Mitä kuuluu kadonneelle bloggaajalle?
Tämä ei ole mediasta tyypillinen sankaritarina siitä, kuinka uupunut ja masentunut ihminen nousee feenikslinnun lailla tuhkastaan uutena ja eheänä. Tämä ei ole edes tarina, vaan halu kokeilla toipilaana blogin kirjoittamista.
Teen rauhallisen paluun blogiini. Aloitan tällä ajatuksiani ja tuntemuksiani sanoittavalla julkaisulla. Jäin kesäkuun alussa sairauslomalle niin päätyöstäni markkinointitoimistossa kuin täältä blogistani.
Istun yli kolmen kuukauden tauon jälkeen näppäimistöni edessä miettien, osaanko enää kirjoittaa. Osaavatko sormeni kanavoida ajatusteni virtaa? Osaanko enää ylipäänsä sanoittaa ajatukseni? Onko minusta enää mitään jäljellä?
Jotain tekstiä syntyi, mutta tämä vei minulta pari viikkoa aikaa.
Pysähtyminen oli välttämätöntä ennen kuin kävi pahemmin
Blogini Glitz & Glam täytti tänä vuonna 10 vuotta. Tämän piti olla merkittävä juhlavuosi, mutta toisin kävi. Vaikka elämässä on paljon suurempia ja tärkeämpiä asioita kuin blogit, niin pakko myöntää, että tunnen pienen katkeruuden piston sydämessäni. Tämän piti olla se juhlavuosi.
Juhlinnan sijaan minun voimani ehtyivät, venytetty kumilanka katkesi. Molemmista päistä ja keskeltäkin poltettu kynttiläni alkoi näkyä, vaikka sitä niin vahvasti ja taidokkaasti muulta maailmalta piilotin.
Kymmenen vuotta on pitkä aika. Moni bloggaaja, somevaikuttaja ja julkisuuden henkilö viettää hiljaiseloa sekä pitää taukoa, jos ovat kuormittuneita. Olen ensimmäistä kertaa antanut itselleni luvan pitää taukoa kaikesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni keskityn suorittamisen, odotusten ylittämisen sekä tuloksellisuuden sijaan vain itseeni ja omaan hyvinvointiini.
Lue myös: Kun voimat loppuvat, on pakko antaa vihdoin periksi
Minun on ollut pakko ottaa taukoa kaikesta. Jos olisin sinnitellyt vielä pidempään, saattaisivat seuraukset olla peruuttamattomat. Onneksi tämä jääräpäinen rautakanki taipui riittävän ajoissa, joskin vähän liian pitkään olin sinnikäs ja taipumaton.
Onneksi lähipiirini sai minut ymmärtämään, että jatkuva venyttäminen on pingottanut kuminauhani äärimmilleen, ja se voi katketa lopullisesti päivien, kuukausien tai muutaman vuoden päästä.
Järkyttävää mutta totta, olisin varmaan vielä pystynyt sinnittelemään, sillä minähän aina joustan ja venytän itseäni äärimmilleen. Kun terve ihminen laittaa oman hyvinvointinsa etusijalle, minä suoritan ja teen hyvinvointini hinnalla ihmeitä, jotta kukaan ei pettyisi minuun. Olen aina halunnut täyttää omat ja muiden tiukat standardit, jotta kukaan ei pääsisi sanomaan minulle jostain huonosti tehdystä.
Takapakkeja ja pohjalle vajoamista
”Minna, sä olet niin kadehdittavan vahva! Miten joku voi olla noin vahva kuin sinä, Minna? En ikinä olisi selvinnyt kuten sinä, Minna.”
Ihmiset ovat tarkoittaneet pelkkää hyvää sanomalla minua vahvaksi. Minun mieleni vain on sellainen perkele, että se rakentaa kehuista ja ylistyksistä itsellensä viitan, jota kantaa antaakseen muille ihmisille lohdullisen olon.
Viittani painoi tuskaisesti harteillani, mutta en halunnut tuottaa pettymystä kenelläkään, joka sanoi minua vahvaksi. Halusin olla heille se arjen sankari, johon uskoa. Joku myyttinen hahmo, johon uskominen tuo voimaa arkeen sekä uskoa omaankin pärjäämiseen.
Pidin viitastani niin tiukasti kiinni, että meinasin tukehtua sen alle. Oli aika ryömiä raskaaksi käyneen viittani alta. Tein sen viimeisillä voimillani, mutta edelleen olen osaksi sen alla, koska en vielä osaa elää ilman tuttua ja turvallista viittaani.
