Glitz & Glam

Pitkän parisuhteen vaiheita

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Luin eilen Annan verkkoartikkelin, Oletko paritietoinen? Parisuhdetta käsittelevä artikkeli oli lyhyt, synnytti se minussa ajatuksia ja tietysti peilasin asioita omaan parisuhteeseeni. Artikkelissa käsitellään käsitettä paritietoinen. Jutussa paritietoisuus määritellään seuraavasti:

”Paritietoinen miettii tekemisiään parisuhteen näkökulmasta. Miten jatkuvat yli- tai kotityöt tai vaikka intohimoinen harrastaminen vaikuttavat parisuhteeseen? Suhde on vaarassa, jos toisella on tunne, ettei hän ole enää toiselle tärkeä.”

Joulukuu 2001

Mutta mikä saa parin pysymään yhdessä? Se onkin mysteeri, sillä yksikään parisuhde ei ole samanlainen, eikä se pysy samanlaisena vuodesta toiseen. Jokainen muuttuu elämänsä aikana, joten parisuhde elää ja muuttuu siinä mukana – tai sitten se päättyy.

Lyhyenä kertauksena heti alkuun uudemmille lukijoille, olen aloittanut seurustelun mieheni kanssa kesällä 1998. Olemme kasvaneet yhdessä ja kasvattaneet toisiamme. Olemme eläneet lukuisia parisuhteen vaiheita, ja tosiaan päätyneet eroonkin silloin aikana ennen lapsia. Kaksi kertaa olemme sanoneet tahdon ja nyt olemme olleet yhdessä pidemmän ajan kuin aikaa ennen avioeroa. Toinen avioliittommekin on kestänyt pidemmän ajan kuin se ensimmäinen.

Artikkelissa puhutaan parisuhteen eri vaiheista. Kuherruskuukausi eli symbioosivaihe kestää sen mukaan 500 yhteistä yötä. Minusta tuntuu, että meillä se kesti pidempään, mutta syynä oli varmasti se, että olimme niin nuoria, kun aloimme seurustella. Voi, kun sitä tunnetta on niin hauska välillä muistella. Rakastuminen on mieletön tunne, voi jestas!

Ensimmäisen vaiheen jälkeen tulee eriytymisvaihe eli se, kun parisuhteen arki tulee eteen. Muistan vieläkin tuon ajan, kun se tuli. Olin hämilläni monestakin asiasta. Lopulta meille tuli ero, vaikka ei mikään sellainen hetkessä tapahdu, että se vain tulisi jostain. Olimme molemmat kokeneet tuon eriytymisvaiheen, mutta pahasti peräkkäin, joka ajoi lopulta eroon. Kun erosimme vuodeksi ja palasimme yhteen, tavallaan meillä alkoi uusi parisuhde – jolla oli yhteinen menneisyys.

Jos pari jatkaa eriytymisvaiheen jälkeen, tulee parisuhteessa kumppanuusvaihe. Yhteenpaluumme oli yhdistelmä kaikkia kolmea vaihetta – symbioosivaihe, eriytymisvaihe ja kumppanuusvaihe. Jälleen oli sitä ihanan kutkuttavaa alkuhuumaa, mutta aika pian sieltä tulivat ne eriytysmisvaiheen merkit uudelleen. Kun sen vaiheen tiedosti, tiesi sen menevän ohi. Tiesi, että tämä on vaihe, jonka läpi on mahdollista kulkea yhdessä. Kumppanuusvaiheessakin on omat haasteensa. Artikkelin mukaan, ruuhkavuodet, lasten muutto pois kotoa ja eläköityminen koettelevat suhdetta. Meillähän eletään noita, ah niin kulunutta käsitettä, ruuhkavuosia. Mutta eipä tuota aikaa kuvaa oikein mikään paremmin.

Meillä on toki vauva-ajat ja pikkulapsivaiheet ohi. Kun nuorimmainenkin aloitti koulun, alkoi tuntua siltä, että meillä on vain isoja lapsia. Tietysti he tarvitsevat meitä vielä pitkään ja minulle he ovat aina ”vauvoja”. Mutta kyllä sen arjessa jo huomaa helpotuksena, kun lapset hoitavat monia asioita itse ja ovat kotitöissä apuna. Kun lapset voivat jäädä kotiin ilman, että jokaista kaupassa käyntiä varten hankkii lapsille vahtia, nautimme välillä kahdestaan Prismassa käynnistä. Ihan uusi vaihe meneillään, kun jälleen voimme harrastaa kahdestaa jotain, käydä kahdestaa kaupassa jne.

Nyt parhaillaan elämme kumppanuusvaihetta. Tämä on kyllä aika kiva vaihe, vaikka edelleenkään ei ole autuasta päivästä toiseen. Olen itse sitä mieltä, että niitä artikkelissa mainittuja eriytymisvaiheita tulee kumppanuusvaiheessakin. Pitkässä parisuhteessa on kausia, kun toinen ärsyttää niin vietävästi, mutta tässä kohtaa tulee paritietoisuus. Paritietoinen tiedostaa, että myös hän omalla toiminnallaan on osasyynä tilanteeseen, jos hyvä ja tasavertainen parisuhde voi heikosti.

