Glitz & Glam

Mitä kuuluu Minnalle Glitz & Glamin ulkopuolella?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Viime aikoina olen ollut aika hiljaa omasta elämästäni. Minulla on tällä hetkellä niin monta rautaa tulessa ja paljon suoritettavaa. Lukuvuosi opiskeluissa tekee loppuaan, on haettu harjoittelupaikkaa ja tullut oltua mukana yhdessä sun toisessa. Siinä sivussa olen yrittänyt olla viihteelläkin. Tänään kerron kuulumisiani sekä tapahtumia elämästäni viime ajoilta.

OPISKELUT

Opiskeluissani on nyt kunnon rutistus käynnissä. Tahti on sen verran kova, että olen hetkittäin miettinyt, että pitäisikö blogista opintovapaata? Olen nyt kuitenkin päätynyt sinnittelemään, kun olen ihan hyvässä kunnossa jaksamiseni kanssa, vaikka hetkittäin meinaa ottaa koville. Stressi on kova, kun to do -lista vaan kasvaa, eikä meinaa ehtiä purkamaan sitä. Olen rakentanut itselleni realistiset tavoitteet ja olen niitä jopa hetkittäin ylittänytkin. Viime päivinä on ollut hyvä draivi koulutehtävien etenemisessä.

Minulla on mahtava tiimi, jonka kanssa teemme ryhmätyöt. Vielä vähän pakerrettavaa näiden leidien kanssa, mutta kohta on valmista. Opintoni ammattikorkeakoulussa alkavat olla aika hyvällä mallilla. Olen ylittänyt puolivälin. Tämän kevään kun saan nippuun, kesällä syventävän harjoittelun, niin ensi syksy menee opinnäytetyössä. Keväälle 2019 minulla on vain 3 kurssia suoritettavana. Huh! Loppu häämöttää, vaikka vielä hommaa riittääkin.

Opinnäytetyön aihe pitäisi keksiä vielä tämän kuun aikana. Onneksi vielä ei tarvitse tietää muuta kuin aihepiirin. Muuten olisin hätää kärsimässä. Ajatuksia opparistani on, mutta ei mitään muuta. Eli opinnoissani on vielä tässä huhtikuussa ehdittävä viimeistelemään yksi raportti, tekemään toinen, kirjoittamaan ruotsiksi työhakemus, SAP-järjestelmän tehtävien harjoitukset vielä loppuun (muutama enää tekemättä), kaksi esitystä olisi pidettävä ja lisäksi on kolme kirjallista tenttiä sekä yksi suullinen. Niin ja se opparin aihepiirin keksiminen ja opparijuna kakkoseen ilmoittautuminen. Tammikuussa 2019 olisi sitten oltava valmis oppari.

KILPAILU

Minuun iski jokin käsittämätön hulluuskohtaus. Opettajat suostuttelivat minut mukaan Best Seller Competitioniin. Kyseessä on siis myyntialan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kilpailu. En koskaan aikaisemmin ole uskaltanut lähteä kisailemaan. Ei ole koskaan tuntunut minun jutulta. Vuosia minua yritettiin meikkaajien kilpailuihin, mutta ei vain oikein tuntunut siltä että uskaltaisin. En tajua mikä minuun nyt meni? Ehkä tämä on nyt sitä omilta mukavuusalueilta poistumista. Olen puurtanut omilla mukavuusalueillani, vaikka niissäkin on toki haasteensa aikataulujen kanssa. Mutta en ole vähään aikaan tehnyt mitään sellaista, jossa todella kokeillaan asiaa, joka suorastaan pelottaa, että riittääkö, osaako, hallitseeko? Haaga-Helialla 19.4. kisailevat kuvassa näkyvien ammattikorkeakoulujen opiskelijat. Minä aloitan kisaan valmistautumisen. Joissakin kouluissa on ihan koko kurssillisen verran valmentauduttu kilpailuun. Meillä XAMK:ssa ei vielä tänä vuonna ihan niin isosti valmistauduta, mutta kyllä mekin valmentaudumme. Ehkä jatkossa tähän kilpailuun osallistutaan kokonaisen kurssin loppuhuipennuksena XAMK:ssakin. Kova treenaus alkaa tänään. Olen myyntitaitojen testauksessa, jonka tekee myyntialalla pitkään ollut ammattilainen. Tässä kilpailussa tehdään yritysmyyntiä, eli B2B:tä. Minulla on niin kovin vähän kokemusta siitä. Ehkä minun reipas ja sosiaalinen luonteeni auttaa kokemattomuudessa. Saa nähdä.

