Glitz & Glam

Elämäntapamuutos: alkuhuumaa, pelkoja ja niiden voittamista

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Terkkuja täältä remonttityömaalta, eli siis elämäntapamuutokseni keskeltä. Glitz & Glam ei ole muuttumassa hyvinvointiblogiksi, mutta siitä tulee yksi osanen kokonaisuuteen. Ovathan nämä asiat nyt iso osa elämääni ja päässäni pyörivät kaikenlaiset elämäntapamuutokseen liittyvät jutut. Glitz & Glam on pala minua, joten on ihan luonnollista, että tuon tämän palan itsestäni tänne.

Tällä hetkellä teen kovasti ajatustyötä. Muutan kaukaista ”sitten joskus” -ajatusta todellisuudeksi. Nyt olen palkannut personal trainerin, olen sanonut melkoisen isolle porukalle, että olen uuden elämän äärellä. Olen jopa myöntänyt julkisesti itselleni nolojakin juttuja.

Juuri tämän hetken agendani on pohtia tavoitteeni. Mitä haluan saavuttaa? Missä ajassa se tulisi saavuttaa? En halua puhua laihduttamisesta, koska se tavallaan vie hommaa väärään suuntaan minun mielessäni. Siksi mielelläni puhun elämäntapamuutoksesta, jonka seurauksena paino putoaa, senttejä lähtee sekä rasvaprosentti laskee. Ehkä jossain vaiheessa kerron menneisyydestäni. Niistä kerroista kun olen lähtenyt liikkeelle pelkästään ajatuksella, että laihdutan. Veikkaan, että sieltä löytyy monta samaistuttavaa tarinaa.

Olen vanhoista oppinut sen verran, että toppuuttelen nyt itseäni. Ei enää ajatusta, että 10 kiloa pitää lähteä 2 kuukaudessa. Koska nyt ei enää kituuteta mitenkään kuurimaisesti, tavoitteeni on 2-2,5 kg / kk. Minun ensimmäisellä tavoitteellani se tekisi 10-12 kuukautta.

Olen hankkinut salijäsenyyden! Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni! On minulla ollut 10-kortti ryhmäliikuntatunneille ja olen salilla käynyt ennen 10 vuoden taukoani, mutta jäsenyyttä minulla ei ole aikaisemmin ollut. Lätkä on minulle merkkinä uudesta vaiheesta. On se kyllä samalla ”pääsylippuni” ja avaimeni salille.

Viime viikon perjantaina tosiaan äitini kanssa tapasimme meidän PT:n. Olimme alkukartoituksesta. Minulla oli oletus, että joudun maksimirääkkiin. Voi kuinka väärässä olinkaan. Meidät kartoitettiin aivan eri tavalla. Todella järkeviä juttuja, sillä asennoista ja liikkuvuuksistahan kaikki lähtee. Missä tarvitaan parempaa liikkuvuutta, minne kehoa ja liikkuvuutta tukevia lihaksistoja tulee kehittää? Olennaisinta on, miten arjessa liikutaan ja miten koko ajan kehoa kannatellaan. PT antoi esimerkkinä ryhdin. Jos salilla tekee ryhdikkäänä, mutta muun ajan kulkee hartiat eteenpäin kääntyneinä huonossa ryhdissä, ei hyöty ole kovin ihmeellinen. Eli oikea ryhti ja kehonsa kannattelu 24/7 on kaiken alku. Kiintoisaa! Huomenna on jälleen tapaaminen salilla ja siitä tämä homma käynnistyy.

Haluaisin tässä välissä avautua lyhyesti yhdestä pelostani, jonka kohtasin viime perjantaina. Minua pelotti mennä kuntosalille. Niin paljon olen kuullut juttuja siitä kuinka pyöreämmät ovat joutuneet pilkan kohteeksi. Onpa ihan julkkiskaunottaretkin jakaneet salakuvia toisista salin käyttäjistä. Playboy-malli Dani Mathersin snäppimöhläys tuli nyt ensimmäisenä mieleeni. Eikö myös joku suomalainen salikissa melkein tehnyt some-itsemurhan jakamalla ivaavan kuvan jostain toisesta salin käyttäjästä? Minua jännitti mennä siihen maailmaan tällaisena kun nyt olen. Huomasin kuitenkin aika pian, että ko. salilla ihmiset keskittyivät omaan tekemiseen. Uskalsin hankkia sille salille jäsenyyden ja meinaan käydä siellä jatkossakin. Kyllähän minä siellä vähän olin sellainen, että älkää pliis kukaan huomatko minua.

