Glitz & Glam

Missha Super Aqua - kosteuttavat kasvoputsarit + lukijan kokemukset

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Viime syksynä tuli tilattua useaan kertaan korealaista kosmetiikkaa. Viime viikolla esittelin Misshan ihanan kasvojen pohjustajan, joka tasoittaa tehokkaasti sävyeroja. Tänään esittelen kasvojen puhdistajia. Tällä kertaa kokemuksista kertovat muutkin kuin minä. Toisella puhdistajalla on kolme testaajaa ja toisella kaksi.

Olen käynyt pari kertaa kahvilla kouvolaistuneen Tiltun kanssa, joka on ollut useamman vuoden Glitz & Glamin lukijana. Meillä on ollut vaihtarit, eli Tiltu on tuonut minulle hänelle sopimattomia ja minä taas olen kaivellut omista kosmetiikoista tuotteita, jotka olen ajatellut olevan enemmän hänelle kuin minulle. Kerron jossain vaiheessa häneltä saaduista tuotteista, mutta tänään pääsen esittelemään tuotteen, josta Tiltullakin on kerrottavaa.

Missha Super Aqua Fresh Cleansing Liquid

Misshan Super Aqua -tuotelinja sisältää useita erilaisia kosteuttavia puhdistustuotteita. Misshan Fresh Cleansing Liquid on erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Tilasin tämän miehelleni, koska puhdistaja on kosteuttava. Tuntuu, että monet miehille suunnatut puhdistajat ovat todella kuivattavia. Ainakin mieheni niistä minulle aina valittaa. Hän tykkää raikkaasta ja puhtaasta tunteesta, eli ei saa olla rasvaiseksi jättävä, mutta ei liian kuivattavakaan. Mieheni ei tosiaan jaksa kymmeniä tuotteita, vaan yksi puhdistus ja toinen kosteutukseen. Häntä ei tapaa kerrostelemassa hoitovesiä ja kosteusbuustereita kasvoilleen.

Koostumus on hyvin vesimäinen, mutta hieman muistuttaa rakenteeltaan ohutta puhdistusöljyä. Poikkeuksena tosin se, että Fresh Cleansing Liquid ei ole öljyistä! Tuoksu on mieto, aika kivan raikas. Sellainen, johon ei oikeastaan kiinnitä minkäänlaista huomiota.

Missha Fresh Cleansing Liquid sopii monenlaiseen käyttöön. Sillä voi puhdistaa kuivat tai kostutetut kasvot – ei väliä. Sitä voidaan käyttää kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena, eli puhdistusöljyn sijaan. Tai vaihtoehtoisesti kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena. Meikittömille tai hyvin kevyesti meikatuille kasvoille yhtenä ja ainoana puhdistajana. Kätevää! Tuote hierotaan kasvoille kunnolla ja huuhdellaan vedellä. Huomautan vielä, että tämä huuhdellaan pois! Kyseessä ei ole misellivesi, jonka voi jättää kasvoille. Pumppupullo tuo käyttäjäystävällisyyttä tuotteelle – siksi myös tätä miehelleni ajattelin putsariksi.

Mieheni ei lämmennyt tälle, koska Missha Fresh Cleansing Liquid ei tunnu miltään. Tuote ei itsessään ollut epämieluisa, vaan mieheni ei pitänyt liian huomaamattomasta koostumuksesta. Kuulemma hän ei tiennyt missä kohtaa ainetta oli ja missä ei. Tästä syystä tuote vaihtuikin minun käyttööni.

Puhdistusteho ei yllä öljyn tasolle, mutta on silti huikea! Tiukkaakin tiukemmin pysyvä, Estée Lauderin Double Wear -meikkivoide lähtee irti Fresh Cleansing Liquid -puhdistajalla. Onhan vesimäinen koostumus aika huomaamaton, mutta minun naisellisemmat sormenpäät (= herkemmät) kyllä tuntevat missä ainetta on ja missä ei. Mieheni on kuitenkin siinä oikeassa, että Fresh Cleansing Liquid ei oikein muutenkaan tunnu. Se ei tee natisevan puhdasta, vaan ihosta jää kosteutettu. Se ei vaahtoa, eikä muuta muotoaan muutenkaan. En ole koskaan aikaisemmin kokeillut vastaavaa tuotetta. Ihanan hellä puhdistaja, jonka ajattelin soveltuvan herkälle ja todella kuivalle iholle, kuten vaikka atooppisesta ihosta kärsivälle.

