Glitz & Glam

Kangasnaamio kasvoille ja sohvalle kaunistautumaan

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
*Kaupallinen yhteistyö: postaus sisältää affiliate- eli mainoslinkkejä

Kangasnaamio on vanha tuttu ihonhoitotuote, mutta tällä hetkellä ne ovat nousseet erityiseen suosioon. Tänään esittelen veikeän hauskan kasvonaamion korealaisen kosmetiikan saralta.

Sain joku aika sitten eleven.filtä yllärilähetyksen (PR-tuotelähetys), josta löytyi minua kiinnostavia tuotteita. Jo esittelemäni Fanolan hopeashampoon ja Misshan etanaseerumia sisältävän BB-voiteen lisäksi, lähetyksestä löytyi korealaisten brändien kangasnaamioita. Eikä mitä tahansa kangasnaamioita, vaan leikkisän hauskoja eläinten nassuja.

Minun 8-vuotias esikoiseni kinusi näitä itselleen. Hänelle nämä eläinnaamiot olivat tuttuja ennestään. Arvaatte varmaan mistä? No YouTubesta tietenkin. Olin itsekäs ”kakkiainen”, enkä antanut yhtään hänelle. Katsellaan sitten kun ikä olisi edes kaksinumeroinen.

Kangasnaamio

Kangasnaamio on ihana ekstra ihonhoitoon. Ne voivat kuulua viikoittaiseen rutiiniin, pelkästään spesiaalihetkiin tai kuulua traditioksi hetken rentoutumiseen kotisohvalla. Itselleni ne kuuluvat spesiaalitilanteisiin tai traditioksi hetken rentoutumiseen sohvalla. Harvoin kuitenkaan ehdin sohvalla lojumaan, joten ehkä sekin on spesiaalihetki.

Minusta tällaisien tuotteiden idea on olla sellainen ihana ekstra ja itse ainakin haluan rentoutua sillä hetkellä, kun kasvoilla lepää joku ihana ihoa hoitava naamio. Ei sille varmaan mitään tieteellistä todistetta ole, että istuuko koneella, laittaako ruokaa, siivoaako vai rentoutuuko sohvalla, mutta kuvittelen rentoutumisen olevan kokonaisvaltaisesti tärkein tapa käyttää kasvonaamiota. Lievittää stressiä, kun hetkeksi irtaantuu ja vaan rentoutuu. Siitä se ihokin tykkää.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey

Korealaisella Skin79 merkillä on hauskoja eläinnaamioita. Aasian maissa ollaan niin ihanan lapsenmielisiä lähes kaikessa mitä he tekevät. Kosmetiikka on hauskempaa ja humoristisempaa kuin meillä länsimaissa, mutta kyllä täällä meilläkin nykyään osataan. Emme enää suhtaudu kosmetiikkaan niin haudanvakavalla asenteella, kuin vielä joitakin vuosia sitten, mutta ei länsimaissa vielä olla yhtä leikkisiä ja lapsenmielisiä, kuin aasialainen kosmetiikka.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey

Kangasnaamioita käytetään puhdistetuille kasvoille. Naamio asetellaan kasvoille ja annetaan olla valmistajan ohjeiden mukaan. Aika harvassa ovat ne kangasnaamiot, joiden vaikutusaikaa ei saisi ylittää. Toki joissakin voimakkaampia happoja sisältävässä kannattaa olla vaikutusajan kanssa tarkkana, mutta jokin perusnaamio, joka kosteuttaa ihoa, ei haittaa pidempi vaikutusaika. Kun naamio on vaikuttanut, kasvoja taputellaan kevyesti, mutta ei huuhdella (ellei valmistaja niin ohjeista).

Skin79 Animal Mask Dry Monkey inci

Aika harva meistä handlaa aasialaisia kieliä tai lukea niiden symboliikkaa. Onneksi meille kielitaidottomille löytyy vähän tutummalla kielellä ohjeet, niin ei tarvitse arvuutella.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey

Kangasnaamiot ovat yksittäispakattuja ja kertakäyttöisiä. Toki tällaisen tuotteen kohdalla sitä pysähtyy miettimään ekologistakin kantaa. Siksi en näe tällaisia tuotteita ihan järkevinä viikoittaisessa käytössä, sillä käyhän se kukkaron päälle sekä kerryttää jätettä.