Minulla oli jokin naiivi kuvitelma, että apua hakemalla toivun nopeasti entiselleni ja jatkan siitä, mihin jäin. Voi, kuinka väärässä olinkaan. Sukelsin käytännössä pohjalle asti, ja siihen on kaksi syytä:
- Ensimmäinen lääkitykseni ei soveltunut minulle. Sen haittavaikutukset tulivat esiin vasta kun lääkäri tuplasi annoksen. Minä ja mieheni sanoimme useille lääkäreille asiasta, mutta kukaan ei vaihtanut lääkitystä ennen kun osasin itse vaatimalla vaatia sitä.
- Toinen syy on pysähtyminen. Elämäni pysähtyi. Kierroksilla käynyt kehoni ja mieleni alkoivat hiljakseen rauhoittua hälytystilastaan, mutta sillä oli omat haittavaikutuksensa: Minulla oli aikaa ajatella ja kohdata itseni tunteideni ja kokemuksieni kanssa. Olin lopettanut suorittamisen, joten minut valtasi valtava tyhjyys.
Rakennan omaa identiteettiäni uudelleen, sillä olen joutunut kohtamaan omat kulissini. Olen joutunut kohtaamaan asioita, joita en ole halunnut nähdä itsessäni.
Tiedän, että minun pitää antaa itselleni aikaa. Niin hassua kuin se onkin, tiedän tarkasti, mitä minun pitää tehdä ja ajatella, mutta valitettavasti olen parempi sanomaan ja neuvomaan niitä muille kuin sisäistämään ne osaksi itseäni.
Takaisin kiinni elämään rakkaiden tukemana
Olin minä naiivi toisessakin asiassa. Kuvittelin, että ne tahot, joille olin antanut niin paljon itsestäni, ja joiden oma arki oli helpompaa joustavuuteni ja ahkeruuteni vuoksi, olisivat antaneet henkistä ”supporttausta” tai jotain kannustavaa. Mutta ei. Minut lakaistiin tylysti vain maton alle, eikä minulle toivoteltu edes toipumisia — paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Oli kova pala, kun hetkessä en ollutkaan enää olemassa. Onneksi minulla on perhe ja ystävät, joille olin olemassa silloinkin, kun en enää ollut itselleni.
Lue myös: Kuulumisiani ja tärkeimpien asioiden muistaminen omassa elämässä
Kaiken kesää olen vain halunnut herätä takaisin henkiin. Vihdoin se on alkanut tuntua realistiselta toiveelta. Voimani eivät ole vielä palanneet, mutta minulle sopimaton lääke on vaihdettu sopivaan ja olen saanut henkistä pääomaani takaisin rakkaitteni avustuksella.
Maailma on monesti aika karu ja kova. Se lyö yleensä märän rätin vasten kasvoja juuri silloin, kun tarvitsisi tukea. Onneksi rakkaat ihmiset tekevät kuitenkin elämästä elämisen arvoisen. Yksin ei ole pakko pärjätä, jos saa olla niin etuoikeutetussa asemassa, että elämästä löytyy niitä läheisiä.
Kiitos, lapset ja mieheni, äiti ja Tate, Mari, Sirpa ja Tuomas, Miia sekä ex-purkkimafialaiset! 💖
Näin. Nyt olen saanut viimeisteltyä paluupostaukseni. Paluuni ei kuitenkaan tarkoita vanhaan paluuta. Teen vain oman jaksamiseni rajoissa, enkä vielä tässä toipilaana käy kokeilemassa rajojani, jotta toipumiseni ei saa takapakkia.
Seuraavassa postauksessa haluan kuitenkin tuulettaa raskaita ajatuksiani keveiden, kosmetiikalla höystettyjen aiheiden parissa. Minulla on erilaisia aiheita, joista haluaisin intoilla teille vanhaan tapaan. 😊
Laita kommenttia, jos kesäsi tuntui erilaiselta ilman Glitz & Glamia.
