Glitz & Glam

Reissukynnet

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Tein taas huollon rakennekynsilleni ja nyt niistä lähti reilusti pituutta pois. 🙁 Syy radikaaliin lyhennykseen on se, että pitkät kynnet ovat hieman kömpelöt erityisesti kampauksia tehdessä. Minulla on maanantaina työpäivä Kotkan teatterilla ja menen tekemään esivalmistelevaa työtä Cabaret musikaalia varten. Eli teen peruukeille kampauksia jne. Jatkossa muutenkin joudun sitten tekemään TODELLA tiukalla aikataululla kampauksia ja maskeerauksia näytöksiin, joten kömpelöt ja työtä hidastavat kynnet lähti nyt vähäksi aikaa.

Tein samalla kynsilleni reissulakkaukset. Lähdemme tänään mieheni kanssa pikareissulle laivalla. Aluksi meidän piti mennä tuttava pariskunnan kanssa, mutta emme saaneet aikatauluja natsaamaan, mutta koska mieheni oli ehtinyt järjestää töistä vapaata ja tyttäremme oli menossa mummolle, niin hitsi vie me käytetään tilaisuus sitten kaksistaan hyväksi. Emme kuitenkaan pääse vähään aikaan yhtään mihinkään, koska minä olen lähes tulkoon jokaisen perjantain ja lauantain töissä näytöksissä.

Edelleen himoitsen nyt eniten harmaata, mutta päätin tällä kertaa tehdä hopeiset kynnet missä on mustaa. 😉

Tälläiset niistä sitten tuli ja näin lyhyet minun kynteni nyt ovat. Yhyhyy…. 🙁

Hopeisena lakkana China Glazen Cheers to You. Leimaukset Konadin mustalla leimauslakalla M65-laatasta löytyvällä kuviolla. Kärjillä vinolakkaus Color Clubin Revvvolutionilla, joka on mustanharmaa holo-lakka. Hopeiset viivat Nubarin frost koristelulakkalla.

Kynsiini käyttämäni lakat.

Kyselin teiltä viime kyselyssä teidän lemppari koristelua kynsille. Vastasitte seuraavasti…

Leimailut 11 (21%)
Käsin maalailu 12 (23%)
Tarrat 8 (15%)
Siirtokuvat 5 (9%)
Timantit, helmet & muut koristeet 18 (35%)
Cracklet 6 (11%)
Pelkät kynsilakat 10 (19%)
Ranskalaiset manikyyrit, vinolakkailut jne. 13 (25%)
Kaikki mahdolliset! 11 (21%)
Ei mikää 1 (1%)
Joku muu 0 (0%)

Timantit, helmet & muut härpäkkeet ovat suurimman osan mieleen. 🙂 Blogistanikin kyllä näkee, että mitkä ovat minun lemppari koristeluja, mutta kerrotaan nyt kuitenkin. Eniten tykkään leimailuista, timantit & muut härpäkkeet, tarroista, siirtokuvista, ranskis & vinolakkailut. Joskus cracklet on kivoja ja käsinmaalailut. Pelkkä kynsilakka tuntuu minusta nykyää puolialastomalta. 😀 En siis osaa enää olla pelkissä kynsilakoissa. Aina on pakko saada jonkinlaiset koristelut kynsille. Onko muilla samaa ”ongelmaa”? 😀

Kiitokset taas kaikille vastanneille! 🙂

Minä siis lähden reissuun tänään, mutta tulen huomenna takasin kotiin. 😉 Huomiselle olen ajastanut postauksen. Luvassa on meikki johon olen käyttänyt Glitzia ja Glamia. ;D See Ya Darlings! 🙂

X