Elämäntapamuutos: kun kaikki on ollut retuperällä
Mitä kuuluu minun elämäntapamuutokselleni? Rehellisen rehdisti nostan kädet ilmaan antautumisen merkiksi ja sanon, että vedin pohjamutiin lopulta. Kaikki opittu ja hyväksi havaittu lipui otteestani, kunnes huomasin olevani lähes yhtä pahassa tilanteessa kuin keväällä 2017. Teen pikakelauksen tämän vuoden tapahtumista.
Sinnittelin hienosti talven ja kevättalven, vaikka liikuntapuolella olisin saanut olla aktiivisempi. Keväällä alkoivat vaikeudet, kun oli taas liian monta rautaa tulessa, liian vähän aikaa millekään ja stressitasot tapissaan. Sinnittelin ja selvisin kaikki tentit, jopa ruotsin kielen kirjallisen ja suullisen tentin sekä kilpailin Best Seller Competitionissa.
Toukokuussa aloitin myynnin ja markkinoinnin harjoittelijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, jossa pääsin tekemään haastaviakin töitä. Lisäksi järjestin ystäväni polttareita ja tietysti häissä olin apuna, kun kaaso olin.
View this post on InstagramA post shared by Minna | Glitz & Glam (@glitz8glam) on
Kesällä oli paljon juhlia ja muuta kivaa menoa. Myönnän, että kesä meni aika kosteissa tunnelmissa. En muista koska viimeksi olisi ollut näin kostea kesä. Varmaan joskus silloin parikymppisenä. Toki silloin meno oli ämpärissä uimista, kun nykyään se on sivistyneempää siemailua. Joka tapauksessa, tuli oltua juhlahumussa ja syötyä sen mukaisestikin.
Matka Turkkiin oli loppukesän kohokohta. Kun palasimme matkalta, teimme mieheni kanssa yhden suuren elämäntapamuutoksen – lopetimme tupakoinnin. Ja lopputuloksen varmaan arvaakin. Tuo muutos on onnistunut ilman korvaushoitoja tai -tuotteita. Mutta sivuvaikutuksilta ei ole voinut kumpikaan välttyä.
Minua painaa kiireet opiskeluissa. On rekry- ja verkostoitumistapahtuman markkinoinnin johtoa, oma opinnäytetyö ja muutamat muut työt sekä olen sparraaja kilpailijoille tulevissa Best Seller -karsinnoissa. Xamkilta lähtee tänäkin vuonna neljä kilpailijaa edustamaan Best Seller Competion -myyntikilpailuun.
Jokainen tietää miten kiire ja stressi vaikuttaa. On vaikeaa hallita omasta hyvinvoinnista kiinnipitämistä, kun aika ja tarmo menee työhön ja kaiken uuden kanssa pinnistelyyn. Tämä kun ei ole kuitenkaan uusi tilanne, vaan tätä on tavallaan jatkunut koko opintojen ajan. Siksi voimavarat eivät ole enää samassa jamassa kuin esimerkiksi vuosi sitten. Koska olen selviytyjä, yritän selviytyä.
Kun nyt on tupanhimosta selvitty ja sitä himoa lepytelty kaikella roskalla, on aika palata niihin parempiin valintoihin. Kerroinkin, että tämä syksy on aika kovaa aikaa, joten aikani ei tule riittämään ruoanlaittoon. Siksi olen lähestynyt tämän hetken ongelmaani toisella tavalla. Vuosi sitten valmistin kaiken itse ja vältin valmista ja puolivalmista, koska prosessoimaton ruoka on parempi valinta. Nyt en millään tähän vuoden pimeimpään, minulla todella kuormittavaan hetkeen, riitä resursseja olla valmistamassa aterioita ja välipaloja. Siksi valitsen pienemmän pahan.
Onneksi kaupat ovat täynnä ihan hyviäkin valmisaterioita ja välipaloja. Kalliimmaksi se toki tulee, eikä yhtä hyvä kuin tehdä itse, mutta parempi valinta kuin syömättömyys tai esim. suklaapatukka tai pizza. Yllätyin positiivisesti kuvan valmispuurosta. Ei ihan kuraa ravintoarvoltaan, ja maku oli tosi hyvä. Nams!
