
Beauty Garden - ranskalaista luonnonkosmetiikkaa
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Ihan mahtavaa torstaita kaikille! Glitz & Glamin synttäri- ja tupariviikkoa parhaillaan vietetään. Tällä viikolla on ehditty tutustumaan kosmetiikkapakkauksia koristaviin kaiverruksiin, kestäviin meikkituotteisiin ja luksusmaisiin kynsilakkoihin. Tänään aiheena luonnonkosmetiikka ja ihonhoito. Miltä kuulostavat puiset purkit ja purnukat?

Aloittaisinko kertomalla Beauty Gardenista? Veikkaan ettei Beauty Garden ole ihan tuttu kaikille. Ei ollut minullekaan ennen tätä.
Beauty Garden* on vuonna 2015 Ranskassa lanseerattu luonnonmukainen kosmetiikkamerkki. Beauty Gardenin tuotteissa käytetään luomutuotettuja raaka-aineita ja tuotteet valmistetaan Ranskassa. Tällä hetkellä Beauty Gardenia myydään ainoastaan Suomessa ja Ranskassa. Beauty Gardenilla on monia sertifikaatteja, kuten NaTrue, joka on yksi tunnetuimpia luonnonkosmetiikan sertifikaatteja.

Beauty Garden on monellakin tavalla hyvin uniikki. Ehkä ensimmäisenä uniikkiuden huomaa pakkauksista, jotka ovat puiset. Tietenkään mikään voide ei voi olla kosketuksissa puumateriaalien kanssa, joten pakkauksien sisällä on lasinen purkki, jonka päällä on puinen päällyste. Näin ei tarvita muita pakkausmateriaaleja. Purkit ovat hyvin viimeisteltyjä puumateriaalin osalta. Ei mitään heppoisia purkkeja. Tarrat ovat selkeästi käsityönä liimattuja. Ne saattavat olla välillä vähän vinksallaan, eli eivät koneellisen tarkasti suorassa. Puumateriaalissa tarraetiketit eivät pysy täydellisesti, joten ne saattavat alkaa repsottamaan.

Beauty Garden teki välittömästi minuun vaikutuksen, joten sen vuoksi halusin tämän luonnonkosmetiikkamerkin mukaan tälle blogini juhlaviikolle. Puiset pakkaukset ovat hyvin kauniita. Sen lisäksi tuotteetkin ovat kiinnostavia. Pyysin juhlaviikkoa varten kolme tuotetta testiin ja esittelyyn, sekä samat sitten teille arvottavaksi. Maahantuoja lähetti isomman setin minulle, joten ajattelin, että esitellään nyt tätä Beauty Gardenia sitten laajemmin. Miltä teistä kuullostaa kurkkunaamio tai päivänkakkaraseerumi? Kerron seuraavaksi itse tuotteista tarkemmin.

Pehmittävä kamomilla meikinpoistoaine 28,00-35,00 € / 100 ml
Epäpuhtauksia ja meikkiä puhdistava meikinpoistoaine.
Käyttö: Ravista pulloa voimakkaasti. Kostuta vanulappu vedellä ja suihkauta meikinpoistoainetta vanulapulle. Pyyhi kasvosi ja silmäluomesi, jos niillä on meikkiä. Ihoa ei tarvitse huuhdella.
INCI: Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Sodium chloride, Anthemis nobilis flower powder*,Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Caprylyl/capryl glucoside, Parfum (Fragrance) Tocopherol, Linalool, Limonene.

Tuote on kaksifaasinen, eli kaksi erilaista nestettä, jotka tulee sekoittaa keskenään ennen käyttöä. Kyseessä on siis öljy- ja vesipohjaisen nesteen yhdistelmä. Meikinpuhdistusaineen tuoksu on aika kiva. Freesi ja miellyttävä. Meikki puhdistuu ihan hyvin, mutta ei tämä aivan yhtä tehokas ole, kuin perinteinen kaksifaasinen silmämeikinpuhdistaja tai puhdistusöljy. Parhaimmillaan ihan kevyen meikin puhdistamiseen sekä meikittömien kasvojen puhdistukseen.
Tuotetta ei tarvitse huuhdella pois kasvoilta. Itse olen niin vahvasti kaksivaiheisen puhdistamisen kannalla, kun puhdistetaan meikkiä, että olen tykännyt tehdä puhdistusgeelillä toisen puhdistuksen. Testasin puhdistusainetta kuivalle vanulapulle suihkutettuna ja pyyhkiä niin. Voin sanoa, ei toimi. Vanulappu pitää kostuttaa vedellä ja sitten suihkuttaa puhdistusaine ja pyyhkiä kasvot. Meikki alkaa irtoamaan. Iho tuntuu kosteutetulta ja raikkaalta. Ei öljyiseltä. Tämä on varmasti hyvä lisä matkoille ja festareille, jos mukaan on pakattu kosteuspyyhkeet/meikinpuhdistusliinat. Saa puhtaat kasvot ilman vettä, ja kosteutetun ihon.
Beauty Gardenin meikinpuhdistaja on loistava todella kuivaihoisille. Se ei kuivata ihoa ollenkaan, eikä kirvele silmissä.
Tuotteen voit tilata esimerkiksi täältä*.

Pähkinä-kamomilla kuorintavoide 28,00-35,00 € / 50 ml
Täyteläinen kuorintavoide, joka kuorii kuolleen ihosolukon äärimmäisen hellävaraisesti. Sopii kaikille ihotyypeille.
Käyttö: Voidetta pyöritellään puhtailla, kuivilla kasvoilla niin kauan kunnes voide on imeytynyt ihoon. Rakeet huuhdellaan lämpimällä vedellä. Käytetään 1-2 kertaa viikossa.
INCI: Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Glyceryl stearate, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Juglans regia (Walnut) shell powder*, Anthemis nobilis flower powder*, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Xanthan gum, Parfum (Fragrance), Gluconolactone, Tocopherol, Linalool.

