Glitz & Glam

Kun risukasaan paistaa aurinko + asiaa blogin joulukalenterista

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuva: Anniina Jaskari

Marraskuun alku oli pimeä ja harmaa. Niin se oli minullakin. Liian monta rautaa tulessa, kaikista haluan suoriutua niin ettei kukaan pääse sanomaan, että olisi pitänyt tehdä paremmin. Olen ihminen, joka inhoaa pettymysten tuottamista. Se tekee minusta vähän jopa ylitunnollisen. Olen tyyppi, joka haluaa olla monessa mukana. Olen opinnäytetyöstäni puhunut, mutta vain sivulauseessa maininnut, että olen mukana parissa projektissa. Se syksyn suurempi projekti on nyt jälkimarkkinointia vaille valmis!

© Anniina Jaskari

Viikko sitten oli Xamkin Kouvolan kampuksella rekry- ja verkostoitumistapahtuma. Nämä messut olivat osana Global Entrepreneurship Week -viikkoa. Olin mukana järjestämässä messuja. Astuin kuvioon jo kesätyöni aikana ja viimeistelin sen opiskelijana. Minut pyydettiin vuotta alemman kurssin mukaan. Olen ollut monessa roolissa, mutta päätehtäväni oli messujen markkinoinnin johto. Messupäivinä olin messuemäntä, eli spiikkasin yrityksiä esittelyvuoroihin, informoin ja kävin haastattelemassa yrityksiä.

© Anniina Jaskari

En ole koskaan ennen tällaista tehnyt. Sen verran juontokokemusta on, että olin viime kesänä kaaso ja seremoniamestari ystäväni häissä. Sitten tietysti videoilla esiintymistä ja muuta puheiden pitämistä. Oli kiva huomata, että pärjäsin messuemäntänäkin. Sain paljon kehuja opiskelijaryhmältäni sekä koulun henkilökunnalta. Tässä kuvassa muuten olen taas lupautumassa uuteen juttuun. Olen toivoton tapaus! 😀 Noh, ensi viikolla haastan itseäni taas uudessa jutussa. Edustan työnantajaani, Strix Marketingia, jolle pystyn tekemään töitä, kun opiskelut helpottavat. Menen yrityksen edustajana kohtaamaan kansainvälisiä opiskelijoita.

© Xamkin arkisto

Kaksipäiväiset rekrymessut huipentuivat Mika D. Rubanovitschin luentoon. Luentoa saapui seuraamaan yritysten edustajia ja Xamkin opiskelijoita. Ruba oli dynaaminen ja viihdyttävä. Ei tarvitse työskennellä myyjänä, jotta hyötyy hänen luennostaan. Ruban opit ja sanoma koskettaa kaikkia. Hyviä ajatuksia herättäviä näkökulmia palvelemaan asiakasta eli sinua ja minua paremmin.

© Xamkin arkisto

Hyvän luennon jälkeen opettajamme palkitsi opiskelijoita erilaisin perustein. Minä olin yksi viidestä palkitusta! Iiik! Perusteluja olivat mm. muita opiskelijoita opettava työskentelytapa, jossa opetin data-analyysiä ja sisältömarkkinointia toisille. Taisi maininnassa olla positiivisuus ja kannustaminen. Johtotapani ei siis ollut suoranaisesti käskevä, vaan käytin pedagogisia keinoja. Se oli työläämpää minulle. Oli ihanaa, kun tiimiläiseni kiittivät opeista. Minä myös kiitin ja kiitän edelleen heitä hienosta työstä ja siitä, että sain työskennellä ja oppia heidän kanssa. Onnistuva johtaja tarvitsee loisto tiimin taaksensa. Ei kukaan voi yksinään loistaa. Siihen tarvitaan muitakin.

Kun kuulin perusteluja palkinnolle ja nimeni mainittiin, tuntui, että kohta itken! Sain 16.11. kaksi palkintoa!

© Otavamedia

Nyt hyppään vähän taaksepäin. Otavamedia järjesti 16.11. Annan ja KaksPlussan bloggaajille Blogipäivä 2018 -tapahtuman. Jouduin jättämään tuon blogitapahtuman väliin, koska olin jo kiinnitetty Xamkin rekrymessuille. Sain ensimmäisenä messupäivänä eli 15.11. puhelun Otavamedian Vilmalta. Sain kuulla, että Glitz & Glam on Annan Vuoden nousija 2018.

Tuomariston perustelut: ”Glitz & Glam tarjoaa asiantuntevaa ja monipuolista sisältöä ihonhoidosta, meikeistä ja hiuksista. Informaatiota on paljon ja kattavasti – esimerkiksi tuotevinkit ja kauneuskikat palvelevat loistavasti lukijoita olemalla samalla sekä opettavaisia että viihdyttäviä.

Aivan erityisesti pidämme Gliz & Glamin 5 parasta -juttusarjasta, joka ilmestyy kerran viikossa. Sitä odotamme aina innolla!

Glitz & Glamin postaukset ovat helppolukuisia ja hyvin rakennettuja. Otsikointi, väliotsikot ja linkit rytmittävät hyvin tarinaa. Blogin kuvat taas tukevat viestiä mainiosti.

Myös kaupalliset yhteistyöt sujuvat Glitz & Glamilta mainiosti.”

Erityismaininta: Mielellämme näkisimme lisää vinkkivideoita!

Täältä pääset lukemaan koko jutun. Annan Vuoden Blogi 2018 -titteli meni Sara Parikalle ja Annan Paras kaupallinen yhteistyö 2018 -voitto meni Xenia’s Daylle. Onnea Sara ja Xenia!

