Glitz & Glam

Zoya PixieDust Vega

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Olen monia kertoja ylistänyt erilaisia tekstuurilakkoja. Niiden helppous, nopeus ja erikoinen pinta on mieleeni.

Testasin ensimmäistä kertaa Zoyan PixieDust -kynsilakkaa. Olen halunnut näitä jo kauan, mutta saatavuus täällä Suomessa on vähän heikko. Jos näitä saisi Sokoksilta, niin minulla varmasti olisi näitä paljon. En enää jatkuvasti tilaile ulkomailta, joten siitä syystä näitä ei ole tullut hankittua sieltäkään.

Järisyttävän ihana Vega on merellinen turkoosi. Kynsilakassa on monen kokoisia hologrammiglittereitä. Peittävän tuloksen saa kahdella kerroksella, mutta lakkaustavasta riippuen voi tarvita kolme kerrosta. Minulla kuvissa kaksi kerrosta. Ensimmäinen kerros levittyy tasaisen kauniisti, mutta toista kerrosta levittäessä on hankalaa saada ohutta kerrosta. Suuret glitterit aiheuttavat hieman epätasaisuutta levitysvaiheessa, joka ei lopputuloksessa kuitenkaan näy niin voimakkaasti, kuin märkänä heti levitysvaiheessa.

Lakka kuivuu nopeasti ja lopputuloksesta tulee kimaltava, mutta mattainen. Tässä Zoyan PixieDust -lakassa on erittäin tekstuurinen pinta. Pidän tämän voimakkaasta rosoisuudesta, joka näkyy ja tuntuu. Kynsilakka on erittäin pitkäkestoinen ja siitä syystä (plus glittereistä) oletin kynsilakan olevan työläs poistaa. Erehdyin! Toki Vegaa sai tavalliseen kynsilakkaan verrattuna hieman pidempään hieroa irti kynsiltä, mutta en menettänyt uskoa ja toivoa niiden irtoamisesta.

Vegasta tuli yksi suosikkini, sillä se on upea ja hieman normaalia karkeampi tekstuuri miellytti minua. Kerrassaan upea kynsilakka! Ja lakkaus kesti viikon! Hieman kärjistä kului, mutta tekstuurilakoissa on ihanaa se, että ne voi helposti ja nopeasti paikkailla. Kerran viikon aikana levitin kynsien aivan kärkiin lakkaa suojaamaan kynsiäni.

Zoyan kynsilakat maksavat noin 15,50 euroa, vähän paikasta riippuen. Zoyan jälleenmyyjät Suomessa löydät täältä. Jos et löydä omalta paikkakunnaltasi jälleenmyyjää tai heillä ei ole myynnissä juuri sitä haluamaasi Zoyan kynsilakkaa, niin sen voi tilata suoraan maahantuojalta. Tiedustelin tästä vähän ja sain tietää, että kynsilakat tosiaan maksavat 15,50 euroa / kpl ja postimaksut ovat 3 euroa. Tilaus tehdään sähköpostitse info@nailcity.fi tai yhteydenottolomakkeella.

Tykkääkö kukaan muu tällaisista todella ”rouheista” tekstuurilakoista?

Kynsilakka saatu goodie bagista.

X