Jännittää ja pelottaa! Apuva! Mutta kun olen tämän tehnyt, tulen olemaan ylpeä itsestäni. Minusta löytyy sittenkin rohkeutta.

TYÖ

Muistatteko työnhakuni? Kävin yhteensä neljässä työhaastattelussa. Neljäs työhaastattelu sitten tärppäsi. Alta tunti haastattelun jälkeen, perääni soitettiin. SAIN KESÄTYÖN! Ja sitä kautta syventävää harjoittelua varten harjoittelupaikan. Mikä helpotus! Yksi stressinaihe vähemmän elämässä. Mahtava fiilis! Pääsen tekemään juuri sitä mitä osaan ja missä haluan kehittyä. Minulla oli jo aikamoinen ahdistus aiheesta kesätyö/harjoittelupaikka. Vaikka kuinka yritin pitää mielen positiivisena, niin kyllä sieltä hiipi ne negatiivisetkin ajatukset ja pelot.

Tuon työhaastattelun jälkeen tapasin erään tutun henkilön, joka tarjosi minulle freelancer-työtä. Kouvolassa aloittaa uusi yritys, jonka riveihin freelancerina pääsen. Sain saman tunnin aikana kaksi työtä. Pystyn vastaanottamaan molemmat, sillä toinen on freelancerina tehtävää työtä ja toinen taas kesätyö. Mikä helpotus ja mikä mahdollisuus. Olen niin onnellinen. Kerron vähän tarkemmin kaikesta, kun saan kirjoitella nimeä paperiin. Kerron sitten mistä sain työn ja mitä kaikkea tulen kesällä tekemään. En viitsi vielä liikaa paljastaa, kun en tiedä onko muille hakijoille jo ilmoitettu. Olisihan se aika sattumaa, jos täältä Glitz & Glamista joku muu hakija saisi tiedon. Välttääkseni sellaista tapahtumasta, en sano paikkaa vielä julkisesti. Ai, että kun odotan kesää! Tai itse asiassa, kesätyöhän alkaa jo toukokuussa. Heti kun saan kurssit ja tentit nippuun, työt alkavat.

Tein mielenkiintoisen työkeikan muutama viikko sitten. Maaliskuussa oli valtakunnallinen rasisminvastainen viikko. Kouvolan Ohjaamolla oli tyttöjen ilta. Kävin pitämässä oman ohjelmani tyttöjen illassa. Kivasti oli nuoria naisia osallistunut iltaan. Mukava tilaisuus, jotka ovat todella tärkeitä. Nuorisotyössä tehdään tärkeää työtä. Toin omassa ohjelmassani esiin yksilöasioita ja erityisesti painotin oman tyylinsä löytämistä – olla oma itsensä ja sellainen kun itsestään tuntuu hyvältä.

Kuva: Jari Heikkilä

VIIHDE

Olen minä viihteelläkin ollut. Kaiken opiskelun, työnhaun, blogityön ja arjessa puurtamisen lomassa olen vähän nollaillutkin.

Kuva: Jari Heikkilä

Minun entisellä työnantajallani oli juhlat maaliskuussa. Kouvolassa toimiva Lehtomäen Hius- ja Kauneuspiste täytti huikeat 20 vuotta! Minulla on opinnoissa melkoista kiirettä. Aluksi minun oli tarkoitus mennä vain hetkeksi hengailemaan juhliin ja tulla ajoissa kotiin, koska seuraavana päivänä piti kirjoitella raporttia. Kävi sitten niin, että ko. kurssin opettaja siirsi raporttien deadlinea huhtikuun alkuun. Olin niin iloinen! Pääsinkin juhlimaan kunnolla, ja lähdin entisten työkavereiden kanssa jatkoillekin. Mutta väsy alkoi painaa aika aikaisin. Olin kotona peiton alla mieheni kainalossa jo klo 02.30 yöllä. Ikäkö tässä painaa vai mitä tällainen oikein on? Ennen siihen aikaan meno oli vasta ylimmillään. Nyt minä poistuin baarista ennen kahta.