Kysyn jälleen itseltäni kysymyksen, jota toivon minuun samaistuvien kysyvän myös itseltään; – onko parempi olla tekemättä mitään paremmin vai tehdä edes vähän parempia valintoja? Mistä ihmeestä se täydellisyyden tavoittelu oikein juontaa? Miksi ajatuksissa pitää kaikki aina tehdä joko täysillä tai ei sitten ollenkaan?
Tavallaan osaan vastata tuohon kysymykseeni. Se johtuu mielikuvasta, jossa muut tekevät kaiken täydellisesti. Kun somessa on valitettavasti näitä(kin), jotka tuomitsevat toiset riittämättömiksi. Niitä sivusta seuraamalla saa mielikuvan, että kaikki muut toimivat ideaalisti ja täydellisesti, mutta itse olet aina vaan riittämätön. Teit sitten miten hyvin tai paljon tahansa, aina jonkun mielestä et tee tarpeeksi. Näin se vain menee. Oli siinä sitten kyse muovin vähentämisestä, terveellisemmästä ruokavaliosta, laihdutuksesta, lasten kasvatuksesta tai mistä tahansa.
Onkin siis jälleen kerran muistettava sitä armollisuutta itseään kohtaan. Älä kilpaile ja vertaile, vaan tee itsellesi sopivasti. Niin että olet itse itseesi tyytyväinen. Helpommin sanottu kuin tehty, jos on tavallista ankarampi itseään kohtaan ja erityisen kriittinen itselleen. Se on luonteenpiirre, josta ei välttämättä koskaan pääse eroon, mutta sen kanssa voi yrittää oppia elämään ilman itsensä loppuun polttamista.
Tällaista minulle kuuluu. Vähän pohjamudissa käväisin itsestäni huolehtimisen kanssa, mutta nyt vihdoin se tahtotila heräsi. Jaksan taas prosessoida tämänkin kanssa, kun annoin itselleni periksi ja sanoin, että ei tarvitse yhtä täydelliseen pyrkiä kuin vuosi sitten. Riittää jos edes 50 % saat nyt haltuusi. Nyt on heti parempi olla ja helpompi lähteä jatkamaan. On helpompi katsoa eteenpäin.
Kommentit
Huomasin saman! Olin ollut savuttomana vasta pari viikkoa, niin lenkillä happi kulki paremmin kuin aikoihin. Olen aivan varma, että jos nyt talvella lenkkeilen, keväällä juoksen!
Kommentit
Hienoa, että heräsit 🙂 tunnistan niin itseni, pientä perfektionistin vikaa löytyy ja itseä on helppo mollata. En pysty aamuisin syömään kotona, joten ten joka aamu terveellisen smoothien töihin mukaan. Joka päivä tulee siis tehtyä ainakin yksi terveellinen valinta. Liikuntaakin koitan miettiä, että vähän on parempi kuin ei mitään. Vaikkakin jos ei yhtään nappaa ja väsyttää, skippaan urheilun jos se tuntuu hyvinvoinnin kannalta hyvältä. Itseä kuunnellen se oma hyvinvointi löytyy! 🙂
”vähän on parempi kuin ei mitään. ”
Niinpä! Miksi ihmeessä se oma mieli ei voi tuota käsittää? Miksi pitäisi olla heti se vähintään vaadittu, kun se vähänkin on parempi kuin ei mitään. 🙂 Tässä meille molemmille ajatustyötä, jotta saamme tunnepuolen samalle tasolle kuin järkemme. Me tiedämme, mutta emme tunne samalla tavalla. Nyt se tunnepuoli pitäisi saada järkemme kanssa samaan näkemykseen.
Aivan mahtavaa, että olette pystyneet lopettamaan tupakoinnin. Se teko on paljon merkittävämpi, kuin esim ruuan tekeminen itse, koska ”prosessoitu ruoka on huonompi valinta”.
Semmoinen huomio vain, että kun itse keittelet ja paistelet ruokia, sekin on prosessointia. Prosessoitu ruoka siis ei ole pahasta, vaan ihan normaalia. Itse välttelen lisäaineita, mutta en kaikkia. Osa lisäaineista löytyy luonnosta, esim. pektiini puolukasta eikä kukaan sano, että puolukka ois jotenkin pahasta, kun siinä on ”lisäainetta”.
