Elämäntapamuutos

Elämäntapamuutos: alkuhuumaa, pelkoja ja niiden voittamista

4.5.2017 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Terkkuja täältä remonttityömaalta, eli siis elämäntapamuutokseni keskeltä. Glitz & Glam ei ole muuttumassa hyvinvointiblogiksi, mutta siitä tulee yksi osanen kokonaisuuteen. Ovathan nämä asiat nyt iso osa elämääni ja päässäni pyörivät kaikenlaiset elämäntapamuutokseen liittyvät jutut. Glitz & Glam on pala minua, joten on ihan luonnollista, että tuon tämän palan itsestäni tänne.

Tällä hetkellä teen kovasti ajatustyötä. Muutan kaukaista ”sitten joskus” -ajatusta todellisuudeksi. Nyt olen palkannut personal trainerin, olen sanonut melkoisen isolle porukalle, että olen uuden elämän äärellä. Olen jopa myöntänyt julkisesti itselleni nolojakin juttuja.

Juuri tämän hetken agendani on pohtia tavoitteeni. Mitä haluan saavuttaa? Missä ajassa se tulisi saavuttaa? En halua puhua laihduttamisesta, koska se tavallaan vie hommaa väärään suuntaan minun mielessäni. Siksi mielelläni puhun elämäntapamuutoksesta, jonka seurauksena paino putoaa, senttejä lähtee sekä rasvaprosentti laskee. Ehkä jossain vaiheessa kerron menneisyydestäni. Niistä kerroista kun olen lähtenyt liikkeelle pelkästään ajatuksella, että laihdutan. Veikkaan, että sieltä löytyy monta samaistuttavaa tarinaa.

Olen vanhoista oppinut sen verran, että toppuuttelen nyt itseäni. Ei enää ajatusta, että 10 kiloa pitää lähteä 2 kuukaudessa. Koska nyt ei enää kituuteta mitenkään kuurimaisesti, tavoitteeni on 2-2,5 kg / kk. Minun ensimmäisellä tavoitteellani se tekisi 10-12 kuukautta.

Olen hankkinut salijäsenyyden! Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni! On minulla ollut 10-kortti ryhmäliikuntatunneille ja olen salilla käynyt ennen 10 vuoden taukoani, mutta jäsenyyttä minulla ei ole aikaisemmin ollut. Lätkä on minulle merkkinä uudesta vaiheesta. On se kyllä samalla ”pääsylippuni” ja avaimeni salille.

Viime viikon perjantaina tosiaan äitini kanssa tapasimme meidän PT:n. Olimme alkukartoituksesta. Minulla oli oletus, että joudun maksimirääkkiin. Voi kuinka väärässä olinkaan. Meidät kartoitettiin aivan eri tavalla. Todella järkeviä juttuja, sillä asennoista ja liikkuvuuksistahan kaikki lähtee. Missä tarvitaan parempaa liikkuvuutta, minne kehoa ja liikkuvuutta tukevia lihaksistoja tulee kehittää? Olennaisinta on, miten arjessa liikutaan ja miten koko ajan kehoa kannatellaan. PT antoi esimerkkinä ryhdin. Jos salilla tekee ryhdikkäänä, mutta muun ajan kulkee hartiat eteenpäin kääntyneinä huonossa ryhdissä, ei hyöty ole kovin ihmeellinen. Eli oikea ryhti ja kehonsa kannattelu 24/7 on kaiken alku. Kiintoisaa! Huomenna on jälleen tapaaminen salilla ja siitä tämä homma käynnistyy.

Haluaisin tässä välissä avautua lyhyesti yhdestä pelostani, jonka kohtasin viime perjantaina. Minua pelotti mennä kuntosalille. Niin paljon olen kuullut juttuja siitä kuinka pyöreämmät ovat joutuneet pilkan kohteeksi. Onpa ihan julkkiskaunottaretkin jakaneet salakuvia toisista salin käyttäjistä. Playboy-malli Dani Mathersin snäppimöhläys tuli nyt ensimmäisenä mieleeni. Eikö myös joku suomalainen salikissa melkein tehnyt some-itsemurhan jakamalla ivaavan kuvan jostain toisesta salin käyttäjästä? Minua jännitti mennä siihen maailmaan tällaisena kun nyt olen. Huomasin kuitenkin aika pian, että ko. salilla ihmiset keskittyivät omaan tekemiseen. Uskalsin hankkia sille salille jäsenyyden ja meinaan käydä siellä jatkossakin. Kyllähän minä siellä vähän olin sellainen, että älkää pliis kukaan huomatko minua.