Kuorintavoide on todella pehmeää ja täyteläistä. Tuntuu sormissa paksulta kermavaahdolta. Kuten kuvasta hieman näkeekin, niin kuorintavoide ei ole täynnä muovirakeita. Kuorivana ainesosana toimii pähkinä. Todella hellävarainen, kevyesti ihoa kuoriva tuote. Itse näkisin tämän kuorinnan sellaisena ihoa hellivänä ja rauhoittavana naamiona, jolla voidaan kevyesti kuoria turhaa ihosolukkoa ja muuta sellaista ihon pinnalta. Ehdottomasti suositeltava kuiva- ja herkkäihoisille, jotka reagoivat liian voimakkaista hapoista ja liian rajusta mekaanisesta rasituksesta iholla.
Hellävaraisen pähkinäkuorinnan voit tilata täältä*.

Virkistävä kurkkunaamio 28,00-33,00 € / 50 ml
Kosteuttava ja palauttava kasvonaamio stressaantuneelle ja matkustamisesta väsyneelle iholle.
Käyttö: Levitetään tasaisesti kasvoille ja kaulalle. Annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia ja huuhdellaan vedellä huolellisesti.
INCI: Aqua (Water), Cucumis sativus (Cucumber) juice* (Kurkkumehu), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*(Auringonkukkaöljy), Glycerin, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*(Karitevoi), Leuconostoc/radish root ferment filtrate (Retiisi), Cetearyl olivate, Agar* (Agar-agar – levä), Sorbitan olivate, Gluconolactone, Xanthan gum, CI 77891 (Titanium dioxide), Mica, CI 77288 (Chromium oxide greens), Tocopherol.
Tämä on ihana! Tuoksuu oikealle kurkulle ja tuntuukin iholla yhtä elvyttävältä. Ihan mahtava kasvonaamio. Naamion koostumus on hyvin täyteläinen ja paksu. Naamiota ei tarvitse levittää paksua kerrosta, sillä se tehoaa ohuemmallakin kerroksella. Iho tuntuu levänneeltä, jos tiedätte mitä sillä tarkoitan? Tätä kasvonaamiota voin suositella kaikille, jotka haluavat kosteuttavan ja virkistävän kasvonaamion. Kurkkunaamio kasvoille ja kurkkusiivut silmille. Siitä sitten sohvalle lepäämään, niin taatusti iho on freesimpi ja kosteutettu.
Kurkkunaamion voit tilata täältä*.

Ihoa tasoittava päivänkakkaraseerumi 44,00-55,00 € / 30 ml
Väsymyksen ja ikääntymisen merkkejä poistava kasvoseerumi.
Käyttö: Seerumia otetaan pieni määrä sormiin, ja lämmitetään notkeaksi ennen kasvoille viemistä.
INCI: Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Cera alba (Beeswax), Bellis perennis (Daisy) flower extract*, Parfum (Fragrance), Tocopherol, Linalool, Limonene, Citronellol.

En ole koskaan ennen käyttänyt ”kiinteää” seerumia. Seerumi on purkissa kuin hyvin kiinteää huulivoidetta. Lämmöstä seerumi muuttuu öljyimäiseksi ja helpommaksi levittää iholle. Seerumeista tulee yleensä mieleen hyvin kevyt ja vesimäinen koostumus. Tämä Beauty Gardenin päivänkakkaraseerumi on täyttä tavaraa. Ihana kuivalle iholle yöseerumiksi, sekä silmänympärysiholle. Tuotteessa on käytetty 20% päivänkakkaraa. Se on yllättävän paljon.
Ihastuttavan päivänkakkaraseerumin voit tilata täältä*.

Kosteuttava ja rauhoittava teeyövoide 44,00-53,00 € / 50 ml
Erittäin kosteuttava ja pehmeä yövoide.
INCI: Aqua (Water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Glycerin, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Cera alba (Beeswax), Anthemis nobilis flower powder*, Gluconolactone, Parfum (fragrance),Tilia cordata flower*, Melissa officalis leaf powder*, Xanthan gum, Tocopherol, Linalool.
Yövoide on kuin kevyt kasvonaamio. Todella mukava koostumus, joka on helppo levittää iholle. Se suorastaan humpsahtaa sinne, mutta jättää kuitenkin iholle sellaisen kivan yövoiteelle tyypillisen, kevyen rasvaisuuden tunteen. Minä ainakin tykkään näin talviaikana, että yövoiteesta saa jäädä vähän tuntumaakin.
Nuorella iholla voide tuntuu taatusti todella täyteläiseltä. Aikuisemmalla iholla voide on keveämpi tuntumaltaa. Sopii hyvin aikuisemmalle ja kuivalle iholle päivävoiteeksikin. Vaikka voide on mielestäni täyteläinen ja se jättää rasvaisuuden tuntua mukavasti, se on myös kosteuttava yövoide. Voiteen ehdottomia valtteja ovat sen ihanan pehmeä koostumus ja hyvä kosteuttavuus. Joillekin voide voi sopia paremmin yönaamioksi tai sitten vain hetken aikaa iholla olevaksi kosteuttavaksi naamioksi.
Teeyövoiteen voit tilata täältä*.

Kamomillasaippua 13,00 € / 100 g
Kamomillan terälehtiä sisältävä palasaippua, joka puhdistaa ja rauhoittaa ihoa.
INCI: Zea mays (Corn) germ oil, Hydrogenated coconut oil, Aqua (Water), Butyrospermum parkii (Shea) butter*, Sodium hydroxide, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Anthemis nobilis flower powder*, Tocopherol.

Saippuasta voi selkeästi havaita kukan terälehtiä ja muita osia. Saippua sopii vartalolle ja hiusten pesuun palashampoon tapaan. Maahantuojalta luin vinkin, että hiusten pesussa käyttäessä suositellaan kunnon vaahdotusta ennen huuhtelua.