Minusta terveyden kannalta on merkittävä päätös syödä valmiita tai puolivalmiita terveellisiä ruokia. Se on paljon terveempää kuin olla syömättä kokonaan tai vetää nälkään esimerkiksi suklaata. Se on täydellistä juuri tähän tilanteeseen ja voit tässä haastavassa ja stressaavassa tilanteessa tavoitella juuri sitä.
Muista nukkua!
Totta, käytin vähän huonoa termiä, tai en avannut riittävästi mitä ajoin takaa. Prosessoidulla viittaan valmisruokaan, jossa ravintoarvo on täyttä höttöä ja ruoka on hyvin pitkälle prosessoitua. Tietenkin kypsennys jne. on prosessointia. Säilöntäaineetkin ovat sellaisia, että en kaikkia vältä. Kuten sanoit, pektiiniä saadaan puolukasta ja sitruunahappokaan ei ole mitenkään paha aine. En siis koe säilöntäaineita möröiksi. Lähinnä tosiaan sitä, että ravinto ei olisi kaikki sellaista, joka on käynyt pitkän prosessin ja menettänyt ravintoarvoaan. Ideaalia olisi saada vitamiinit tuoreista marjoista tai edes pakastetuista. Esimerkkinä nyt, mansikkajugurtti ei enää sisällä mansikan vitamiineja jne. Mutta luonnonjugurtin päälle pakkasmansikat ovat parempi vaihtoehto. Tämä on siis esimerkki siitä mitä tarkoitan. 🙂
Onneksi nykyään on valtavasti puolivalmiita ja valmiita välipaloja ja aterioita, jotka ovat terveellisiä. Vielä 10 vuotta sitten oli paljon vaikeampaa etsiä nopeita vaihtoehtoja. 🙂
”Muista nukkua!”
Unohtui tuohon sinun neuvoon vastata, että onneksi tästä pidän huolta enemmän kuin ennen! 🙂 Hitsi jostain olen pitänyt kiinni, ja olen ylpeä siitä. 🙂
Mää en pysty muuttamaan paljon kerralla elämäntavoissa. Siksi en oo edes yrittäny. Oon menny vaan yks askel kerrallaan, vaikka munkin päässä huutaa se täydellisyydentavoittelija ja orjapiiskuri, että kaikki kerralla uusiksi ja oon luuseri ku niin hitaasti etenen ja päläpäläpälä. Ite aloitin keväällä kuntosalilla käynnin puolen vuoden mietinnän jälkeen. Käyn kerran viikossa siellä. Tosin heinä-, elo- ja syyskuu on menny vähä ”retuperällä”, ku oli helteet ja sitte ei oo vaan jaksanu elämän kanssa ja tuli yks pitempi taukoki, mutta siitä on taas jatkettu. Ehkä tossa kohin on mulla armollisuutta havaittavissa? Salikäynnit ei loppunutkaan taukoon, vaan jatku taas. Koska tykkään käydä salilla! Se on mun juttu. Toinen muutos tuli nyt syyskuussa, ku aloitin tekemään smoothieita. Aamupalaksi syön tai juon smoothien. Välillä on päiviä, että on ilman, mutta sitten tekee taas mieli ja teen. Teen yleensä sen verran paljon kerralla, että on ainaki pariksi päiväksi. Kyllä tässä takapakkeja tulee ja menee, mutta eteenpäin sitä koko ajan silti menee. Usko itseesi, Minna! Tee sopivan pieniä muutoksia kerralla, että ne jää sitten pysyväksi ja sitten vasta taas uusi muutos. Tai tuolla reseptillä oon ite edenny ja huomannu mulla toimivaksi. Sillon ku on eniten väsymystä ja kiirettä ja stressiä, pidän kiinni ainoastaan siitä, että syön ja juon säännöllisesti ja tarpeeksi. Se on semmonen pohja, jolta voi taas ponnistaa, ku enemmän voimavaroja on taas käytössä kaikkeen. Kyllä nämä muutokset on niin kiinni voimavaroista. Siksiki on hassua, että ei oo itelleen armollinen, vaikka tietää ja tuntee, ettei just nyt jaksa ja repiä enempään. Tsemppiä kovasti! Muista, ettei mitään katastrofia oo tapahtunu, vaikkei oo muutokset menny putkeen. Aina voi jatkaa siitä, mihin jäi.