Vaikka pidin Misshan Fresh Cleansing Liquid -puhdistajasta, ajattelin antaa tämän Tiltulle. Tiesin hänen kärsivän atooppisesta ihosta, joka on todella herkkä. Itse voin käyttää monenlaisia putsareita, kunhan eivät ole liian voimakkaita. Niin sitten päädyin antamaan tämän Tiltulle ja sanoin, että minulle saa antaa tuotteesta arvion postausta varten, mutta en millään tavalla velvoita sellaista. Tiltu sitten viime viikolla laittoi viestillä omia kokemuksia, joilla pääsen täydentämään tätä postaustani ja tuomaan sille huomattavasti enemmän lisäarvoa.

Tiltun kokemukset Missha Super Aqua Fresh Cleansing Liquid -puhdistajasta:

Tuoksu: Mieto, miellyttävä, raikas, ehkä jopa hienostunut

Koostumus: Kuin vettä, aavistuksen jättää liukkaaksi, että tietää mihin jo levitetty

Tuntuma jälkeenpäin: Sileä ja pehmeä iho, ei todellakaan huuda kosteutta heti perään, “ei tunnu miltään “. Sileä vielä aamulla.

Käytin 2. vaiheen putsarina Kicks Pure & Simple Melting Cleansing Butterin jälkeen. 

Testimielessä jätin musliiniliinan pois, jota tarvin normisti käyttämäni 2. vaiheen putsarin kanssa, jotta kaikki lika lähtisi.

Misellivesitestin tulos: vanulappuun ei jäänyt yhtään mitään.

Seuraavalla kerralla huuhtelin kasvot pelkällä vedellä sekä 1. että 2. vaiheen jälkeen. Misellivesitestin tulos täysin sama kuin eilen.

Koska halusin haastaa Misshaa vielä lisää, jätin sekä 1. vaiheen rasvaputsarin että musliiniliinan pois ja pesin meikin pelkällä Misshalla ja huuhtelin vedellä. Kerran. Tällä kertaa vanulappu jäi myös hämmentävän puhtaaksi. Nämäkin meikkijäämät olivat peräisin hiusrajasta tai muilta reuna-alueilta, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle, sillä tutkin lappua joka pyyhkäisyn jälkeen.

Olen siis aivan myyty ja kävin jo ekan testauskerran jälkeen lisäilemässä sarjan tuotteita ebayn wish listille odottelemaan nykyisten vastineiden loppua. Tuntuu että sitkeääkin sitkeämmät nenän mustapäätkin ovat alkaneet pikkuhiljaa sulamaan pois. Lisäksi huomasin, että enää ei aamulla ole ripsarinjäämiä silmien ympärillä, kuten normaalisti, tämä tosiaan poistaa kaiken! Silmänympärysihokaan ei ole tykännyt huonoa, mutta tämä aine hiukan kyllä kirvelee silmiä.

Kiitos Tiltu, kun kerroit omista kokemuksistasi!

Missha Super Aqua Refreshing Cleansing Foam

Tämä vaahtoava kasvojen puhdistustuote on suunnattu normaalille ja rasvoittuvalle iholle. Tämän tilasin itselleni, koska ajattelin Misshan Refreshing Cleansing Foamin olevan hyvä Foreo-kasvoharjani kanssa. Koska mieheni ei sitten lämmennytkään ylempänä esittelemääni Missha Super Aqua Fresh Cleansing Liquid -puhdistajaan, alkoi hänkin käyttää tätä vaahtoavaa puhdistajaa.

Vaahtoavat puhdistajat kuulostavat aina kuivattavilta, eikö vain? Koska olen löytänyt ei-kuivattavia puhdistajia vaahtoavistakin, uskalsin tilata tämän Misshan kosteuttavan puhdistustuotteen. Misshan Refreshing Cleansing Foamin kerrotaan sisältävän 49% kosteuttavia ainesosia. Tuoksu on hyvin mieto ja sellainen, jota ei oikeastaan meinaa huomata. Mieheni ei ole kiinnittänyt mitään huomiota, joten se on huomaamaton. Yleensä tuoksutkin ovat sellainen, josta saan palautetta häneltä.

