
Lookfantastic joulukalenteri 2018 - kolmas vuosi peräkkäin
Postaus sisältää mainoslinkin Tuote saatu Lookfantasticilta
Elokuussa ajatuksiini hiipivät joulukalenterit. Olin jo syyskuun alussa ilmaissut kanssani kalentereista täpinöiville, että ostan tälle vuodelle Lookfantasticin joulukalenterin* ja sen lisäksi elevenin joulukalenterin, jos sellainen tulee. Ei mennyt pitkään siitä, kun sain Lookfantasticilta sähköpostia, että haluaisinko testata heidän joulukalenteriaan? Noh, ööö… Kiva yhteensattuma, kun tosiaan olen sitä ostamassa, kun vaan tulee myyntiin! Joten sain tänä vuonna PR-kalenterin.
Minä olen jossain määrin ikuinen lapsi. Minulla on ollut oma joulukalenteri aikuisiällä jo silloin, kun ne eivät olleet muodissa. Joskus minulla oli suklaakalenteri ja joskus karkkikalenteri. Yhtenä vuonna, 2000-luvun alkupuolella, minulla oli mieheni tekemä joulukalenteri. Olen itsekin kova tekemään joulukalentereja muille. Miehelleni tein ainakin kerran, ellen kaksi kertaa, olutkalenterin. Olen tehnyt äidilleni ja ystävälleni kosmetiikkakalenterin ja viime vuonna teimme miehen kanssa lapsillemme kalenterit. Aivan meinasin unohtaa, että teinhän minä jo 9-vuotiaana itselleni ja ystävälleni karkkikalenterin. Leikkasin ja liimasin kankaiset kalenterit ja täytin ne syysloman risteilyltä ostetuilla karkeilla. Niin, ja olenhan minä tehnyt Glitz & Glamissa joulukalentereita. On ollut fyysistä että virtuaalista. Elän siis mahtavia aikoja, kun meille lapsenmielisille aikuisille on nykyään vaihtoehtoja. Voi tehdä itse tai ostaa valmiin. Vaihtoehtoja on!
Haluatteko, että teen pikakelauksen parin edellisen vuoden Lookfantastic-joulukalentereista?
2016
Syksyllä 2016 tilasin ensimmäistä kertaa niin paljon kehutun Lookfantasticin joulukalenterin. Olisin jo aikaisempana vuonna tilannut, mutta silloin ne loppuivat kesken ennen kun älysin olla leikissä mukana. Syksyllä 2016 olin ensimmäistä kertaa valppaana ja valmiina.
Kalenteri oli niin kaunis! Valkoinen, jota tehosti upea ruusukulta. Kalenteri oli tuolloin kirja, joka kätki sisälleen kauneuden salat, the Beauty Secret. Luukut olivat perinteisiä luukkuja. Sisältö oli muovisessa kehikossa. Muistaakseni oli hieman ongelmaa luukkujen sisältöjen liikkumisella vääriin luukkuihin. Lookfantastic 2016 oli upea ulkoisesti ja sisäisesti.
Täältä voit kurkata vuoden 2016 kalenterin sisältöön.
2017
Vuosi sitten Lookfantastic joulukalenteri näytti tällaiselta. Huh! Tämä Beauty in Wonderland oli jotain niin upeaa ja jännittävää.
Minna todella oli Ihmemaassa, kun tätä joulukalenteria tutki. Erona vuoden 2016 kalenteriin, tämän 2017 kalenterin pystyi säästää. Tänä vuonna siihen tulee tyttäreni joulukalenteri. Täytän sen esiteini-ikäisen tyttäreni mieltymysten mukaan. Osakseen vielä lasten juttuja, mutta myös jo nuorisoa kiinnostavaa. Jännä tämä vaihe, kun lapseni ei ole pikkulapsi, mutta ei kuitenkaan vielä nuorisoonkaan kuuluva. Kovasti kaikki teinimaailman asiat kiinnostavat, mutta vähän myös vielä ne pienempienkin lasten jutut.
Jos haluat katsoa mitä mahtavaa viime vuoden Lookfantasticin joulukalenterista löytyi, kurkkaa tähän postaukseeni!