Naamio säilyy kosteana yksittäispakkauksessaan. Kaikki testaamani kangasnaamiot ovat hyvin kosteita. Ne suorastaan tihkuvat seerumimaista tuotetta. Kosteuden ansiosta, kangasnaamio tarttuu kasvoille ja pysyy siinä melko hyvin. Toki painovoima saa naamion hieman valumaan, jos vaikutusajalla on pystyasennossa.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey

Hups! Kamerani apinafiltteri unohtui laittaa päälle. 😀

Skin79:n Animal Mask -kangasnaamiot ovat hauskoja. Merkiltä löytyy hillitympiäkin vaihtoehtoja, mutta kyllä minusta tällainen apinanaamari tekee kangasnaamion käytöstä hauskempaa. Pakko myöntää, että käyttäessäni naamiota, pelkäsin jonkun tuntemattoman tulevan ovelle koputtamaan. Tyyliin postinjakaja tai ikkunakauppias. Esikoiseni oli kyllä omassa huoneessaan ystävänsä kanssa, mutta kiva olisi huudella sohvalta, että äiti ei ole kotona, jos ikkunakauppias kyselisi tyttäreltäni vanhempien kotona oloa. 😀 No onneksi kukaan ei tullut pilaamaan rentoutumishetkeäni ja sain apinoida ihan rauhassa.

Dry Monkey -kangasnaamio tuntuu välittömästi ihoa kosteuttavalta ja rauhoittavalta. Jos iholla oli väsynyt ja tunkkainen tunne, se katoaa välittömästi. Geelimäisellä seerumilla kyllästetty kangasnaamio tuntuu ihanan viileältä, joka antaa väsyneenä ihanan virkistävän tunteen.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey

Jotkut kangasnaamiot kuivahtavat nopeasti. Skin79 Animal Mask Dry Monkey -naamio on hurjan kostea. Vaikka naamio lepäsi kasvoillani noin 30 minuuttia, oli se edelleen kostea.

Mutta niin oli kostea ihokin. Iho hehkui ja oli niin freesi tunne. Kun annoin seerumin imeytyä naamion poiston jälkeen ja aloitin meikkaamisen, niin voi hyvä tavaton miten kauniisti kuivakkakin meikkipohja asettui iholle. Testimielessä oli pakko kokeilla, sillä iho oli niin kosteutettu, että vain malttanut olla kokeilematta.

Skin79 Animal Mask Dry Monkey -kasvonaamio sisältää kaikkea ihanaa kosteuttavaa, kuten hyaluronihappoa ja glyseriinia sekä ihoa rauhoittavaa allantoiinia. Jos siis kuivuus vaivaa kasvoja ja tarvitaan pikaista tehokosteutusta, niin suosittelen apinanaamiota.

Kangasnaamio

Kangasnaamioita löytyy monenlaisia ja monelta valmistajalta. Niin kuosiltaan kuin ominaisuuksiltaan. Skin79 ei ole ainut, joka eläinten naamoilla meitä hauskuuttaa. Myös Holika Holikallakin on omansa. Minulle Holika Holika tuli tutuksi jalkatuotteella. Kuorivat sukat ovat ihan ässä! Jos et ole aikoinaan lukenut postaustani kuorivista sukista, niin kurkkaa tänne!

Korealaisten Skin79:n ja Holika Holikan kangasnaamiot eivät ole hirvittävän kalliita. Suomessa on jo vuosia myyty selektiivisten merkkien kangasnaamioita, mutta niiden hinnat ovat hieman suolaisia. Vähän naamiosta riippuen, korealaiset naamiot ovat hinnaltaan noin 2,50-5,50 € / kpl. Katsoin, että Holika Holikan naamioita olisi alennettuun hintaan eleven.fillä.

Laitan vielä suorat linkit Skin79:n* valikoimaan sekä Holika Holikaan*. Voi vitsi, että noilla korealaisilla brändeillä on kaikenlaista kiinnostavaa ja ennen kaikkea hauskoja tuotteita!

Oletteko rentoutuneet kangasnaamio kasvoilla? Eikö olekin ihana tapa keskeyttää arjen kiireet?

Kangasnaamiot saatu eleven.filtä.
X