Ravitseva kehäkukkavoide 22,00-44,00 € / 50 ml
Kasvoille ja vartalolle pehmittävä, kosteuttava ja suojaava voide.
INCI: Aqua (water), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Leuconostoc/radish root ferment filtrate, Calendula officinalis flower*, Parfum (Fragrance), Gluconolactone, Xanthan gum, Tocopherol, Linalool, Limonene, Eugenol, Citronellol.
Sheavoin tuoman täyteläisyyden voi tuntea voiteen koostumuksessa. Mielettömän hyvä levittyvyys ja iholle imeytyminen. Iho ei jää rasvaisen tai nahkean tuntuiseksi. Vaikka koostumus on vartalovoita, niin en odottanut tältä tuotteelta ihanaa silkkistä tuntumaa, jonka voide jättää. Huippu! Tässä voiteessa ei silikonit ”huijaa” ihoa sileäksi ja tasaiseksi, vaan se on joku muu, joka saa iholle silkkistä liukkautta ja tasaisuutta. Myönnetään, että toki tällaiseen hintaan sietää ollakin. Yllättävää oli myös se, että voidetta ei mene yhtä paljon itsensä ”rasvaamiseen”, kun mitä menee esimerkiksi lähes kaikille tutuiksi käynneillä Body Shopin vartalovoilla. Paras ikinä ja todellinen yllättäjä.
VINKKI! Sopii äärettömän hyvin atooppisen ihottuman hoitoonkin. Koettu on!
Täältä voit tilata huikean hyvän voiteen*.

Ravitseva kehäkukkaöljy 28,00-35,00 € / 100 ml
Pehmentävä ja rauhoittava kuivaöljy koko vartalolle.
INCI: Hélianthus anuus (Sunflower seed oil)*, Calendula officinalis flower*, Linalool, Tocopherol, Limonene, Eugenol, Citronellol.

Kuivaöljy on varmasti terminä tuttu kaikille. Kyseessä on öljy, joka ei jätä ihoa liukkaaksi ja öljytyn tuntuiseksi. Kuivaöljy tuntuu iholla kuivalle. Tämä on varmasti kuivimmalta tuntuva öljy, mitä olen koskaan kokeillut. Näin kuiva öljy ei tietenkään ole yhtä helppo levittää iholle, kuin liukkaampi öljy. Mutta näin kuivasta öljystä iho jää vähemmän rasvaisen tuntuiseksi, joten loppujen lopuksi kuivempi on miellyttävämpi. Kuiva öljyä voidaan levittää suoraan iholle tai kosteusvoiteen päälle viimeiseksi. Tätä kuivaöljyä voidaan käyttää kaikkialle. Sopii hyvin vartalolle, kasvoille, kuiville kyynärpäille sekä kynsinauhoille. Öljyä voidaan käyttää hiuksille ja hiuspohjallekin ennen pesua. Tunnin tai parin haudutus öljyn kanssa ennen suihkuun menoa tekee ihmeitä kuivalle hiuspohjalle ja hiuksille. Öljyt myös liuottavat epäpuhtauksia hiuspohjasta, joten ne huuhtoutuvat shampoopesussa.
Öljy on pakattu pumppupulloon, josta sitä voi annostella suoraan iholle ja levittää toisella kädellä samaan tahtiin. Tuoksu on hieman erikoinen. Tuoksu tuntuu luonnolliselta ja siinä tuntee raaka-aineiden tuoksua. Suosittelen kuivaöljyjen ystäville ja kuivaihoisille suojaavaksi tuotteeksi.
Kuivaöljyn voit tilata täältä*.

Kokonaisuutena pidän Beauty Gardenista. Ihastuttavan maanläheisesti luksusmainen brändi. Hinnatkin ovat luksusmaiset, mutta mitä odottaa käsityönä valmistetuilta luonnonkosmetiikkatuotteilta? Eettiset ja ekologiset valinnat, pakkaukset ja tyyli ovat kalliimpia. Itse näkisin Beauty Gardenin luonnonkosmetiikan viehättävimpänä brändinä. Tuotteet olivat jopa parempia, kuin odotinkaan. Toki moni tuote on öljyisempi ja rasvaisempi, kuin perinteiset markettimerkkien tuotteet yleensä ovat. Tämä on tyypillistä luonnonkosmetiikan tuotteissa. Vartalotuotteet sopivat mielestäni kaikille, sekä meikinpuhdistusaine. Kurkkunaamiota voin myös suositella jokaiselle ihotyypille. Seerumi, yövoide ja kuorinta eivät ehkä ole rasvoittuvalle iholle ne ensisijaset. Ne sopivat parhaiten varttuneemmalle ja kuivalle iholle, mutta myös normaalille ja sekaiholle näin talviaikana.
Pääsääntöisesti tuotteet tuoksuvat hyvälle. Joidenkin kohdalla, kuten kuivaöljyn, ei ehkä sellaista ai, kun ihana tuoksu -tunnetta syntynyt. Tuoksu ei ole kuitenkaan epämiellyttävä.
Beauty Gardenia myydään esimerkiksi Elevenillä* sekä jälleenmyyvissä kauneushoitoloissa, jotka löydät täältä.

