
Poshé Treatment Basecoat on kynsieni uusi ”ystävä”
Tänää kerronkin teille minun kynsieni pelastajasta.
Kerron pikaisesti taustaa kynsistäni. Minulla oli reilun vuoden geelikynnet, mutta otin ne pois tuossa about 3-4 kuukautta sitten. Ensin laitoin kirkkaan geelilakkauksen suojaksi, mutta en jaksanut sitten enää niitäkään huoltaa ja vaihdella, joten päätin jatkaa täysin ”luomukynsillä”. Kynteni olivat aivan hirveässä kunnossa ja todella heikot. Minulla ei ole mitenkään vahvat kynnet luonnostaan ja lisäksi joudun työssäni ja opiskelussani lotraamaan veden kanssa, joka tietysti kuluttaa kynsiä.
Olen suosinut jo kauan China Glazen Calsium Gel -hoitolakkaa, mutta se pääsi loppumaan, joten kaivoin hädissäni laatikostani Poshén hoitolakan. Minulla on ollut tämä Poshén Treatment Basecoat jo kauan! Taisin ostaa tämän loppuvuodesta 2010, mutta jäi parin kokeilemisen jälkeen käyttämättä. Tykästyin China Glazen Calsium Gelin koostumukseen enemmän, koska sillä on tasoittava vaikutus.
Vaikka Poshé Treatment Basecoat lupaa tasoittavuutta, niin minusta kovin uurteiset kynnet vaativat jonkun Ridge Filler -lakan Poshén päälle. Erityisesti silloin, jos käytettävä kynsilakka on armoton epätasaisuuksille. Minulla ei ole uurteiset kynnet, mutta joskus jostakin kohtaa kynnessä on epätasaisuuksia, joita pari kerrosta Poshéa ei valitettavasti täysin tasoita. MUTTA… jos tämä seikka nyt unohdettaisiin, niin Poshé on mainio aluslakka ja hoitolakka. 🙂
Olen nyt käyttänyt pari kuukautta pelkästään Poshéa aluslakkana ja huomaan selkeästi kuinka kynteni liuskottuvat vähemmän ja ne kestävät jopa kolhujakin toisinaan. Lisäksi kynsilakat kestävät aika kivasti Poshén päällä. Eli kynsilakkaus kestää paremmin, mutta syy voi myös olla siinäkin, kun kynsi on terveempi ja vahvempi, niin kynsilakkakin kestää paremmin.
Koostumukseltaan Poshé on ohutta ja väriltään kirkasta. Se kuivuu nopeasti ja antaa vain aavistuksen tasoittavuutta kynnen pinnalle. Itse käytän kahta kerrosta Poshéa, ennen värilakan levittämistä. Olen huomannut, että Poshé ei kellastuta kynsiä ollenkaan.
Suti on aivan tavallisen kokoinen, eli melko ohut ja pitkä. Pullo on sininen, josta annan hieman Poshélle miinusta, sillä pullosta ei näe, koska hoitolakka tekee loppuaan. 🙁 Minun varmaan tarvitsee tilata tätä lisää varastoon tai sitten tämän loputtua käytän Nail Tek II:n, joka minulta on kanssa jäänyt käyttämättä, vaikka senkin ostin silloin loppuvuodesta 2010.
Suosittelen Poshéa kaikille pehmeä kyntisille, joiden kynnet liuskottuvat ja ovat heikot. Minulla Poshé toimii ja se aivan oikeasti yllätti minut, kun tässä jokunen viikko sitten oivalsin, että kynteni ovat vahvistuneet selkeästi ja liuskottuminen on vähäistä.
En löytänyt Suomesta, kuin yhden jälleenmyyjän. Cesars ainakin myy täällä Suomessa tätä Poshé Treatment Basecoat -hoitolakkaa. Jenkkiläisiltä kynsilakkakaupoilta löytyy tätä myöskin. 😉
Muita, jotka olisivat huomanneet saaneensa apua heikoille kynsilleen Poshésta? Vai onko oma pelastuksesi ollut joku muu hoitolakka? Jakakaa omia suosikkejanne ja SUOSITELKAA minulle jotakin, joka toimii. 😉 Poshé ainakin toimii minulla. 🙂
Ps. Minulla on nyt sellainen tunne, että kun julkisesti menin kehumaan vahvistuneita kynsiäni, niin nyt aivan varmasti katkon kaikki aivan lyhkäisiksi. :O Ikinä ei saisi kehuskella mitään. 😀 Koputanpa varuiksi puuta ja toivon, että kynteni eivät hajoa tämän kehuskelun vuoksi. ;D
Kommentit
Elisa: Hei, noita Essien kynsienhoitolakkoja olenkin miettinyt testaavani jossakin vaiheessa. 🙂 Kiitti! 😉
Anonymous: Kiitos sinullekin Essie vinkistä. 😉 Olen niitä miettinytkin, että ovatkohan hyviä, kun kynsilakat ainakin on todella laadukkaita. 🙂
LemonJuice: Joo, tuota pikakuivattajaa meinaan testata, sillä ystävänikin kehui sen maasta taivaisiin. 🙂 Seche Vite ja China Glazen Fast Forward ovat huippuja, mutta se niiden paksuuntuminen ja kutistuminen kynnellä on hieman ärsyttävää. 🙁 Pitäisi vain saada ns. aikaiseksi, kun pikakuivattajat alkavat olla aika lopussa.
