Glitz & Glam

Rohkeudesta ja uskalluksesta - kokemukseni Best Seller -kilpailusta

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Kuva: Kirsi Rouhiainen

Siitä on päivälleen 4 viikkoa, kun tein jotain itselleni erittäin epätyypillistä. Kilpailin Pasilan Haaga-Heliassa Best Seller Competitionissa. On varmasti sanomattakin selvää, ettei voittoa tullut – sellaisesta kun huutelee innoissaan kovaan ääneen.

Muistatteko kun huhtikuussa jännitin Best Seller Competitioniin osallistumistani? Kerroin, että en ole koskaan aikaisemmin uskaltanut kilpailemaan mihinkään kilpailuun. On yritetty houkutella vuosien aikana, mutta oma kantti ei ole riittänyt. Nyt sitten sanoin kyllä. Hyvin outo vastaus tällaiselta arkailijalta, jota vaivaa itsensä vähättely.

Kilpailuun valmistautuminen vaati paljon. Vaatetuksen päättäminen ja hankinta oli pienin ”murheeni”. Meillä oli koulun puolesta valmentautumista – henkistä ja taidollista. Sen lisäksi tutustuin kilpailussa ”myytävään” tuotteeseen, joka ei ollut mikään ihan helppo. Kyseessä oli softa, joka auttaa yrityksiä tehostamaan omaa myyntiään. Tuotteen lisäksi minun tuli tutustua itse yritykseen, sen arvoihin ja muuhun tärkeään. Best Seller -kilpailun sääntöihin tuli kanssa tutustua sekä tietysti myös asiakasprofiiliin, joka meille kilpailijoille annettiin, sekä tuon ”asiakkaan” edustamaan alaan piti tutustua. Saimme taustatietoa kilpailua varten, jotta kuvitteellisessa myyntineuvottelussa olemme paremmin roolissa. Jokaisella kilpailijalla oli 20 minuuttia aikaa. Tavallisestihan tällaisissa kahden yrityksen välisessä myyntineuvottelussa varataan tunti aikaa. Parikymmentä minuuttia on aivan järjettömän vähän! Kun kyseessä on laadukas myyntityö, jossa panostetaan asiakaslähtöisyyteen, tarvekartoitukseen ja asiakkaan ongelman ratkaisuun. Se on enemmänkin kyselyä, kuuntelua ja toisen ongelman ratkaisua. Kyseessähän ei ole mikään markkinoiden lakumyyjän huutomyynti.

Tein valmentautumisen kaiken muun opiskelukiireen lisäksi. Minulla oli kurssien päätöstyöt, eli raportteja, esityksiä, tenttejä ja tehtäviä. Voin sanoa, että kyllä kirosin itseäni, että miksi minä teen tämän itselleni? MIKSI? Eihän tällaisessa itsensä repimisessä ole mitään järkeä! Kun tosiaan tätä Glitz & Glamiakin kirjoitan, minulla on perhe ja ystäväni polttareita olen puuhastellut kaason roolissa.

Kuva: Kirsi Rouhiainen

Aamulla varhain oli lähtö Helsinkiin. Pasilan Haaga-Helialla piti olla hyvissä ajoin, jotta ehti ilmoittautumaan kilpailuun. Aamupalan jälkeen oli auditoriossa alkuinfo. Voi luoja kun minua jännitti! Meitä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n edustajia oli neljä kilpailijaa ja kolme opettajaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun XAMK osallistui Best Seller Competitioniin. Olimme koulumme pioneereja.

Kuva: Marko Laitinen

Auditorion alkuinfossa saimmekin päivän ohjelman kertausta ja tarkennusta. Meitä kilpailijoita oli yhteensä 24, joista 4 pääsi finaaliin. Jokaisen huoneen parhaimmat pisteet saanut pääsi finaaliin. Jokaisessa huoneessa oli ”ostaja”, eli roolissa oleva asiakas sekä 6-7 tuomaria ja kameramies videoimassa kilpailua. Osallistumisjärjestys oli arvottu. Nauroin omaa arpaonneani. Olin viimeisen huoneen viimeinen kilpailija.