Kun tiedostaa, että tässä on nyt vain jälleen kausi menossa, sen jaksaa. Meillä oli viime syksynä ja vähän alkutalvestakin parisuhteessa sellainen kausi menossa, että välillä kävi se E:llä alkava sana mielessä, kun niin ärsytti. Mutta syvällä sisimmässään tiesin senkin, että kunhan nyt vain mielessäni uhoan, en minä tästä oikeasti halua lähteä mihinkään, koska tämän on pakko olla jokin vaihe taas. Sitä haluaa katsoa vielä seuraavaan päivään, viikkoon, kuukauteen. Kaikilla ei toimi keskustelut yhdessä, ainakaan niin, että ”nyt puhutaan”. Kaivetaan kalenterista päivä, kun aletaan puhua. Toisilla toimii, toisilla ei. Joskus on vaan helpompaa puhua pieniä asioita kerrallaan arjen keskellä. Vähän siinä kauppamatkalla, toinen lause kotisohvalla, kun pääsee johonkin aiheeseen viittamaan. Saunan lauteilla on kanssa helpompi hivuttautua aiheeseen ja yhdessä todeta, että joo, olemme molemmat olleet aika huonoja kumppaneita viime aikoina. Siinä yhdessä miettiä, mitä voisimme tehdä asian eteen, jotta voisimme paremmin.

Kuinka moni tunnustaa, että joskus on virheellisesti sovittu isoja suunnitelmia ja lupailtu puolin ja toisin liian suuria lupauksia. Parisuhdetta voi hyvin verrata elämäntapaan. Helposti lupaa suuria itselleen, että ”nyt alan liikkua joka päivä, syön säännöllisesti, lupaan olla kehopositiivisempi itseäni kohtaa, teen vähemmän töitä, tapaan ystäviä enemmän jne.” Parisuhteessa sama asia, ei kannata heti tehdä suuria lupauksia itselleen, eikä toiselle, eikä odottaa kumppaniltaan valtavia muutoksia. Ihminen ei pysty luontaisesti suuriin muutoksiin lyhyessä ajassa ilman, että ne aiheuttavat suorituspaineita. Pieniä muutoksia kerralla on paljon helpompi sisäistää ja elää niitä ilman suurempia ponnisteluja.

Tasapaino on avain pitkässä ja toimivassa parisuhteessa. Se, että toinen on edelleen maailmasi, mutta sen lisäksi, että teet toisen eteen paljon, muistat terveen itsekkyyden. Vaikka ruuhkavuosissa rämpiminen aiheuttaa välillä murahteluja, toisen ja itsensä unohtamista, se jokin on ja pysyy, kun sille antaa välillä huomiota. Minusta on hassua, että vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkin, odotan miestäni töistä kotiin. Hän ei ole ilmaa minulle tai samantekevä. Kun minä olen työmatkalla tai muulla vastaavalla, huomaan mieheni odottavan minua. Emme ole toisillemme yhdentekeviä. Se pitää yllä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tietoisuus, että toinen ajattelee edelleen minua.

Vaikka iltamme tällä hetkellä menevätkin omilla tietokoneillamme – mieheni opiskelee, minä teen liikaa töitä – jaamme työn ja opiskelun tauoilla omia turhautumisiamme, hankaluuksia, onnistumisia jne. Olemme taas löytäneet yhteistä, vaikka vähän erillämme niitä toteutammekin. Kun jotain kivaa tai onnistumista tapahtuu, soitamme toisillemme tai laitamme viestin, että ”arvaa mitä…?” Minusta puhumisen parisuhteessa ei tarvitse aina tarkoita syvää analysointia parisuhteen tilanteesta. Se voi hyvin olla kepeää puhetta, kun siellä taustalla on molemmilla yhteinen agenda, eli yhteinen parisuhde. Sitä se paritietoisuus luultavasti on, ajattelee asiat parisuhdelähtöisesti. Jos toinen käy hermoille, voi miettiä, miten olen omalla toiminnallani voinut vaikuttaa siihen?

Luultavasti tärkein oivallus meiltä molemmilta on se, ettei pidä keskittyä puolison puutteisiin, vikoihin ja ärsyttäviin tapoihin. Antaa hänen olla sellainen kuin on. Pitää keskittyä itseensä. Toista ihmistä ei käskemällä muuteta, mutta omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan. Tiedättehän sen sanonnan, negatiivisuus ei lisää hyvää, mutta positiivisuus lisää.

Jos olet parisuhteessa, mikä vaihe teillä on menossa? Kuhertelua, eriytymistä vai kumppanuutta?

X