Glitz & Glam

Chanel Péridot

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Hihkun ilosta, sillä minulla on vihdoin pidemmän aikaa jo haluamani Chanelin Péridot.

Olen tätä ihanuutta hypistellyt lukemattomia kertoja, mutta aina jättänyt sen kauppaan korkean hintansa vuoksi. 🙁 Rakastuin tähän Péridotiin, kun näin sen ensimmäisen kerran Mustaa Kajalia -blogissa.

 Minusta 26 euroa vaan on himppasen liian korkea THE kynsilakastakin ja olinkin päättänyt tuolloin, että vielä palkitsen itseni sillä. ;D

Noh, nyt tämän ostin, vaikka en itseäni mitenkään palkinnut tmv. Olin mieheni kanssa Tukholmanristeilyllä Siljan Symphonyllä ja siellä tämä ihanuus maksoi ”vain” 17,90 euroa, joten nyt sitten minä tämän suostuin ostamaan. Mietin, että yksi viinipullo jo maksaa saman, tai halvempaa saa kaksi pulloa. Niistä ei ole iloa kauaa, kuten sitten taas tästä kynsilakasta riittää vuosiksi iloa ja moneksi päiväksi putkeen. ;D Se vaan riippuu siitä miten sen asian ajattelee ja suhteuttaa mielessään.

Laitoin monta kuvaa, jotta näette niistä Péridotin upean värin vaihtelevuuden. Se on vihreä, kultainen ja joskus lähes rusehtava vihreä. Upea metallinen/foliomainen kynsilakka.

Lakkaa on helppo levittää ja se peittää kahdella kerroksella. Kuivumisaika on myös nopea. 🙂

Tämä on ensimmäinen Chanelin kynsilakkani. En usko, että näitä Chanelin kynsilakkoja niin hirveästi täällä tullaan näkemään, koska lukemattomilla edullisemmilla kynsilakkamerkeillä on kyllä monia kauniimpiakin kynsilakkoja, mutta jos tälläisiä THE kynsilakkoja, kuten Péridot tulee vastaan, niin sitten on asia erikseen. 😉 Ihan tavallisia pastellisävyisiä tai creme-punaisia ostan mielummin edullisilta merkeiltä.

Ostin Tukholman reissulta muutakin, mutta esittelen niitä toisessa postauksessa sitten. Hajuvesi tuli (taas) ostettua… joo, olen hajuvesifriikki myös, ollut reipas 20 vuotta jo. ;D En suuremmin kosmetiikkaa ostellut, mutta ostamani merkit olivat MAC ja Make Up Store, eli maista tuli osteltua näitä suosimiani merkkejä.

Tänään loppui sitten minun lomani. Olisihan se loma vielä maistunut, mutta on kiva taas tehdä töitäkin, eikä maata sohvalla unen ja valveen välimaastossa tai touhuta lomalla kiireellä, koska nyt lomalla on ehdittävä tämä ja tuokin asia hoitaa. 😉 Tiedätte varmaankin mitä tarkoitan. ;D

Rauhallista 2. pääsiäispäivää naiset! 🙂

X