Glitz & Glam

Ulkomaanmatka vaihtuu kotimaanmatkailuun - Minne suosittelet matkaamaan?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Varmaan aika monelle ajankohtainen aihe. Ulkomaanmatkailu on aika pitkälti poissuljettu tai erittäin rajallinen vaihtoehto, eikä kotimaassakaan ihan tiedä, mitä tekisi? Moni on vuokrannut mökin tai asuntoauton/-vaunun, kun kesäloman matkasuunnitelmat menivät uusiksi.

Olimme viime kesänä Kreetalla. Rakastuimme niin kovasti paikkaan, että varasimme tällekin kesälle matkan sinne. Tällä kertaa vähän kauemmas Hanian kaupungista, sillä löysimme mielettömän ihanan hotellin Kolymbarin alueelta.

Ei mikään maailmanloppu, mutta kyllähän se vähän harmittaa, kun emme pääsekään elokuun alussa perheen kanssa sille reissulle. Oma 30-neliöinen uima-allas, merenranta ihan vieressä, upea miljöö ja hyvää ruokaa. Ehkä vähän sapettaa, mutta pieni murhe silti tässä tilanteessa.

Saimme vaihdettua varausmaksun lahjakorttiin, joten ensi kesänä sitten sinne paratiisiin.

Ulkomaanmatkailun sijaan harrastamme sitten kotimaanmatkailua. Nyt ihan ensiksi lähdemme miehen kanssa kahdestaan Savonlinnaan. Juhlistamme hääpäivää ja saamme pitkästä aikaa muutaman päivän vain toisillemme. Lapsetkin pääsevät vähäksi aikaa eroon meistä. Kyllä tässä aika tiiviisti ollaan oltu, että tällainen kaksistaan Savonlinnaan karkaaminen kuulostaa ja tuntuu jo ihan ulkomaanmatkalta. Ihana pieni irtiotto meidän alkukesän viikon lomalle.

Itsehän olen ollut työpaikkani ns. koulutus- ja virkistysviikonloppuja Savonlinnassa. Kesäkuussa 2018 ensimmäisen kerran ja viimeksi syyskuun alussa 2019. Siksi minulla on näitä kuvia Savonlinnasta.

Viehätyin kovasti Spahotel Casinon ympäristöstä, eikä huoneetkaan olleet pöhkömpiä. Oma parveke tai patio Saimaan suuntaan, uimassa voi käydä vaikka järvessä ja kaikkia kivoja vesiaktiviteetteja on ihan vieressä. Esimerkiksi suppilautailua tai polkuveneilyä. Minä haluan lähteä polkuveneilemään mieheni kanssa! Olen jo päättänyt, että jos ei vettä sada, niin lähdemme seikkailemaan vesille. Toki käydään myös kävelyllä luontopolulla, joka löytyy hotellin lähiympäristöstä.

Yhtenä vaihtoehtona on myös venereissu vähän kauemmas Saimaalle. Kongonsaarella kävin jo viime kesänä, joten nyt voisi käydä Pihlajaveden saaristossa norppia bongailemassa. Kuvassa Wind of Saimaan vene Kongonsaaren laiturilla.

Odotan innolla pientä reissuamme Savonlinnaan. Yleensä suuntaamme kahdenkeskeisillä matkoilla Helsinkiin, Tallinnaan tai käymme risteilyllä Tukholmassa, pari kertaa olemme lentäneet, kuten Pariisiin ja Amsterdamiin. Yhden ainoan kerran olemme käyneet reissulla Savossa, mutta siitäkin on jo aikaa 16 vuotta. Joten todella kiva lähteä vähän pienempään kaupunkiin nauttimaan rauhasta. Ei ole oopperajuhliakaan, niin siellä on luultavasti rauhallisempaa kuin tavallisesti kesäisin. Toki, ei tämä Kouvolakaan mikään suurkaupunki ole, mutta vertasin nyt lähinnä niihin paikkoihin, joissa yleensä tulee matkailtua. Mutta onhan Kouvola väkiluvultaan Suomen 11. suurin kaupunki. Ehkä jaan omat matkavinkkini Kouvolasta lähiaikoina.

Mutta tässä oli vain meidän kahdenkeskeisen pikkureissun suunnitelma. Pitäisi keksiä, mitä tehtäisiin meidän pitkän kesäloman aikana. Olemme miehen kanssa kesälomalla heinäkuun lopusta elokuun lopulle. Silloin olisi tarkoitus tehdä lasten kanssa jokin suunnitelmallisempi ja pidempi reissu.

Kun kysyimme lapsilta, minne mentäisiin kotimaassa, kun Kreetalle ei nyt mennäkään, niin esikoinen hihkaisi heti: LAPPIIN! Itse asiassa minä en edes yllättynyt. Olimme jo miehen kanssa keskustelleet alustavasti aiheesta. Ehdotin Lappia, koska tiesin esikoisemme sinne haluavan, emmekä ole perheenä siellä koskaan käyneet. Minä olen käynyt viimeksi kesällä 1995 Kuusamon korkeuksilla, mieheni joskus 80-luvun ihan lopulla, talvella.

Haluaisin mennä Lapissa ainakin Inarille asti, jos sinne lähdetään. Muistan vieläkin, miten kylmää vesi oli Inarilla, mutta kävin lapsena silti uimassa. Vesi oli kristallinkirkasta!

Ajatuksena meillä on alustavasti, että kulkisimme etappeina kohti pohjoista. Jos tekisi ensin päivänmatkan Tampereelle, ja lähtisi siitä kulkemaan ylöspäin. Tulisi sitten vaikka idän puolta takaisin alas, tai sitten keskeltä ”puottelisi” takaisin etelään.

Eli tavallaan alustavana ideana on toteuttaa road trip. Suunnitella jonkinlaiset välietapit Inarille asti ja siitä takaisin, mutta ei liian tiukkaa suunnitelmaa. Eikä liikaa ajamista päivässä, vaan kulkea pitkin Suomea ja nähdä sitä uusin silmin.

Kun olin lapsi, perheemme teki tällaisia road trippejä. Nukuimme teltassa järvenrannalla, se oli parasta lapsena. Nykyään olen niin mukavuudenhaluinen, että haluan nukkua sängyssä. Joten hotelleissa olemme yötä.

Mutta olisi mahtavaa, jos teiltä löytyisi vinkkejä minulle ja muille kotimaanmatkailua suunnitteleville. Missä kannattaa käydä? Minun on pakko myöntää, että en ole sitten ysärin alkupuolen käynyt ”syvemmällä” Suomessa, vaan pyörinyt lähinnä ns. ruuhka-Suomessa ja ulkomailla. Nyt onkin oiva mahdollisuus sivistää itseään.

Kerro kommenteissa vinkkisi paikkakunnista, kaupungeista tai kohteista, jotka ehdottomasti kannattaa kokea.

Jos olet matkailualan yrittäjä tai ylläpidät paikkaa matkailijoille, mainosta itseäsi kommenteissa.

 

X