2018
Tänä vuonna Lookfantastic näyttää tältä! Punainen! Ihanaa, kun tulee tällainen perinteisempi väri välillä. Vaikka väri on punainen, teema vaikuttaa olevan sirkus/tivoli.
Ovien takaa löytyy 25 luukkua!
Lookfantasticin joulukalentereissa on aina 25 luukkua. Kirsikka kakun päälle on aina se 25. luukku.
Siihen kiinnitin huomiota, että luukkujen 3, 12, 14 ja 25 fontti on erilainen. Miksiköhän? Onkohan sille syynsä? Jos tiedät syyn, eikä se paljasta olennaisesti sisältöä, niin kerro jooko minulle.
Tämänkin vuoden kalenteri on sellainen, että sen voi uusiokäyttää! Jee!
Pakko myöntää, että tekisi mieli kurkistaa sisältöä, mutta maltan mieleni. Minä tykkään yllätyksistä. Siksi olen tällainen joulukalenteri- ja boxi-ihminen.
Mutta jos sinä et malta mieltäsi ja haluat etukäteen tietää mitä saat, niin se on mahdollista. Täältä löydät* kalenterin sisällön. Minä meinasin vahingossa spoilaantua, kun löysin tuon sivun. Jätinpä kesken sen lukemisen.
Tästä tulee kiva joulun odottelu, vaikka vähän stressaavaa aikaa onkin tiedossa. Joulukalenterit tekevät odottelusta hauskempaa. Onpahan joku, joka vetää minut nopeammin sängystä aamuisin – innolla avaamaan joulukalenterin luukkua.
Lookfantastic 2018 joulukalenterin voit tilata täältä*. Kalenterin arvoksi on ilmoitettu 325 €. Hinnaltaan se on 109 €, mutta koodilla LFGOLDEN, SYKSY tai OLETKAUNIS, saa 20% alennusta kalenteristakin! Eli jos ehtii kampanjan aikana tehdä tilauksen, saa Lookfantasticin joulukalenterin hintaan 87,20 €. Nykyään tilaaminen ei vaadi luottokorttia tai PayPalia. Saa näköjään jopa Klarnan laskulle tai maksaa pankkikortilla Paytraylin kautta, jos niin haluaa.
Sanokaas hep, jotka olette tilanneet tai nyt tilaatte Lookfantasticin joulukalenterin? Ketkä meistä pääsee kalenterin sisällöstä yhdessä keskustelemaan?
Kommentit
Taisin löytää mieleisen vuoden lahjan itselleni, odotus palkitaan neljän päivän sisällä. Käytin ale koodin viime metreillä.
Viime vuonna ostin aikuisille lapsilleni ja itselle kosmetiikkakalenterit, Biotherm pojalle ja itselle ja tytölle L ’occittane. Harmitti, kun tyttö olikin lahjoittanut tuotteita eteenpäin, itse tykkäsin. Tosin yllätti, kun pojan mielestä oli tosi hyvä idea, sai mieleisiä tuotteita. Tämä vaikuttaa myös kivalta uudelleen käytettävyyden takia. En ole spoilannut kurkkimalla luukkujen sisältöä, joulu on ihanaa odotuksen taikaa.
Kommentit
Huomenta Minna:)!
Mä tsekkasin tämän tuotteet eikä oikein napannu.. Koska meikkejä liikaa. Laadukkaita kyllä joo, mutta en innostunut. Tilasin Feeluniquen ja Lumenen kalenterit.. Avasin sen Lumenen jo ja tykkäsin ihan älyttömästi! Essenceltä on vissiin tulossa kalenteri 25e, siinä varmaan on meikkejä ja kynsilakkoja.. Hinta on niin halpa, että pitää miettiä melkein. Panostan kosmetiikassa ennemmin ihon hoitoon, kuin meikkiin muutamia höyrähdyksiä/luottotuotteita lukuunottamatta.Mutta kehtaako kolmea kalenteria..
Mutta jännällä odotan postauksias tästä.. kaduttaako sit heti, että en tilannu!