Minulla olisi teille tällainen Beauty Gardenin setti arvonnassa. Setti sisältää muutaman Beauty Gardenin tuotteen, eli Kurkkunaamion, Pähkinä-kamomilla kuorintavoiteen ja Päivänkakkaraseerumin. Ohjeet arvontaan ovat:
- Kommentoi tähän postaukseen ja kerro ihastuttavatko sinuakin Beauty Gardenin pakkaukset?
- Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinut kiinni, jos voitto osuu kohdallesi. Vain minä näen sähköpostiosoitteet.
- Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 19.2. klo 20.00.
- Onnea upeaan arvontaan!
Loppuviikko häämöttää. Toivottavasti olette pitäneet juhlaviikosta. Huomenna olisi taas uusi aihe ja uusi arvonta. Olethan jo käynyt lukemassa ja osallistumassa maanantain, tiistain ja keskiviikon arvontoihin?
Kommentit
Ihan uusi merkki minulle. Kauniilta näyttävät pakkaukset, mutta eniten kiinnostavat tietty sisällöt. 😉
Kommentit
Ihania purnukoita ?Mä tunnen aina vetoa
puisiin pakkauksiin, ne on vaan niin
ajattomia ?
Kyllä ihastuin, tykkään puusta materiaalina muutenkin paljon 🙂
Oi että, ihanan näköisiä purkkeja ja purnukoita ja tuotteet kuulostaa kiinnostavilta. En olekaan tätä ennen kuullut näistä, mutta kiinnostus kyllä heräsi. Seerumi varsinkin vaikuttaa hyvältä, jospa siihen raaskisi sijoittaa jos ei arpaonni nyt suosi.
Pakkaus on niin hieno, ettei varmaan halua heittää pois. Näissä voisi säilöä jotain pikkutavaroita. Tai jos ottaa etiketin pois, voisi laitaa esim. sokeria.
Kyllä, todella kauniit pakkaukset! Parastahan olisi, jos noihin saisi sitten vielä ostettua pelkässä kirkkaassa lasipurkissa täydennystä eli ettei kaunista puista säilytysrasiaa joutuisi heittämään roskiin 🙂
Ihania tuotteita ja puiset pakkaukset on tosi kauniit 🙂
No tosiaankin kyllä miellyttää! En ole koskaan aikasemmin noin kauniita purkkeja nähnyt, aivan ihanat. Voisi pitää ihan vaan koriste-esineinäkin pöydällä ja varmaan tuotteen loputtua uusiokäyttää esim. säilytysrasiana/kynttiläkippona kenties 🙂
No ihastuttaa!
Oih, nyt kyllä luonnonkosmetiikan ystävä ihastui! <3
Luonnonkosmetiikka ja puiset pakkaukset, täydellistä 🙂
No todellakin vetoaa! ? olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa jo muutaman vuoden, kyseisestä merkistä kuullut paljon hyvää ja olisi ihanaa päästä testaamaan tuotteita ?
ihanat pakkaukset <3 kaikki puinen vetoaa minuun. Nämä arvonnassa olevat tuotteet eivät ole oikein omalle ihotyypilleni sopivia mutta olisivat aivan ihana synttärilahja äidilleni <3
Kyllä, ihanan luonnonläheisiä purkkeja !
Mä tykkään kurkun tuoksusta tosi paljon ja ihmettelen aina miksi sitä hyödynnetään niin vähän kosmetiikassa , huonetuoksuissa ja tuoksukynttilöissä.
Siksi tuo naamio kuulostaa herkulta !!
Iän myötä olen alkanut arvostaa luonnonkosmetiikkaa entistä enemmän ja iho kyllä kiittää voimalla paremmin.
En ole ennen kuullut Beauty Gardenista. Pakkaukset ovat aivan ihanat!
Kyllä, pakkaukset on todella kauniit 🙂
Onpa kauniit purkit! Ja luonnonkosmetiikka kiinnostaa aina. Kyseinen merkki ei ole tuttu, mutta aika hintavan oloisia tuotteet ovat. En ostaisi, jos en olisi tuotetta kokeillut ensin.
Merkki on ihana ja pakkaukset todella kauniita! Olen kokeillut kurpitsanaamiota ja tykkäsin <3
Nyt on kyllä kauniit pakkaukset ja tuo kurkkunaamio kuulostaa ihanalta <3
Vau mitkä pakkaukset! Ei tarvitse piilottaa kylppärinkaappiin piiloon!
Ihanat luonnonläheiset pakkaukset ja todella kiinnostavat tuotteet, kun ovat vielä luonnonkosmetiikkaakin. Ennestään merkki ei ole itselleni tuttu, joten haluaisin mieluusti kokeilla näitä.
Hei
Oi oi ihania ja luonnonaineita ja plussaa kauniit pakkaukset?
Purkit näyttävät juuri siltä, että niitä voisi pitää esillä eikä laatikonpohjalla odottamassa seuraavaa käyttökertaa ja niihin olisi ihana aina tarttua. 🙂
Ihanat pakkaukset?
Siis aivan mielettömän ihanat pakkaukset! Ja itse tuotteetkin vaikuttaa mielenkiintoisilta. Ihan uusi merkki minulle!
Beauty Garden vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja pakkaukset ovat mielestäni kauniita ja erilaisia. Ensin kyllä ajattelin, että hassua tuplapakkaamista, mutta miellyttävät kyllä omaa silmääni. Lämpimät onnittelut 6-vuotiaalle minunkin puolestani!
On kyllä todella sympaattiset pakkaukset, tykkään.
Ihanat pakkaukset ja tosi kiinnostavia tuotteita! Tykkään kehäkukista ja bongasin heti kehäkukkavoiteen ?
Kyllä, kauniita purnukoita ainakin ovat enkä ole merkkiin aiemmin tutustunut.
Ihastuttavat tuotteet ! Päivänkakkaraseerumia ihoni janoaa,joten toivottavasti onni suosii 🙂
