Katsoin elokuvan – tai oikeastaan katsoin sen jo kaksi kertaa – joka on ehkä yksi kiehtovimpia tapoja esittää muusikon elämänkerta. Jos rakastuit Bohemian Rhapsodyyn, rakastut mitä todennäköisimmin myös Rocketmaniin.

Tulen tässä postauksessa kertomaan elokuvakokemukseni Rocketmanista, mutta viittaan useammassa vaiheessa elokuvaan Bohemian Rhapsody. Siitä huolimatta, että nämä ovat kaksi eri elokuvaa ja rock-elämänkerran toteutustavat ovat erilaiset.

Rakastan elokuvaa Bohemian Rhapsody, joka kertoo Queenista ja Freddy Mercurysta. Itkin elokuvateatterissa katsoessani sitä. Itku meinasi tulla jo alkumetreillä elokuvaa, sillä olen ollut 8-9-vuotiaasta asti Queenin fani. Suurin fanitus toki jäi, kun teini-ikäistyvän tytön elämään tuli uusia fanituksen kohteita, mutta Queen ei koskaan poistunut minusta. Olen koko ikäni kuunnellut heidän biisejä ja lauleskellut niitä Singstar-pelissä.

Elton John ei ole ollut aivan vastaavanlainen fanituksen kohde, mutta käytännössä koko ikäni olen hänet tiennyt ja hänen klassikoistaan pitänyt. Olihan yhdessä Disneyn elokuvassakin Elton Johnin upea biisi, Can you feel to love tonight. Kuorossa laulettiin paljon Elton Johnin klassikoita ja Singstariin olen yhden hänen parhaimmista lauluista ladannut. Your song on ehkä yksi kaikkien aikojen kauneimmista biiseistä, mitä tiedän.

Rocketman esittää tarinaa mielenkiintoisella tavalla Elton Johnin näkökulmasta, miten hän näki ja koki elämäänsä näyttävien lasiensa läpi. Elokuva liikkuu vaihdellen niin sanottua elokuvan nykyhetkeä ja menneisyyttä sekä realistista ja surrealistista kuvausta. Erityisen paljon olen viehättynyt elokuvan tekijöiden tavasta kertoa vaiheita Elton Johnin musiikin säestämänä ja hahmojen laulaessa kuin musikaalissa konsanaan, mutta samaan aikaan siirrytään realistisesta kuvauksesta surrealistiseen, joka nimenomaan näyttää sen, miten Elton John mahdollisesti itse koki tapahtumia.

Myönnän, kun katsoin Rocketmania ensimmäistä kertaa, alussa olin vähän hämilläni. Sanoin miehellenikin, että nyt en saa kiinni, minkä tyylilajin elokuva tämä on? Ensin ihmisraunio saapuu dramaattisesti terapiaryhmään kertomaan menneisyydestään ja addikteistaan. Seuraavaksi siirrytäänkin Eltonin lapsuuteen, joka esitetään musikaalin muodossa.

Nopeasti elokuvan tyylilajista saa kiinni, ja vangitsevan kokemuksen aikana kiittelee tätä erilaista ja revittelevää tapaa kertoa ihmisen tarinaa – joka muuten sopii täydellisesti Elton Johnista kertovaan elokuvaan. Lopussa toteaa, ettei Eltonista edes voisi onnistuneesti kertoa muulla tyylilajilla.

Katsojan sydäntä särkee Eltonin rakkaudenkaipuu, jota hän ei saanut edes lapsena vanhemmiltaan. Katsoja ymmärtää omilla ”kyökkipsykologian” taidoillaan, miksi Elton tekee tiettyjä valintoja, miksi hän ”tappaa” itsensä Reginald Dwightina ja rakentaa itsestään Elton Johnin sekä miksi hän turruttaa tunteensa päihteillä. Unelmiaan tavoittelevasta ja saavuttavasta Eltonista tulee ihmisraunio, joka on kuin tikittävä aikapommi vailla rakkautta.

Rocketman on jotain aivan uudenlaista, kokeilevaa tapaa kertoa henkilötarinaa. Elokuva ei tietenkään ole dokumentti, vaan siinä on käytetty taiteellisia vapauksia. Ihan jokainen elokuvan tapahtuma ei ole yksi yhteen todellisuuden kanssa, eikä kronologia seuraa orjallisesti todellisuutta. Siitä huolimatta elokuva on ehdottomasti yksi parhaimpia elämänkertaelokuvia.

Bohemian Rhapsody sai osakseen kritiikkiä siitä, että Freddy Mercuryn homoutta piiloteltiin. Itse en nähnyt elokuvaa homoutta piilottelevana, mutta tietenkin jokainen näkee asiat omalla tavallaan. En koe, että selkeä seksikohtaus miesten välillä olisi tuonut elokuvaan lisäarvoa, koska se ei välttämättä tuo mitään lisäarvoa heterojenkaan välillä. Kaikki riippuu siitä, onko kohtaus merkityksellinen elokuvan juonen kannalta.

Rocketmanissa sanotaan olevan rehellisempää homoseksuaalisuutta. No jaah, enpä tiedä. Jos suorempaa homoseksuaalisuuden esittämistä tarkoittaa yksi seksikohtaus, niin olkoon sitten niin. Rocketmanissa on kyllä hieman enemmän miesten välistä läheisyyttä, mutta tavallaan molemmat elokuvat näyttävät vähemmän kuin heterojen seksuaalista aktiivisuutta ilmennettäisiin jonkun heterorokkarin elämänkerrassa.

Itse näkisin, että tavallaan heterojen seksuaalisuudella mässäillään elokuvakohtauksissa välillä turhankin paljon, mutta sekin on vähentynyt. Homoseksuaalisuudella ei mässäillä, vaan se on tuotu osaksi tarinaa, jota ei mielestäni piilotella. Tirkistelyn aikakausi alkaa olla mennyttä aikaa, joten elokuvissa ei tarvitse esittää yksityiskohtaisesti mitään, jotta katsoja ymmärtää ja lumoutuu elokuvaan.

Rocketmanin näyttelijät ovat tehneet hienoa työtä, sillä he onnistuvat kadottamaan katsojan ymmärryksen siitä, että ”vain” näyttelevät. Minä ainakin uppouduin Taron Egertonin esittämään Elton Johniin niin, että hetkittäin unohdin, ettei hän ole oikeasti Elton John. Luin myöhemmin, että Egerton myös lauloi itse elokuvassa, joka nostattaa rispektiäni näyttelijän työstä entisestään. Ne kaikki pienetkin eleet kasvoilla saavat katsojan eläytymään Eltonin tuskaan, jota hän on mahdollisesti kokenut.

Suosittelen katsomaan Rocketmanin, vaikka Elton Johnin musiikki ja persoona eivät olisikaan lähellä sydäntäsi. Tässä elokuvassa on toteutettu elämänkerran kerrontatapaa aivan uudenlaisella tavalla. Ota hyvä asento sohvalla tai nojatuolissasi, kääriydy vilttiin ja uppoudu tarinaan, joka näyttää mitä siellä glamourin verhojen takana saattaa piillä, mitä saavutuksien eteen on tehty ja miten raakaa ja kuluttavaa viihdemaailma voi pahimmillaan olla.

Rocketman on tällä hetkellä katsottavissa ainakin Netflixillä ja vuokrattavissa Viaplaylla ja Elisa Viihteessä.

Oletko nähnyt Rocketmanin? Mitä pidit siitä?

Lue myös:

The Handmaid’s Tale herättelee ajattelemaan

Kivasti aivot solmuun laittava scifisarja

Black Mirror kannattaa katsoa!

X