Glitz & Glam

Elämäntapamuutos: ensimmäisen haasteen edessä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Pitäisiköhän pitkästä aikaa kirjoitella elämäntapamuutoksestani? Tällä kertaa haasteistani. Mikä on ”remontoijan” ongelma kesällä? No LOMA!

Power team ? #äitijasentytär @aktiivi.fi #elämäntapamuutos #powerwomen #gym

A post shared by Minna | Glitz & Glam (@glitz8glam) on

Keväällä aloitin elämäntaparemonttini, jossa huomioin itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Huolehdin terveydestäni ja sitä kautta lähden huolehtimaan myös mieleni terveydestä.

Lihaskuntoa parantavan salitreenailun lisäksi olen käynyt lenkkeilemässä metsässä. Olen vasta nyt löytänyt metsässä kävelystä lievitystä stressiin ja alkanut nauttia siitä. Tosin tämä kuva on äitini salakuvaus eräältä metsäretkeltämme, jolla kirosin äitini reittivalintoja. Kuvassa ei näy minkälaista maastoa tulen pienillä köpöjaloillani ja kipeällä kantapäälläni, joka ärtyy tietynlaisesta rasituksesta. Mutta muuten sekin metsäretki oli oikein mukava.

Olen nauttinut myös yksinään lenkkeilystä. Olen keksinyt syyn sille. Nuorempana olen ollut yltiösosiaalinen ekstrovertti. Yksin kävelylle meneminen oli pakkopullaa ja sitä tuli tehtyä vain laihtumisen vuoksi. Olen huomannut, että iän myötä olen muuttunut hiljakseen enemmän introverttisempään suuntaan. Yksinään lenkkipolulla kävely lataa minua. Saan aivot narikkaan. Minun ei sillä hetkellä tarvitse tehdä mitään – muuta kuin toki kävellä. Kukaan ei halua minulta jotain. Saan olla itsekseni omien ajatuksien kanssa ja vain ladata mieleeni rauhaa.

Salilla ja kävelyllä käyminen alkoivat tuottaa tulosta. Pystyin salilla juttuihin, jotka eivät ensimmäisinä kertoina olleet mahdollisia minulle. Esimerkiksi ranteiden ja puristusotteen kanssa on ollut ongelmaa. Te aktiiviset lukijat varmasti muistatte puheeni kipeistä ranteistani, jonka syyksi sitten lopulta on diagnosoitu yliliikkuvat nivelet. Noh, ranteet ovat vahvistuneet ja moni muukin kohta minussa. Kuntokin kasvoi lenkkipolulla. Nopeassa ajassa lähti tapahtumaan muutoksia, ja kuitenkin aika vähällä. Mitään en tehnyt jatkuva verenmaku suussa ja elämääni ei ole täyttänyt pakkomielteinen liikkuminen. Tunsin itseni aika hyväksi ja vahvemmaksi. Kantapään vaiva palasi talvella ja sen kanssa toki olen paininut tässä edelleen. Elättelen kuitenkin toiveita, että niveliä tukevien lihasten vahvistuttua pääsen vaivasta. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että lääkärin kautta joudun kuitenkin kohta kurvaamaan matkallani tukilihasten parantamisessa.

Sitten… tulivat haasteet, jotka saivat pakkani sekaisin. Miehelläni alkoi kesäloma, hänen synttärijuhlat lähenivät, meillä oli illanistujaista, juhannus tuli jne. jne. jne. Juhannuksen jälkeen minulle iski kunnon flunssa, joka otti aikansa. En liikkunut yhtään. Ainut liikunta oli joinakin päivinä tehokasta hyötyliikuntaa, joka on oikeasti sitä tärkeintä, mutta sitäkään ei ollut päivittäin riittävästi.

Vähän sekalainen fiilis itsestään. Olenko pettynyt vai olenko armollinen ja ymmärtäväinen? Mutta tämänkin asian olen päättänyt kääntää positiivisuuden puolelle. Kaikesta aina pitää löytää jotain hyvää ja opittavaa. Kun en ole millään kuurilla, vaan olen muuttamassa elämääni, ja elämä nyt vaan sattuu olemaan sellaista välillä, että se heittää eteen lomia, sairastumisia, kiirettä, juhlia jne. On jouluja, synttäreitä, matkoja ja kaikkea muuta hauskaa, niin mitä sen on väliä, jos vähäksi aikaa meinaa luisua vanhojen, jo huonoksi havaittujen tapojensa pariin? Olennaisempaa on kokonaisuus. Se miten tekee ja elää niiden joulujen, kesälomien ja matkojen välisen ajan. Eli ne kesälomalla nautitut grillimakkarat ja oluet eivät kaada mitään. Mielikin tarvitsee joskus ”omaa” ruokaansa, jotta se taas jaksaa.

Kuurit kaatuavat nakkeihin, elämäntapamuutos ei.

Mieli on jännä. Välillä olen kuulevinani supatuksia korvaani siitä, että nyt joudun aloittamaan alusta. Pyh ja pah! Olen niin päättänyt, että en kuuntele niitä. Mikään ei ala alusta! Minä vain jatkan siitä mihin olen tässä remontissani jäänyt. Kolme viikkoa meni ilman liikuntaa ja ruokailurytmikin meni vähän miten sattuu. Se mikä minussa on jo muuttunut, on se, että en ajattele minkään menneen pilalle. En ole luovuttanut ja todennut itseäni surkimukseksi. En ajattele, että pitää aloittaa alusta. Onhan noita rakennustyömaita välillä tauolla ja siitä ne raksalaiset jatkaa hommia maanantaiaamusta, elokuussa tai pyhien jälkeen. No miksi siis elämäntaparemontti kaatuisi lomailuun, tiiviimpään juhlintaan ja/tai sairasteluun?

Myönnän kuitenkin, että minussa elää yksi pelko. Pelottaa ja ahdistaa, kun tiedän seuraavan salitreenin tuntuvan raskaammalta. Tiedän, että se ei ole yhtä rullaavaa, kuin mitä se oli ennen tätä taukoa. Kunpa en lannistuisi siitä liiaksi, vaan oikeasti sisäistäisin myös tunnepuolelle sen faktan, että pari kertaa kun taas käy, olen edistynyt enemmän kuin ennen taukoa. Mikähän päivä minä nyt sitten vaan menisin, enkä analysoisi asiaa päässäni liikaa?

Että jos minulta kysyttäisiin, että miten selvitä kesästä tai kesälomasta terveellisesti, niin varmaan vastaisin, että chillaten.

Mutta nyt sitten on minulla edessä pieni taisto itseni kanssa, kun teen ryhdistäytymisliikettä ja yritän palautella tapojani siihen lomailua edeltävään aikaan.

Oikein ihanaa kesälomaa kaikille lomailijoille!

X