Glitz & Glam

Glitteriä ja hologrammia

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Eräs ilta tuli sellainen fiilis, että en tahdo kynsilleni mitään värikästä ja kesäistä, vaan jotain ehkä aavistuksen tummempaa.

Kynnet eivät kuitenkaan ole synkät, mutta käytin niissä tummaakin lakkaa pitkästä aikaan.

Tein ranskis tyyppisen lakkauksen, jota hieman koristelin.

Koko kynnellä on kolme kerrosta maitomaista Essie Allure kynsilakkaa. Tein kärjille ranskiksen Color Clubin Revvvolution hologrammilakalla. Rajat koristelin Color Clubin glitterisellä Candy Cane lakalla. Lopuksi suuret vaaleanpunaiset timantit joka kynnelle. Simppelit, mutta ihan hauskat kynnet. 🙂

Tänään saa ensi-iltansa Haminan kesäteatterin Linnunradan laidalla!!! 🙂 Musikaali kertoo sirkus maailmasta ja biisit musikaalissa on tietenkin tuttuja Eppu Normaalin biisejä.

Kuva: Sofia Virtanen Meikit, maskit ja kampaukset: Minna Hirvonen, eli minä Kuva lainattu: Haminan teatterin sivuilta

Minun osuus musikaalissa on ollut tehdä promo-kuviin meikit, maskit ja kampaukset. Lisäksi olen suunnitellut näyttelijöille maskit ja kampaukset musikaaliin. Haasteenani on ollut suunnitella näyttävää, erikoista, mutta sellaista jonka osaa näyttelijät itse tehdä. Nyt se osuus on hoidettu ja tänään minä hyörin vielä tukena ja apuna ensi-illan vuoksi jännittävien näyttelijöiden kanssa. 🙂 Tässä musikaalissa minä pääsen katsomaan katsomon puolelle ja nauttimaan esityksestä. 🙂 Cabaret musikaalia en ole koskaan nähnyt kaikkien vaatteiden ja maskien kanssa kokonaan. 🙁 Se huono puoli tässä maskeeraajan hommassa välillä on… joutuu itse olemaan näyttämön takana, eikä koskaan pääse katsomaan näytelmää kokonaan yleisön silmin.

Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan Linnunradan laidalla jos Eppujen musiikki on mieleesi. 😉 Musikaalissa on myös huumoria, mutta myös draamaakin. Eli kaikkia elementtejä löytyy. Vinkkaan myös, että musikaalissa esiintyy ihana poni, joka rakastaa huomiota. 😉

”Enskareiden” jälkeen aina juhlitaan hurjasti, mutta minä lähden kiltisti vatsani kanssa kotiin nukkumaan, sillä aamulla on herättävä aikaiseen meikkailemaan morsmaikkua ja muita juhlijoita… Minulla taitaa olla tasan yksi vapaa lauantai koko kesässä ja syksyllä taas kaikki lauantait menee Cabaret näytöksissä… tälläistä tämä duuni on. 😉

X