Olen myös harkinnut kohtaavani toisen suuren pelkoni – UIMAHALLI! Saa nähdä mikä päivä minut nähdään kahvion sijaan altaalla. Lapseni on ollut jo kaksi vai kolme vuotta uimakoulussa. Uimahalli on tuttu paikka pukuhuoneelle ja kahvioon asti. Ennen altaalle asti menoa tarvitsen uuden uimapuvun. Vanha on jo yli 10 vuotta vanha.

Eilen kävin shoppailemassa, sillä tarvitsin sisätossut salille sekä vähän treenivaatetta. On tuolla minun kaapissani treenipöksyt ja -toppeja, mutta nekin jo reilun 10 vuotta vanhoja ja yksi, kaksi, monta kokoa liian pieniä! En ehtinyt yhtään kuvaa nappaamaan itsestäni uudet vermeet päällä, mutta katsotaan, jos vaikka intoutuisin ne jossain välissä vilauttamaan.

Minun ensimmäisiä suuria haasteitani on ollut aamupala. Se suorastaan loisti poissaolollaan ruokapäiväkirjastani, jonka toimitin PT:lleni. Siispä, hommani on nyt joka päivä ottaa kuva aamupalastani ja lähettää se PT:lleni. Voin sanoa, että toimii ainakin näin aluksi. Tässäkin kuvaan astuu psykologia. Voin sanoa rehellisesti, että aamupalat jäisi monelta aamulta syömättä, jos kukaan ei ”valvoisi”. Nyt kun olen aamupalastani ”tilivelvollinen” ulkopuoliselle avulle, sitä kuulkaa satsaa siihen ihan toisella tavalla. Ei kehtaa jättää syömättä ja olla lähettämättä kuvaa.

Karkkihammasta vähän kolotti. #irtokarkki #candy #namuja

A post shared by Minna | Glitz & Glam (@glitz8glam) on

No entäpä ne houkutukset? Nyt kun elän remppani kanssa sellaista ”kuherruskuukautta”, niin houkutukset eivät kiusaa. Toinen syy on myös se, että opettelen uutta ajatustapaa tässäkin asiassa. Sallin itselleni, enkä kiellä kokonaan loppuelämäkseni. Olen ottanut lasin viiniä, olen syönyt munkin, olen syönyt pari palaa tummaa suklaata. Kun olen syönyt hyvin aamupalasta lähtien, ei iltaisin iske sietämätöntä ja hallitsematonta sokerihimoa. Olen ollut pahemman luokan sokerikoukussa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että olen muutamassa viikossa repäissyt itseni irti siitä. Tosin siihen koukkuun joutuu takaisin, jos ei pidä varaansa. Minulla on vuosien kokemusta tällaisesta koukussa olosta ja siitä irtaantumisesta.

Instagram-kuvani karkit eivät kuitenkaan olleet minun perjantaipussini, vaan ne olivat lasteni synttäri- ja nimpparijuhlien tarjottavina.

Pala ja osa-alue kerrallaan tätä muutosta rakennetaan. Tämä kaikki vaatii minulta paljon. Saatan antaa mielikuvan, että helppoa ja ihanaa, mutta eihän se sitä ole. Tämän hetkistä tilannetta on edeltänyt vuosien sukellus syvemmälle ja syvemmälle. Niin monet kerrat olen yrittänyt mennä p*rse edellä puuhun ja pudonnut sieltä. Olen vasta tehnyt pieniä asioita pala kerrallaan. Silti huomaan muutoksia tilanteessani. Vaaka näyttää edelleen samaa lukemaa, mutta mieli ei ole enää yhtä synkkä ja keho väsynyt. Taidan herätä uudelleen henkiin!

Vähän olen edelleen stressin kourissa, sillä kouluhommien helpotettua, on minulla riittänyt työnsarkaa rästihommissa. Sen lisäksi tietysti elämäntapamuutos vie oman aikansa päivästä ja energiastani. Elättelen kuitenkin toiveita siitä, että ensi viikolla saisin pitkästä aikaa julkaistua meikki-inspiraatioideni tuotoksia. Ensin vain pitäisi päästä studiolleni kuvailemaan.