Lue myös:
Kun voimat loppuvat, on pakko antaa vihdoin periksi
Kuulumisiani ja tärkeimpien asioiden muistaminen omassa elämässä
Kommentit
Enpä ole pitkään aikaan käynyt täälä sinun blogissa. Mukavaa kuulla sun kuulumisia, vaikka ne eivät sinun kannalta mukavia olekaan. Itsekin olen melkoisessa suossa möyrinyt viimeiset 1v3kk ja nyt alkaa näkyä harmaata valoa tunnelin päässä. Tuli mieleen heti, että oletko tutustunut itsemyötätuntoon? Luin nyt vuoden alussa Kristin Neffin kirjan Itsemyötätunto ja se pienesti räjäytti mun pään. Itsemyötätunto ei poista vaikeita asioita, mutta auttaa tulemaan paremmin toimeen niiden kanssa. Onhan asioiden kanssa helpompi tulla toimeen, jos kohtelee itseä samalla myötätunnolla kuin läheisiä, eikä ruoska heiluen. Toivotan rutkasti voimia sinne toipumiseen! <3
Kommentit
Täällä ollaan aina ja ikuisesti ❤️ Ihana sinä, rakas ystävä, juuri sellaisena kuin olet ❤️
Kiitos, kun olet ollut ystäväni ja tukeni jo yli 30 vuotta. 💖
Juuri tänään ajattelin sinua ja blogia – mitä mahtaa kuulua? Kiitos kuulumisista
Kiva, kun laitoit kommenttia. Kiitos, Elina. 🥰
Toipumista ei voi suorittaa mutta sen varmasti olet oppinut kesän aikana. <3 Itellä on senkin ajatuksen kanssa vielä tekemistä. Haluaisin olla hyvä "potilas" ja myös toipua nopeasti. Eipä sen nyt niin vaan menekään. 😀 Ja yksi hyväksyttävä asia on myös se, että en välttämättä "palaudu" enää koskaan samanlaiseksi kuin joskus ennen olin. Nyt on nyt ja joskus voi olla paremmin tai eri tavalla. Pitää ensin hyväksyä tämän hetken tilanne ja vointi, että voi päästä eteenpäin. Tällaisten ajatusten kanssa itse viettänyt pari viimeistä vuotta, mutta tässä mennään eteenpäin ja olen jopa kiitollinen omasta pysähdyksestäni. Hieman erilainen tarina ja pysähdyksen syy mutta toipumisen tiellä edelleen. Ja kiitollinen olen siitä, koska silmäni eivät ehkä olisi avautuneet muuten siihen, että itsestä on pidettävä huolta, koska kukaan muu ei loppupeleissä siihen pysty. Ankara ja vaativa olen ollut aina itselleni mutta itsemyötätuntoa opettelen pienin askelin. Siitä vinkiksi sullekin, jos yhtään tuntuu, että voisi kiinnostaa tutustua 🙂 eli Ronnie Grandellin kirja Itsemyötätunto. Kaikkea hyvää sinulle ja hidasta toipumista toivon, koska siinä on myös muutoksen mahdollisuus. 🙂
Olen oppinut, vaikka toki hyväksymisen kanssa teen edelleen töitä. Mieli lähtee hakemaan ratkaisuja ja pohtii, miten toipumisen voisi tehdä tehokkaammin. Minulla on tuo sama, että haluan olla hyvä potilas. Ahdistun, jos tulee takapakkia, tuntuu pahalta kertoa ammattilaiselle, että kunto on romahtanut. Siksi minulla on paha tapa kaunistella asioita, etten aiheuttaisi pahaa mieltä. Hoitajat ovat joutuneet tätä minulle ihan vääntämään, etten minä ole vastuussa heidän työstään ja mielestään.
Minulla meni heinä- ja elokuu ajatuksissa, joissa pelkäsin, etten koskaan enää palaa ennalleni. Nyt syyskuun alun jälkeen olen vihdoin alkanut uskoa, että saatan palata entistä parempana. En ennalleni, koska silloin tämä sama rumba vaan jatkuisi. Minusta tulee vielä Minna 2.0 -versio. Mutta myönnän, että ihan jokaisena päivänä en siihen meinaa jaksaa uskoa.
Kiitos, kun kerroit itsestäsi. Kuten varmasti tiedät, niin vertaistuessa ja muiden kokemuksissa on ihan käsittämätön voima.
Minulle on sanottu, että tulen olemaan kiitollinen pysähdyksestäni, vaikkei se hyvältä juuri nyt tunnukaan.
Kiitos kirjavinkistä! 😍 Lähtee jo tänään kuunteluun. Löytyy äänikirjanakin, sekä kirjailijan Irti itsekritiikistä -kirja herätti huomioni myös. Taidan ottaa molemmat kuuntelulistalleni. Minulla on dg:n jatkeena vaativa persoona, joten kirjavinkkauksesi osuu varmasti.
