Glitz & Glam

Yönaamio löytyy myös markettien hyllyiltä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä Tuote saatu PR-toimistolta

Yönaamiot ovat levinneet monen brändin valikoimaan. Muistelisin, että ensimmäisen yönaamion kokeilin vuonna 2014, kun niitä ei vielä oikeastaan ollut. Jos muistan oikein, tuohon aikaan harvoilla länsimaisilla selektiivisillä merkeillä oli yönaamioita eli sleeping maskeja.

Jossain vaiheessa olen miettinyt, että ovatkohan nämä yönaamiot vain markkinointikikka, jolla saadaan ihmiset ostamaan enemmän? No on se kyllä vähän sitäkin. Mutta lähtökohtaisesti yönaamio on perinteistä yövoidetta buustatumpi versio. Olen hurahtanut yönaamioihin, pidän niistä enemmän kuin yövoiteista.

Jokainenhan tietää, että yksi tärkeimmistä kauniin ihon salaisuuksista piilee myös yöunissa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin huomaa unen merkityksen myös ihossaan. Iho uudistuu levossa. Ja koska sisäinen kellomme on rakentunut yleensä niin, että yö on lepoaikaa, iho uudistuu pitkän levon aikana.

Ei siis ole ollenkaan pöhkömpi ajatus, että yöksi levittää tehotuotteita, kuten yönaamion. Yönaamioita on hyvin monenlaisia ja erilaisilla funktioilla. Toiset yönaamiot kirkastavat, toiset kosteuttavat ja jotkut taas ovat hyvin ravitsevia. Koostumuksia löytyy geelimäisen raikkaista kunnon täyteläisiin voiteisiin.

Yönaamiot ovat siis lähtökohtaisesti tehokkaampia tuotteita kuin perinteiset yövoiteet. Toiset tykkäävät käyttää yönaamiota 2-3 kertaa viikossa tai kuuriluonteisesti, toiset taas joka yö. Minä kuulun joka yö käyttäviin. Yövoiteet eivät oikein koskaan ole minua innostaneet, mutta yönaamioihin hurahdin jo vuosia sitten. Ihanaa, kun näitä on kaiken aikaa enemmän saatavilla.

Sain tosiaan lehdistönäytteenä Nivea Q10 Plus POWER Sleeping Melt-In Mask -yönaamion. Mukava yllätys, että näinkin perinteikkäältä markettimerkiltä löytyy nyt yönaamio.

Mikä sitten erottaa Nivean yönaamion Nivean vastaavasta yövoiteesta? Koostumus sisältää 50% enemmän Q10-koentsyymiä ja kreatiinia kuin Nivean Q10 POWER -yövoiteet sisältävät. Tämän kerrotun perusteella Nivea on tehnyt yönaamiosta tehoaineiltaan korkeapitoisemman kuin heidän yövoiteesta.

Kun purkin avaa ja nuuhkaisee, tunnistaa tuotteen tuoksusta Nivean. Nivean tuotteissa on se tunnistettava niveantuoksu. Tässä yönaamiossa tuoksu on kuitenkin monta kertaa miedompi kuin merkin peltipurkissa olevassa klassikkovoiteessa. Tuossa klassikkovoiteessa on minun makuuni liian voimakas tuoksu, mutta tämän yönaamion tuoksu ei ole minun nenääni häiritsevä. Tuoksu haihtuukin melko nopeasti oman kokemukseni mukaan.

Tämä Nivean yönaamion koostumuksesta välittömästi tuntee sen täyteläisyyden. Näin runsas koostumus ei yleensä sovi nuorelle iholle, joten suosittelen reilusti kolmenkymmenen paremmalla puolelle oleville ennemmin kuin parikymppisille.

Yönaamiota levitetään runsas kerros kasvoille ja hierotaan ihoon hellävaraisesti. Näin täyteläinen koostumus ei oikein tasoitu painelemalla, vaan se tulee hieroa iholle. Riippuen ihosta ja yönaamion annostelusta, voidaan 5-10 minuutin päästä pyyhkiä ylimääräiset pois tai hieroa uudestaan naamiota kasvoilla.

Yllättävää kyllä, Nivea Q10 Plus POWER Sleeping Melt-In Mask imeytyy täyteläisestä koostumuksestaan huolimatta. Yövoide pehmentää ja silottaa ihoa sekä antaa sille kimmoisamman tunteen. Käteni kuiva iho muuttui selkeästi kauniimmaksi.

Kasvoilla en tietenkään huomaa vastaavaa eroa, koska kasvojeni iho ei ole jäänyt yhtä huonolle huomiolle kuin käsieni iho. Eli jos kasvojen ihonhoito on kunnossa, et tietenkään voi havaita hurjia muutoksia millään tuotteella, mutta jos ihonhoito ei ole kunnossa, eron kyllä huomaa.

Nivea Q10 Plus POWER Sleeping Melt-In Mask on kieltämättä yllättäjä. Tässä tuotteessa on hyvä hinta-laatusuhde. En tietenkään voi odottaa muutamaa euroa yli 10 euron yönaamiolta aivan samanlaisia ylellisyyksiä ja ominaisuuksia kuin selektiivisten merkkien tuotteilta, mutta Nivea on yllättävän hyvä. Iho tosiaan tuntuu ravitulta, kimmoisalta ja pehmeältä.

Nivean yönaamio on sen verran täyteläinen minulle, että tätä en voi käyttää joka yö, mutta sopii minun neljääkymmentä hiljakseen lähestyvälle sekaiholleni muutaman kerran viikossa käytettäväksi. Olen huomannut, että aina se pelkkä tehokosteutus ei riitä, tarvitaan välillä näitä vähän täyteläisempiä tuotteita ravitsemaan ihoa.

Nivea Q10 Plus POWER Sleeping Melt-In Mask -yönaamiota myydään marketeissa ja tavarataloissa, mutta sitä löytyy myös joistakin verkkokaupoista, kuten *Lyko.

Hinnaltaan Nivean yönaamio on noin 13,50-15,50 € / 50 ml, joka on aika edullinen moniin muihin yönaamioihin verrattuna. Muutaman edullisemman tiedän, mutta kokemusta niistä minulla ei ole.

Jos yönaamiot kiinnostavat enemmänkin, tässä linkki 5 parasta yönaamiota -postaukseeni!

Huomenna onkin vappuaatto, miten meinasitte vappua viettää näin korona-aikana? Onko aikeissa mitään tämän hetken arjesta poikkeavaa?

X