Levon tärkeydestä ja taakan vähentämisestä

Syksyt ovat aina olleet minulla työntäyteisiä. Niin kauan kuin muistan, olen syksyisin todella kiireinen. Veikkaan, että näin on monella muullakin. Eikä tämä tosiaan ole omalla kohdallani edes alakohtaista, sillä olen työskennellyt useilla eri aloilla. Niin ravintola-alalla kuin meikkaajana, oli syksyisin kova paine ja kiire työssä. Eipä se muuksi muuttunut opiskellessa tai bloggaajana, saati sitten nyt liiketalousalalla, kun työskentelen vastuullisemmissa tehtävissä kuin koskaan aikaisemmin.

Eikä pelkästään työ ole energioita ja keskittymistä vieviä. Myös siviilielämässä ja perheessä on yhtä sun toista syksyisin. Juhlia ja kaikenlaista muistettavaa, joka liittyy lapsiin. Kun perheessä yksi aikuinen tekee vuorotyötä ja opiskelee AMK:ssa ja toinen tekee vaativaa työtä kokoaikaisesti sekä bloggaa työkseen, on pelkästään lasten hammaslääkäriajan kanssa sumplittavaa. On lasten harrastuksia ja niissäkin talkootyötä. Pelkkä kalenterointi jonkun asian kanssa vie turhaa energiaa, mutta joskus on vain tällaista, jos haluaa tehdä haluamaansa työtä tai opiskella työn ohella. En siis valita, totean vain, että kiireellisyys on kokonaisuus. Ei sitä yleensä aiheuta vain yksi osa-alue, vaan se on monen asian summa.Kerroin viime viikolla, että jokin kuumetauti kaatoi minut. Kun pomolleni ilmoitin sairastumisestani, hän mainitsi, että se saattaa johtua kovasta työtahdista. Ensin olin vähän, että no jaa… Mutta sitten mietin itsekseni, että minullehan aina käy näin. Vedän itseni äärimmilleni, joka muuten osuu aina syksyyn, ja lopulta jokin tauti kaataa minut. Yleensä aina se sattuu niin, että kun se kaikista stressaavin hetki on ohi, sairastun välittömästi. Siinä puhutaan tunneista, kun se tapahtuu. Tajusin, että pomoni oli oikeassa. Tämä ja ne lukuisat muut kerrat eivät välttämättä olekaan suoranaisesti vain jonkun ”liikkeellä olevan” taudin syy, vaan suurin syyllinen löytyykin minusta sisältä.

Ihmiskeho on järkevä, vaikka mieli ei aina olisikaan. Kehoni on niin järkevästi rakennettu, että se pakottaa minut lepoon, kun vaadin siltä liikaa. Järkeilin tämän vain hyväksi asiaksi. En tietenkään sairastua halua, mutta korkea kuume pakotti minut lepoon ja samalla keho sekä mieli saivat levätä ja nollata. Jos minulle ei tulisi tällaisia sänkyyn kaatavia kuumeita aina liiallisen virittämisen jälkeen, ei lepoon pääsisi yhtä nopeasti ja tehokkaasti, saati sitten ajallaan. Nyt pakotettu lepo tulee hetkeen, kun mikään ei ole liian pitkälle venytetty ja viritetty. Oli hirveä olo, sattui joka paikkaan, mutta silti se teki todella hyvää. Kun viikonloppuna aloin olla hiljakseni paremmassa kunnossa, tuntui ajatuskin jälleen kirkkaammalta.

Mitä tästä taas opin? No, jos totta puhutaan, en varmasti yhtään mitään, mutta hyvän muistutuksen sain. Hetkittäin voi venyttää itseään äärimmilleen, mutta jossain vaiheessa on pakko nollata. Vain nukkua ja olla aivot ns. ”narikassa”. Kissani Erkka on kyllä oikea tyyppi näyttämään, miten syksyllä ja talvella kuuluu olla. Silloin jos tekee jotain, pitää nukkua tuplat takaisin. Eihän meidän ihmisten elämä niin toimi, että voisimme elää kuin kissat, mutta hyviä esimerkkejä he meille ovat. Erkka hyggeilee syksyn ja talven.

Koska lepo on niin tärkeää, olen siihen pyrkinyt panostamaan jo reilu pari vuotta sitten. Tietenkään se ei ole aina mahdollista, sillä tulee kausia, kun ei vaan voi levätä riittävästi, jos haluaa myös tehdä kaiken haluamansa. Kuitenkin olen oppinut jotain ja opin kaiken aikaa lisää. Päätin, että poistan taas jotain sellaista, johon en nyt pysty. Tai kyllähän minä pystyisin, sillä pystyn halutessani vaikka mihin, mutta millä hinnalla? Sitä kannattaa aina miettiä.

Päätin lokakuun aikana, että en ota stressiä blogini joulukalenterista. Sellaista en tänä vuonna toteuta. En vaan pysty, koska minusta ei riitä enempään. Tuntuuhan se minusta vaikealta, myönnän. Olen tehnyt viimeisen kahden vuoden aikana opintomatkaa itseeni sen kanssa, että joskus on vaan pakko vähentää jostain, jotta selviää muista tai voi ottaa uusia asioita tilalle. Olen nopea oppimaan ja omaksumaan asioita, mutta itseeni liittyvissä asioissa olen äärimmäisen hidas ja kömpelö oppija – olenpa vain huomannut. Pitää monta kertaa hakata päätä seinään, kunnes alkaa uskoa. Onneksi päätä on hakattu sen verran useasti vuosien aikana, että alan jo hiljakseen nöyrtymään tarvittaessa.

Odotan joulua innoissani, mutta samalla vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Vähän ahdisti tehdä päätös, etten järjestä Glitz & Glamissa joulukalenteria, mutta luulen sen olevan itseni kannalta oikea valinta. Mutta sen verran pidän kiinni, että olen mukana Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa. Panostan sitten siihen yhteen luukkuun senkin edestä sitten. Suunnitelmia jo pyörii mielessäni. Minkähän niistä sitten nappaisi? Ei koira täysin karvoistaan pääse, vaikka yrittäisikin.

Marraskuu alkoi juuri. Tämä on minusta ahdistavin kuukausi vuodessa. Pimeys ei ainakaan lataa minua energialla ja inspiroi luovuuttani. Haluan sanoa, että vaikka et voisi toteuttaa kaikkea, jota haluaisit, tai poistaa tehtävälistaltasi epämieluisia, yritä ainakin. Ota vaikka jokin pieni kuormittaja pois, niin sekin jo helpottaa. Marraskuu on oikea energiasyöppö, joten ei sitä vastaan kannata yrittää taistella samalla tekemisen määrällä kuin valoisina aikoina, kun energiaa riittää. Lepoa aina kun mahdollista. Kivatkin asiat tuntuvat silloin kuormittavilta, kun eletään kiirettä ja pimeää aikaa. Siksi lepoa, niin ei tunnu niin kuormittavalta.

Haluan kysyä, lepäätkö riittävästi?