Minäkin toivon sinulle kaikkea hyvää omaan matkaasi toipumisen tiellä. 💖 Ihana oli kuulla sinusta -klaudia. Olimme joskus aikoinaan niin aktiivisessa kommuninoinnissa, että olen tosiaan välillä pohtinut, että vieläkö olet siellä. Ihana huomata, että olet, vaikka harmi, että sinulla on vähän samanlaisia asioita elämässäsi kuin minulla.
On ollut ikävä tätä sinun kirjoittamaa blogia! Voimia vain nyt ja tulevaisuuteenkin. ❤️
Kiitos kommentistasi, on meinaan ihana kuulla. 💖
Voi Minna ❤️ Olen käynyt ihan samaa läpi ja samaan aikaan vielä. Samaistun ihan joka lauseeseen.
Kaikkea hyvää ja muista, päivä kerrallaan ❤️
Kiitos, Mirveli! Samoin sinulle. 💖 Sanon tämän hemmetin kliseisen lauseen sinullekin, jota yritän itselleni sisäistää: anna aikaa ja muista olla armollinen itsellesi. 💖 Kun sitä toiset sanoo ja itselleen riittävästi uskottelee, siitä saattaa joku päivä tulla todellisuutta. Näin ainakin haluan uskoa. 😉
Minä ainakin olen ikävöinyt sinua! 😄❤️
Olin niin huojentunut kun päivittelit instaa jokunen viikko sitten, että tallessa kuitenkin olet 🙂
Mulla olisi monta ajatusta, mutta en saa niitä puettua sanoiksi, joten nyt tällainen lyhyt, mutta ilahtunut kommentti <3
Oi, ihana kuulla. 😍 Kiitos, Vandaalia! 💖 Kommentin pituudella ei ole väliä, se koskettaa minua silti. Tuntuu ihanalta huomata, että on kaivattu. Tällä hetkellä äärimmäisen tärkeää minulle.
Toipumista<3
Kiitos, Tildis! 💖
Monesti mietin mitä sulle kuuluu kun Glitz & Glma puuttui lukulistalta <3 Toipumista ja ihanaa syksyä <3
Kiitos, Charming Nails! 💖 Hiljakseen palailen lukulistoille. 😊
Ihanaa syksyä sinullekin! Mun pitäisi tulla hakemaan syksyisiä kynsi-inspiraatioita blogistasi, jätän merkin siihen postaukseen sitten, josta eniten inspiroiduin. 😉
Moi! Olen lukenut blogiasi pitkään, ja nyt vihdoin kommentoin ensimmäistä kertaa. Oli tosi kurja kuulla, että jouduit jäämään sairaslomalle kesän alussa ja olenkin miettinyt, miten olet nyt voinut. Tosi kiva kuulla sinusta taas. Olen odottanut postauksiasi 🙂 Kiitos hyvästä blogista sekä kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi sekä tsemppiä toipumiseen!
Kiva, kun kommentoit. Kiitos siitä! 😘🥰💖
Aika huonosti, tai oikeastaan todella huonosti voin silloin kesällä. Onneksi nyt olen taas saanut päätä pinnalle.
Kova ikàvà on ollut.
Awww… kiitos, Anne. Tuntuu niin mukavalta, että on ollut kaivattu. 🥰💖
Hei Minna,
Tervetuloa Minna ! Olen odottanut … ja toivonut, että kuulisin sinusta. Kesä on tuntunut pitkältä ilman ihanaa blogiasi jota on voinut mielenkiinnolla lukea. On hyvä uutinen, että olet toipumassa parhain päin. Minä olen lukenut blogiasi pitkään ja aina ollut iloinen lukemastani. Nyt tuntuu hyvältä kuulla sinusta. Säästä itseäsi ja säästä voimiasi omaa hvinvointiasi ajatellen. Tsemppiä.
Mukavaa, kun laitoit kommenttia, Vesimies. 🥰 Tulee niin kiva olo ja paluu tuntuu niin paljon paremmalta, kun on kaivattu – suorastaan liikutun. 😭🥰
Kiitos! 😊
Hei Minna,
Kiitos kirjoituksestasi. Sinua on ollut ikävä.
Olet ollut useasti mielessä.
Toivon Sinulle sydämestäni valoisaa huomista.