Shhh… ei enempää paljastuksia! 😂
Minä kurkkasin Essencen kalenterin sisällön. Ei ole kiva. Sopisi tyttärelleni, mutta ei minulle. Liikaa sitä sellaista sälää.
Olen itsekin kolmea kalenteria miettinyt. 😀 Miehelleni tilasin joulukalenterin. Nyt 3. kertaa peräkkäin mieheni saa olutjoulukalenterin. Ihan hirveän kallis, mutta joka euron arvoinen, kun hänelle siitä niin paljon iloa on. Menestyneen bloggaajan ja opiskelijan takana on uupunut aviomies. 😉😁😂 Siksi aina tällainen huomionosoitus hänelle.
Ahaa..Mistä sä sen sisällön löysit? Pitää miettiä vielä… Jos maksat 25 ja sit siellä onkin 2 mieluista kynsilakkaa erikseen ostettuna 2e/kpl ni kumpi kannattaa.. kjeh.
Vai uupunut aviomies siellä 😂..tshihhihhii.. No ehdottomasti hän on kalenterin ansainnut myös! Mun mies ei juo alkoholia.. Viime vuonna tein sille kalenterin vaa tänä vuonna en jaksa.. Saa olla ilman😅.
Viime vuonna noita kalentereita oli-50% myynnissä vähän siellä täällä… Pitää kattoo jos löytyis alesta omat kalenterit sit tammikuulle ja helmikuullekin 😂
En löydä sitä enää mistään! 🙁 Siitä olen varma, että en katsonut vuoden 2016 tai 2017 kalenterin sisältöön, sillä ne näyttävät todella hyviltä. Se mitä katsoin, oli ainakin olevinaan vuoden 2018 ja sisältö ei ollut samaa tasoa kuin kaksi aikaisempaa vuotta.
Nythän on paljon alkoholittomia oluita. Siis jos miehesi on muuten oluen ystävä. Oma mies on alkanut juomaan alkoholittomiakin, joita siis juo useammin kun alkoholillisia. Kuulemma holittomistakin löytyy todella hyviä oluita. Ravintoloissa ja kaupoissa on selkeästi valikoima kasvanut, mitä tässä ollaan huomattu. Joskus 10 vuotta sitten ravintolassa oli 1-3 alkoholitonta, jotain perusvaihtoehtoja. Nykyään litania on pitkä ja löytyy erilaisia ja eri maissa valmistettujakin. Hienoa kehitystä! 🙂
Oi miten ihanalta tuo näyttää 😍 Tänä vuonna en luultavasti osta yhtään kosmetiikkakalenteria, korkeintaan Veikkauksen kalenterin 😬 Rahat menee jostain kumman syystä ihan muuhun käyttöön ❤️
Oletko tosissasi? Oikeasti? 😲 Joo, teillä onkin nyt vähän vaan vaan tuota rahanmenoa. Olit muuten viime yönä ajatuksissani, kun en pienoisen stressailuni vuoksi saanut heti unta. Mietin, että sinuakin haluaisin nähdä pitkästä aikaa. ❤
Just laitoin tilauksen, ennen ei tätä kalenteria ole ollutkaan. Voi, toivottavasti on oikein hyvä 🙂
Viime vuonna Elevenin kalenteri oli hienoinen pettymys, niin sitä en tänä vuonna halua tilata.
Ai sinulla ei ole ollut? No nyt onkin hyvä kokeilla. On niin hieno tämä kalenterin pakkauskin tänä vuonna, vaikka se viime vuoden oli jotain käsittämättömän jännittävää ja erilaista. Tämä on ehkä vähän käytännöllisempi. Ja niin kaunis punainen. ❤
Voih, itse tykkäsin tosi paljon Elevenin kalenterista. Löysin paljon uusia suosikkeja ja inspiroiduin sisällöstä. Siksi sen tällekin vuodelle olin ajatellut, jos vaan tekevät. Ja tekiväthän he. Tosin, sitten kysyttiin siitäkin, että saako lähettää PR-tuotteena minulle. Joten pääset kurkistamaan senkin sisältöön. 🙂
Mutta mahtavaa, kun sinullakin on Lookfantastic. Päästään jakamaan ajatuksia luukuista.
