c
Ihonhoito

Trooppiselta tuoksuva vaahtokäsivoide

21.5.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam
Postauksen tuote saatu pr-toimistolta

Kesällä kädet eivät ole niin kovalla koetuksella kuin talvella. Lisäksi aurinkovoiteen levittäminen vartalon iholle antaa myös käsille kosteutta ja suojaa. Kesällä kuitenkin saattaa tarvita jotain keveää käsivoidetta, joten esittelen teille hauskan vaahtomaisen käsivoiteen, joka tuoksuu trooppiselle ja imeytyy käsiin nopeasti.

Essencen Tropical Hand Mousse on painepakattu käsivoide. Pullo pitää ravistaa kunnolla aina ennen käyttöä. Suosittelen myös kääntämään pullon kunnolla ylösalaisin ennen painamista. Siten vaahto ei tule ulos roiskuen, eikä paine karkaa pullosta.

Vaahtomaiset koostumukset ovat lisääntyneet kosmetiikkatuotteissa. Oletteko huomanneet? Vaahtomaiset suihkusaippuat tulivat joitakin aikoja sitten. Olen niin rakastunut Ritualsin vaahtosuihkusaippuoihin. Varmaan vaahtokoostumuksia tulee lisää erilaisiin tuotteisiin. Minulla on eräs monta vuotta sitten saatu vaahtomainen tuoksu, mutta sitä en ole kokeillutkaan. Jotenkin ajatus vaahtomaisesta hajuvedestä on vähän hassu. Mutta kasvovoiteissa ja seerumeissa voisi olla hauska. Vaahtoavia naamioita jo onkin.

Vaahto on pehmeää, hieman vihertävää. Vaahtomainen käsivoide tuoksuu ihanan trooppiselta. Siinä tuntuu kukkien ja hedelmien tuoksua. Vaahto levittyy helposti ja nopeasti iholle. Kädet ovat välittömästi ”käyttökunnossa”, sillä käsivoide on keveä. Ei rasvainen ja täyteläinen, vaan vaahtomaisen keveä kosteuttaja. Talvella en tekisi mitään tällä käsituotteella, sillä suojaavuus ei riittäisi minulle. Näin kesäaikana oikein sopiva.

Käsivoiteessa kerrotaan olevan monoi-öljyä ja aloe veraa. Veikkaan, että käsivoiteen trooppinen tuoksu tulee tuosta monoi-öljystä.

Kädet tuntuvat hyvältä ja näyttävät paremmilta. Essence Tropical Hand Mousse on käsiä kosteuttava pikakaunistaja, mutta mikään kunnon hoitotuote tämä ei ole. Kiva käsivoide näin kesäajalle. Pullossa on 50 ml, joka on aika tyypillinen pakkauskoko käsivoiteille. Näyttää vaan jotenkin paljon pienemmältä kuin 50 ml.

Essencen Tropical Hand Mousse tuli jo keväällä myyntiin, mutta näitä saattaa edelleen löytää Essenceä myyvistä paikoista. Ainakin Tokmannit ja Citymarketit myyvät Essencen tuotteita. Niistä kannattaa kurkkia, jos tämä söpö käsivoide herätti kiinnostustasi.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Lue myös

Suosittelemme