Kaikki kilpailijat joutuivat karanteeniin. Sinne sai tulla sparraajat ja opettajat mukaan, mutta jos sieltä poistui, takaisin ei enää päässyt. Vessassa käytiin saattajien kanssa. Puhelinta tai mitään verkossa olevaa laitetta ei saanut käyttää karanteenin aikana. Voitte kuvitella miten pitkä odottavan aika on. Varsinkin silloin kun jännittää ja stressaa oman vuoron tuleminen. Kun et yhtään tiedä mitä vastaan tulee siellä kilpailussa. Arvelimme, että jotain testailuakin siellä varmasti on.

Kuva: Jonna Uotinen

Karanteenissa kävin kierroksilla. Katselin aktiivisuusrannekkeestani sykettäni levossa. Huiteli yli sadassa, vaikka istuin. Ai vähän jännitti? Koska olin viimeisessä ryhmässä, vietin aika kauan aikaani karanteenissa omaa vuoroa odottaen. Minulle tapahtui nuukahdus. Olin herännyt aamulla neljän aikaa ja kyytini Helsinkiin tuli hakemaan kuuden kieppeillä. Olin ollut jo aika kauan hereillä ja jännittänyt. Lopulta tuli nuukahdus. Yritin herätellä itseäni viimeisen tunnin aikana ennen omaa vuoroani. Kun vihdoin tuli viimeisen neljän kilpailijan vuoro siirtyä kilpailusuoritukseen, minulla oli vähän sellainen tunne kuin olisin just herännyt päiväunilta – sekava ja tokkurainen. Siirryin oman kilpailuhuoneen ovelle ja koputin. Siitä lähti minun 20 minuuttia juoksemaan…

Tila oli valoisa ja tuntui, että se oli täynnä ihmisiä. Huomasin pöydän ääressä olevan ”ostajan”, jonka kanssa minun tulisi roolileikki näytellä. Huomasin 7 tuomaria, jotka kirjoittelivat muistioonsa ensimmäisestä hetkestä lähtien. Näin videokuvaajan, jonka kameran linssi osoitti suoraan minua kohti. Onneksi en enää ole kamerakammoinen, joten se ei aiheuttanut ongelmia keskittymiseeni. Yritin olla mahdollisimman ammattimainen, mutta pääni sisällä oli täysi kaaos päällä. En kuitenkaan ollut mitään muuta kuin minä. En näytellyt toista persoonaa, vaan olin oma itseni. Pientä sählinkiä minulla oli tekniikan kanssa, mutta sitten kuului se, mitä en olisi halunnut kuulla. Se oli AIKA! Aikani loppui kesken! En päässyt myynnin klousausvaiheeseen asti. Jäin about 2-3 minuuttia jälkeen liiankin tarkalla tarvekartoituksellani sekä tekniikan kanssa sähläillessä. Ostajani totesi minulle, että menipä 20 minuuttia nopeasti! Otin sen kohteliaisuutena ja hyvänä asiana. Olen siis ollut miellyttävä persoona, jonka kanssa aika meni siivillä. Olin viimeinen kilpailija, joten ennen minua oli ollut jo monta muuta. Minä kättelin ja kiitin. Kumarsin tuomareille ja kiitin. Häivyin pois huoneesta.

Koin valtavaa epäonnistumisen tunnetta. Minulla oli ollut kova lataus, suuri pelko ja jännitys, sitten mokasin. Meinasin käydä itkemään, kun yksin kävelin käytävää pitkin pois kilpailualueelta. Syynä ihan se, että nyt se oli ohi. Olin tehnyt sen, mitä minun ei koskaan pitänyt uskaltaa tehdä. Kun stressaava odotus ja suoritus oli ohi, siitä koitunut helpotus meinasi tulla itkuna ulos.

Kuva: Sini Taimela

Löysin muun tiimini, joilta kuulin, että en ollut ainut, jolle aika tuli vastaan. Myöhemmin illalla kuulin, että meitä oli muitakin. Tiesin, että finaalipaikkaa ei irtoa suorituksella, jossa aika loppui kesken. Pakko myöntää, että sillä hetkellä en kyllä toivonutkaan jatkoon pääsyä. Mietin, että kuinka jaksaisin kasata itseni uudestaan, mennä karanteeniin valmistautumaan ja kilpailla uudestaan? Olin jotenkin niin tyhjä, että ei minusta olisi siihen enää ollut.

