
MIYO Mini Drops - tuoksua ja väriä kynsille
Hyvin, hyvin monessa blogissa on esitelty MIYOn kosmetiikkaa. Kävipä sitten niin, että minuunkin otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin halukkuudestani testata Pierre Renén ja MIYOn kosmetiikkaa. Luonnollisestikin minua kiinnosti enemmän Pierre René, mutta tietysti MIYOtakin oli mielenkiintoista kokeilla. 🙂 En valinnut kokeiltavaksi MIYOlta luomivärejä, sillä juuri niitä blogeissa on eniten minun silmiini osunnut. Valitsin kynsilakkoja ja pari meikkituotetta. Tänää esittelen kaksi valitsemaani tuoksulakkaa. 😉
Pierre Renén ja MIYOn kosmetiikkatuotteet esittelen myöhemmin… Ylihuomenna esittelen vielä MIYOn Nailed It! -kynsilakkoja, joita testailin kanssa kahta eri sävyä.
Vadelmalta tuoksuva Raspberry 2. Väri on vadelmainen pinkki, jossa hieman kultaista pienen pientä glitteriä joukossa. Koostumus on crememäinen. Kultaiset glitterit näkyvät hyvin hennosti kynsillä.
Kynsilakka levittyy ihan kivasti, mutta ns. ”halpislakkojen” tapaan tälläkin on ominaisuutena läpikuultavuus. Tämä on hyvin tyypillistä edullisissa nuorisolle suunnatuissa kynsilakoissa.
Lakka kuivuu aika nopeasti ja tuoksuu ihanan vadelmaiselle. Tosi herkullinen tuoksu. 🙂
Lakan kestävyys oli ihan ok. Ei huippu, mutta ei huonoin mitä olen käyttänyt. 🙂
Toisena tuoksulakka sävynä valitsin tämän Tropicana 3, joka tuoksuu trooppisille hedelmille. Sävy on vaaleansininen, kuin taivaansininen. Lakan joukossa on hennosti violettista shimmeriä. Koostumus on crememäinen, tai oikeastaan ehkä maitomainen.
Tämäkin lakka levittyi ihan hyvin, mutta ainut miinus lakan läpikuultavuudesta. Sävy on oikein ihana! 🙂
Tein tälle kauniin vaaleansiniselle lakkaukselle koristelut. Ajatus lähti taivaansinisestä väristä… Ei ehkä minulle tyypillisin tapa koristella kynsiä, mutta hauskaa poiketa toisinaan omista kaavoista.
Töpöttelin Wild and Crazyn valkoista Montana creme-lakkaa pilvenhattaroiksi. Pilvien reunoille laitoin kimalteiset reunat POPbeautyn Iced Glitz -kimallelakalla. Leimasin Konadin keltaisella leimauslakalla auringon nimettömään, mutta keltainen väri oli aika valjun näköinen, joten terästin aurinkoa hieman. Käytin dotting toolia ja OPIn oranssia Take a Stage -lakkaa ja Color Clubin keltaista Daisy Does It -lakkaa.
Yhteenvetona sanoisin, että ihan käyttökelpoisia kynsilakkoja nämä nuorille suunnatut MIYOn tuoksulakat. MIYO on suunnattu alle 25-vuotialle, mutta hyvin menee kyllä tälläisen kohta 30-vuotiaankin kynsillä. ;D Toki brändin hintaluokka, tuotteiden ulkonäkö ja myyntipaikka kertoo hieman enemmän siitä, että miksi kohderyhmä on alle 25-vuotiaat. Vai oliko kohderyhmä vieläkin nuoremmat? Saattoi ollakin. 😉 Suomessa MIYOta myy Seppälät. Valitettavasti en ole käynyt piiiiitkään aikaan Seppälässä, joten en tiedä ko. lakkojen hintaa. Mutta minulla on sellainen muistikuva, että tällä puolalaisella kosmetiikkamerkillä olisi kaikki tuotteet alle 5 euroa? Korjatkaa joku tietävämpi, jos muistan aivan puutaheinää. 🙂
Tykkäsin Mini Drops -lakkojen tuoksusta. 🙂 Oli kiva ”nuuskutella” makealta tuoksuvia kynsiä… nyt kun kirjoitin tämän, niin kaikki näkevät mielessään Minnan nuuskimassa sormiaan päivät pitkät. 😀
Ylihuomenna postaan sitten MIYOn ei tuoksuvista kynsilakoista, joita kanssa oli pari sävyä. 😉
Kuinkas monelta teiltä löytyy näitä tuoksulakkoja? Oletteko pitäneet tuoksuista ja sävyistä?
Kommentit
eekku: Minustakin olivat ihan kivoja. Vaaleansininen oli väriltään kauniimpi, mutta pinkki taas tuoksui paremmalle. 🙂
Nail Holistic: Heh, se on jännä, että toisissa asioissa euro tai kymppi sinne tai tänne… mutta jos kahvikupillisen hinta nousee, niin se kismittää ihmisiä. 😀
Harmillisen vähän oli värivaihtoehtoja tuoksulakoissa. Tosin nättejä sävyjä, mutta ei ihan uniikkeja kuitenkaan.
Saara: Minua kanssa kiinnosti tuo sininen eniten. Se oli ykkösenä ja sitten vadelman otin ihan huvin vuoksi vain kokeiltavaksi. 😉
Kommentit
noi tuoksulakat on kivoja
Katsoin noita Seppälässä tänään, mutta hinta ei jäänyt mieleen. Olisiko ollut 3,95 tai 4,95, alle sen 5e kuitenkin kuten arvelitkin. Jos lakka maksaa alle 5e niin se on mulle jostain syystä aina ”alle 5e”, vaikka olisi esim. 3,95e eli voisi sanoa myös ”alle 4e”. Euro sinne tai tänne, eh.. Ja sitten mä kuitenkin rutisen kun koululla on kahvin hinta noussut 15snt kesän aikana. 😀 Kaikki on suhteellistä.
Mutta asiaan, mulle ei yhtään tuollaista lakkaa tarttunut mukaan, ei vaan ollut sävyjä mitkä olisivat kiinnostaneet.
Mä ostin itse tuon sinisen kun nuo tulivat suomen markkinoille, tykännyt olen. Tuoksuu ihanalta 😉
x0x0 http://angelstar-saarahani.blogspot.com/
eekku: Minustakin olivat ihan kivoja. Vaaleansininen oli väriltään kauniimpi, mutta pinkki taas tuoksui paremmalle. 🙂
Nail Holistic: Heh, se on jännä, että toisissa asioissa euro tai kymppi sinne tai tänne… mutta jos kahvikupillisen hinta nousee, niin se kismittää ihmisiä. 😀
Harmillisen vähän oli värivaihtoehtoja tuoksulakoissa. Tosin nättejä sävyjä, mutta ei ihan uniikkeja kuitenkaan.
Saara: Minua kanssa kiinnosti tuo sininen eniten. Se oli ykkösenä ja sitten vadelman otin ihan huvin vuoksi vain kokeiltavaksi. 😉