Heti syyskuussa kalenteri laitettu ennakkotilaukseen ja siellä se kotona odottelee joukukuun alkua 😍 mulla on tää kalenteri ollut joka kerta, eli neljättä vuotta jo 😊
HC-käyttäjä! 😀 Minulla vasta kolmas, kun tosiaan 2015 en ehtinyt mukaan.
Uskaltauduin hajuherkkänä tilaamaan Dermosilin kalliin kalenterin. Hyvä odotella piristystä pimeään.
Oi, onko Dermosililla kalenteri? Sitä en tiennytkään. Miksi markkinointi ei ole kohdannut minua?
Olen miettinyt, haluanko kaksi kalenteria; Elevenin ja tämän? Kurkkasin sisältöä, koska merkki on outo minulle. Siellä oli esitelty vain muutama tuote kalenterin sisällöstä. Odotin, että kaikki tuotteet olisi esitelty. Edes kalenterin sisältämien tuotteiden merkit.
Toisaalta tarjouksella yhden luukun hinnaksi tulee non 3,5euroa, mikä ei vaikuta pahalta.
Minulla on ollut kaksi kalenteria jo monta vuotta. 😀 On ollut Loccitane ja Kicks ainakin yhtenä vuonna, ellei jopa kahtena. On ollut Lookfantastic ja L’Oreal Paris ja viime vuonna oli Lookfantastic ja Eleven. Tänäkin vuonna menen tuolla kombolla. 🙂
Ai ne kaikki eivät olekaan siellä? En voinut katsoa sitä paljastusta, kun itse haluan säilyttää yllättymisen. En koskaan ota selvää etukäteen sisällöistä, kun minulle on niin tärkeää, että saan pitää itseäni jännityksessä. 😀
Hep! Eli kalenteri noudettu juuri eilen SmartPostista!
Maanantaisessa postauksessa kun mainitsit, että teet tällä viikolla vielä esittelyn joulukalenterista, niin minulle iski paniikki: Olin tilannut kalenterin sinä päivänä kuin se tuli myyntiin, enkä ollut saanut sitä vielä. Aiemmin tuli saapumisilmoitus HutGroupin paketista ja luulin jo joulukalenterin saapuneen, mutta se olikin ”vain” lokakuun Beauty Box. Oli siinäkin jäänyt taas vahingossa tilaus päällä. No oli kyllä sekin mieluinen yllätys.
Sitten katsoin lähetystenseurannasta, että joulukalenteri olisi mahdollisesti saapunut Suomeen, mutta Postin seurannasta sitä ei löytynyt vielä kolmeen päivään! Kunnen eilen vihdoin tuli saapumisilmoitus ja siellä se oli SmartPostin isoimmassa luukussa 😀
Tämä on minullakin nyt kolmas LF:n kalenteri. Värimaailmaltaan tykkäsin eniten siitä valko-ruusukultaisesta (sopi parhaiten sisustukseenkin!), viime vuotinen kooltaan ja muodoltaan kätevin, tämä punainen vähiten suosikkini. Kaivoin kyllä kaapista samantien punaiset mariskoolit ja kastehelmi tuikut esille kalenterin kylkeen lipaston päälle, samat kuin sinulla näytti olevan kuvissa, mutta punaisina, mikä sattuma 😀
Kalenteria tilatessa menin spoilaamaan itseni ja näin jonkun kuvan sisällöstä. Mutta nyt muistan siitä enää vain yhden tuotteen. On tästä huonosta muistista näköjään jotain hyötyäkin 😀
Eilen kurkkasin ihan varoivaisesi ykkösluukkuun. Silkkipaperia oli pakko painaa vähän ja tunnustella sisältöä… ja ehkä otin, ehkä en… Mutta enempiä paljastelematta, sanon vaan, että olen tyytyväinen että tilasin kalenterin!