Finalistit julkistettiin aika pian. Jatkoon pääsivät Haaga-Heliasta Jimi Hellstedt ja Lauri Houni, Laureasta Saki Salomäki ja Turun ammattikorkeakoulusta Sonja Hakala. Heidän suorituksensa livestriimattiin auditorioon sekä verkkoon. Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan miten kilpailun parhaimmat ja kovimmat suoriutuvat. He olivat todella hyviä, vaikka jännitys oli heilläkin silmin nähtävissä. Minulle lohdullista, eniten treenanneetkin jännittävät ja ovat hermostuneita.

Viimeisen kilpailusuorituksen jälkeen lähdin hotellille parin opettajani kanssa. Oli reilu pari tuntia aikaa siihen, kun iltatilaisuus ravintola Kaarteessa oli alkamassa. Kävin toisen opettajani kanssa Minna Parikan liikkeessä ja lasillisella fiilistelemässä. Sitten olikin kiirehdittävä laittautumaan iltaa varten.

Kuva: Sini Taimela

Ravintola Kaarre olikin minulle ennestään tuttu. Vuonna 2014 philosophy tuli Suomeen ja tuolle lanseeraukselle oli bloggaajatilaisuus Kaarteessa. Best Seller Competitionin gaalaillallinen oli hieno. Pöydissä oli plaseeraukset, joten meidät tarkoituksella sekoitettiin niin, että verkostoituisimme. Oli todella kiva juttu, sillä tällä tavalla tutustutaan paremmin uusiin ihmisiin. Vieressäni istui vuoden 2015 Best Seller Competitionin voittaja. Oli kiva kuulla hänen kokemuksistaan silloin, sekä kuulla hänen uransa kehittymisestään kilpailun jälkeen.

Tänä vuonna voitto meni Haaga-Heliaan, sillä Jimi Hellstedt (ei kuvassa) oli vuoden 2018 voittaja.

Kuva: Kirsi Rouhiainen

Gaalassa palkittiin voittajat ja kiiteltiin osallistujia. Pidimme hauskaa!

Kuva: Kirsi Rouhiainen

Kuten näkyy!

En tuntenut koulumme kanssakilpailijoita ennestään, sillä olemme eri vuosiryhmistä. Minä olen päivätoteutuksesta, kun muut ovat monimuodosta. Oli todella hauska tutustua Jonnaan, Akiin ja Markoon. Heidän kanssa oli hauskaa! Niin ja tietty meidän ihanat opet Kirsi, Sini ja Mari! Näin aikuisena sitten biletetään opettajien kanssa. 😀

Kuva: @videophotolaitinen

Kokemus oli huikea, vaikka se niin rankka olikin. Ei se varmaan helppo ollut muillekaan. Kuulin gaalassa, että pisteet olivat hyvin tasaiset siitäkin huolimatta, että monilla oli aika loppunut kesken. Minun pettymykseni itseeni alkoi helpottaa. Itsekriittisyys ja armottomuus itseäni kohtaan on minun yksi huonoista puolistani.

Meistä kilpailijoista ja taustatiimeistä otettiin ryhmäkuva. Nauratti ihan älyttömästi, kun huomasin, että niistä kaikista kuvista on otettu sellainen käyttöön, missä minä esittelen luomiväriäni. Toisin sanoen, olen silmät kiinni. Miksi aina olen ryhmäkuvissa luukut kiinni? Aina! 😀 Huomaatteko opettajani upeat keltaiset kengät? Olimme päivällä Minna Parikalla ja sain hänet ostamaan nuo keltaiset korkkarit. Kyseessä on Parikan uusimman kokoelman tikkarikorkkarit. Ihan mielettömän ihanat! Itselläni on jalassa Parikan klassikot, eli Jodiet.

Kuva: Mari Maunula

Ilta vaihtui yöksi ja oli aika siirtyä jatkoille yökerhoon. Osa meistä ei enää jaksanut siellä pitkään. Minä ja samassa hotellissa yöpyneet opettajani lähdimme ennen yhtä nukkumaan. Olin aivan loppu. Ei tarvinnut pitkään odotella unta. Kun pääni laitoin tyynyyn, niin saman tien tuli uni.

