Ajatuksia

Ekstrovertti vai introvertti – Mikä ihme minä olen?

5.11.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Oletko sinäkin yhtä hämilläsi kuin minä silloin, kun lokeroidaan ekstrovertiksi tai introvertiksi? Luet jonkun somejulkkiksen avautumisen hänen introverttiudestaan. Seuraat LinkedInissä introverttien puolustuspuhetta heidän erilaisuudestaan. Törmäät asiantuntijan hyvään artikkeliin ihmisten erilaisuudesta ja jakautumisesta ekstrovertteihin tai introvertteihin. Teet jopa hauskoja testejä siitä kumpi olet? Riippuen päivästä tai kaudesta, olet välillä ekstrovertti ja välillä introvertti.

Olen aina ollut vähän sivustaseuraaja, kun on lokeroitu ihmisiä ekstrovertteihin ja introvertteihin. Osaan tässä kohtaa samaistua heihin, joilla on oman sukupuolensa kanssa vähän samaa – tunne ettei kuulu perinteisiin lokeroihin. Kuuluisiko minun tuntea kuuluvani johonkin, jotta voisin itseäni sivistyneesti esitellä olevani jokin – ekstrovertti tai introvertti.

Olen aina osannut samaistua ekstroverttiin sekä introverttiin. En ole koskaan osannut lokeroida itseäni kumpaakaan tai sitten olen halunnut lokeroida itseni molempiin.

Olen aina ollut ”social butterfly” eli sosiaalisissa tilanteissa luonteva. Osaan olla erilaisten ihmisten seurassa sekä keskustella sujuvasti. Small talk sujuu. Olen omalla maaperälläni verkostoitumistapahtumissa, uusien asiakkaiden tapaamisissa ja neuvotteluissa. Olen elementissäni ihmisten edessä ja parissa, ei väliä.

Mutta vastaavasti nautin suunnattomasti rauhasta, hiljaisuudesta ja yksin olemisesta. Sitä ei kahden lapsen perheessä ihan hirveästi tarjoilla, mutta tarvitsen niitä hiljaisia hetkiä, kun lapset ovat nukkumassa tai koulussa/eskarissa ja mies töissä. Saan omille ajatuksilleni tilaa ja lataan itseäni sosiaalisia tilanteita varten. Minulla on taas enemmän annettavaa, kun saa latautua rauhassa ja hiljaisuudessa. Vaikka pidän ihmisten parissa olemisesta ja esiintymisestä, se kuluttaa minua. Tarvitsen sen oman rauhan, jossa lataan itseni.

Vaikka sanoin, että small talk sujuu, pidän enemmän syvällisistä keskusteluista. On mahtavaa, kun kaksi samalla aaltopituudella olevaa ihmistä alkaa jakamaan syvällisiä kokemuksia rakkaudesta, itsetunnosta, painonhallista, peloista jne. Uppoudun keskusteluhetkiin. Ajantaju katoaa siinä vaiheessa.

Teen töitä ja koulutöitä tiimissä ja ryhmissä. Tykkään tehdä töitä myös muiden kanssa. Ravintola-alalla oikeastaan melkein joka paikassa työtä tehtiin tiiminä. Muutamia poikkeuspaikkoja oli, kuten pienemmät kahvilat, joissa oltiin yksin. Inhosin silloin nuorempana yksintyöskentelyä. Pystyin siihen, mutta inhosin sitä. Kauneusalalla työ alkoi olla itsenäisempää. Puolittain työtä tehtiin yhteisössä ja tiimissä, mutta oma tontti oli omalla vastuulla. Bloggaajana sitten taas olen todella itsenäinen ja työ on kyllä vähän yksinäistä. Sisällöntuotanto on yksinäistä työtä suurimmaksi osaksi. Muihin ihmisiin ollaan yhteydessä digitaalisten työkalujen kautta, mutta sellaista fyysistä yhteistyöskentelyä minulla ei oikeastaan ole.

Pidän työskentelystä yksinkin. Oikeastaan, juuri nyt se on minulle tutumpi tapa kuin tiimityöskentely. Onneksi opiskelu ”pakottaa” minut fyysisesti ja digitaalisesti tiimityöskentelyyn.

En osaa sanoa kumpi työskentelytapa on mieluisampaa. Molemmissa on puolensa ja molemmissa viihdyn ja en viihdy, koska kaikessa on puolensa ja puolensa. En tässäkään asiassa oikein lokeroidu kumpaankaan. Toisinaan työskentely tiimissä on yksin työskentelyä inspiroivampaa ja joskus taas toisin päin työ sujuu helpommin.

