Glitz & Glam

Netflix-vinkki: saksalainen Dark laittaa kivasti aivot solmuun

Teksti: Minna / Glitz & Glam

Kuinka moni odottaa kuumeisesti Stranger Thingsin 4. kautta? Minä odotan, mutta koskakohan neloskausi saadaan liveksi? Luin, että koronan vuoksi sarjan kuvaus jäi tauolle, joten emme taida tänä vuonna päästä Stranger Thingsin maailmaan.

Minulla oli sellaisia päiviä, kun tarvitsin vain omat aivot narikkaan ja katsella jotain ajatuksiani muualle vievää. Netflixiä selaillessani kiinnostuin saksalaistuotannosta nimeltään Dark. Sarjassa on niin kova imu, että pakko jakaa tämä vinkki Netflix-sarjasta muillekin. Ehkä sadepäiviä on luvassa ja elämä on muutenkin nyt vähän vähemmän sosiaalista sekä menevää kuin tavallisesti, niin ehkä sarjoillekin löytyy aikaa.

Scifiä, yliluonnollisia tapahtumia ja draamaa yhdistävä saksalainen Dark muistuttaa jonkun verran suureen suosioon noussutta Stranger Thingsiä. Darkissa ja Stranger Thingissä on paljon yhtäläisyyksiä, havainnoilta ei voi katsojana välttyä, mutta Dark on tunnelmaltaan aivan toisenlainen. Kun yhdysvaltalaisessa Stranger Thingissä on perinteistä jenkkihuumoria ja kasarin ylilyöntejä, esittää Dark suomalaiseen makuun helpommin samaistuttavaa maailmaa. Dark on synkkä ja realistisempi, joka tuo tämän tyylilajin sarjalle aivan omanlaisen twistinsä.

Netflix

Sarja sijoittuu vuoteen 2019, mutta siinä hypitään eri ajassa aina 33 vuoden välein. Tuo 33 vuotta on sarjassa merkityksellinen sykli. Ensimmäisellä kaudella tapahtumia seurataan enimmikseen vuodessa 2019, mutta välillä eletään vuodessa 1986 ja 1953. Toisella kaudella käydään myös tulevaisuudessa sekä vielä kaukaisemmassa menneisyydessä.

Mysteeri alkaa siitä, kun nuori poika katoaa, mutta hetken päästä katoaa toinenkin poika. Lasten ja nuorten mystiset katoamiset ovat piinanneet Windenin pikkukaupunkia aikaisemminkin. Kadonneen pojan perheen ja ystävien alkaessa selvittää mysteeriä, se alkaa avautua pala kerrallaan ja sarjan edetessä alkavat palat loksahdella paikoilleen – kaikki tapahtumat liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa.

Sarja sukeltaa mysteerissään järjenvastaisuuksiin, mutta pitää katsojaansa tiukassa otteessaan ja antaa tilaa miettiä vaihtoehtoja tai ratkaisua. Kun asioita alkaa selvitä, niitä ei levitetä kerralla katsojalle, vaan aina kun yksi asia selviää, ryhtyy miettimään kokonaisuutta. Tämä pistää aivot kivasti solmuun. Sarja on niin taidokkaasti kirjoitettu, että sitä on vaikea kertoa sanoin toisille, mutta silti se ei ammu yli omassa genressään. Valitettavan usein scifissäkin ammutaan yli tai jotain asiaa liikaa hierotaan katsojan kasvoille. Dark on tässä virkistävä poikkeus!

Saksalaisuus näkyy vahvasti Darkissa. Sen huomaa, ettei kyseessä ole yhdysvaltalainen valmiiksi pureskeltu ja samoja Hollywood -kliseitä toisteleva tuotanto. Dark tarjoaa kaikessa järjenvastaisuudessaan realistisuutta ja hieman arjen harmauttakin, joka liittyy sarjan draaman puoleen.

Luultavasti Darkin pystyisi katsomaan alkuperäiskielellä eli saksankielisenä, mutta minun aloittaessani katsomaan sarjaa, sain englannin kielellä dupatun version. En aluksi edes tajunnut, että sarja oli dupattu, joten ehdin jokusen jakson mennä jo eteenpäin, kunnes huomasin asian.

Nyt en enää viitsi vaihtaa kieltä alkuperäiseen, koska olen tottunut hahmojen ääniin. Ääniraidan vaihto saattaisi sekoittaa minua tai viedä sarjasta nautintoa, koska henkilöiden äänet muuttuisivat ja kieli muuttuisi. Joten, jos haluat alkuperäisäänillä katsoa sarjan, muista tarkistaa, mikä kieli on valittuna.

Netflix

Tätä vinkkausta ja arvostelua kirjoittaessani olen Darkin 2. kaudessa, melkein lopussa. Olen lukenut, että sarja päättyy 3. kauteen, joten elän vähän ristiriitaisissa tunnelmissa.

Tiedätte varmasti sen, että liian monta kautta sarjalle tekee usein sen, että sarjan punainen lanka katoaa ja kaikki muuttuu aivan liian erilaiseksi, kun kauden alussa. Huokaisen helpotuksesta, sillä Dark on ymmärretty lopettaa ajoissa. Aloittaessani sarjan katsomista, koin hieman pelkoa, että sen jatkuessa liian pitkään, sarja menee pilalle. Näin ei voi tapahtua Darkin kohdalla, sillä 3. kausi eli viimeinen kausi päättää tarinan. Mutta samaan aikaan nyt jo koen lievää harmistusta, kun hyvä sarja tulee päätökseensä.

Jos Stranger Thingsin odottelu piinaa ja The OA:n loppuminen kesken harmitti, suosittelen lämpimästi Darkia!

Se tarjoaa jännitystä ja aivojumppaa niin scifin ystäville kuin tavallisesti scifiä vältteleville. Dark on muutakin kuin liian alleviivaavaa ja liikaa yliampuvilla örkeillä mässäilevää. Dark ei oikeastaan mässäile millään, vaan tarjoaa katsojalleen mukavasti ajateltavaa ja mysteeriä ratkovaa pohdintaa. Yksi parhaimpia sarjoja ikinä, sanon minä.

Katso Dark-sarjan traileri!

Oletko katsonut Netflixin Darkia? Oletko yhtä innostunut kuin minä?

Lue myös:

Vinkki Netflix-sarjoista – Black Mirror kannattaa katsoa!
Netflix-vinkki meikkaajien työstä kiinnostuneille: Huippumaskeeraaja haussa
5 parasta sarjaa katsottavaksi – Nämä kannattaa katsoa!

Lue myös

X