Miten teillä muilla ”remppareiskoilla” menee? Onko alkuhuuma, leipääntyminen vai tavoitteiden saavutusvaihe meneillään?

Kommentit (14)

Kiitos Johanna! 🙂

Jo pelkästään säännöllinen syöminen ja enemmän unta ovat tehneet ihmeitä. Kun saa vielä tuota kuntoaan takaisin, niin voihan! 🙂

Saa nähdä missä vaiheessa iskee pahat herkkuhimot. Nythän sellaista ei ole ollut, kun olen syönyt hyvin ja on hyvä draivi. Mutta olen kyllä sallinut itselleni vähän herkkujakin, jotta tämä olisi elämäntapa, ei dieetti.

Tsemiä herkkujen karsimiseen! Se ei ole helppoa… just kun meinaa vähentää herkuttelua, niin eikö tulekin kaikenlaisia kiinnostavia nami- ja jätskiuutuuksia? Niin ja kaikki juhlat ja sellaiset tietysti kanssa osuu kohdalle just silloin kun päättää vähentää. 😀

Mun pitäisi myös uskaltautua kuntosalille. Tässä jonkin aikaa työttömänä olleena on päässyt kunto hieman rapistumaan… Harmittaa, kun lähikuntosali on sellainen 24/7 käytössä oleva ”itsepalvelusali”. Pelottaa, että siellä käy sellaisia 200kg penkistä nostavia äijiä, jotka katsovat nenänvarttaan pitkin! 😀 Vaikka varmasti turha pelko. Se vaan kun on valmiiksi hieman epävarma… Lähikuntosalia haluan kuitenkin kokeilla, koska sinne olisi helppo näin työttömänäkin mennä vaikka polkupyörällä. Olen tässä aloitellut kotona kahvakuulalla, punnerruksilla, kyykyillä ja muilla kuntoa vahvistavilla liikkeillä.

Mä ainakin tykkään, kun kirjoitat tästäkin alueesta! Osaat kirjoittaa ja pohtia asioita. Tällainen hyvinvointiin keskittyvä elämäntaparemontti myös koskettaa jollain lailla suurta osaa ihmisistä.

Hei, tuokin sali, jonne itse jäsenyyden hankin, on auki 5-24. Siellä oli ihan tavallisia kuntoilijoita ja ikähaitari oli laaja. Käy kurkkaamassa se oma lähisalisi. Jos ei tunnu miellyttävälle, niin haeskele seuraavaa paikkaa. Minun ”salini” ei ole ole ihan lähellä minua, mutta paikan etuna on sen aukioloajat, muu asiakaskunta, monipuoliset laitteet ja ilmainen pysäköinti. Sinne on helppo mennä. Pyöräilymatkan päästä löytyisi kyllä, mutta ei noin hyvää paikkaa. Kävinkin siinä silloin 10 vuotta sitten.

Kiva kuulla, ja kiitos! <3 Niinhän se koskettaa. Vaikka välillä tuntuu, että on maailman ainut epäonnistuja sillä saralla, niin onhan meitä muitakin, jotka kamppailevat samoissa ongelmissa.

Mielenkiintoinen postaus, tee ihmeessä lisää postauksia blogiin matkasi sujumisesta 🙂
Haluaisin itsekin tehdä muutoksen. Jos hyvään vauhtiin pääsisi kesän aikana. Haluaisin parantaa ruokailutottumuksiani, jotta kun tulevaisuudessa saan lapsia, osaan kokata heille ravitsevasti ja he omaksuvat heti oikeanlaiset ruokailutavat. Lisäksi olen kyllästynyt häpeämään itseäni ja kulkemaan selkä kumarassa. Viimeisin nöyryytys oli, kun minua varten tilatut työvaatteet eivät mahtuneetkaan minulle.