Siinä vierähti noin pari viikkoa, kun sain käsiini tuomareiden arviointilomakkeet. Olin aika yllättynyt. Minua kuvailtiin rauhalliseksi. Oikeastihan pääni sisällä oli todelliset sembalot. Näköjään osaan peittää kovassakin paineessa oman jännityksen ja hermostuneisuuden, ja näyttää ulos rauhalliselta, vaikka pään sisällä oli paniikkitila. Jotkut tuomarit olivat pitäneet minusta ja tyylistäni sekä tavastani todella paljon. Yksi tuomareista ei oikein ollenkaan. Ajan loppumista oli moni harmitellut lomakkeissa. Tässä siis taas sain huomata, että olen niin jäätävän kriittinen itseäni kohtaan, vaikka olen kovasti opetellut armollisuutta. Opeteltavaa on siis edelleen todella paljon.

Nyt kun olen saanut prosessoida omia ajatuksiani ja aikaa on kulunut, osaan olla itsestäni vähän ylpeäkin. Minä hitsi vie tein sen! Menin sinne kilpailuun. En ollut parhaimpia, en riittänyt itselleni, mutta minä tein sen! Tavoitteenihan ei ollut finaalipaikka, sillä 24 kilpailijaa ja 4 finaalipaikkaa – aika kova tavoite sillä valmistautumisella ja tällä kokemuksella se olisi ollutkin. Tavoitteeni oli tehdä suoritus, joka riittäisi minulle. Noh, se saattoi olla liian kova tavoite. Pakko kuitenkin myöntää, että olen todella ylpeä siitä, että uskalsin osallistua kilpailuun – ja pääsin sinne meidän koulun edustajana.

Kuten kerroin ennen kilpailua, niin minä en todellakaan ole kilpailijatyyppiä. Vaikka jotain kilpailuhenkisyyttä minussa on, niin uskallus ei ole aikaisemmin riittänyt. Minua on houkuteltu ravintola-alalla opiskellessani kaikenlaisiin alan kilpailuihin sekä meikkaajana työnantajani yritti monet kerrat saada minut kilpailemaan. En uskaltanut. Nyt uskalsin. Vaikka en voittanut, enkä riittänyt itselleni, niin mitä menetin? En mitään! Hassua tässä on se, että en menettänyt itseluottamustani tai päättänyt luovuttaa uuden ammatin suhteen. Päinvastoin! Sain itseluottamusta. Ei minusta perinteistä myyjää tule. En koe siihen sisäistä paloa. Minulla on toiset kiinnostuksen kohteeni. Minusta tehdyn analyysinkin mukaan minä ja luovuuteni tukahtuisivat myyntitiimissä. Tarvitsen luovempaa työtä. Pidän asiakkaistani huolta ja omistaudun heille, mutta kova myyntitykki en analyysin mukaan ole. Olin samaa mieltä minusta tehdyn analyysin kanssa. Olen kyllä miettinyt, että uskalsinko siksi osallistua kilpailuun? Johtuiko se siitä, että minulla ei ole niin kova sisäinen palo perinteisen myyjän työhön? Jaa-a, en osaa sanoa, mutta sitä olen tässä jälkeenpäin miettinyt.

Kilpailut ovat nyt jääneet taakse ja katse on kohti tulevaa. Nyt jatkan näiden kauniiden naisopettajien tiimissä työharjoittelussa. Tiedättekö, hyvät opet ja työkaverit ovat parhautta! Kesän teen tutkimus- ja kehitystyötä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun myynnin ja markkinoinnin koulutuksen joukoissa. Sieltä se minun opparinikin aihe varmaankin löytyy. Nyt kesä töitä, elokuussa ehkä vähän breikkiä ja syksyllä sitten opinnäytetyön parissa.

Se mitä tällä omalla kokemuksellani haluan sanoa, on se, että uskaltakaa! Tehkää asioita, jotka saattavat tuntua pelottavilta. Tietysti omaa sisäistä ääntänstä pitää kuunnella. Usein vaan se sisin haluaisi kokeilla ja heittäytyä, mutta pelot painaa paniikkijarrua. Ei haittaa, vaikka ei täydellisesti onnistuisikaan. Pääasia on, että uskaltaa kokeilla ja haastaa itseään. Uskon tähän todella vahvasti, mutta myönnän, että itseni kohdalla teen edelleen työtä. Pelko on hyvä asia välillä, mutta jos se jarruttelee liikaa, niin sitten se on pahaksi.

Mitä rohkeaa tai itsesi ylittävää sinä viimeksi teit?

X