Ajatuksia

Kun välit katkeaa

18.9.2019 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Oletko joskus riitaantunut jonkun läheisesi kanssa? Tietysti olet, sillä meistä jokainen välillä kohtaa erimielisyyksiä, loukkauksia tai itse loukkaa toista henkilöä. Se tekee meistä inhimillisempiä.

Sanoin, että tulen poistumaan mukavuusalueiltani, jossa tulen vapaammin ja avoimemmin esiin blogipostauksissani. Kerroin siitä viime viikon postauksessani. Minussa on ”vika”, jonka olen kokenut omaavani. Minulla on tapana esittää asioita lähes aina ratkaisukeskeisesti. Jos minulla on ongelma, kerron siitä vasta sen selvittyä ja tuon aihetta esiin ratkaisukeskeisellä näkökulmalla. Se on minun luonteeni, sillä sellainen hyvin pitkälti olen – asioihin löytyy aina ratkaisu.

Mutta entä sitten, jos ratkaisukeskeinen ihminen onkin vähän pidempään jumissa jonkun asian kanssa? Kerron tänään siitä, sillä olen se tämän postauksen ratkaisukeskeinen ihminen, joka on jumissa ihmissuhdeasiassa.

Minä suutuin ja loukkaannuin eräälle läheiselle sukulaisnaiselle viime keväänä. Se, että loukkaantuu ja vähän suuttuu, ei ole kummallista, sillä sitä tapahtuu jokaiselle joskus. Jotkut asiat nyt vaan menevät tunteisiin, vaikka olisi leppoisa ja positiivinen ihminen noin muuten kokonaisuutena. Tällä kertaa vain kävi niin, että minulla tuli ämpärin reunat vastaan ja sitten läikkyi. Olen nykyään todella pitkähermoinen, sillä en oikeasti anna läikkyä ihan helposti. Nyt vain kävi niin. Äitiys on jännästi tehnyt minusta vähemmän kiivaan ja vähemmän ärhäkän. Olen äitiyden myötä oppinut hillitsemään suuttumista ja pystyn monesti olemaan ihan ”zen”, vaikka sisällä kuohuisikin.

Kun pitkään sain kuunnella rivien välistä negatiivista arvostelua, joka oikeastaan pahentui kerta toisensa jälkeen, tuli mitta täyteen ja suusta pääsivät ne sanat, ”tämä puhelu taitaa nyt riittää…” *tuut-tuut-tuut* Noh, hyvin sivistynyt reaktio loppujen lopuksi, mutta ensin järkytyin, että tein niin. Osoitin suuttumukseni hyvin selvästi ja löin luurin korvaan. Sain perään tekstiviestin, johon vastasin kertoen, että tätä hänen ikävää vihjailua ja vähättelyä on nyt jatkunut jonkun aikaa. Aina hänen kanssaan puhuessa saan oikeastaan vain pahan mielen. Hän pahoitteli, että lipsautti aikuisena ihmisenä sellaisen sammakon ja että aiheuttaa minulle pahan mielen. Hän varmasti oli vilpitön, mutta entä jos en voi antaa anteeksi? Voin helposti antaa anteeksi hänen sammakkonsa, mutta kun hänen sammakkonsa ei ollut mikään lipsautus, vaan se kertoi hänen ajatusmaailmastaan, joka ei kohtaa sen kanssa, mitä minä teen. Hän esitti syvää halveksuntaa sille, mitä minä teen, vaikka ei halveksuessaan sanonut halveksuvansa minua. Hän ei voi pyytää sitä anteeksi, enkä minä voi antaa sellaista asiaa anteeksi sillä tasolla, että meidän välit voisivat koskaan palautua entiselleen.

Dear Eki, mitä tekisin? Olen paljon pohtinut, sillä minulla itselläni ei ole hyvä mieli näinkään, mutta en tiedä, miten jatkaa? Sain nimipäivänäni häneltä onnittelukortin ja pahoittelua, kun hän möläytti sellaisia. Hän siis tosiaan pahoittelee, että sanoi ääneen sen, mitä ajattelee. Minä olen loukkaantunut ja surullinen siitä, mitä hän ajattelee. Sanoja on helppo antaa anteeksi, varsinkin kiivastumisesta tai riidasta johtuvia, mutta miten antaa anteeksi kenenkään ajatusmaailmaa, josta ei edes pyydä anteeksi? Meillä ei ollut riitaa, hän kysyi elämästäni, josta innoissani kerroin, kunnes taas alkoi se dissaava sävy ja omien mielipiteiden laukominen sekä paheksunta. Olen umpikujassa, olen solmussa tilanteen kanssa.

Olen nyt jälkeenpäin tajunnut, että silloin, kun minulla on ollut rankkaa ja vaikeuksia, olen ollut hänen silmissään hyvä ihminen. Kun aloin menestyä, kouluttauduin kunnianhimoisesti ja työllistyin uudelle alalle, olinkin pohjasakkaa – näin karrikoidusti ilmaistuna.

Mielessäni on hyvin pitkään pyörinyt ajatus, että ottaisin puhelimen käteeni ja soittaisin. Mikä minua estää? Jotenkin vain selitän itselleni, että nyt ei ole aikaa, eikä voimavaroja käydä asiaa läpi. Minun piti jo alkukesästä toimia, mutta en saanut aikaiseksi, kun olin vielä vähän vihainen. Enää en ehkä ole vihainen, mutta jotenkin umpisolmussa. Haluanko käydä asiaa läpi? Mitä, jos en pysty antamaan anteeksi? Minua jotenkin huolettaa, että entä, jos tilanne vain pahenee? Nyt en ole sanonut mitään rumasti, mutta enhän minä näinkään voi jatkaa, enhän? Kuitenkaan tämä läheiseni ei ole paha ihminen. Ei todellakaan. Se tekeekin tästä tilanteesta vaikean. Tilanne olisi minulle helpompi, jos kyseessä olisi todella läpeensä kenkku ihminen. Mutta hän ei kuitenkaan ole sellainen, vaikka pidemmän aikaa käyttäytyikin minua kohtaan epäkunnioittavasti ja ylimielisesti. Ongelma on todennäköisesti hänellä itsellään, mutta voinko minä ratkoa sitä?

Huomenna on isäni kuoleman vuosipäivä. Puolet elämästäni olen elänyt ilman isää. Ottaisinko vuosipäivänä isäni siskoon yhteyttä ja yrittäisin sopia tämän välien rikkoutumisen? Palaako mikään enää ennalleen?

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Miten ne selvisivät, vai selvisivätkö ollenkaan?

Lue myös

Suosittelemme