Vau, minä ainakin ihastuin sekä pakkauksiin että itse tuotteisiin. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta opiskelijan budjetilla se ei aina ole mahdollista. Varsinkin tuo kurkkunaamio kiinnostaa näin talvella, kun kasvojen iho tuntuu niin kuivalta.
Oi täysin uusi merkki minulle. Kauniilta näyttävät purkit.
Siis tuollaisten pakkausten takia voisin harkita kylppäriin jonkinlaista avohyllyä 😀
Pakkaukset ovat tosi kauniita.
Kauniit on pakkaukset, eikä sisältökään pöllömmältä kuulosta!
Virkistävä pakkaus. Kauneudenhoito on myös psyykkistä hyvinvointia, joten tuo pakkaustyyli saa ainakin oman mieleni iloiseksi. Toimii!
Onpa kauniit pakkaukset ja mielenkiintoisia tuotteita! Mä niin tykkään tuollaisista erilaisista koostumuksista. Harmi, että hinnatkin ovat sen mukaiset.
Sekä pakkaukset että niiden sisältö ihastuttavat! ? Olen seurannut tätä sarjaa siitä asti kun se tuli markkinoille, mutta en ole vielä kokeillut. Jospa onni olisi nyt suotuisa… ???
Tykkään paljon!
Ihania nuo puiset purkit ja purnukat! Kivaa vaihtelua muovipurkkeihin verrattuna.
Onpa ihania tuotteita! Kiinnostavat kovasti 🙂
Vau, kyllä ihastuin purkkeihin. 🙂 Käytön jälkeen olisivat aivan ihania sisustuksessa kun etiketit ottaa pois. Hieman hintavia ovat kyllä.
Pakkaukset ovat todella onnistuneita 🙂
Kyllä ovat kauniita pakkauksia.
Siis aivan ihanan näköisiä ja kuuloisia tuotteita!!!! Tekisi heti mieli hipelöidä noita purkkeja!! ;D kyllä tuotteiden ulkonäöllä on suuri vaikutus!
Hurmaavia!näitäpä olisi kiva päästä kokeilemaan, mukana:)
Ihania ovat! Pakkaukset houkuttelevat kokeilemaan tuotteita ja tässä onkin kuorintavoide loppumassa niin jospa seuraavaksi kokeilisikin jotain beauty gardenilta?
Ihastuttivat todella! Myös itse tuotteet kuulostivat oikein hyviltä.
Kuulostaa todella mielenkiintoisilta tuotteilta. Pakkaukset ovat kauniita ja luonnonkosmetiikkaan on aina ilo tutustua. Pyrin välttelemään kaikenlaisia silikoneja ja pääasiassa käytän vain luonnonkosmetiikka. Joitakin tuotteita ei vaan ole löytynyt ”täydellisiä” siltä saralta, ehkäpä näistä tuotteista löytyisi…
Voisiko ihanammilta enää kuulostaa! <3 Näitä on pakko koittaa! Ja puiset pakkaukset, ah ihana! 😀
Kuulostaa niin ihanalta ja pakkaukset ovat ihania on hyvin saatu tuotua sitä luonnollisuutta purkkeihin i love it ?❤
Beauty Gardenin tuotteet vaikuttavat ihanilta! Myös oma kauneushoitolani myy tuotteita, mutta en vielä ole ehtinyt sarjaa kokeilemaan. Sarjalla on myös oma lämmittävä talvitee, se on jo hankintalistalla <3
Jännä tuttu. Ennenkuin tiesin edes tämän arvonnan kysymystä; mietin blogia lukiessani kuinka kauniit purnukat Beauty garden- tuotemerkillä on.
Voi kuinka söpöjä purkkeja! Nuo vaa voi olla paha säilyttää kylppärissä kosteuden äärellä 🙁 Mutta eiköhän aitä oppis käyttää noita vaikkei ihan kylppärissä oo hollilla esim tuo kuorinta.
Ja pakko puutttua oikeinkirjotukseen. Se on kaksiFAASINEN, ei fraasinen. Joskus ennenki oot kirjottanu silleen, mutta ajattelin, että se oli joku typo. Fraasi on pätkä tekstiä.
Kiitti! 🙂 Tuo ärrä lipsahtaa AINA!
Purkit ovat tosi nätit ja mielenkiintoisen näköiset. Tuotteet itsessäänkin kuulostavat hyviltä 🙂
Superihanat pakkaukset ja todella mielenkiintoiset tuotteet, joista en ollutkaan ennen kuullut 🙂
Joo, todellakin! Katsoin heti, että nyt on kyllä aivan ihanat pakkaukset ?
Tuotteet ihastuttavat kovasti, olisin iloinen jos pääsisin testaamaan niitä 🙂
Kyllä on aika erilaiset ja raikkaat pakkaukset.
No ainakaan tällaisia pakkauksia ei ennen ole nähty.
Kyllä aivan ihanat purkit 🙂 Merkistä en ole aijemmin kuullut, mutta vaikuttaa hyvin lupaavalta.
Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta sarjalta! Käytän itse pääasiassa luonnonkosmetiikkaa ja uusien sarjojen löytäminen innostaa aina. Beauty Gardenin purkit ovat ihastuttavia ja erottuvat edukseen. Mukavaa, että myös luonnonkosmetiikkamerkki panostaa kunnolla ulkoasuun!
Olis kiva päästä kokeilemaan, kun luonnonkosmetiikka on aika vierasta ollut.
? Beauty Gardenin kasvohoidossa pääsee kyllä tutustumaan tuotteisiin kokonaisvaltaisesti mm. Helsingin Arabianrannassa. ? http://www.tkbodybalance.fi
Kivan näköiset purkit ihan uus merkki ois kiva päästä testaamaan 😉
Kauniita ja erilaisia pakkauksia mitä on yleensä totuttu näkemään.
Kyllä nuo sopisivat hyvin kylpyhuoneen hyllylle luomaan spa-henkeä 🙂
Kauniin raikkaita pakkauksia.
Pidän paljonkin purnukoiden ulkonäöstä, yksinkertaisen kauniita 🙂
On kyllä upeat pakkaukset ja tuotteet kuulostaa ihanilta kyllä muutenkin! Tuli heti mieleen, että täytyy pistää tämä sarja muistiin äitienpäivää varten.