”Oon menny vaan yks askel kerrallaan, vaikka munkin päässä huutaa se täydellisyydentavoittelija ja orjapiiskuri, että kaikki kerralla uusiksi ja oon luuseri ku niin hitaasti etenen ja päläpäläpälä.”
Kuulostaa niin tutulle! Mikä ihme meitä fiksuja ihmisiä vaivaa? Me tiedetään, mutta kun tunne puoli ei vaan aina kulje käsi kädessä järjen kanssa. Hienoa kuulla, että olet löytänyt juttusi! Ihanaa! Minä osaan niin samaistua kaikkeen oikeastaan mistä kerrot kommentissasi. Minulla on jäätävä kynnys mennä salille, kun tiedän etten pysty kaikkeen samaan kuin ennen. Se ahdistus on niin valtava, että ainakaan samalle salille en voi mennä. Olen päättänyt aloittaa toisella salilla, koska se helpottaa oman pään sisällä olevan suloisen katkeruuden. Ja on siinä sekin syy, että olen puhunut naapurini kanssa, että lähtisin hänen kanssa samalle salille. Kerran viikkoon on parempi kuin ei ollenkaan. Tämä on se mikä aina vaan saa minut kompastumaan. Jos ei tee suositusten mukaan, ei se mun mielestä riitä ja sitten motivaatio kärsii. Kyllä tää elämä on vaan yhtä opettelua. Ikinä ei tule valmiiksi edes ihmisenä. 😀
”Aina voi jatkaa siitä, mihin jäi.”
Mahtavaa, että sanoit noin! Itsekin olen edistynyt elämässä niin paljon, että en ajattele aloittavani alusta, vaan jatkan siitä mihin jäin. Minusta tämä on asian ydin! On tapahtunut edistystä. En enää pidä dieettejä ja kuureja. Niissä joutuisi aloittamaan alusta. Elämäntapamuutoksessa jatketaan siihen mihin jäätiin. 🙂
Mää vasta katoin jonku ohjelman, jossa liikuntaa kommentointiin suurin piirteen niin, että jo sillä, ku liikkuu säännöllisesti kerran viikossa, on paljon terveysvaikutuksia ja siksi siitä kannattaa pitää kiinni. Eli en siis teekään liian vähän, vaan teen jo paljonkin itseni eteen. Jäi mulla tuo mieleen niin kannustavana.
Kyllä! Kyllähän me fiksut ihmiset tämä tiedetään, eikö? Mutta kun se tunnepuoli piiskaa ja vaati enemmän. 🙁
Ihana kuulla, että se jäi sinulle mieleen kannustamaan, sillä niinhän se on. Itsellenikin näitä asioita nyt kovasti yritän opettaa, vaikka elämäntilanteessa ei ole se kaikista otollisin hetki. Mutta koetan nyt lempeästi ohjailla itselleni parempia ajatuksia ja vähemmän vaatimista. 🙂
Aivan samaa mieltä annepan kanssa! Tärkeintä on pienet muutokset parempaan elämäntapaan, joista haluaa pitää kiinni. Itsellä vähän samanlainen tilanne. Olen huomannut, että säännölinen syöminen on kaikkein tärkeintä, silloin jaksaa.
Sama! Minä kanssa olen huomannut saman. Sitä niin helposti kiireessä ja stressissä lipsuu säännöllisyydestä. Ja kun siitä lipsuu, ei jaksa tehdä ruokaa ja kroppa huutaa nopeaa polttoainetta. Yksikin päivä riittää tuomaan suuria muutoksia. Olen sen huomannut. 🙂
Ensinnäkin aivan mahtavaa, että päätitte yhdessä lopettaa tupakoinnin, niin se onnistuu parhaiten jos onnistuakseen. On aivan ymmärrettävää, että mitä siitä sitten seuraa, niin on kyllä vaikea koittaa jotain muuta palettia pyörittää samaan aikaan, siinä tilanteessa tärkeintä on juuri ollut se, että ei ole polttanut sitä tupakkaa jota tekisi mieli. Joten minusta olet tehnyt vaan fiksusti, kun et ole yrittänyt olla samalla kertaa täydellinen kaikessa, armollinen itselleen sitä pitää aina olla. <3 Tsemppiä teille molemmille jatkoon tupakan suhteen ja sinulle jatkossa muissa haasteissa. 🙂
Jep! Nyt vaan tuli se hetki, että meille riitti. Paljon helpompaa yhdessä. Itsekin olen sitä mieltä, että nyt kannatti pistää omat ”paukut” lopetukseen. Kaiken piti mennä vähän toisin, mutta samapa tuo. Tässä kohtaa minun meinaan tulikin lopettaa, mutta minulla piti olla elämäntapamuutoksessa kaikki reilassa. Noh, ei ihan mennyt niin, mutta onneksi tää savuton elämä lähti yllättävän kivuttomasti käyntiin.
