Glitz & Glam

Pysähdysvinkki autolla matkaileville: Tertin kartano Mikkelissä

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Paluu arkeen alkoi tänään, kun lopetin juhannuksesta alkaneen lomani. Onneksi pidempi loma on vielä edessä, mutta ennen sitä pitää tehdä neljä viikkoa töitäkin. Käväisin lyhyen lomani aikana Savonlinnassa kaksistaan mieheni kanssa. Instagramini Storieseihin jaoinkin pieniä juttuja matkaltani.

Ajoimme Savonlinnaan Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan kautta, mutta kotiin Kouvolaan palasimme Mikkelin kautta. Pysähdyimme kotimatkalla todella ihanaan paikkaan, josta haluan vinkata muillekin, jotka haluaisivat jotain muuta kuin ABC-liikenneasemia sekä tukea uniikimpia, pienyrittäjien paikkoja.

Siitä huolimatta, että haluamme jotain muuta kuin sitä ABC:tä, on todella iso kynnys pysähtyä johonkin uniikimpaan paikkaan haukkaamaan jotain sekä jaloittelemaan. Toisten vinkit tai ennestään tuttu paikka auttaa pysähdyspaikan valinnassa. Siksi haluan nostaa Tertin kartanon blogiini, jotta joku muukin, joka haluaa jotain muuta kuin sitä samaa kuivaa sämpylää ja pahaa automaattikahvia, mitä mainitsemani ketju tarjoaa ympäri Suomen.

Olimme jo melkein pysähtymässä Kahvila Pub Olokorjaamoon, mutta joku meitä sitten vaan tökki paikan nimessä, joten hurautimme ohi. Nimestä ja rakennuksesta tuli liikaa mieleen paikallisten kantapaikka, joten ei kiitos. Hetken päästä mies sanoi, että kohta tulee joku kartano. Luin infomerkistä, että Tertin kartano. Koska kartano on työni kautta tuttu nimi minulle, oli kynnys pysähtymiselle sinne todella paljon matalampi, vaikka en ollut koskaan käynyt siellä.

Olimme juuri syöneet Savonlinnasta lähtiessämme, mutta kun näin Tertin kartanon kahvilan tarjottavat, en voinut vastustaa syömistä. Tarkoitus oli käydä vessassa ja ottaa kahvit, mutta söimmekin ehkä maailman parhaimmat paahtopaistileivät ja puoliksi söimme raparperimarenkitortun. Ja minä otin siihen kylkeen myös kartanon valmistamaa ruusukuohuviiniäkin.

Kahvilatuotteet on valmistettu hyvin pitkälti kartanon omilla mailla kasvatetuista raaka-aineista tai muista lähituotetuista raaka-aineista. Leivällä ollut kastike oli mahtavaa, joka sekin on kartanon itsevalmistamaa.

Kahvi oli myös todella hyvää ja juomavalikoimasta löytyi uniikimpia sitruuna- ja colajuomia.

Minua kovasti harmittaa, etten älynnyt ottaa kuvia kartanolta. Paikka on kerrassaan viehättävä ja todella sellainen maalaisromanttinen, ihana! 🥰

Olin aika väsynyt ja oli todella kuuma päivä, niin jotenkin keskittyminen meni vain paikan ihasteluun, herkkujen maisteluun ja ostosten miettimiseen. Aikataulukin oli vähän sellainen, että lapsemme jo kovasti odottelivat meitä mummolassa. Emme ennättäneet kiertämään paikkaa enempää kuin piipahtamaan kahvilassa ja herkkukaupassa. Yrttitarha olisi kyllä kiinnostanut käydä katsomassa, mutta ehkä seuraavalla kerralla – nyt kun tiedämme paikan.

Tertin kartanolla voi lukemani mukaan myös yöpyä. Lounastakin siellä oli tarjolla, mutta koska olimme juuri syöneet Savonlinnassa ravintola Majakassa, niin lounas ei olisi mitenkään mahtunut.

Siellä herkkumyymälässä olisin voinut ostaa vaikka ja mitä! Itselleni ostin kartanon ruusukuoharia, jota maistoin lasillisen kahvilassa. Pojalle tuliaisena kuusenkerkästä tehtyä Voimajuomaa, koska hän on ollut kovin kiinnostunut kuusenkerkistä. Mieheni osti kartanon omaa luomuolutta ja oluthyytelöä. Tyttärelle ostimme mansikkajuomaa sekä lisäksi lapsille ja meille vähän erilaisia karamelleja. Metsänmarjat karkeissa on makuina puolukka, mustikka ja tyrni, toisessa purkissa on maitokahvikarkkeja. Todella uniikkeja makuja!

Jos liikut autolla Mikkelin suunnalla tai ajelet jonnekin 5-tiellä, niin 7 kilometriä Mikkelin keskustasta Kuopion suuntaan sijaitsee Tertin kartano. Kannattaa pysähtyä ja käydä kokemassa!

Oletteko löytäneet suositeltavia pysähdyspaikkoja vaihtoehdoksi suurille ketjuille? Jaa vinkkisi kommenteissa minun ja muiden hyödyksi.

 

X