jjohanna: Ahaa… En ole aikaisemmin kuullut Orlyn hoitolakasta mitään kommenttia. Tai ainakaan ei ole jäänyt mieleeni. 😉 Paljon kiitoksia tiedon jakamisesta sinullekin! 🙂
Kommentit
Itse olen Essien Grow Strongerista tykännyt ja kyllä sen huomaa, että se toimii. Olen nyt ollut pidempään (muutaman viikon) ilman mitään kynsilakkoja, ja heti alkoivat taas kynnet liuskoittua ja haurastua vaikka syön lisäravinteena piitä :/ Nyt postauksesi innostamana alan taas käytää Essietä ja toivon, että kynnet kasvaisivat vähän vahvemmiksi. Mullahan on blogissa arvostelukin Essien hoitolakasta 🙂
Hmm…Voisinkin kokeilla tätä lakkaa kun tuo essieni loppuu.
Kannatta kokeilla Essien Grow faster Hoito/aluslakkaa joka on auttanut minua kynsien liuskottumisessa ja heikkojen kynsieni vahvistumisessa.
Lakka on muutenkin ihana,koska tasoittaa kynnen pinnan jo yhdellä kerroksella ja antaa uskomattoman kiillon.
Täytyy kokeilla tuota joskus. Tällä hetkellä minulla on käytössä samaisesta kaupasta saatava Duri Rejuvacote.
Olen tykännyt kovasti ja on toiminut minulla. Kynteni (+ historia) on samanlaiset kuin sinulla. Ohuet, taipuilevat ja liuskotuvat ja sitten oli vielä geelitkin.
Asiasta kolmanteen, siellä on myös minulle mieleinen kuivattava pikalakka. Se ei ehkä kuivu niin nopeasti kuin esim. Poche, mutta se ei myöskään kuivahda sinne pulloon, eikä ”kutistu” kynsien päällä kuivuessaan. Kutistumisella tarkoitan sitä, että joidenkin kuivattajien jälkeen kynnen ihan kärjestä se lakka on jotenkin vetäytynyt. Se on sitten tämä Inm Out The Door.
Esikatseluikkunassa tämä viesti näyttää hirveän leveältä. Toivottavasti näin ei ole todellisuudessa.
Mä liputan Orlyn Calcium Shieldin puolesta ! Oon huomannu sitä käyttäessä noi samat ominaisuudet, joita tossa luottelit Poshessa. Eli siis kynnet ei liuskotu juuri ollenkaan ja sitä kautta sit varmaan kynnet yli päätäänkin vahvistunu. Myös tasoittaa kynnen pinnan. ja mitäs muuta vielä siitä kehuis..Yhteen vetona vaan että ihana tuote ! 😀
Elisa: Hei, noita Essien kynsienhoitolakkoja olenkin miettinyt testaavani jossakin vaiheessa. 🙂 Kiitti! 😉
Anonymous: Kiitos sinullekin Essie vinkistä. 😉 Olen niitä miettinytkin, että ovatkohan hyviä, kun kynsilakat ainakin on todella laadukkaita. 🙂
LemonJuice: Joo, tuota pikakuivattajaa meinaan testata, sillä ystävänikin kehui sen maasta taivaisiin. 🙂 Seche Vite ja China Glazen Fast Forward ovat huippuja, mutta se niiden paksuuntuminen ja kutistuminen kynnellä on hieman ärsyttävää. 🙁 Pitäisi vain saada ns. aikaiseksi, kun pikakuivattajat alkavat olla aika lopussa.
jjohanna: Ahaa… En ole aikaisemmin kuullut Orlyn hoitolakasta mitään kommenttia. Tai ainakaan ei ole jäänyt mieleeni. 😉 Paljon kiitoksia tiedon jakamisesta sinullekin! 🙂