Kiitos ihanasta kommentista, Terhi! 💖😭😊🥰😍
Mukava kuulla susta. 🙂 Mulla on ollut tapana aamupalalla lukea sun blogia, ja sun blogi on itseasiassa ollut ainoa mitä olen lukenut niin on ollut aika erilaista. En ole oikeen ees jaksanut etsiä muita, tai oon mä muutamia koittanut lukea mutta ne ei oo tuntuneet yhtä hyviltä.
Nyt vaan toivut rauhassa ja keskityt siihen. Kyllä me sua täälä sit ootellaan. <3 Onneksi sulla on ollut läheisiä tukemassa, kaikilla ei ole edes noin hyvä tilanne. Itselle ainakin lemmikit on olleet tosi tärkeä voimavara arjen keskellä kun alkaa ahdistaa. Nytkin kun kirjoitan tätä, mulla on meidän uusin tulokas 14-viikkoinen Kerttu-kissanpentu sylissä nukkumassa enkä tiedä yhtään koska tästä raaskii liikkua. 😀
Ihana kuulla myös sinusta, Jezba. 💖
Vähän ristiriitaiset tunteet, mutta siis et tiedäkään miten ihanlta tuntuu kuulla, etten ole ollut helposti korvattavissa. Mutta toki samalla tuntuu harmilliselta, ettet ole löytänyt korvaajaa.
Onneksi minulla on läheisiä. Olenkin sanonut, että ilman heitä, ja varsinkin perhettäni, olisin varmaan jossain katuojassa. Kova pala ollut, kun toimintakykyni katosi. Olen aina ollut aikaansaava ja toimeenpanija, niin tämä kaikki on meinannut romuttaa minut aika pahasti.
Olen myös kokenut syyllisyyttäkin siitä, että sairastuin, kun minullahan asiat ovat hyvin. On läheisiä, on taloudellinen vakaus, on työ ja ammatteja jne. Ei kaikilla ole. Miten he sieltä syövereistä koskaan pääsevät? Olenko vain etuoikeutettu vikisijä? Näitä on paljon tullut pyöriteltyä mielessäni.
Uijui! 😻 Kissanpennut ovat ehkä suloisinta maailmassa!!!! Ei, en kestä sitä mielikuvaa, joka minulla on kertomastasi. 😍
Musta tuntuu, että juuri he kenellä asiat ovat näennäisesti ”hyvin” ovat juuri niitä joilla sit kuitenkin menee ”huonommin”, joten älä suotta ajattele noin. Ihan kenelle tahansa voi käydä ihan mitä vaan ja turhaan sitä liikaa miettii mitä muut ajattelee kun ei sillä kuitenkaan ole loppupeleissä mitään väliä.
Sun blogi on ollut mulle aina semmonen luotettava. Olet saman ikäinen, ja sulla tuntuu olevan suht samantyyppinen ihokin niin mun on ollut tosi helppo ottaa vastaan sun suosittelemia tuotteita ja ne on sopineet tosi hyvin ja usein olen kaupoilla käynytkin kun olen jotain mielenkiintoista bongannut. (Esim. hoitovesien ihmeellinen maailma, kyllä se l’occitanen vaan on paras!) Ihan eri asia jos alkaisin ottamaan vinkkejä vastaan parikymppiseltä, eihän ne mulle varmasti olisi yhtä hyviä. 😀
Hoitovedet 💖 Ne ovat kyllä mahtavia! En tulisi enää toimeen ilman. Itse ostin kuukausi sitten pitkästä aikaa Sensain hoitoveden. En muistanutkaan, miten ihana se on. 😍
Kiva, kun laitoit kuulumisia ja kovasti tsemppiä! Viikoittain on tullut käytyä vilkaisemassa blogin puolella oletko jaksanut kirjoittaa 🙂 Olen suht tuore lukija niin täällä on riittänyt luettavaa vanhoissa postauksissa.
Kiitos, Jertta! 💖 Ihana kuulla, että uusiakin lukijoita on säilynyt. Vanhoissa postauksissani kyllä riittää lukemista. 😂 Onhan niitä ehtinyt kertyä liki 3000!!! 😲
Nyt alkaa tulemaan uuttakin sisältöä, mutta tahti vaan ei enää tule olemaan yhtä kiivas.