Olkoon tämä meille siis muutosten kesä 2017! Eilen tapahtui ruokavaliossani taas yksi nytkähdys, kun päätin karsia ruokavaliostani suurimmaksi osaksi possun. Joulukinkun ja satunnaisen parmankinkkupitsan aion sallia itselleni. Olen pitkään pohdiskellut lihan syömistä ja suosinut maitotuotteissa Juustoportin Vapaan lehmän tuotteita, ja nyt mentiin taas askel eteenpäin. Tänä kesänä grillataankin makkaran sijaan kasvisvartaita ja kanaa 🙂

Kiva kuulla! 🙂 Uskaltaa paremmin puhua, kun saa sosiaalista tukea asiaan. 🙂

Onneksi meillä tuo perusruoka on aina ollut terveellistä ja ok. Lapset osaavat syödä vihanneksia ja jos joskus kiireessä ja väsymyksessä jätin salaatin tekemättä, niin heti tuli kyselyä, että missä salaatti? Eli kasviksia on aina oltava. Meillä lapset syö höyrytetyt parsakaalitkin, ovat suurta herkkua. Onneksi tässä elämäntaparemontissa ei ihan nollasta joudu lähtemään, eikä opettamaan perheelle uusia juttuja. Nyt hoidan myös itseäni lasten lisäksi. Syön kun hekin syövät.

Oi voi! Tuo vaatteiden pienuus ei välttämättä ole mitenkään sinun kokoosi liittyvää, sillä ei se S-kokoinenkaan nainen välttämättä mahdu kokoon XS. Mutta ymmärrän kyllä nöyryytyksen tunteesi ja olen harmissani puolestasi.

Meidän perheessä on jo pidemmän aikaa mietitty lihan kulutusta. Siksi meillä on kasvisruokapäiviä. Noin 1-2 kertaa viikossa syömme kasvisruokaa päivällisellä. Possu ei ole meillä tavallinen elintarvike, paitsi leikkeleissä ja makkaroissa. Kasvisvartaat ja broileri ovat herkkua grillattuna. Ok, kasvisvartaat eivät ole uponneet lapsiimme, mutta kyllä he niitä syövät. Miehen kanssa sitä vastoin rakastamme kasvisvartaita. Kokeile myös maissia grillattuna. 😉

Olet jo selkeästi tehnyt muutoksia. Kaikkea ei heti tarvitse tehdä. Aloita helpoimmista. 🙂 paljon tsemiä sinulle Anni! Toivottavasti osaan inspiroida ja tuoda vertaistukea postauksieni kautta. 🙂

Tsemppiä, iloa ja valoa <3 Mä koitin vuosia tiputtaa painoa hampaat irvessä. Se tippui ja tuli taas. Kunnes ymmärsin, että olen hyvä jo. Rakastin itseäni valmiiksi ja kieltäydyin dieettaamasta hampaat irvessä. Kun mikään ei ollut kiellettyä, opin kuuntelemaan itseäni ja paino tippui melkein itsestään. On vaikea tie opetella rakastamaan itseään ehdoitta, mutta se kannattaa. Silloin olet saanut palkinnon jo keventymättäkin.

Nauti liikunnan tuomasta pysyvyyden ja voimakkuuden tunteesta <3

Olen lukuisat kerrat pudottanut painoa hampaat irvessä. Joskus olen onnistunut, joskus en. Kaikki olen kuitenkin lihonnut takaisin, ja rapiasti ylimääräisiä siihen päälle.

Juuri tuota opettelen nyt itsekin. Kehopositiivisuutta en itsestäni löytänyt (vuoden yritin), mutta en täysin kiellä asioita, ja mikä tärkeintä, en ole DIEETILLÄ! Olen huomannut, että syömällä oikein, voi herkkuhimon tyydyttää pienemmällä määrällä. Yksi munkki riittää.

Sitä voimakkuuden tunnetta ikävöin. Silloin 10 vuotta sitten oli se tunne. Silloin olin 20-30 kiloa kevyempikin… en kyllä silloinkaan kelvannut itselleni, mutta tykkäsin siitä voimakkuuden tunteesta, joka minulla oli.

Kiva kuulla edistysaskeleita 🙂

Minuakin vähän jänskättää tuo salille meno. Jäsenyys ollut jo rapiat 2kk, ehkä jo pian uskaltaudun sinne. Vielä pitäisi hankkia sopivat kengät, vanhat kun ovat vuodelta 1999 – joten eivät enää ihan tätä päivää 😀
Onneksi tuolla salilla on kerran viikossa sellainen pt:n laiteopastus. Ei tarvitse ihan yksin niitä pähkäillä.