Valkoinen ja ruusukulta oli kaunis väriltään, mutta tässä punaisessa on ihanaa perinteikkyyttä. 🙂 Viime vuoden kalenteri ei oikein ollut jouluinen, mutta se oli muuten fab! 😁
Minäkin spoilasin itseni viime vuonna. Onneksi unohdan nopeasti. Muistin itsekin vain yhden. Joskus siitä huonosta muistista on hyötyä. 😀 Nyt olen nähnyt yhden tämän vuoden kalenterista, kun tuon linkkaamani sneak peakin tarkistin postausta varten. Loppuun en voinut katsoa, kun en halua spoilaantua.
IIIIIK! En jaksa odottaa joulukuun alkuun!
Olen tätä kalenteria pitkään katsellut sillä silmällä, mutta olin jo päättänyt, etten sitä osta. Tämä alennus kuitenkin laittaa miettimään päätöstä uudestaan 😁 Viime vuonna tilasin Essien kalenterin Elevenin alennuksesta muistaakseni noin 50-60 euron hintaan ja olin kyllä erittäin tyytyväinen 😊 Kalenteri taisi sisältää 7 täysikokoista lakkaa ja 13 miniä. Yllätyksetkin olivat ihan ok ja sisältö oli joka tapauksessa mielestäni erittäin hyvä hintaan nähden.
Tuo Essien kalenteri on saanut paljon kehuja. Moni muukin on sitä kehunut. 🙂
Itse en ole kahtena aikaisempana vuotena pettynyt sisältöön. Tykkään eniten näistä kalentereista, joissa on useita brändejä ja tuotteita päästä varpaisiin.
Minäkin ”sorruin”. Tosi hyvä ale! Olkoon tämä oma joululahjani 💜 kiva jännittää yhdessä mitä sieltä tulee 👍
No on kyllä! Yleensä alet eivät käy kalentereihin. Ehkä hinta oli hinnoiteltu valmiiksi korkeammaksi, sitten alekoodeilla saadaan taktisesti myytyä paremmin. Myynnin psykologiaa. 😉 Mene ja tiedä, mutta kivaa jänniteltävää meillä kaikilla on yhdessä. Whii!!! 🙂
Minulla ei ole koskaan ollut mitään kosmetiikkajoulukalenteria – viime vuonna arvoin Lumenen ja L’Occitanen välillä, mutta jätin ostamatta. Nyt sitten postauksesi ja alekoodin innoittamana otin ja tilasin tämän! Onhan se kallis, mutta olkoon joululahjani minulle tänä vuonna 🙂 Innolla odotan sen saapumista ja joulukuuta!
Uskoisin, että mahtava joululahja onkin. Ainakin kahden aikaisemman vuoden sisältö on ollut huikea ja kiva. Ei enää pitkään, niin on joulukuu. 🙂
Kiitos, tämän innostamana laitoin itsellenikin tilaukseen! Mitenköhän sitä malttaa olla kurkkimatta luukkuihin…
Jokos olet kalenterisi saanut? Oletko malttanut olla kurkkimatta? Minä ainakin vielä toistaiseksi. 😀
Minä ostin heti kun myyntiin tuli! Petyin viime vuonna ostamaani Elevenin kalenteriin että ajattelin pelata varman päälle. Tää on takuulla hyvä. Vielä kun malttaisi olla kurkkimatta luukkuihin..😊
Oletko malttanut? Pakko myöntää, että itselläni tekee tiukkaa. Elevenin kalenterissa on ne sellaiset perinteiset luukut. Niitä ei viitsi raottaa, kun ei niitä saa enää pysymään kiinni. Mutta kun tässä Lookfantasticissa on vetolaatikot. Jos ihan vähän kurkkaisi? Onneksi en ole vielä kurkkinut, mutta mieli tekee.
Hui kauheeta nyt mää tilasin sen!!
Mahtavaa! 🙂 Kurkkasitko sisältöä netissä, vai oletko ihan ummikkona, kuten minäkin?
