Glitz & Glam

Kaksi tuotetta yhdessä purkissa, kaksin verroin puhtaammat kasvot

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postauksessa mainoslinkkejä

Huijui, kun on syksyistä! Eilen tuntui, että minun vaaleanpunainen unelmani lentää taivaan tuuliin. Onneksi hiukset pysyivät päässäni, vaikka melko lennokkaan kampauksen sain. Koska syksy syysmyrskyineen on täällä, aloitetaan ihosta huolehtiminen. Vaikka itse teen sitä ympäri vuoden, alkaa taas se aika vuodesta, kun kaiken on oltava kosteuttavaa ja hellävaraisempaa.

Olen saanut shoppailla Bangerheadin verkkokaupassa* heidän piikkiinsä. Täten tuotteet ovat kyllä saatuja, mutta kuitenkin itse valitsemiani. Kerron tässä postauksessa mahtavasta löydöstä, mutta yhdessä sivulauseessa mainitsen hudista. Joskus tulee tehtyä hutivalintojakin.

Kuten olen sanonut, vannon kaksoispuhdistuksen nimeen. Ensin puhdistan meikin öljyllä, jonka jälkeen viimeistelen puhtauden toisella puhdistajalla, joka on puhdistusvaahto, -geeli tai -voide. Öljy liottaa meikin, ilmansaasteet ja muun lian kaikista tehokkaimmin. Myös tali puhdistuu ihohuokosista hellävaraisemmin kaksoispuhdistuksen avulla. Itse en pidä öljyistä ja balmeista, jotka eivät emulgoidu veden kanssa. Parhaimmat puhdistusöljyt ja -balmit ovat niitä, jotka muuttuvat valkoiseksi vedestä ja huuhtoutuvat pois. Viime sunnuntaina oli aiheena 5 parasta puhdistusöljyä. Balmeista en ole vastaavaa listaa vielä tehnyt, mutta sellainen vielä tulee.

Pixi Double Cleanse* on puhdistustuote kasvoille, joka on tehty yhteistyössä bloggaavan kauneusasiantuntija Caroline Hironsin kanssa. Pidän kovasti Pixin ihonhoitotuotteista. Meikkituotteissakin on kivoja juttuja, mutta ehdottomasti ihonhoitojutut ovat Pixin parhaimmistoa. Lisäksi Pixin koko ideologia kiehtoo minua, koska osaan samaistua siihen. Pixin perusti kiireinen uraäiti (Petra Strand), joka halusi toimivia kosmetiikkatuotteita vastaamaan kiireisen vanhemman tarpeisiin. ”Simply to bring out the natural beauty in all women”, on ehkä vähän kulunut fraasi ja ideologiakin vähän vanhanaikainen tänä päivänä. Luonnollista kauneutta toitotetaan vähän jokaisessa brändissä ja yhdelle sukupuolelle kohdennus tekee sloganista vähän vanhahtavan. Mutta siitä huolimatta tässä Pixissä on sitä jotain, joka vetoaa tällaiseen kiireiseen, pitkän matkaa yli kolmekymppiseen äiti-ihmiseen, joka nauttii ihonhoidosta.

Pixin Double Cleanse -puhdistuksen idea on yhdistää samaan pakettiin kaksi tuotetta, joilla saavuttaa täydellisen puhdas iho meikeistä, liasta ja ilmansaasteista. Tässä on tuotu kaksoispuhdistuksen idea samaan pakettiin.

Pixi Double Cleanse soveltuu iltaisin kaksivaiheiseen meikinpuhdistukseen ja aamuisin kasvot puhdistetaan vain toisella tuotteella. Kevyt meikki poistuu vain toisellakin tuotteella, mutta täydellisen puhtauden saavuttaa molempia käyttämällä.

Purkin toiselta puolelta löytyy kiinteä balmi, jonka tarkoitus on liottaa kestävinkin meikki kasvoilta.

Balmi sulaa ihon lämmöstä nestemäiseksi. Tuote muuttuu liukkaaksi öljyksi, jota pyöritellään kuiville kasvoille – suoraan meikin päälle! Iholta irtoaa se tiukin meikkivoide, silmistä vedenkestävä maskara ja rajaus, huulista tiukkaakin tiukemmin pysyvä huulipuna. Öljy liottaa ihohuokosista epäpuhtauksia ja talia sekä poistaa muuta likaa kasvojen iholta.

Kun sormia kostuttaa, öljy muuttuu valkeaksi ja öljyisyys katoaa koostumuksesta. Öljy huuhtoutuu veden mukana, jossa viemäriin valuvat kasvoilla olleet meikit ja lika.

Double Cleansen purkin toisella puolella on täyteläinen voide kasvojen puhdistukseen.

Puhdistusvoiteen koostumus on täyteläinen. Siksi se on parempi pyöritellä kosteille kasvoille. Puhdistusvoide viimeistelee puhdistuksen kiinteän puhdistusbalmin jälkeen tai sitä voi käyttää yksinään.

Double Cleansen puhdistusvoide vaahtoutuu hieman. Iholla se on miellyttävän täyteläinen.

Pixi Double Cleanse ei muuten tuoksu juuri ollenkaan. Tarkistin asian vielä, niin tämä on hajusteeton tuote. Vain raaka-aineet tuoksuvat ja nekin tuntuvat tuoksuvan vastaavalle kuin monet apteekkien perusvoiteet. Siksi sopii hajusteherkillekin. Kaksoispuhdistustuote sopii kaikille ihotyypeille ja kaikenikäisille, mutta erityisesti tämä huomioi kuivaa, herkkää ja ikääntyvää ihoa. Ideaali kaikille talvea vasten, sillä Double Cleanse puhdistaa tehokkaasti, mutta ei kuivata tai ärsytä ihoa.

Tässä tuotteessa on ideaa! Purkin kannen alta löytyy tuotteet kaksivaiheiseen puhdistukseen, mutta molempia voidaan käyttää yksinäänkin. Otin testiini myös Pixin Nourishing Cleansing Balmin*, mutta siitä en syttynyt ollenkaan. Öljy ei emulgoidu veden kanssa. Tässä esittelemässäni Pixin Double Cleansessa on vedestä emulgoituva puhdistusbalmi. Halusin mainita tuosta Nourishing Cleansing Balmista, jos meinaan joku haluaisikin vain pelkästään puhdistusbalmia. Se ei vaan sitten ole tällaista vedestä liukenevaa, kuten Double Cleansessa.

Vaikka purkki vaikuttaa vähän pieneltä, siinä on kuitenkin yhteensä 100 ml ”tavaraa”. Molempia tuotteita on se 50 ml. Hinnaltaan Pixi Double Cleanse on 36,90 € / 2 x 50 ml.

Juuri nyt Pixi Double Cleanse on tarjouksessa Bangerheadilla*. Linkistä pääset suoraan tuotteeseen. En tiedä minkä aikaa hinta on voimassa, mutta juuri nyt se on 29,52 €.

Onko Pixi sinulle ennestään tuttu?

X