Ihania pakkauksia ovat 🙂 niitä kävin hiplailemassa i love me messuilla mutta vielä en ole päässyt testailemaan
Beauty Garden on aivan uusi merkki minulle. Onpa aivan todella kauniit pakkaukset! Todellakin ihastuttavat! Erityisesti innostuin tuosta kurkkunaamiosta ja kyllä teeyövoidekin on pakko käydä hypistelemässä.
Kyllä todellakin ihastuttaa 🙂 Noita olisi kiva pitää vaikka ihan esillä! 🙂
Ihanat pakkaukset. Voisin jo pelkästään niiden takia ostaa noita ?
Nyt kuulostaa nii ihanalta että! En oo ennemmin mitenkää erityisemmin välittäny luonnonkosmetiikasta, mut tää kyllä kiehtoo. On kyllä ihania puteleita. :^)
Kivat purnukat, toisivat ihanaa erilaisuutta omiin purkkikokoelmiin!
Pakkaukset ovat mielestäni sympaattisia. Tuotteista kiinnostavat erityisesti kurkkunaamio ja meikinpuhdistustuote.
Noi pakkaukset on kyllä ihanan persoonalliset! Kurkkunaamio varsinkin kuulosti mukavalle 🙂
Piti tulla osallistumaan arvontoihin, Blogger ei vieläkään annan päivittää sinua lukulistalle :/ on nätit pakkaukset ja sisällöt varmasti ihana, pitäkään mulle peukkuja 🙂
Ihastuttaa! Ihan mielettömän kivaa vaihtelua tuommoset pakkaukset ☺️
Todella kauniit pakkaukset, kyllä olisi mukava kokeilla noin kauniiden pakkausten sisältöä.
Oikein on söpöliinit pakkaukset!
Todella kauniit pakkaukset!
Todella tyylikkäät pakkaukset, ja sisältö kiinnostaa vielä enemmän ;D
No ketä nää EI ihastuttaisi!! :)) Rakastuin tähän merkkiin loppusyksystä I Love Me-messuilla, joista sain mukaani Kurpitsanaamion. Sekin on kiva tuote! Mutta noiden pakkaukset ovat niiiiiiiiin upeita että..! <3 Kaikki nuo tuotteet voisin kotiuttaa vaikka saman tien, jokainen kuulosti superihanalta <3 🙂
Melkoisen erilainen tyyli ainakin 😀 Vähän tekis mieli päästä käpälöimään.
Oi kyllä! Ihanat ja erilaiset pakkaukset.
OMG, miten ihania!! ? Puiset purkit on aivan ihastuttavan näköisiä, luonnonkosmetiikka kiehtoo muutenkin.
Olen aivan myyty, aivan uskomattoman ihania purkkeja. Yksinkertaisen tyylikäs!
Hirvittävän suloiset pakkaukset! Nämä voisi hyvin laittaa esille kylpyhuoneeseen tai meikkauspöydälle 🙂
Todella tyylikkään näköiset pakkaukset. Näitä antaisin lahjaksi siskolleni, koska hän käyttää lähinnä luonnonkosmetiikkaa. Voin niin kuvitella nämä kaunistamassa hänen kylpyhuonettaan ❤
Pakkaukset ovat kivoja ja erilaisia, erottuvat muiden tuotteiden joukosta jo tämän vuoksi. Mielenkiintoiselta kuullostaa kyllä sisältökin. 🙂
On kyllä todella ihanat ja uniikit pakkaukset!
Kyllähän nuo pakkaukset ihastuttavat! Olen niitä käsin hypistellytkin, mutta en raaskinut sillä kertaa ostaa.
ihanat pakkaukset!
Kyllä suorastaan ylelliset pakkaukse! Päivänkakkaraseerumin tarpeessa ollaan joten olen mukana:
Nämä ovat suorastaan syötävän suloisia ja ihastuttavast minua todella kovasti!
Suloiset ja niin luonnolliset.
Olen näitä pakkauksia ihastellut monta kertaa, viimeksi messuilla, mutta vielä en ole näitä ihanuuksia testannut 🙂
Just lukiessa mietin et toi kurkkunaamio ja kuorintavoide ois kiva päästä testaa. Purkit on hauskat ja kiva, ettei etiketitkään oo tarkasti aseteltu!
Oikei kiinnostava uutuus 🙂
Oh la la! Tähän on pakko tutustua! Enpä ole ennen tästä merkistä kuullutkaan…
Oispas ihana päästä kokeilemaan <3
Tosi kauniita pakkauksia!
Olen tutustunut ja pakkaukset aivan ihania sisällön lisäksi. ❤
Kauniit ja tyylikkäät pakkaukset. Viehättävällä tavalla erilaiset.
Kauniit pakkaukset, kiinnostavat tuotteet.
Kyllä ihastuttaa nämä söpöläiset:-)
Pakkaukset ovat kauniit ja uniikit. Niihin on saatu tuotua myös monesti luomukosmetiikasta puuttuvaa luksuksen tuntua 🙂
Onpa kauniit pakkaukset, itse kyllä valitsen mieluummin tylsät pumppupullot kasvovoiteissa. Luonnonkosmetiikkaa on kyllä aina mukava testata. 🙂
Upeita ovat!
Vitsi miten omaperäisiä! Ihania 🙂
Kyllä ihastuin! 🙂
Kauniita purkkeja 🙂
Kiinnostava uusi tuttavuus. Pakkauksista pelkkää plussaa!
Tosi kivat pakkaukset, kylpyhuoneen koriste.
Täysin uusi luononkosmetiikkamerkki minulle. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja luksus-henkiseltä! Kiitos esittelystä.
Luonnonkosmetiikan tuotteet kiinnostavat kovasti ja vielä noin kauniit purkit!? Mielenkiintoinen postaus tuotteista, ei ollut aikaisemmin mitään tietoa kyseisestä merkistä?
Niin pakkaukset kuin tuotteetkin itsessään kuulostavat tutustumisen arvoisilta ihanuuksilta 🙂
Ihanalta näyttää ja kuulostaa. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa 🙂
Kauniit pakkaukset ja todella kiinnostavia tuotteita. Puu on materiaalivalintana ihanan omaperäinen ja luo lämminhenkistä fiilistä.