Olen myös harkinnut kohtaavani toisen suuren pelkoni – UIMAHALLI! Saa nähdä mikä päivä minut nähdään kahvion sijaan altaalla. Lapseni on ollut jo kaksi vai kolme vuotta uimakoulussa. Uimahalli on tuttu paikka pukuhuoneelle ja kahvioon asti. Ennen altaalle asti menoa tarvitsen uuden uimapuvun. Vanha on jo yli 10 vuotta vanha.

Eilen kävin shoppailemassa, sillä tarvitsin sisätossut salille sekä vähän treenivaatetta. On tuolla minun kaapissani treenipöksyt ja -toppeja, mutta nekin jo reilun 10 vuotta vanhoja ja yksi, kaksi, monta kokoa liian pieniä! En ehtinyt yhtään kuvaa nappaamaan itsestäni uudet vermeet päällä, mutta katsotaan, jos vaikka intoutuisin ne jossain välissä vilauttamaan.

Minun ensimmäisiä suuria haasteitani on ollut aamupala. Se suorastaan loisti poissaolollaan ruokapäiväkirjastani, jonka toimitin PT:lleni. Siispä, hommani on nyt joka päivä ottaa kuva aamupalastani ja lähettää se PT:lleni. Voin sanoa, että toimii ainakin näin aluksi. Tässäkin kuvaan astuu psykologia. Voin sanoa rehellisesti, että aamupalat jäisi monelta aamulta syömättä, jos kukaan ei ”valvoisi”. Nyt kun olen aamupalastani ”tilivelvollinen” ulkopuoliselle avulle, sitä kuulkaa satsaa siihen ihan toisella tavalla. Ei kehtaa jättää syömättä ja olla lähettämättä kuvaa.

Karkkihammasta vähän kolotti. #irtokarkki #candy #namuja

A post shared by Minna | Glitz & Glam (@glitz8glam) on

No entäpä ne houkutukset? Nyt kun elän remppani kanssa sellaista ”kuherruskuukautta”, niin houkutukset eivät kiusaa. Toinen syy on myös se, että opettelen uutta ajatustapaa tässäkin asiassa. Sallin itselleni, enkä kiellä kokonaan loppuelämäkseni. Olen ottanut lasin viiniä, olen syönyt munkin, olen syönyt pari palaa tummaa suklaata. Kun olen syönyt hyvin aamupalasta lähtien, ei iltaisin iske sietämätöntä ja hallitsematonta sokerihimoa. Olen ollut pahemman luokan sokerikoukussa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että olen muutamassa viikossa repäissyt itseni irti siitä. Tosin siihen koukkuun joutuu takaisin, jos ei pidä varaansa. Minulla on vuosien kokemusta tällaisesta koukussa olosta ja siitä irtaantumisesta.

Instagram-kuvani karkit eivät kuitenkaan olleet minun perjantaipussini, vaan ne olivat lasteni synttäri- ja nimpparijuhlien tarjottavina.

Pala ja osa-alue kerrallaan tätä muutosta rakennetaan. Tämä kaikki vaatii minulta paljon. Saatan antaa mielikuvan, että helppoa ja ihanaa, mutta eihän se sitä ole. Tämän hetkistä tilannetta on edeltänyt vuosien sukellus syvemmälle ja syvemmälle. Niin monet kerrat olen yrittänyt mennä p*rse edellä puuhun ja pudonnut sieltä. Olen vasta tehnyt pieniä asioita pala kerrallaan. Silti huomaan muutoksia tilanteessani. Vaaka näyttää edelleen samaa lukemaa, mutta mieli ei ole enää yhtä synkkä ja keho väsynyt. Taidan herätä uudelleen henkiin!

Vähän olen edelleen stressin kourissa, sillä kouluhommien helpotettua, on minulla riittänyt työnsarkaa rästihommissa. Sen lisäksi tietysti elämäntapamuutos vie oman aikansa päivästä ja energiastani. Elättelen kuitenkin toiveita siitä, että ensi viikolla saisin pitkästä aikaa julkaistua meikki-inspiraatioideni tuotoksia. Ensin vain pitäisi päästä studiolleni kuvailemaan.

Miten teillä muilla ”remppareiskoilla” menee? Onko alkuhuuma, leipääntyminen vai tavoitteiden saavutusvaihe meneillään?

X