Siitä muuten on kaksi vuotta, kun kävin tapaamassa Annan päätoimittajaa ja sopimassa Glitz & Glamin siirtymisestä tänne Annalle. En ole missään muualla ollut näin pitkään sen jälkeen, kun siirryin Bloggerista jonkun toisen omistamalle alustalle. Anna tuntuu kodilta. Tykkään olla täällä. ❤

Kiitos Otavamedia ja Anna! Kiitos tunnustuksestasi sekä tuestasi näiden melkein parin vuoden aikana.

© Kirsi Rouhiainen

Minulla oli huikea viikko viime viikolla! Juuri kun meinasin jo lyödä hanskoja tiskiin, tuli maailmankaikkeus ja sanoi, että älä vielä! Kummasti sitä taas jaksaa ja tuntuu mielekkäältä, kun saa kiitosta ja tunnustusta. Elämä on siitä jännää, että juuri kun tuntuu, että on hukassa ja epävarma kaikesta, tuleekin jostain vastauksia ja kannustusta jatkamaan. Mieletön viikko! En koskaan voita mitään. Arvonnoissa on joskus onnea ollut, mutta muuten en muista voittaneeni mitään, missään. Nyt samana päivänä kaksi tunnustusta ja palkintoa! Voin sanoa, että nyt todella tarvitsin sitä.

 

Sen lisäksi, että sain tunnustusta viime viikolla, sain varmistuksen, että Glitz & Glamilla on tänä vuonna edes jonkinlainen joulukalenteri. En valitettavasti ole pystynyt valmistautumaan sellaiseen joulukalenteriin kuin aikaisempina vuosina. Messujen järjestäminen, opinnäytetyön prosessi ja monta muuta pienempää juttua ovat vieneet niin paljon resurssejani, että ei ole ollut mitään toivoa ideoida, rakentaa ja kehittää Glitz & Glamiin joulukalenteria aikaisempien vuosien tapaan. Tänä vuonna en millään pysty järjestämään koko kuukauden joulukalenteria. Olen pahoillani. Niin paljon minun voimavaroja ja keskittymistä opinnäytetyö vaatii. Kun haluaisin säästää itseäni vielä tulevaisuuden työntekijäksikin, niin en viitsi vetää itseäni piippuun. Tässä olen oppinut! Huomaatteko? Teillä lukijoilla on iso rooli tässä. Entinen Minna olisi repinyt itsensä hajalle, jotta suorittaa ja suoriutuu kaikesta. Jotta kukaan ei joutuisi pettymään. Nykyinen Minna on oppinut itsekkäämmäksi ja vähentää panoksiaan jostain, jos joku muu kohde vaatii enemmän. Harmillinen asia, että en pysty tänä vuonna, mutta positiivista, että olen teidän voimasanoista ja kannustuksesta opetellut muuttamaan ajatustapojani. Kiitos siitä! ❤

MUTTA! Glitz & Glamissa on adventtikalenteri! Tämä tarkoittaa sitä, että sunnuntaisin, eli jokaisena adventtina, on luukku. Kuin sattumalta sain itselleni yhteistyökumppanin. Minulta säästyi aivan tajuttomasti aikaa ja voimavaroja, kun yhteistyökumppani löytyi näin kun se löytyi, sattuman kautta. Avasin suuni oikeaan hetkeen, oikeassa paikassa. Minulla oli kova stressi siitä, että enkö pystykään järjestämään edes adventtisunnuntaisin avautuvaa kalenteria? Kilotolkulla stressiä putosi sydämeltä ja harteilta, kun nobe beauty -verkkokauppa kiinnostui kumppanuudesta.

Glitz & Glamin adventtisunnuntaikalenteri avautuu joka sunnuntai. Kirjatkaa muistiin, että 5 parasta jää joulutauolle tuttuun tapaan. Tilalle tulee Glitz & Glamin Adventti(sunnuntai)kalenteri 2018.

© Hanna Voutilainen

Ensimmäinen adventtisunnuntai on 2.12. Se on Glitz & Glamin adventtisunnuntaikalenterin ensimmäinen luukku. Mutta samalla se on kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku. Tuo kosmetiikkabloggaajien yhteinen joulukalenteri on ilmestynyt jo useamman vuoden. Koska minulla on aina ollut omat kuviot blogikalenterissa, en ole lähtenyt tähän mukaan. Tänä vuonna kävi niin, että yksi joutui perumaan oman luukkunsa. Tarjouduin paikkaamaan ko. luukun. Joten, viikon päästä sunnuntaina eli joulukuun ensimmäinen sunnuntai, on yhdistelmä Glitz & Glamin joulukalenteria sekä kosmetiikkabloggaajien kalenteria.

Ihan järjettömän hyvä fiilis siis! Nyt kaikki on mahtavaa! Viime viikolla hoin miehelleni, että nyt kaikki vaan on mahtavaa. Mietin, että tämä ei edes tunnu omalta elämältä, kun on niin mahtavaa. Kävi jo mielessä, että onkohan tämä sittenkin vain hyvä uni? On voimaannuttavaa, kun aurinko paistaa välillä sinne risukasaankin.

Olipa minulla paljon asiaa. Huh! Olisi ollut enemmänkin, mutta pyyhin pois osan tekstistäni ja typistin postauksen. Sanamittari näyttää reilua tuhatta sanaa. Jospa lopettaisin tähän?

Mahtavaa loppuviikkoa! Sunnuntaina vuoden viimeinen 5 parasta -postaus, joka palaa sitten tammikuussa takaisin. Joulukuussa adventteina muuta kivaa.

X