Sosiaalinen media, välillä olen aktiivinen, välillä en vaan jaksa. Toisinaan olen todella sosiaalinen somessa, toisinaan en haluaisi rekisteröidä yhtäkään punaisena vilkkuvaa merkkiä somekanavista. Haluaisin vain olla erakko. Blogiin sisällöntuotanto on helppoa, koska tämä on se minun työni myös. Muu some Glitz & Glamin Minnalle ja siviili-Minnalle on vaan välillä pakoilun kohteena. Ei kiinnosta näyttää naamaansa Instagramissa, ei kiinnosta sanoa mitään Facebookissa, WhatsApp tuuttaa ääriään myöten täynnä olevia ryhmäkeskusteluja. Ei huvita edes klikata tykkäyksiä, vaikka kuinka kuva on kiva tai sanoma minua puhutteleva. Se on vaan joskus vaikeaa, kun ei haluaisi olla olemassa somessa. Ja sitten välillä tykkään kaikesta mitä näen, kommentoin jokaiselle neuvoa kysyvälle ja jaan autuaasti omaa aikaani erilaisiin keskusteluihin uppoutuen. Ihan viime aikoina olen selkeästi taas alkanut sosiaalistua somessa, mutta en ole vielä huipussani.

Sanoin tuossa juuri, että ”Blogiin sisällöntuotanto on helppoa, koska tämä on se minun työni myös”. Tajusin, että sisällössäkin näkyy, minkälainen vaihe minulla on. Jos olen todella paljon ihmisten parissa, en jaksa blogissani olla syvällinen. Jos taas olen vähemmän ihmisten parissa, raotan syvällisemmin elämääni ja olen postauksissa avoimempi itsestäni. Vältän näitä aiheita silloin, kun elämä on täynnä ihmisten parissa olemista. Tuntuu, että en kuule omia syviä tuntojani, vaan kaikki ”kuulemisen” kyky menee itsensä lataamiseen.

Mikä minä olen? Miksi en lokeroidu mihinkään? Miksi olen aina vähän kaikkea, mutta en täydellisesti mitään?

Kuvakaappaus sivustolta Introvertit.net

Olet ambivertti!

”Luonteeltasi sijoitut introvertti-ekstrovertti -asteikolla hyvin keskivaiheille. Mahdollisesti pystyt ymmärtämään molempia ihmistyyppejä hyvin. Viihdyt ihmisten keskuudessa mutta silloin tällöin kaipaat myös omaa rauhaa. Suosittelemme lukemaan harhaluuloja introverteista -osion, sillä osa kohdista voi sopia sinuunkin.”

Olenko sitten ambivertti? Muutama vuosi sitten törmäsin termiin ambivertti. Vaikuttaisi siltä, että olen ambivertti, jos minut pitäisi johonkin lokeroon laittaa.

Nyt minut on saatu lokeroitua. Olen omassa laatikossani. Helpottiko se minua? Tavallaan, tavallaan ei. Tavallaan minun rationaalinen puoleni pitää tästä, että asioille löytyy loogisuutta ja syitä. Emotionaalinen puoleni kapinoi, että asioita lokeroidaan ja minut olisi laitettu tiettyyn laatikkoon, jossa sitten pitäisi pysyä ja olla. Minusta on aina vähän vaarallista liikaa lokeroitua. Olen huomannut, että se liikaa estää meitä elämästä ja toteuttamasta itseämme. Jos meille saatiin kouluaikoina iskostettua, että et ole hyvä matematiikassa tai olet pärjää musiikissa, uskot sen niin vahvasti, että et uskalla tai edes ymmärrä kokeilla siipiäsi uudestaan kypsempänä tai kypsyneemmässä tilanteessa. Jokainen tietää sen teorian horoskoopeista. Jos se lupaa jotain, ihminen ajautuu tilanteisiin, jotta horoskoopissa luvattu asia toteutuisi. Vastaavaa minä ajan takaa lokeroitumisen riskeistä, mutta vain lähinnä päinvastaisesti. Ihminen saattaa pelätä tarttua tilaisuuksiin, koska hänet on lokeroitu taitamattomaksi ko. tilaisuuteen. Tietysti voi käydä niinkin, että on jossain lokerossa, mutta ei koe olevansa enää sinne sopiva, mutta ei uskalla tulla sieltä ulos, koska sinne on kerran laitettu.

Minullehan on tehty parit testit, joissa on psykologisia testejä sekä sitten ominaisuuksia mittaavia juttuja. Ei lääketieteellistä, mutta psykologiaa vuosia lukeneen ammattilaisen tekemä ja tulkitsema. Minulla näkyi vahvasti kahtiajakautuminen. Epäiltiin, että olen huijannut testeissä. Että en ole sanonut mitä oikeasti haluan ja olen mieltä. Vaikea sanoa, koska tasapainoilen aina sen kanssa, että en pidä ääripäistä. Valitsen aina mieluummin keskitien. Onko se keino miellyttää muita vai olenko se minä pohjimmiltani? Sitä en tiedä aivan varmuudella, ehkä se on molempia. Uskon kuitenkin, että minussa on kaksi puolta. Siksi en ole selkeästi vahva ja erityinen missään, vaan pärjään kivasti ja jotenkin kaikessa.

Mikä minä siis olenkaan? Ekstrovertti, introvertti vai ambivertti? Vai olisinko vaan kaikkea ja samaan aikaan en mitään?

Lue myös

Suosittelemme