Tsempppiä kovasti <3
Kiitos, Maija! 💖
Voi Minna. Kun julkaisit juhlapostauksesi, en voinut olla hämmästymättä sitä, että et ollut pitänyt yhtäkään taukoa blogista kymmeneen vuoteen. Se asia palasi mieleeni monesti kesän aikana, kun karkasin jälleen omalle, kuukausien mittaiselle somelomalle. Voin samaistua hyvin katkeruuteen siitä, ettei voimat riitä kaikkeen. Tunnen itseni usein huonoksi bloggaajaksi, sillä seitsemän vuoden matkaani on mahtunut monia lyhyempiä ja pidempiä taukoja. Tauon keskellä paluu tuntuu aina yhtä vaikealta ja samaan aikaan vastustamattomalta. Blogi pyörii mielessä päivittäin ja syyllisyys hiljaiselosta raastaa mieltä. Mutta se, mitä olen huomannut taukojeni aikana on, ettei mikään ole peruuttamatonta. Kyllä ne tutut lukijat löytävät takaisin sisällön pariin, kun sen aika on. Ja kyllä ne voimatkin palaavat, kun antaa itselleen riittävästi aikaa ja armoa.
En halua väittää, että tiedän, mitä käyt läpi, tai että minulla olisi avaimet sen kaiken ratkaisemiseen. Mutta haluan osoittaa tukeni ja kertoa, ettet ole yksin. Perheesi ja läheistesi lisäksi täällä somessa pyörii paljon ihmisiä, jotka odottavat innolla mahtavia blogipostauksiasi – minä yhtenä heistä. Me olemme täällä kyllä, kun aika on oikea <3
No jos alta kahden viikon taukoja ei lasketa edes tauoiksi, niin tämä kesä on sitten ollut ensimmäiseni. 😂😲😖😭
Se on jotenkin vaan niin iso pala minulle työstettäväksi, että voimat eivät riitä kaikkeen. Olen halukas tekemään, mutta en vain ymmärrä ihmisen rajallisuutta. Toiset tuhlaa rahaa ja ottaa lainoja holtittomasti. Minussa oleva mekanismi toimii samalla tavalla oman jaksamisen suhteen. Nyt tuli takaisinmaksun aika. Vertauskuvannollisesti voisi sanoa, että ulosottomies koputti ”ovelleni” periäkseen velat takaisin. Rahassa pystyisi mittaamaan velkaansa ja tekemään maksusuunnitelman, tämän oman velkani kanssa ei voi kuin ottaa rennommin ja odottaa. 😔
”En halua väittää, että tiedän, mitä käyt läpi, tai että minulla olisi avaimet sen kaiken ratkaisemiseen. Mutta haluan osoittaa tukeni ja kertoa, ettet ole yksin.”
Niin viisaasti sanottu, että sydämessä ihan läikähti. 💖
Kiitos, Nena Sofia ihanasta kommentistasi.
Anna itsellesi riittävästi aikaa toipua. Mikään ei ole niin tärkeää kuin terveys ja siitä huolehtiminen. Ilman sitä ei pysty nauttimaan muustakaan elämästä ja niistä mukavista asioista. Me blogisi uskolliset lukijat jaksamme kyllä odottaa. Kaikkea hyvää syksyyn!
Kiitos, Salli. 💖 Teen paljon töitä sen eteen, että olisin itselleni armollisempi ja annan aikaa toipumiseen. Tänään hoitajan tapaaminen taas vähän auttoi. 😊
Kovasti ikävöin blogia ja kuulumisia mutta tiesin että tulet takaisin kun ja jos siltä sinusta itsestäsi tuntuu. Vain sillä on merkitystä että teet asioita jotka sinusta tuntuvat hyvältä ja voimaannuttavat.
Kaikkea hyvää ja toipumista – anna itsellesi aikaa ❤ Ihanaa että olet olemassa ❤
Kiitos, ihana kuulla. 💖 Kiitos kauniista sanoistasi, Iivu.
Enpä ole pitkään aikaan käynyt täälä sinun blogissa. Mukavaa kuulla sun kuulumisia, vaikka ne eivät sinun kannalta mukavia olekaan. Itsekin olen melkoisessa suossa möyrinyt viimeiset 1v3kk ja nyt alkaa näkyä harmaata valoa tunnelin päässä. Tuli mieleen heti, että oletko tutustunut itsemyötätuntoon? Luin nyt vuoden alussa Kristin Neffin kirjan Itsemyötätunto ja se pienesti räjäytti mun pään. Itsemyötätunto ei poista vaikeita asioita, mutta auttaa tulemaan paremmin toimeen niiden kanssa. Onhan asioiden kanssa helpompi tulla toimeen, jos kohtelee itseä samalla myötätunnolla kuin läheisiä, eikä ruoska heiluen. Toivotan rutkasti voimia sinne toipumiseen! <3