Glitz & Glam

Vähemmän ehdottomuutta, niin orkideakin kukkii

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuinka monella on tai on ollut orkidea? Minulla on ollut monia. Ne ovat äärimmäisen kauniita, mutta jumalattoman vaikeita hoitaa – tai ainakin minulle on ollut. Minulla on viherpeukalo, mutta se on keskellä kämmentä. Meillä on ihan vitsi, että ”anna kukka Minnalle tapettavaksi”. Olen tappanut kaktuksiakin, eikä syynä ole liika kastelu, vaan kuivuus. Siitä huolimatta, että mieheni tietää ja tuntee minun hortonomiset taitoni ja niistä kaikella rakkaudella minulle vinoilee, osti hän minulle jälleen orkidean. Toisaalta ihanaa, hän ei ole menettänyt uskoa minuun. En enää muista, oliko orkidea meidän 20-vuotispäivän kukka, mutta kesällä sen mieheltäni sain.

Tämä eksoottinen kukka vaatii kuulemani ja lukemani mukaan hapetettua, huoneenlämpöistä vettä. Mielellään sen elinympäristöstä Suomeen tuotua. Kukka tulisi upottaa sankoon noin viikon välein, eikä sitä saisi siellä pitää pitkään. Se tarvitsee ravinteita kukinnan jälkeen sekä sen aikanakin, mutta pitää osata oikea annostus. Paras aika lisäravinteelle on täysikuun aika. Jossain sanotaan, että juuret tarvitsevat valoa, jossain taas sanotaan, että välillä juuret pitää peittää. Paras aika antaa valoa kasville, on aamupäivä tai ilta-aurinko, mutta aurinkoa ei saa saada liikaa, mutta ei liian vähänkään.

Huomautan, että nämä eivät ole hoito-ohjeita, vaan minun tuskainen liioittelu hoitovinkeistä ja ohjeista, joita olen lukenut ja kuullut.

Myönnän, koska viherpeukaloni on keskellä kämmentä, en välttämättä ole aina ymmärtänyt, että orkidea on yhtä laaja yleisnimitys kuin kissa tai jopa nisäkäs. Lajeja on monia, joten varmasti hoito-ohjeetkin vaihtelevat.

Oli miten oli, lopputulos on aina ollut tämä. Kukat ehkä ehtivät kukkia loppuun ja varista sitten pois. Alkaa se vaikein osuus, miten saada orkidea selviämään hengissä minun kasvina ja jopa kukkimaan uudelleen?

Olen tehnyt tempun jos toisenkin. Olen käyttänyt rahaa orkideoihin ja yrittänyt saada niitä selviämään. Kun väsyn liikaan yrittämiseen, ja olen unohtanut kasvini kastelun ja hellimisen pariksi viikoksi, luovutan! Koen jo siinä vaiheessa epäonnistuneeni ja annan vaan olla. Kaikki meni pilalle -ajattelu nostaa päätänsä.

Mitä kuuluu orkidealle tänä päivänä?

Tässä eräänä päivänä huomasin, että mun orkideassa on NUPPUJA! Voi sitä iloa! Minun yksikään orkidea ei ole kukkinut uudestaan niiden kukkakaupan kasvattamien kukintojen jälkeen. Ei kertaakaan! Minulla on ollut about 12-20 orkideaa tässä yli 10 vuoden aikana.

Miten sain orkideani kukkimaan? Mitä tein toisin?

Vältin liikaa yrittämistä, en ollut ehdoton sen hoitamisessa, välillä kompastelin ja taas tsemppasin. Eli kukka sai uittoja silloin tällöin. Kerran kukka oli aivan nuukahtanut. Upotin juuret veteen, mutta unohdin sen pariksi päiväksi veteen. Ei se mitään, sitten oli taas pidempi aika kastelematta. Hoidin orkideaani huolettomasti. Välillä oli kuvitteellinen sadekausi, välillä kuivakausi – aivan kuten niiden luonnollisessa elinympäristössäkin. En siis pingottanut, enkä luovuttanut. Elimme vain elämäämme ja välillä muistin kukkani juuret upottaa veteen.

Tästä sain konkreettisen esimerkin itselleni. Sillä turhalla pingottamisella ei kuki mikään! Kukaan ei jaksa jatkuvasti täydellisyyteen pyrkiä, joten olisiko parempi tehdä rennosti, niin saattaa saada parempia tuloksia. Ihan vaan elää ja huolehtia siinä samalla hyvinvoinnista ilman stressiä.

Olen todella iloissani tästä pienestä, mutta merkityksellisestä onnistumisesta. Minulla on joku ajatusmalli rakentunut, että onnistumisen pitää tulla valtavalla työllä, itkua vääntäen ja hammasta purren. Siten vain saa nauttia onnistumista ja se on silloin ansaittua. Tunnistatko ajatusmallin? Mitäs nyt, kun iloitsen onnistumisesta, jonka eteen en tehnyt konkreettisesti muuta kuin ajatusmallin vaihtamista toiseen? Onko iloni onnistumiseni liiallisen yrittämisen vaihtamisella rentouteen sallittua?

”Vähemmän ehdottomuutta, enemmän rentoutta, niin kukat kukkivat!”

Tässä minulle ajatusmalli, jota pyrin nyt työstämään. Reilu viikko sitten kaivoin opinnäytetyöni uudestaan esiin ja lähdin jatkamaan siitä, mihin jäin marraskuun lopulla. Jos olisin vähemmän ehdoton itselleni ja enemmän rento, olisi minun opparini valmistunut tammikuun loppuun mennessä. Ehkä se olisi tavoitteeni mukainen, jos olisin rennompi. Nyt olen poistanut liiallisen tavoitteellisuuden ja teen, kiireellä kylläkin, mutta rennommalla otteella. Teen koko ajan suuresti työtä pääni kanssa, että en ala taas vaatimaan ylisuorituksia itseltäni. Vähempikin riittää, eikä minun maailma kaadu, jos en valmistukaan nelosen keskiarvolla tradenomiksi. Olisihan se mahtavaa, mutta mitään konkreettista hyötyä siitä ei minun tulevaisuudessa ole. Ihan sama, oletko kolmosen vai nelosen tradenomi, kokonaisuus ratkaisee sekä se, että olet hyvä tyyppi! Kukaan ei tykkää pingottajista, en edes minä.

X