Ahh,no kyllä ihastutti! Päivänkakkaraseerumi -kuinka söpöä?! <3
Todella ihania ja luonnonmukaisia purkkeja!
Vielä en ole tähän sarjaan tutustunut vaikka luonnonskomettikka onkin vienyt mukanaan ?
Olisipa ihanaa voittaa arvonnassa ?
Sen verran ihanat pakkaukset että ne tulisi kyllä säästettyä tyhjentymisen jälkeen ja otettua uuteen käyttöön 🙂
Wau nuo purnukat on jotenkin niin hellyyttäviä! ??
Kyllä vaan tässä muovisessa maailmassa puiset ja pahviset pakkaukset miellyttää minun sielua ja silmää 🙂
Aivan mahtavat pakkaukset. Kyllä minulle kelpaisi !
Aivan ihanat purkit ?
Mahdottoman suloisia! Ja päivänkakkaraseerumi saa ajatukset ihanasti kesään…
Todellakin ihastuttavat 🙂 Noi pakkaukset on upeat! Oon testannut tuota kurkkunaamiota ja siitä olen myös pitänyt. Siinä on hauska koostumus, sellainen vähän hyytelömäinen. Nämä taatusti myös riittävät pitkäksi aikaa, ainakin kurkkunaamio on todella riittoisaa.
Purnukat itsessään on jo sisustuselementti. Voisin kerätä koko sarjan 🙂 Aivan ihania !!!!!
On kyllä jännät ja ainakin erilaiset 🙂 toivottavasti pääsisi testailemaankin 🙂
En vielä tiedä pidänkö puukuoresta. Mitenköhän se toimii kosteissa tiloissa/ kylpyhuoneessa
Ihastuin, ihanan erilaiset pakkaukset 🙂
Kyllä näissä houkuttavinta on tuo pakkausmuoto ja luonnonmukaisuus. Ovatkohan tuotteet vegaanisia?
Osa on, osa ei. Löydät maahantuojan sivuilta tiedon mitkä ovat vegaanisia. 🙂
Ihanan luonnonläheiset ja kauniit pakkaukset 🙂
Ihania purkkeja.ihastuin noihin kuivaöljyjen pullojen linjakkuuteen?
Todella kauniita pakkauksia. Nämä pitäisi mielellään näkyvillä, eikä kaapissa piilossa. Muutenkin todella mielenkiintoinen sarja ja ihana arvonta!
Kyllä ihastuttivat. Tuota kurkkunaamiota kokeilisin erittäin mielelläni.
Ovat kyllä nättejä 🙂
Kyllä kiinnostaa todella!ihanat pakkaukset ja todella mieldnkiintoiset tuotteet.haluan kokeilla!
Kiitos, Minna! Aivan mahtava juttu, että esittelit Beauty Gardenin tuotteita! Olen luonnonkosmen käyttäjä, mutta tästä sarjasta tiesin tätä ennen hyvin vähän, mitä nyt nettisivuilta olen lueskellut. Kiinnostavia tuotteita.
Ihanat pakkaukset ja mielenkiintoinen sarja, joka on aivan uusi tuttavuus minulle!
Kiva että luomua tulee enemmän koko ajan. Huono omatunto miten paljon ja kauaa me olemme luontoa tuhonneet. Puupakkaukset ovat ihana veto tältä sarjalta – symppaan.
Aivan ihastuttavan suloiset purkit?
Onpas ihania purkkeja ja tosi mielenkiintoisia tuotteita! Ehdottomasti haluaisin kokeilla 🙂
ihastuttavat kyllä. mielenkiintoinen uusi tuttavuus!
Ihania!
Erittäin kivan näköiset pakkaukset mielestäni, ja muutenkin todella kiinnostavia tuotteita. Kuullut näistä olen, mutten vielä kokeillut 🙂
On kyllä aivan ylisöpöjä!
Todellakin ihastuttavat! Rakastan puusta tehtyjä asioita, joten mitä parempaa löytyisikään, kuin puupurkissa oleva kosmetiikka. Muutenkin tuotteet vaikuttivat mukavan luonnollisilta.
Kyllä kelpuuttaisin tuollaiset pakkaukset koristamaan kylpyhuonettani – ja toki käyttöön, koska ovat kovin houkuttelevan oloisia.
Kauniit ja rauhallisen näköiset pakkaukset.
Kauniita ovat:)
Ihastuttaa kyllä. Puuta voisi olla useimmin pakkauksissa
Ovat ihania, muistuttavat meikkisarja Zaon bambupakkauksia! Kyllä kelpaisi mulle ?
Voiko tuon nätimpää pakkausta ollakkaan?? Nämä purnukat voi ilolla jättää kylppärissä näkyville :)Tähän sarjaan ois kiva tutustua lähemmin…
Aivan ihania herkkuja!
Siis ei hyvää päivää sentään kuinka syötävän kauniin pakkaukset! Siinä alkaa aamut hyvin, jo kun pelkästään katselee niitä. Saati sitten, jos vielä ottaa käyttöön 🙂 Suunnittelussa kaikki kohdallaan <3
Kyllä on kauniit puiset pakkaukset!
Pakkaukset ovat todella kauniita! Suosin sisustuksessakin vaaleaa puuta, sillä se on niin kaunista.
Puun käyttäminen materiaalina on kyllä erinomainen idea. 🙂
Pakkauksiin kiinnitin heti huomiota,tyylikäs ja viimeistelty vaikka etiketti repsottaisinkin.Näitä olisi ilo päästä testaamaan.
Kyllä on kauniit pakkaukset. Minulle kelpaisivat.
Ai että ihastuttaako- ei kun rakastuttaa <3
Ihanaa ja varmasti toimivaa luonnonkosmetiikkaa. Sarja on ollut mielessäni mutta en ole vielä kokeillut.
Kauniita ovat.
Ihania ovat 🙂
Kyllä, ovat kerrassaan ihania! 🙂
Pakkaukset ovat kätevät,ekologiset ja sopii tuotteen imagoon.
Kyllä ihastuttaa <3
Simppeleitä mutta samalla tyylikkäitä!
Ihania kyllä ovat, kiva olisi kokeilla 🙂
Kivan erilainen pakkaus kuin yleensä vastaavissa tuotteissa.
näitä olisi kiva kokeilla, purkitkin kivan erilaisia!
Kivat ekologiset pakkaukset.