Kiitos sinulle Jonna! ❤
Apua, en olis uskonut sinua tupakoitsijaks, oot niin ”antitupakoijan” näköinen, näin se vaan ulkonäkö pettää 😉😁 itse ehdin tuprutella 15 vuotta (ikää tällä hetkellä 28 vuotta), savuttelu loppui odotettuun positiiviseen raskaustestiin keväällä, olin jo tosin siihen mennessä vähentänyt muutamaan päivässä (kun ennen meni toppa päivässä… 😐, kamalaa, kun sitä nyt miettii). Itse pelkään vaan sortumista synnytyksen jälkeen, varsinkin kun ensimmäisen kerran lähtee parilla käymään niin voi hillitön mieliteko iskeä 🤪 toivottavasti pysyn erossa.
Ja siis hienoa ja onnea mahtavasta päätöksestä ja upeaa, että oot pystynyt olemaan polttamatta!
Tämä onkin hassu juttu, sillä en pidä tupakointia millään tavalla siistinä juttuna. Olen hävennyt tupakointiani. Siksi en nytkään siitä tee suurempaa numeroa, koska hävettää vieläkin. Tulin nyt kaapista ulos. 😀
No sepäs se! Kun lähtee parille ja viihdetupakoi. Siitä helposti lipsuu takaisin vanhaan. Olen itse nyt ollut ilman, vaikka olen ottanut kotona lasin tai pari. Mutta huomaan vältteleväni alkoholia, koska pelkään lipsahtavani sitä kautta. Siksi vain kotosalla pari lasia. On helpompi kontrolloida itseään, kun miehen kanssa yhdessä tsempataan toisiamme.
Noin 15v sitten lähti 45kg. Sit lopetin tupakoinnin ja tuli takas korkoineen, +80kg… nyt sit taas 55kg pois.
Kortisoli lähes 2000 kun normaalin yläraja n 500… On tää elämä kivaa
Mut mitä tuohon ruuan valmistukseen, kiireeseen ja stressiin tulee niin voin vakuuttaa, et kellään ei ole pahempi stressi ja kiire kun mulla. Voin vannoa.
Olen ratkaissut asian laittamalla ruokaa kerran viikossa. Esim kuhafileetä nopea paistaa. On kevyttä ja terveellistä. Siihen keittää parsakaalia tai vaikka mikrottaa pakastevihanneksia. Ne jaan 2dl annosrasioihin ja nappaan sit töihin ym evääksi. Et jos kerran viikossa saa vaikka 30min aikaa laittaa ruokaa niin siinä saa koko viikon ateriat rasioihin. Jos siis on valmis syömään yhtä ja samaa joka päivä ja joka aterialla. Ja tarvittaessa kylmänä. Mä oon tottunut, en jaksa välittää, et aina on samaa.
Tuo on varmasti kätevää. 🙂 Minun kohdalla ei valitettavasti toimi, kun on perhe, ja kaikki me haluamme vaihtelua ruokiin. Se ainainen mitä tänään syötäisiin? 😣 Mutta, olen pähkäillyt sitä, että jospa yrittäisin pari kertaa viikossa ottaa itseäni sen verran niskasta kiinni, että porukalla pilkkoisimme muutamaksi päiväksi vihannekset valmiiksi. Sekin auttaisi kiireessä todella paljon. 🙂
Paistetut kuhafileet ovat namia! Ei ole pitkään aikaan ollutkaan kuhaa. Kiitos vinkistä!