Noniin… Mä oon kaks vuotta tätä himoinnut. Koskaan en raaski ostaa. Nytkin olin että ääh se on niin kallis. Mies ehdotti, että jos ostetaan se sulle joululahjaksi niin ootko siihen tyytyväinen (tälleen 20v jälkeen on hirmuisen vaikeaa keksiä lahjoja!), niin silti mietin että onkohan se vähän liian kallis. Mutta nyt kun sulta tuli toi -20% koodi niin ajattelin että tää on varmasti kohtaloa ja pistin sen tilaukseen. 😀
Ihana mies sinulla! ❤ No sepä se! Kun on ollut 20 vuotta yhdessä, niin monesti alkaa olla ideat vähissä. 😀 Ihanaa, että nyt saat kalenterin! Täpinöidään sitten joulukuussa yhdessä. 🙂
Mulle tuli eilen tämä kotiin! Mietin Eleveniä, mutta en usko enää heihin joten päädyin tähän takuuvarmaan ihanuuteen.
Tänäänhän Eleven tuli myyntiin. Siellä on sisältö ennalta katsottavissa, mutta itse jätän katsomatta. 🙂
Oletko kurkannut Lookfantasticin sisällön etukäteen? Meinasin spoilaantua, kun näin Instagramissa kuvan, jossa joku ulkomaalainen bloggaaja oli kalenterin kanssa ja ilmeisesti luukkujen sisältöä oli avattuna sängyllä siinä kuvassa. Hui, äkkiä siirryin eteenpäin feedilläni, kun tajusin spoilausvaaran. 😀
Viikonloppu ja aikaa joulukalenteripohdinnoille.. elevenin kaltsun oisin ostanut tänä vuonna, jos en ois sitä hommannut viime vuonna. Harmitti vieläkin, kun tänä vuonna sen sisältö oli sitä, mitä jo viime vuonna odotin siellä olevan, mur :’D Tänä vuonna oon käynyt aivan älytöntä kädenvääntöä itseni kanssa, että mikä kalenteri mua oikeasti ilahduttaisi.. Lumene, Asos ja tää LF ollu kovimmat. Taidan kuitenkin päätyä tähän, sillä sisältöhän on kultaa 😉 ja ale-koodin jälkeen kaikki 3 kaltsua aika samanhintasia, tässä eniten varmaan vastinetta ja kokeiltavaa! Mulla kun ei oo ollu aiemmin LF kalenteria tai kk-boxeja, niin ei ole siinä mielessä vaaraa saada hirveestu jo kertaalleen testattuja tuotteita 🙂
Tsemppiä loppuvuodelle, kohta päästään availemaan sitten niitä luukkuja 😀
Itse en tiedä Elevenin kalenterin sisältöä, mutta ilmeisesti on hyvä? 🙂
Minä katsoin Asosin sisällön, koska viime vuonna se oli yllättäjä. Tänä vuonna se ei oikein napannut. Koska en varmaankaan ollut oikeasti Asosia ostamassa, katsoin sen sisällön.
Minäpä paljastan sinulle mitä tilasin syyslomaviikolla. NARSin kalenterin! Se oli jäätävän kallis! Olin luullut, että en saa sitä Suomeen. Arvasin, että jos sen saisikin, hinta olisi jäätävä. No, sen sai Suomeen ja hinta oli jäätävä. Ynnäilin ja pohdin… olenko ahne kolmella kalenterilla? OLEN! Onko mitään järkeä maksaa pari sataa kalenterista? EI OLE! Mutta onnistuin selittämään asian niin, että koska Lookfantastic ja Eleven tarjosivat kalenterit PR-näytteenä, jäi minulla rahaa juuri sen verran. Laitoin haisemaan ja ostin NARSin! 😲😍 Esittelen senkin, kun vaan tulee minulle.
Joko sinulla on kalenteri? Mikä?
Taisin löytää mieleisen vuoden lahjan itselleni, odotus palkitaan neljän päivän sisällä. Käytin ale koodin viime metreillä.
Viime vuonna ostin aikuisille lapsilleni ja itselle kosmetiikkakalenterit, Biotherm pojalle ja itselle ja tytölle L ’occittane. Harmitti, kun tyttö olikin lahjoittanut tuotteita eteenpäin, itse tykkäsin. Tosin yllätti, kun pojan mielestä oli tosi hyvä idea, sai mieleisiä tuotteita. Tämä vaikuttaa myös kivalta uudelleen käytettävyyden takia. En ole spoilannut kurkkimalla luukkujen sisältöä, joulu on ihanaa odotuksen taikaa.