Koostumus on hyvin paksu ja tahnamainen. Tästä syystä äärimmäisen pieni määrä riittää koko kasvojen puhdistukseen. Olen miehelleni muutamaan kertaan muistutellut, että tätä ei sitten tarvitse ”hölväillä”, pieni nökäre riittää. Hyvin on mies oppinut annostelemaan.

Tuote vaahtoaa todella runsaasti. Kämmenelläni tuote ei vaahdonnut samalla tavalla, kun se vaahtoaa kasvoille pyöritellessä. Pahoittelen, että en kuviin saanut vaahdon runsautta. Vaahto on runsas ja pehmeä. Itse kun käytän Misshan Refreshing Cleansing Foamia Foreon kanssa, vaahto on kuin partavaahtoa kasvoillani.

Huuhtelun jälkeen Missha Refreshing Cleansing Foam jättää puhtaan ja raikkaan tunteen, mutta aika nahkean. Jos rakastat sitä natisevan puhdasta tunnetta, mutta et halua kuivattaa kasvojen ihoa, niin TÄMÄ TUOTE! Minä en itse ihan fanita sitä nahkeaa tuntumaa, mutta miestäni se ei taas haittaa. Hän on meillä se, joka valittaa noin 80-90 prosentista hänen kasvojen puhdistajista, että ne kuivattavat. Tämä ei kuulemma kuivata hänenkään ihoa, mutta ei myöskään aiheuta finnejä. On kuulemma käynyt niin (sain tämän tunnustuksen hetki sitten), että kasvovoide on joskus unohtunut tässä talvella. Silti ei ole iho vetänyt valkoisen hilseileväksi. Tästä teen johtopäätöksen, että Missha Refreshing Cleansing Foam on kosteuttava. Olen toki saman kokenut itsekin, mutta minä kosteutan ihoani aina heti puhdistuksen jälkeen.

Jos minulla ei ole meikkiä, käytän vain tätä Missha Refreshing Cleansing Foamia. Jos taas minulla on meikit, puhdistan ne ensin öljyputsarilla ja viimeistelen puhtauden Foreon ja tämän vaahtoavan puhdistusvoiteen kanssa. Olen testannut vaahtoavaa putsaria yksinäänkin meikille. Puhdistaa hyvin yksinäänkin, mutta olen vaan sitä mieltä, että kaksoispuhdistus on tehokkaampaa. Siksi suosin tätä toisen vaiheen puhdistajana. Pakkauskooltaan putsari on 200 ml, mutta mielestäni määrän voi näennäisesti tuplata, sillä niin pieni määrä riittää. Voin huoletta puolittaa oman annosteluni geelimäisiin putsareihin verrattuna.

Kyllä korealaiset osaavat tehdä jotenkin yllättäviä ja hieman erilaisia ihonhoitotuotteita. Erityisesti vesimäinen, mutta silti tehokkaasti puhdistava tuote on jotain aivan uutta. Misshan Super Aqua -kasvoputsarit eivät ole mitenkään hirvittävän kalliita. Erityisesti niiden, varsinkin vaahtoavan, riittoisuus tekee tuotteesta hinnasta huokeamman. Minun ja miehen suosikkini on vaahtoava Refreshing Cleansing Foam, mutta Tiltua selkeästi miellytti vesimäisen keveä Fresh Cleansing Liquid. Olen todella hurahtanut korealaiseen kosmetiikkaan! elevenin K-Beautya* on tullut paljon katseltua. Nyt on vaan pakko käyttää kaikkia edellisia ostoksia pois, ennen kun tilaan mitään uutta. Toivottavasti teitä kiinnostavat myös nämä korealaiset ihonhoitotuotteet, sillä minulla on monta tuotetta tulossa esittelyyn.

Missha Super Aqua Fresh Cleansing Liquid on 13,80 € / 150 ml, jonka voit tilata täältä*.

Missha Super Aqua Refreshing Cleansing Foam on 15,80 € / 200 ml. Juuri nyt tämä on loppunut elevenillä, mutta täällä* voit liittyä sähköpostilistalle, niin saat tiedon välittömästi, kun niitä on taas saatavilla.

Kumpi herätti sinussa enemmän kiinnostusta? Tuote joka on niin hellävarainen, ettei oikeastaan tunnu? Vai tuote, joka puhdistaa kunnolla natisevan puhtaaksi, mutta ei silti kuivata ihoa?

X