Glitz & Glam

Matka Kreetalle lähestyy! Miten valmistautua, mitä ottaa mukaan?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Olin viime vuoden elokuussa ensimmäistä kertaa kunnon rantalomalla – sillä ns. ”etelänmatkalla”. Vaikka perheemme ensimmäinen aurinkoloma ei mennyt aivan kuin Strömsössä, lähdemme tänä kesänä Kreetalle kokeilemaan parempaa lomaonnea. Toivon todella, ettei tällä kertaa kukaan tarvitse matkavakuutustaan. Kreetasta tulee tällä kertaa eteläisin paikka, jossa käymme. Viime kesänä kävimme Turkin Sidessa, joka on Antalyan ja Alanyan välissä.

Opin ensimmäisestä aurinkolomastani muutaman jutun kauneus- ja kosmetiikkanäkökulmasta, joten ajattelin jakaa nuo opitut vinkit teille muillekin. Jos konkareilla on hyviä vinkkejä minulle, niin laita ihmeessä kommentteihin.

IHOKARVAT

Kävin vuosi sitten sokeroinnissa ennen reissua, joten menen tälläkin kertaa sokerointiin ennen matkaa. Totesin sen todella hyväksi ratkaisuksi. Jep, nyt on karvojen vallankumouksen aika ja naiset saisivat olla karvaisia, mutta minä tykkään ihostani ja olostani karvattomana. Kun lähtee viikon reissulle, ei tarvitse koko viikkona huolehtia karvoistaan. Jos höylää bikinialueen, tulee kuumassa ja hiostavassa ilmastossa näppyjä, jotka voi pahimmillaan tulehtua ja tulla kipeitä paiseita. Ei kiitos! Siksi menen ottamaan ihan brassin kosmetologilta. Ei tullut yhden yhtään näppyä, eikä kutise paikat hurjissakaan helteissä. Vitsi, kun oli luksusta! Niin huoletonta ja miellyttävää, kun sen yhden nopean session käy kosmetologilla.

Eli suosittelen sokerointia tai vahausta ammattilaisella, jos et itse osaa hommaa. Olihan se kieltämättä vähän hämmentävää, kun entinen työkaveri brassin teki, mutta oli sen arvoista sitten reissussa.

KULMAT JA RIPSET

En viime vuonna värjännyt kulmia ja ripsiä ennen reissua. Monihan ottaa ripsipidennykset etelänmatkoille, mutta minulla ei ole ollut kiinnostusta ripsipidennyksiin. Nautin liian paljon siitä, kun pesen meikit pois, niin saa hieroa silmiä, eikä minussa ole mitään ”ylimääräistä”. Tälle reissulle haluan kestovärin ripsiin ja kulmiin. Saan vähän särmää ja kehystä kasvoille. Minulla oli maaliskuussa pitkästä aikaa myös ripsissä kestoväri, joten huomasin, miten paljon sekin tuo silmiin kehystä. Kulmat olivat melkein kuin meikatut.

RUSKETUS

Käytin viime kesänä itseruskettavaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Vaikka meidän aurinkoloma oli vasta elokuun puolivälissä ja Suomessa oli todella aurinkoinen kesä, minä käytin itseruskettavaa ennen reissua. Koska minulla ei ollut vankkaa kokemusta, jaan nyt parit pienet vinkit, liittyen itseruskettavaan reissun vuoksi.

Ota mukaasi jokin itseruskettavaa sisältävä liina tai vartalovoide, joka ruskettaa asteittain. Jos olet kuten minä, eli et rusketu sääristä ja käytät aurinkosuojaa niin paljon, että et voi olla kunnolla päivettynyt, mutta haluat erottua valkoisesta hiekasta, niin ota mukaasi jotain, jolla ylläpidät ”tekorusketusta”. Aurinkolomalla tulee uitua niin paljon ja iltaisin pitää pestä aurinkosuojat huolellisesti, joten eihän se itseruskettava kauaa iholla kestä. Minä jotenkin naiivisti kuvittelin saavani ruskettuneet sääret etelässä. No en saanut! Minun sääristä näyttää puuttuvan melaniini. Sitä ei ole! En pala, mutta en rusketu sääristä.

Jos joudut käyttämään itseruskettavaa, etkä pakkaa mukaasi rusketustasi ylläpitävää tuotetta, älä käytä öljypohjaisia aurinkosuojia! Voin sanoa, että aurinkosuojallinen vartaloöljy liottaa itseruskettavan nopeasti pois iholta. Mutta päivettävä aurinkosuojakertoimellinen öljy on varmasti näppärä. Öljyt saavat päivettyneen ihon näyttämään niin jumalaisen upealta, että siksi meinaan kyllä sitä käyttää. Siksi pakkaan itseruskettavaa mukaani reissuun, koska kalkkunankoipeni eivät saa luonnollisesti väriä.

