Glitz & Glam

Jouluarvonta — Voita yli 450 euron arvosta kosmetiikkaa!

Haluan järjestää joulun ajaksi hulppean kosmetiikkasetin arvonnan teille Glitz & Glamin lukijoille. Beauty Chest on täytetty ylellisillä kosmetiikkamerkeillä. Se sisältää ihonhoito- ja hiustuotteita sekä meikkejä. Osallistu jouluarvontaan, ja voita yli 450 euron arvoinen Beauty Chest -kosmetiikkasetti kauniissa laatikossa.

Teksti:
Minna / Glitz & Glam
Haluan järjestää joulun ajaksi hulppean kosmetiikkasetin arvonnan teille Glitz & Glamin lukijoille. Beauty Chest on täytetty ylellisillä kosmetiikkamerkeillä. Se sisältää ihonhoito- ja hiustuotteita sekä meikkejä. Osallistu jouluarvontaan, ja voita yli 450 euron arvoinen Beauty Chest -kosmetiikkasetti kauniissa laatikossa.
Tuote ja palkinto saatu Lookfantasticilta

Blogi on ollut nyt melkein kuukauden hiljainen. Valmistelin marraskuun lopun ja joulukuun alun joulua. Sitten iski taas vähän takapakkia jaksamisen kanssa, joten blogi on jäänyt vähän pölyyntymään. Kodissani on kuitenkin ollut jo marraskuun lopulta asti jouluinen ilme, kaikki joululahjat on hankittu aikoja sitten ja joulusiivokin on tehty viime viikonloppuna! Nyt pyyhin pölyt myös Glitz & Glamista, ja laitan jouluista ilmettä tännekin jouluarvonnan merkeissä.

Sain Lookfantasticilta kaksi Beauty Chestia. En tiedä lähetettiinkö meille vaikuttajille vahingossa kahdessa erillisessä lähetyksessä vuoden Beauty Chest, mutta laitetaan tuo ylimääräinen teille lukijoille arvottavaksi. Piti jo aikaisemmin postata tämä arvontapostaus, mutta valitettavasti en saanut aikaiseksi.

Lookfantastic Beauty Chest 2021

Vuosittain joulun alla ilmestyvä Beauty Chest myydään aina loppuun hetkessä, niin myös tänäkin vuonna. Ihastuttavaan laatikkoon on pakattu tänä vuonna 12 kosmetiikkatuotetta ja uninaamio.

Tuotteet ovat ainakin mielenkiintoisia. Pääsevät suurimmaksi osaksi käyttööni. Paria tuotetta olenkin jo testaillut tässä syksyn aikana ja kaksi tuotetta ovat entuudestaan tuttuja minulle. Huomautan vielä, että arvonnassa oleva Beauty Chest on täysin avaamaton, eli kuvissa esiintyy minun oma Beauty Chest.

Arvoltaan tämä kokonaisuus on Lookfantasticin mukaan yli 450 euroa! Beauty Chestiä myytiin aluksi 120 euron hinnalla, mutta lopulta sitä sai 96 eurolla. Valitettavasti Beauty Chest on loppuunmyyty, joten ainut mahdollisuus saada tämä upea kokonaisuus on osallistua arvontaan, ohjeet siihen postauksen lopussa.

Beauty Chest sisältää:

  • Glov Satin Sleeping Mask -uninaamio
  • Kevyn Aucoin Volume Mascara -maskara
  • Murad Oil Free Water Gel -geelivoide kasvoille
  • Eyeko Skinny Liquid Eyeliner Black -rajaustussi
  • Prai 24K Gold Wrinkle Repair Crème -kasvovoide
  • 111Skin Antioxidant Energising Essence -hoitoneste

Beauty Chest sisältää:

  • Eve Lom Cleansing Oil Capsules Travel Pack -puhdistusöljykapselit
  • Elemis Eye Revive Mask -silmänympärysnaamio
  • Christophe Robin Regenerating Serum -hiusseerumi
  • Mauli Grow Strong Brow Oil -öljyseerumi kulmakarvoille
  • Aurelia Cell Revitalise Night Moisturiser -yövoide
  • Hourglass Viel Translucent Setting Powder -irtopuuteri
  • By Terry Baume de Rose Flaconnette -huulihoito

Ohjeet arvontaan osallistumisesta

Jos siis haluat yli 450 euron arvoisen Lookfantastic Beauty Chest 2021 -kosmetiikkasetin, tässä ohjeet arvontaan.

  • Kommentoi tähän postaukseen. Sana on vapaa, joten voit heittää vaikka jouluterveiset, kertoa omista joulun suunnitelmistasi tai hihkaista vain ”mukana”.
  • Muista lisätä sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyttä sinuun, jos arpaonni suosii. En kerää rekisteriä, eikä kukaan ulkopuolinen näe sähköpostiosoitettasi.
  • Huomioithan, että sähköpostissasi on tilaa. Joskus en ole millään saanut voittajaan yhteyttä täyden sähköpostin vuoksi, joten on ollut pakko arpoa palkinto uudelleen.
  • Osallistumisaika päättyy 6.1.2022 klo 12.00.

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua!

Kiitos tästä vuodesta teille lukijoille! Vuoden viimeisenä päivänä olen jo 8 vuotena peräkkäin julkaissut Vuoden parhaimmat -postauksen. En haluaisi katkaista tuota perinnettäni, joten yritän kasata sen tänäkin vuonna, vaikka olen sairaana edelleen.

 

Lue myös

Missä järjestyksessä ihonhoitotuotteet laitetaan?

Keramidit ovat tärkeitä ikääntyvän ja kuivan ihon hoidossa

Miksi iho kuivuu talvella? Miten ihon kuivumisen voisi estää tai sitä hoitaa?

X