Kuva: Jari Heikkilä

Tiimi on muuttunut ja kasvanut tässä vuosien varrella. Itsehän aloitin Hiuspisteellä kesällä 2012. Olin meikkaajana, mutta sen lisäksi opiskelin oppisopimuksella parturi-kampaajaksi. Opinnot jäivät lopulta kesken, mutta jatkoin heillä meikkaajana. Vielä kesällä 2016 tein hää- ja juhlameikkauksia heillä, mutta nyt olen hiljakseen livennyt pois tiimistä. Minulla on uudet työkuviot ja opiskelut uudella alalla. Oli ihanaa, kun tämä Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteen 20-vuotisjuhla oli nykyisille ja entisille työntekijöille sekä yhteistyökumppaneille. Outi Aurasmaa (etualalla mikrofoni kädessä) on tehnyt hienoa työtä. Hän työllistää niin monta kauneusalan ammattilaista sekä tarjoaa yrittäjille työskentelypaikkaa. Kauneusalalla on aika vähän palkkatöitä tarjolla, sillä ala on yrittäjäpainotteinen. On mahtavaa, että on paikkoja, joissa saa olla työntekijänäkin. On mahtavaa, että on olemassa yrittäjiä, jotka haluavat työllistää kauneusalan osaajia.

Kiitän Outia ja Hiuspisteen tiimiä vuosista! Emme ole täysin eronneet, mutta emme enää täysin ”yhdessäkään”.

Miehen kanssa käytiin viettämässä kahdenkeskeistä aikaa. Meillä on jo vuosia ollut tapana käydä lopputalvesta/alkukeväästä Tukholmassa. Sephora on se minun juttuni reissussa. Muuten keskitymme toisiimme.

Koska Sephorasta tuli ostettua kaikkea ihanaa, niin täytyihän niitä testailla iltameikkiin. Täältä löydät ostoksiani esittelevän postaukseni.

On se vaan niin kivaa kerrankin laittautua ja lähteä tuulettumaan. Aika harvinaista herkkua minulle nykyään. Laivalla nautittiin miehen kanssa kiireettömyydestä, mahtavasta ruoasta, juomasta ja kyllä me vähän siitäkin, kun ei tarvinnut selvitellä kenenkään riitoja ja nahistelua. Mutta kyllä se ikäväkin ehtii tulla. Aina sitä palaa innolla takaisin kotiin ja halaa niitä kahta nahistelijaa. 😉

Pahoittelen tosiaan, että täällä Glitz & Glamissa on nyt ollut liian vähän meikkilookeja ja tutoriaaleja. Glitz & Glamin 7-vuotissynttäritkin ovat odotuttaneet itseään. Siinä olen muuttunut, että en enää väen väkisin revi itsestäni, vaan höllään siellä missä voin ja siirrän ei-kiireellisimmät. On ollut pakko, jotta jaksaisin ja hallitsisin tämän kaiken. En istu koneella iltamyöhään, vaan suljen läppärin ja painun nukkumaan. Jotain otin opikseni siitä vuoden takaisesta. Vuosi sitten tein koulu- ja blogihommia pahimmillaan aamu viiteen asti ja menin kasiksi taas kouluun. Nyt voin ihan hyvin kaikesta tästä hektisyydestä ja suorittamisesta huolimatta. Tietysti välillä kiristää vanne päätä ja stressaa, mutta ei onneksi samalla tavalla kuin vuosi sitten. Olen luonut teidän vinkeistänne niitä to do -listoja. Ne ovat auttaneet. Ai kun on nastaa yliviivata hoidettu homma.

Tällaista tänne kuuluu. Tämä huhtikuu menee vielä Glitz & Glamin Minnan pakertaessa opintojensa ja kilpailuun valmistautumisen parissa, mutta sitten onneksi helpottaa sillä saralla. Ei tarvitse kirjoitella raportteja iltasella, eikä suorittaa samalla tavalla. Toki työkuviot tuovat omat juttunsa, mutta pääsen hetkeksi irti tästä missä nyt olen. En vielä osaa sanoa, koska otan blogin synttäreiden kunniaksi teemaviikon, mutta se vielä tulee. Meikkipostauksia tulee pian, jos ehdin tulevana viikonloppuna studiolleni.

Jaksaa, jaksaa vielä! Paljon tsemiä teille muillekin, joilla on pakertamista ja suorittamista opinnoissa, työssä ja/tai muussa projektissa. Välillä on meinannut epätoivo iskeä ja riittämättömyyden tunne painaa, mutta hitsi kun alkaa vihdoin yksi välietappi taas häämöttää, niin draivi lisääntyy.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

X