Onpa upeaa tuo tupakoinnin lopetus! Se on yksi parhaista asioista, jonka itselleen voi antaa. Tsemppiä savuttomalla tiellä ja armollisuutta itseä kohtaan.
Kiitos! 🙂
Omalla kohdallani tupakoinnin lopettaminen paransi hapenottokykyä ihan hurjasti ja vieläkin kolmen vuoden jälkeen lenkillä myhäilen tyytyväisenä kun kuntokin on parantunut ja juoksuvauhti kasvanut 🙂
Se voi sinullekin tuoda uutta intoa liikuntaan kun huomaa, että olo on parempi ja henki kulkee, tsemppiä!
Huomasin saman! Olin ollut savuttomana vasta pari viikkoa, niin lenkillä happi kulki paremmin kuin aikoihin. Olen aivan varma, että jos nyt talvella lenkkeilen, keväällä juoksen!
Tupakoinnin lopettaminen on yksi parhaista päätöksistä, mitä elämässä voi tehdä ja kaksin lopettaminen on ehkä hieman helpompaa, kun voi jakaa toisen kanssa fiiliksiä. Kiloja siitä taitaa tulla nurjana puolena kaikille, itsekin ehdin vuosien mittaan kerätä niitä n. 30 ennen kuin sain aikaiseksi tarttua toimeen pudottaakseni ne. Osa tuli tietenkin joidenkin muiden valintojen seurauksena, mutta tuosta määrästä n. puolet tuli ihan tosi nopsaan lopettamisen jälkeen ja loput varkain hiipien.
Elämäntaparemonteissa olisi hyvä muistaa olla lempeä itselleen, sillä mikään ei onnistu tai ainakin tie on hyvin kivinen ja ikävä, jos tavoitteet ovat tapissa. Repsahduksia tulee, mutta sitten vaan jatketaan siitä mihin joskus jäätiin. Kyllä elämästä pitää myös nauttia ja esim. ruoka on varmasti monelle meistä aikuisista yksi tapa hemmotella itseään ja läheisiään.
Tsemppiä kovasti jatkossa ja pysy lujana tupakanhimoja vastaan <3
No kyllä! Aina välillä mietin, että kuinka helppoa onkaan heillä, jotka eivät tykkää mistään. Olisinpa itsekin vähän nirsompi. Mutta kun tykkään melkein kaikesta ja rakastan makuja, erilaisia tekstuureja jne. Syöminen on kivaa. 😀 Mutta kaikki kilot minulle eivät ole tulleet niin, että söisin kaiken aikaa. Ehei! Suurin syy on syömättömyys ja illasta se hallitsematon nälkä. Kiire ja stressi on paha. Silloin säännöllinen syöminen jää. Mutta tupakoinnin lopetus taas on auttanut tunnistamaan signaalit nälästä ennen kun se on ”hallitsematonta”.
Kiitos Sissi! Tiedätkö, minulla on ollut tällä kertaa helpompaa kuin ikinä. Vähän toki pelottaa, kun ainahan se lopetus pitäisi olla vaikeaa. En sano, että olisi helppoa, mutta on ollut vaikeampaa aikaisemmin kaikki yritykset. Olen tässä elänyt kohtia, joissa tupakka on aina ollut osana elämää. Nyt ne on menty ilman. Ainoastaan kostea illanvietto ja kunnollinen humaltuminen on vielä kulkematta. Sen kun vielä pystyn savuttomana kulkemaan, niin sitten en enää pelkää.
Olipa ihana ja piristävä ja hyvää mieltä tuova postaus.Maistoin myös noita Elovenan valmispuuroja ja oli kyllä hyviä.Vähän liiankin hyviä,kun ei sitä huvittais kaurapuurosta paljon maksaa.Nää olikin vähän sellaisia vanukasmaisia maitoproteiinilla.