Jos haluat lukea itseruskettavasta, joka sopii hyvin matkalle mukaan ja aloittelijoille, niin tässä linkki postaukseen, jossa kuvat vaihe vaiheelta ruskettumisesta.

MEIKIT

Jospa tällä kertaa en saisi reissussa ilkeää silmäluomentulehdusta. Vaikka pahan tulehduksen vuoksi en silmiini meikkiä käyttänyt ollenkaan, huomasin, ettei meikkiä tee mieli muutenkaan käyttää niissä kuumuuksissa ja kosteudessa. Turkissa oli 34-39 astetta joka päivä. Kosteus oli mieletön ja kuumuus auringossa sama kuin istuisi kotona saunassa vaatteet päällä. Kaikki siinä sulaa. Nyt kesäkuussa Kreetalla ei varmaankaan ole samanlaista, mutta en silti pakkaa samalla tavalla meikkejä kuin risteilylle lähtiessä pakkaan.

Kaikenlaiset bronzer-tuotteet ovat mahtavia! Taidan pakata ihan varuiksi jonkun BB- tai CC-voiteen mukaani, mutta luulen, että käytän eniten jotain bronzer-tuotetta ja peiteväriä. Nyt ihoni ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin vuosi sitten. Nyt on koko ajan finnejä. 😩 Mitään paksuja meikkipohjia ja kymmentä peiteväriä, valokynää ja puuteria ei turhaan kannata pakata mukaan. Huomasin Turkissa, että paahteessa ei niitä halua käyttää.

Huulikiillot ja kuultopunat ovat parasta kesällä. Keveä huulimeikki tuntuu paremmalta kuin mattainen ja raskas huulimeikki. Koska Kreetalle olen menossa, on pakko tsekata Korresia. Korres on kreikkalainen brändi. Rakastuin viime kesänä Korresin Morello -huulikiiltoihin. Yhden sävyn käytin loppuun ja toinen tulee käytettyä loppuun tämän kesän aikana. Postauksen niistä löydät täältä.

Lisäksi hehkuvat poskipunat ovat parasta! Katsoitko viime sunnuntain 5 parasta aurinkopuuterista poskipunaa -postauksen? Pakkaan noista yhden mukaani ja sen lisäksi jonkun persikkaisen tai korallisen.

Jos ripsiväriä käyttää, niin ainut taatusti kaiken kestävä on Sensai 38 -maskara. Olen tykästynyt tähän uuteen Sensai Lash Volumiser -maskaraan. Sillä saa paremmin tuuheutta kuin muilla Sensain maskaroilla. Aikaisemmassa kuvassa minulla on tätä Sensain maskaraa.

Taidan ostaa uuden Sensain tax freestä, jos vaan lähtiessä ehdin. Meidän lento lähtee jo klo 6.00 aamulla, joten voi olla, että vähän hoppu tulee. On niin aikainen lento, että matkamme alkaa kotimaan hotelliyöpymisellä. Parempi mennä jo edellisenä iltana lentokenttähotellille ja jättää auto sinne parkkiin, kun lähteä meiltä yöllä ajelee. Meiltä lentokentälle pääsee alta 1,5 tunnin, mutta ehkä on silti mukavampi olla lentokentän läheisyydessä yötä. Ensimmäistä kertaa kokeilemme tällaista, että lomareissu alkaa kotimaassa hotelliyöllä.

Pian pääsen Välimerelle, mutta tällä kertaa vähän keskemmälle merta ja etelämpään kuin tässä kuvassa. Odotan niin innoissani. Vaikka olen saman meren äärellä, olen varmasti aivan erilaisessa maailmassa. Arkkitehtuuri on aivan erilainen ja kulttuurikin poikkeaa Turkista. Mutta toisaalta, eipä turistialueilla niin pääse perehtymään todelliseen kulttuuriin. Sama se Suomessakin on. Ei Helsingin Esplanadilla ja Aleksanterinkadulla tutustu kulttuuriimme, eikä niillä oleilemalla pääse tutustumaan suomalaisuuteen. Ihan sama se on muissakin maissa. Turistialueilla ei pääse kunnolla maan kulttuuriin sisälle. Ehkä eniten reissulta odotan 3,5 tunnin risteilyä Välimerellä. Taas yksi kokemus, jonka olen aina halunnut päästä kokemaan, maisemaristeily Kreikassa/Kreetalla. Välillä pääsee pulahtamaan mereen. Turkissa jäi Antalya ja vesiputous kokematta, kun silmäni oli niin pahasti turvoksissa, etten uskaltanut lähteä retkelle sen kanssa, kun en siinä vaiheessa vielä tiennyt, että pureeko antibioottikuuri siihen vai ei. Niin toivon, että tällä kertaa ei olisi mitään tällaisia vastoinkäymisiä, joita viime reissulla riitti – ei siis unohdeta autoni hajoamista matkalla lentokentälle. Siksi mennään jo edellisenä iltana lentokentän läheisyyteen. 😅

Minne sinä matkaat kesällä?

X