Glitz & Glam

Seerumimainen pohjustaja kuivalle iholle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ostin kesällä laivalta kokeiluun Lancômen Visionnaire 1 Minute Blur -meikinpohjustajan. Olen hakenut pohjustajaa, joka olisi kosteuttavan tuntuinen, että soveltuisi kuivalle iholle. Samalla se tulisi olla myös ihohuokosia häivyttävä ja muutenkin ihoa tasoittava.

Lancôme Visionnaire 1 Minute Blur sai mielenkiintoni heräämään, sillä onhan kyseessä ihonhoitolinjan tuote ja Visionnaire LR 2412  4% -seerumi suosittu.

1 Minute Blur -pohjustaja sisältää pienen määrän anti-aging -ainesosia, kuten antioksidantteja (C- ja E-vitamiineja).

Pohjustaja on täysin kirkasta. Koostumus on aika jännä. Se on hyvin silikoninen, mutta samaan aikaan hieman öljyisen ja seerumimaisen tuntuinen. Se on melko saman tuntuista, kuin paksummat hiusöljyt. Monesti meikinpohjustajat ovat enemmän voidemaisia paksuudeltaan.

Pohjustaja levittyy helposti, eikä loppujen lopuksi vaadi paljon iholle työstämistä. Kosteuttava tunne tuntuu välittömästi.

Ihosta ja sen sävystä tulee hieman tasaisempi. Jännää tässä tuotteessa on myös se, että kasvot jäävät kevyesti mattaisemmiksi. Odotin ensimmäisellä käyttökerralla koostumuksen perusteella, että ihoni kiiltäisi ja olisi rasvaisen tuntuinen. Näin ei kuitenkaan käy.

En silti lähtisi suosittelemaan aivan rasvaiselle iholle tai mattaavaa pohjustajaa hakevalle. Visionnaire 1 Minute Blur on parhaimmillaan kuivaihoiselle ja pintakuivuudesta kärsiville, jotka haluavat tasoittaa ihoa ja sen sävyä. Omakohtaisena kokemuksena ehdoton plussa muihin pohjustajiin verrattuna on se, että vaikka minulla on pintakuivuutta (tarkoitan ihan ihonriekaleita, näin suomeksi sanottuna) Paula’s Choicen BHA-happokuorinnan vuoksi, niin olen silti voinut käyttää Lancômen Teint Idole Ultra 24H -meikkivoidetta. Tämä ko. meikkivoide ei niinkään imartele ihoa, jos siinä on pintakuivuutta ja hilseilevää ihoa. Iho ei ehkä kestä yhtä tehokkaasti mattaisena, kuin mattaavien pohjustajien kanssa, mutta ei 1 Minute Blur saa kasvojani rasvoittumaan tai kiiltämään erityisemmin. Meikkipohja pysyy minulla silti raikkaan näköisenä ja kestävänä. Pidän myös siitä tunteesta, kun iho tuntuu ja näyttää joustavammalta kosteutta sitovan ominaisuuden vuoksi. Minulle on pari kertaa käynyt niin, että vahingossa silmänympärysvoiteen levityksen jälkeen levitin tämän 1 Minute Blur -pohjustajan, eli unohdin levittää kasvovoiteen ensin alle. Testimielessä en sitten viitsinyt puhdistaa pohjustajaa, levittää kosteusvoidetta ja sitten uudestaan pohjustajaa. Pystyin hienosti olemaan ilman kosteusvoidetta, enkä tuntenut kiristävää tai kuivaa tunnetta.

Ihan halpahan tämä ei ole, mutta jos rahatilanne sallii ja etsit kosteuttavaa pohjustajaa, joka kuitenkin tasoittaisi, häivyttäisi ihohuokosia, ryppyjä ja epäpuhtauksia, helpottaisi meikkivoiteen levittymistä ja antaisi kauniimman meikkipohjan, niin kannattaa kokeilla. Sokoksella Lancôme Visionnaire 1 Minute Blur maksaa 59 euroa / 30 ml.

Painiiko kukaan muu toisinaan hilseilevän ihon ongelmista? Mitkä ovat teidän heti toimivat tuotevinkit?

X