Aivan uusi tuttavuus minulle ja todellakin pakkaukset herättivät kiinnostuksen.
Olisipa kiva päästä kokeilemaan uutta luonnonkosmetiikan sarjaa, vielä kun tulevat kovin näteissä purnukoissa!
Tosi kivan näköisiä! ? Mielelläni testaisin ?
Ihastuttaa 🙂
Pakkaukset ovat aivan ihania! Pientä luksusta arkeen.
Tosi kauniit ja uniikit pakkaukset! Muovia onkin jo maailmassa ihan liikaa!
No herttinen! Ihastuttaa! Erityisesti kiinnostaisi tuo pähkinä-kamomilla kuorintajutska!
Piristävää vaihtelua muovipurkkien sekaan 🙂
Todella ihanat pakkaukset ja hyvältä kuulostaa myös tuotteet ? Merkki ei olekaan minulle ennestään tuttu, pitääpä laittaa korvan taakse ?
On ollu kiireisiä aamuja, niin päässyt vasta nyt lukemaan blogiasi. Instan puolella näinkin jo vilahduksen näistä söpöistä purnukoista 🙂 Plussaa puupakkauksissa on söpöyden lisäsksi se, ettei valo pääse vahingoittamaan raaka-aineita eli purnukoita voi huoletta pitää näytillä 🙂 Tekisi kovasti mieli kokeilla näytä, eniten kiinnosti vartalovoi
Ihania! 🙂
Tyylikkäät ja melkeinpä elegantit purkit kyllä!
Kyllä ihastuin ? Kerrassaan viehättäviä! Ja sarja aivan uusi tuttavuus muutenkin
Kyllä ihastuttavat ja kauniin selkeät pakkaukset on 🙂
Olen ollut kiinnostunut näistä jo pitkään, puu materiaalina viehättää kovasti. 🙂
On kyllä hienot pakkaukset 🙂
Uskomattoman upeita ovat pakkaukset, ekologisuus on vielä tärkeämpää siitä ISO ISO plussa 🙂
Pakkaukset on kivoja ja sisältö vaikuttaa mahtavalta!
Purkit ihastuttaa, maanläheisiä ja viestivät luonnonkosmetiikasta.
Ihanan näköisiä purkkeja! Ulkonäön perusteella voisi jopa itsekin hankkia 🙂
No tottahan toki nuo kaunokaiset silmää miellyttivät, ehdottomasti. Purkin tyhjennyttyähän sitä voisi käyttää vaikka korurasiana. Ihqu!
Mä menen vähän liiankin helposti halpaan jos pakkaus näyttää lunnonmateriaalilta tai siinä on joku kikka. Lempipurkit lopuksi pesen puhtaiksi ja otan uusiokäyttöön.
Kauniita purkkeja ja tuotteetkin vaikuttaa laadukkailta. Olisi kiva päästä testaamaan!
Teen ostopäätöksen useinkin juuri purnukan/ulkonäön perusteella 🙂 Kuivuuttani täällä kärsin ja innokkaana testailisin 🙂
Upean näköisiä purnukoita, mutta matkalle ei varmasti niitä kätevimpiä. Mielenkiintoisen kuuloisia tuotteita!
Ihania purnukoita. Tulee kyllä todella luonnonmukaisuus näistä ensimmäisenä mieleen.
Ihanat purnukat ❤️
Todella ihania pakkauksia näissä tuotteissa, ja myös sisältö kuulostaa oikein hyvältä! 🙂
Pakkaukset on kyllä todella söpöt. Mutta aloin myös miettiä, mitenköhän ne kestävät käyttöä, erityisesti jos niihin koskee märällä kädellä. Jos nuo puolestaan ovat kestäviä, niin sitten ne on varmasti käytön jälkeen söpöjä sisustus elementtejä, jos ne tarrat lähtevät irti hyvin.
Todella kauniita purnukoita kyllä 🙂
Purkit ovat aivan ihania. Pidän puusta pakkauksissa.
Olisi kiva muuten kuulla noista sertifikaateista lisää. Mitkä ovat yleisimmät ja miten ne eroavat toisistaan.
Kyllä, purnukat ovat suloisia ja tyylikkäitä
Tyylikkäitä ja suloisia pakkauksia
Voi kyllä <3
Kauniita purnukoita!
Onhan nuo purkit aivan ihania, mutta mietin luonnonmukaisuuden puolelta toisaalta sitä, miksi on pakko laittaa puuympärys kun kerran on jo lasia.
Upeita pakkauksia ja tuotteita, kerrassaan ihanat! 🙂
Noi voide- ja naamio purkit on kyllä super söpöjä. Just sellaisia kun vois laittaa ikean valkoisen kiiltävän hyllyn päälle! Ja toi kurkkunaamio <3 Oon rakastunut.
Onpa ihania purkkeja! Ja sisältökin vaikuttaa hyvältä, jos ei onni suosi niin pitää käydä tutkimassa Ruohonjuuren valikoimaa.
Tosi kauniita purkkeja, ihastuin.
Nättejä purkkeja!
Kyllä! Virkistävä tuttavuus, tykkäisin itsellänikin 🙂
Kyllä, tosi harmonisen näköisiä!
Kivannäköisiä: hillittyjä ja kauniita.
Todella kauniit pakkaukset ja kiinnostavan oloinen merkki!
Kyllä. Aivan ihastuttavan näköisiä!
Ovat kyllä todella kauniita ?
Joo, todella suloisia ja tyylikkäitä purkkeja, tykkään. 🙂 Hyvä osoitus siitä, että joskus todella less is more.
Oi että! Purkit on ihania, koska ne on niin luonnonläheisiä ja ihanan pastellin sävyisiä.
Hillittyjä ja kauniita pakkauksia!
Kyllä ihastuttaa! Kiinnitän paljon huomiota pakkausmateriaaleihin ja -designiin, jopa niin paljon, että minulla on kauniille & nerokkaalle pakkausdesignille omistettu Pinterest-kansiokin 😀 Pakkaussuunnittelussa pidän eniten juuri tämän tyyppisistä maanläheisestä & minimalistisesta tyylistä, vaikka joskus kyllä ylelliset metallinhohtoiset blingblingitkin kiinnittävät huomion.
Ihan uusi merkki minulle. Kauniilta näyttävät pakkaukset, mutta eniten kiinnostavat tietty sisällöt. 😉