 ml.

Hyödynnä Lookfantasticin alennuskoodi! Koodilla GGLF saat 20 % alennusta *tämän linkin normaalihintaisista tuotteista. Alennuskoodi on voimassa vuoden 2020 loppuun asti.

Muita itseruskettavia pelänneitä?

Lue myös:

Herkulliset Bilou suihkuvaahdot

Tehokosteuttava after sun -voide

Luksusmaiset vartalovoiteet

X