Glitz & Glam

Elevenin joulukalenteri 2018 - osallistu lahjakortin arvontaan!

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Postaus sisältää mainoslinkkejä
Kalenteri ja arvontapalkinto Eleveniltä

Mitä parhainta marraskuun ensimmäistä päivää! Marraskuu ei kuulu lemppareihini. Siinä ei ole mitään muuta hyvää kuin selkeät joulun merkit. Joulukalenterien tutkailu ja niistä täpinöinti on kivan kepeää viihdettä tähän vuodenaikaan.

Eleven.fi julkaisi toisen kerran kosmetiikkajoulukalenterin*. Kurkataan vähän kannen alle…

Elevenin joulukalenterin teemaväri on vihreä. Luukut ovat aika perinteiset joulukalenteriluukut tällä kertaa. Kalenterin aihion saa nostettua pois laatikon sisältä.

Tällöin ulkokuoren saa hyödynnettyä säilytyslaatikkona tai vaikka lahjalaatikkona. Nyt ymmärrän idean miksi Elevenin kalenteri ei ole niin huomiota herättävä tai jouluinen. On lähestytty käytännönläheisesti kalenterin pakkausta.

Kannessa on vain hienostuneesti Elevenin logo, joka ei sinällään ole ihan selvä muille kuin meille kosmetiikan ystäville – me tunnemme Elevenin ja sen logon. Ilmeettömämpi pakkaus ei näytä kesäkuussa hassulta.

Viime vuonna Eleven julkaisi ensimmäisen joulukalenterin. Silloin pakkaus oli mahtipontinen, markkinointi näkyvää ja kuuluvaa ja odotukset olivat korkealla. Osa pettyi, osa rakastui. Oli paljon negatiivista keskustelua ympäri somea. Minä pidin Elevenin kalenterista viime vuonna, enkä ollut ainut. Pidin sen ulkonäöstä, sisällöstä ja pakkaustavasta, mutta laatikko oli aika iso. Pidin enemmän viime vuoden kalenterin ulkonäöstä ja pakkaustavasta, mutta eikös se aina ole kaikessa, että sisältö ratkaisee? Vielä en tiedä mitä joulukalenteri 2018 pitää sisällään?

Glitz & Glamin joulukalenteri 2017 oli yhteistyössä Elevenin kanssa, joten blogissa avautuivat luukut samoilla teemoilla kuin fyysisessä kalenterissakin. Mukana oli sitten aina arvonta, joka mukaili kalenterin luukkuja.

Täältä voit kurkata mitä Elevenin joulukalenteri 2017 piti sisällään.

Tänä vuonna kalenterin ulkonäkö ja markkinointi on hillitympi, mutta jotenkin uskon, että sisällössä olisi nostatettu entisestään. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että edellisestä vuodesta on opittu ja on tehty korjausliikkeitä. Elevenin kalenterissa on 24 luukkua, mutta se sisältää 30 tuotetta. Eli joillekin päiville osuu tuplasti kivaa.

Elevenin joulukalenteri 2018 sisältää seuraavien brändien tuotteita:

Yves Saint Laurent*Clinique*Skin79*Gucci*Biotherm*Dermalogica*Mario Badescu*Babor*Sensai*Peter Thomas Roth*Beauté Pacifique*Foreo*Davines*Bamford*bareMinerals*Jane Iredale* TAI PACO RABANNE* + Jean Paul Gaultier*Lancôme*Clarins*Holika Holika*G9SKIN*Elizabeth Arden*Filorga Laboratoires Paris*Alterna* ja Essie*.

Joukossa on paljon tuttuja brändejä, mutta myös tuntemattomiakin. Minulle aivan uusi tuo Bamford ja Beauté Pacifique. Alternaa en ole testannut, mutta tiedän brändin. Myös Peter Thomas Rothin kasvonaamiot ovat tunnettuja, mutta en ole testannut mitään ko. merkiltä. Todella innolla odotan tämänkin kalenterin availua! Viimeksikin Elevenin kalenterista löytyi mielettömän hyviä ihonhoitotuotteita, joten luotan tähänkin vuoteen.

Malttamattomana odotan sitä, kun pääsen availemaan Elevenin joulukalenterin sekä Lookfantasticin luukkuja. Joulukuuta odotellessa luen sohvannurkassa viltin alla alan kirjallisuutta, jota opinnäytetyössäni hyödynnän. Luettavaa kyllä riittää! Vieressäni sohvalla on pino muita kirjoja ja osa on iPadissani e-kirjana. Toisaalta tuntuu, että aika menee liian hitaasti, toisaalta taas liian nopeasti! Tasan kuukauden päästä pääsen avaamaan ensimmäiset luukut!

Jos sinä et malta odottaa, niin täältä voit käydä katsomassa mitä Elevenin kalenteri sisältää. Täältä voit tilata* Elevenin joulukalenterin. Hinnaltaan kalenteri on 139 euroa, mutta arvoltaan 290 euroa.

Tässä lukemisen ja tökkivän opparin kirjoittelun lomassa pidän teille arvonnan. Eleven.fi* tarjoaa lahjakortin arvottavaksi yhdelle. Kelpaisiko 100 euroa shoppailurahaa kosmetiikkaan? Jos vastaat kyllä, tässä ohjeet osallistumiseen:

  • Kommentoi tähän postaukseen.
  • Kerro mitä ostaisit lahjakortilla? Mikä on sellaista mitä juuri nyt tarvitset tai haluat? Onko ihonhoidossa jokin tarve, onko meikkivoide lopussa vai himoitsetko jotain tiettyä huulipunaa ja luomiväriä?
  • Muista laittaa käytössäsi oleva sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään. Vain minä näen ne. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti sähköpostin kautta ja palkinto toimitetaan sitä kautta. Muuhun tarkoitukseen sähköpostiosoitteita ei käytetä.
  • Osallistumisaika päättyy 14.11.2018 klo 23.55.
  • Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

Oikein ihanaa marraskuuta! Tästä pimeydestä ja mälsästä vuodenajasta voi tehdä mielekkäämmän joulukalentereista höpisemällä. Eikö vain?

X