No just se! On todella hyvää, mutta kun se hinta kaurapuurosta. 😀 Minun suuhun tosiaan maistuu paremmin tällainen tekstuurinen kuin ne ihan vanukkaat. Arlalla on kanssa pari erilaista puuroa. Oletko niitä kokeillut? Minulla on niitäkin ja maistuvat nekin. 🙂
Mäkään en yhtään nähnyt sua tupakoivana ihmisenä! Mulla ja miehellä ei toiminut yhdessä lopettaminen. Se oli jatkuvaa tappelua ja oikeen yritettiin tahattomasti provosoida toista et se menee röökille kun sit itekkin voi ku toinenkin menee. Mä lopetin reilu 7 vuotta sitten lukemalla Stumppaa tähän-kirjan. Se oli todella tärkeä mulle, sillä ei mulla auttanut oikeestaan mikään. Ei korvaustuotteet, vähentäminen, kokonaan ilman… Tuo kirja pureutui niin hyvin tupakoinnin syihin ja siihen miksi tämä juttu ja tämä juttu ei toimi, miksi aiemmin oli epäonnistunut. Tuo kirja muutti ajatustapaa tupakkaa kohtaan, ei voi kun suositella kaikille teille jotka tän luette ja tupakoitte, haluutte kuitenkin lopettaa. Toki mä myöhemmin käytin jonkin aikaa sähkäriä kun alko olla vähän tiukkaa, mutta nyt oon jo vuosia ollut ilman mitään ja ajatuskin tupakasta kuvottaa, mun ei ikinä tee sitä mieli. Ei edes viihteellä enää.
Surullista kyllä, reilu vuosi lopettamiseni jälkeen sain diagnoosin: alkava keuhoahtauma. 29 vuotiaalla ihmisellä. Mä aina ajattelin et ehkä sitten joskus vanhana saa jonkun syövän, mutta eipä sitä sinne asti tarvii odotella että saa pahaa jälkeä tupakan kanssa. Tupakoiminen kuitenkin pysäyttää taudin etenemisen. Tupakoidessa mun flunssat meni aina keuhkoputkentulehduksiin, ja sit ne alkoi mennä astmaattisiin sellaisiin. Nykyään olen harvoin edes kipeä, ja vielä harvemmin saan keuhkoputkentulehduksen. Ei tää tauti pahemmin mitään vaivaa, itseasiassa nyt kokeiltiin jättää lääkitys pois koska liikun nykyään niin paljon että kunto on kohentunut. Jotain se kuitenkin rajaa, esim. juoksua en voi harrastaa koska mä tukehtuisin limaan jota alkaa nousta urakalla, ja joskus kovatehoisessa liikunnassa on henki ahtaalla.
Tulipas pitkä tupakka-avautuminen. 🙂 Ja älä sitä elämäntapamuutosta sure, hoidat opiskelut ja sitten on taas enemmän aikaa näihin asioihin.
Tiedätkö, vaikka meillä on välillä vähän tirskahdeltu ja isoilla kirjaimilla sanottu, kumpikaan ei ole repsahtanut. Sekin kohta on nyt ylitetty. Ei mennä hermosauhuille kumpikaan. Nyt on hyvä tunne ja fiilis onnistumisesta pidemmän päälle. Meillä tää oli pakko olla molempien samaan aikaan lopetus. Ei onnistu pidemmän päälle, jos toinen jatkaa.
Minulle on tullut jo aikoja sitten se vaihe, että tupakka haisee pahalle. Minua ahdisti tupakoidessa se, että haisen pahalle. Tiesin miltä se haisee tupakoimattomien nenään. Nyt taas haistan sen, kuinka pahalle minäkin olen haissut. 🤢
Onpa surullista! Mutta opettavaista. Sinulla on todellakin hyvä syy sanoa pitkästi ja isolla äänellä. 🙂 Onneksi alkavan keuhkoahtauman kanssa voit elää. Minusta on ihanaa, kun lima ei enää tule kurkkuun, eikä kurkkua tarvitse kaiken aikaa selvittää. Hengitys ei ritise, eikä rohise. Nämä vaivat alkoivat noin vuosi sitten. Minulla oli kyllä tavoitteena, että kun koulusta valmistun, olen myös lopettanut tupakoinnin. Eräs luokkakaveri (entinen tupakoitsija) heitti vitsin opiskeluiden alussa syksyllä 2016, että sitten kun täältä valmistutaan, niin vedetään röökit tuossa parkkipaikalla. Minä sanoin, että toivottavasti ei, kun olen silloin lopettanut. Niin siinä sitten kävi! 🙂