Glitz & Glam

Haaste: Kehukeskiviikko - anna kehu toiselle

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Blinger shimmer -blogin Mira kehui ja haastoi minut viikko sitten. Tässä on sitä ihanaa, entisen blogimaailman havinaa. Kiertäviä haasteita, joita ainakin me vuosia bloggailleet olemme toteuttaneet menneinä vuosina. Halusin kaikessa nostalgisuudessaan ja ihanan ajatuksen vuoksi tarttua haasteeseen. Olin todella otettu, että Mira nosti minut Kehukeskiviikon aiheeksi. Hyvä etten itkemään käynnyt, kun olen tällainen herkistyjä. Kiitos Mira! 💕

Idean Mira on napannut toisista blogeista. Juttu on siinä, että kehuja ei koskaan anneta liikaa. Minäkin uskon kehujen voimaan. Peilaan tätä nyt vaikka opintoihini, jotka päättyvät. Olen kehujen avulla saanut ammatillista itseluottamusta ja oppinut tunnistamaan omaa osaamistani. Sen lisäksi, että kehut piristävät kenen tahansa päivää, kehu voi kehittää ihmistä. Meidän suomalaisten kulttuuriin ei kehut kuulu, mutta onneksi kulttuurikin on käsite, joka muuttuu ja muovautuu ihmisten mukana. Onneksi kehumme nykyään toisiamme ja lapsiamme enemmän.

En enää muista, milloin Miraan tutustuin blogien maailmassa. Tuntuu, että siitä olisi jo kauan. Mira kertoi postauksessaan näin:

”Minna on todellinen ammattilainen isolla A-kirjaimella olipa kyse meikeistä tai hiustuotteista. Haasteellisimmatkin asiat on hyvin avattu esille ja esim. meikkitutoriaalit ovat aivan loistavia, näistä olen itsekin saanut hyviä vinkkejä.

Minnan blogi oli ensimmäisten seuraamieni blogien joukossa ja näin myös ehkä ”syyllisenä” omaan innostukseeni polkaista blogi pyörimään. Livenä emme ole tainneet koskaan tavata, mutta sen mitä olemme yhteydessä netin välityksellä olleet niin erittäin lämmin kuva minulle on Minnasta tullut – kuten ihan bloginkin kautta seurattuna.”

Awww… kiitos Mira! Meille jokaiselle tekisi hyvää nähdä itsensä toisten silmin.

Kenelle minä sitten haluan jatkaa tämän haasteen kanssa ja antaa kehuni? Todella vaikea paikka, sillä kehuttavia olisi monta. Bloggaajissakin heti tuli mieleen toistakymmentä vaihtoehtoa. Kauneusbloggaajien genre on aika tiivis ja olemme jo vuosia tunteneet toisiamme. Päätin ottaa Kehukeskiviikkoon bloggaajan, jota en ole koskaan nostanut esiin missään haasteessa tmv. Bloggaaja on hannamaria -blogin Hanna Maria.

Kuva: screenshot hannamaria -blogista

hannamaria on graafikon, median moniosaajan, valokuvaajan sekä Liiketalouden (markkinointi & brändinhallinta) opiskelijan kauneuteen painottuva lifestyle-blogi, jossa kauneuden ohella kirjoitetaan aidosti Jyväskyläläisen opiskelijan elämästä.

Näin kertoo Hanna Maria bloginsa esittelyssä. Vaikka Hanna Maria on nuori, hän on todella kypsä. Unohdan aina hänen (virtuaali)seurassaan, miten nuori hän vielä on. Muistan Hanna Marian Glitz & Glamin alkuajoilta asti. Hän taisi olla blogini ensimmäisiä lukijoita ja kommentoijia. Hanna Maria oli tuolloin vielä alaikäinen, ehkä 17-vuotias? Glitz & Glamin lukijat olivatkin tuohon aikaan nuoria, sillä blogeja lukivat hyvin nuoret.

Hanna Mariassa huokuu kypsyys ja määrätietoisuus. Hän tietää, mitä tekee ja miksi hän tekee sen. Ihailen Hanna Marian aktiivisuutta ja määrätietoisuutta. Multitaskaajaksikin häntä voisi kutsua. Hanna Marian asukuvat ovat virkistäviä, sillä pidän Hanna Marian tyylistä. Oikeastaan hänen vuoksi harkitsen vakavasti, että josko minäkin ottaisin blogiini enemmän tyyliä käsitteleviä postauksia. Jos kerran tai kaksi kuukaudessa onnistuisi jonkun asukokonaisuuden esittelemään.

Kurkkaa hannamaria -blogiin, ellei se ole tuttu ennestään!

”Jokainen ihminen on laulun arvoinen…” Jokainen ihminen on myös kehun arvoinen.

Oletko samaa mieltä? Kenet sinä voisit kehua tänään? Työkaverisi? Kanssamatkustajasi? Asiakkaasi? Kuka tulee mieleesi?

P.s. Glitz & Glamissa on kaksi arvontaa vielä voimassa. Klikkaa itsesi postauksiin ja käy osallistumassa!

Lehti ilahduttaa aina! Osallistu haluamasi lehden vuosikerran arvontaan!

Turvallisempia aurinkosuojia & lahjakorttiarvonta House of Organicille

X