Minä just eilen ostin salikengät. Ja plus tietty muita vermeitä. Vanhat sisätossuni eivät taatusti mahtuisi enää jalkoihin. On +20-30 kg ja kaksi raskautta välissä, niin tuo jalka on aika paljon turpeampi nykyään kuin silloin ennen. Vaativa jalka kun on, niin on painajaismaista löytää lyhyelle jalalle riittävän leveä lesti ja väljä malli. Löysin Cittarista Jutta-kengät, eikä olleet pahat hinnaltaan. Olisko ollut 39,90 €.

Kun katselin niitä nykyajan salilaitteita, niin ei olisi mitään asiaa sinne ilman opetusta. Huomenna sitten PT:n kanssa niitä opetellaan käyttämään oikein. 🙂

Kaiken tällaisen tulisi juuri lähteä hyvinvoinnista, ei niinkään vaakaa tai vaatteiden kokojen tuijottamisesta. Eli hyvähyvä!
http://westendmum.fi

Pitää ensin käydä tosi pohjalla ja voida pahoin, jotta ymmärtää katsoa asiaa toisesta näkökulmasta. 🙂

Uuteen terveellisempään elämään täytyy tottua, ensin se on jännää ja odotuksia on paljon jonka jälkeen olen itse kyllästynyt ja ajatellut että pitääkö minun loppuelämän tälla tavalla elää ja siksi minusta on hyvä että kerran viikossa saa syödä herkkuja ja lepopäiviä treeneissä pitää olla. Saisin olla kevyempi ja joka kilo kuin lähtee on hyvä, mutta en punnitse itseäni koskaan koska se ahdistaa. Käytän vaatteitani mittareina ja kuin vaatekoko vaihtuu pienempään niin tiedän että olen laihtunut. Salitreeneissä täytyy varautua siihen että lihakset vähän kasvavat ja pyöristyvät jonka jälkeen vaate saattaa kiristää jostakin kohtaa vaikka olisi laihtunutkin.Joka tapauksessa vartalo kiinteytyy ja lihakset saavat lisää voimaa ja yleiskunto kohenee. Tsemppiä sinulle Minna ja kyllä onnistut !

Tällä kertaa ajatuksena ei ole totaalikieltäytyminen, enkä täytä kalenteriani treenaamisella. Lähden maltilla liikkeelle, niin ei tule sitä väsymystä ja sen seurauksena luovutusta. Kun en ole kuurilla, niin yksi herkku tai yksi kunnon perseilypäivä tai viikkokaan ei kaada mitään. Huomaan myös sen, että tällä kertaa en neuroottisesti hypi vaa’alle, kuten aikaisemmilla kerroilla. Silloin kun olen pudottanut painoa, hypin vaa’alle monta kertaa viikossa. Jos luku näytti kerrankin enemmän kuin edellisellä kerralla, vähensin taas syömisiäni ja treenasin lisää. Eipä siis ihme, että en pysynyt siinä tuloksessa, enkä omaksunut hyviä tapoja, koska käyttämäni metodit olivat ihan päin… sanonko mitä? 😀

Kiitos tsemeistä! <3

Tsemppiä Minna, itsekin mielelläni luen matkastasi. Kunnon kohentuessa myös energia nousee ja itse olen kokenut sen hyväksi kuntoilun myötä ettei ole koko ajan ihan väsynyt. Toki niitä väsyneitäkin päiviä luonnollisesti on. Itselläkin olisi kyllä vielä parannettavaa herkuttelun suhteen, tuppaa olemaan vähän useammin kun kerran kaksi viikossa. ?

Kiitos Johanna! 🙂

Jo pelkästään säännöllinen syöminen ja enemmän unta ovat tehneet ihmeitä. Kun saa vielä tuota kuntoaan takaisin, niin voihan! 🙂

Saa nähdä missä vaiheessa iskee pahat herkkuhimot. Nythän sellaista ei ole ollut, kun olen syönyt hyvin ja on hyvä draivi. Mutta olen kyllä sallinut itselleni vähän herkkujakin, jotta tämä olisi elämäntapa, ei dieetti.

Tsemiä herkkujen karsimiseen! Se ei ole helppoa… just kun meinaa vähentää herkuttelua, niin eikö tulekin kaikenlaisia kiinnostavia nami- ja jätskiuutuuksia? Niin ja kaikki juhlat ja sellaiset tietysti kanssa osuu kohdalle just silloin kun päättää vähentää. 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *